Sivut

torstai 20. toukokuuta 2010

Heinolassa jyrää tai sitten ei

Tiistai 11.5.

Kapuan Marjon Golf:iin puoli yhdeltätoista ja suuntaan dieselin voimalla nokan kohti Heinolaa. Puolelta päivin parkkaan saman kiesin tätini vieraspaikalle. Raimo tulee jo valmiiksi vastaan autolle ja kävelemme terassille missä Erja ja Sinikka odottelevat.

Tilanne on siis tämä: he kaikki ovat äitini sisaruksia, enkä ole nähnyt Raimoa tai Erjaa varmaankaan 4-5 vuoteen. Sinikka, joka muuten on kummitätini, on tutumpi kasvo koska itse olen hänen lapsenlapsensa kummi ja näin ollen olemme nähneet useammin. Mainittakoon että he kaikki ovat aikojen alussa suurinpiirtein vaihtaneet minun paskavaippojani, joten henkinen yliote on jo valmiiksi menetetty.

Kahvilla istukellessamme juttu suuntautuu kuin eläkeläisillä ikään omien sairauksien kertomiseen ja vertailuun. "Tämä on niiiiiiiin kuultua juttua, mutta jotenkin minäkin voin nyt tähän nyt lähteä mukaan" naureskelen toisten elämäntarinoille. Järjestämme tautisen kilpailun, Sinikalla on pahin ihottuma, Erja voittaa syöpäsarjan, mun taudilla on vaikein nimi ja Raimolla on paras tatska. Hauskaa läppää riittää koko ajan, katselemme videoita erilaista häppeningeistä ja niissä seikkailee myös joitain pieniä sukulaisia joita en edes tiennyt olevan olemassa (pikakelataan paljon).

Neljältä syödään taas ruokaa lääkkeiden kyytipoikana, hirvenkäristystä ja perunoita puolukkahillolla on päivän menu, ja nostelen kaksi humisevaa läppäriä alas lattialle pois lautasten tieltä. Jotenkin tuo elektroniikka on ajautunut näppeihini ja päivitän Raimon ja Sinikan tämän päivään meininkiin mukaan tekemällä heille gmailin, naamakirjan ja iGooglen tilit.

Ruuan jälkeen paikalle saapuu myös kummityttöni perheensä kanssa. Joudun taistelemaan toisen koneen kanssa tovin ja saatuani sen valmiiksi rekisteröin keskustelusta korvissani lauseen: "...on tässä vähän itselläkin flunssainen olo ja lapsethan yskii koko ajan..." Se olikin sitten lähtömerkki meikäläiselle, kerään tavarani kasaan ja pakenen pöpöjä kotiin.

Kotona odottaa tyhjä jääkaappi, joten suunnistan cittariin täydentämään ruokavarastoja. Anopin kanssa sovimme puhelimessa, että hän jää vielä seuraavaksikin yöksi Jounin luo, joten yksi ylimääräinen ilta villiä poikamieselämää bonuksena tarjolla. Ilta meneekin reteesti ja täysin out of control tv:n äärellä, ja pitäähän sitä ihmisen vielä välillä syödäkin jotain.
Born to be wild - muttei koskaan himassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti