tag:blogger.com,1999:blog-25109819421097478482024-02-03T00:22:11.713+02:00Wegener vastaan KekkiKeuhkoihin muutti mörkö asumaan, ja se käy vähän henkeen ja hermoon.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.comBlogger107125tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-43527738351247592412018-07-19T17:23:00.001+03:002018-07-19T17:25:56.099+03:00Niin se aika rientää<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Parin vuoden wege-horroksen turruttamana olen jäänyt pyörimään omalle kiertoradalleni </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">tuon tuikkivan taudin ympärille. Samat asiat tuntuvat tapahtuvan aina vain uudestaan, enkä oikein keksinyt uutta näkökulmaa tai lähestymistapaa asioiden kuvaamiselle, joten siksi menivät nämä kirjoitushommat vähän vihkoon. Tai eiväthän ne mihinkään vihkoon menneet, jos olisivat, niin sieltähän ne olisi helppo kopsata tähän. En vain saanut inspiraatiota, vaan enpä tainnut kyllä yrittääkään. </span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Eikun yritinpäs, täytyy kaivaa se vihko jostain esiin ja tutkia mitä tuli rustattua.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Löytyi!</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<br />
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Marraskuussa 2017 </span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Viime päivinä on uutisista voinut lukea mm. tuberkuloosin ja tuhkarokon paluusta ihmisten kiusaksi. Ihmiset ovat jättäneet rokotukset ottamatta, koska he eivät luota lääkäreihin tai luulevat lääkkeiden olevan haitallisia. Näinpä ihmiskunnan vanhat vitsaukset suorittavat näyttävän paluun moderniin maailmaan, jälleen kerran typerien ihmisten toiminnan tuloksena, kuten tämä blogitekstikin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Vuosi 2016 häipyi horisonttiin taudin osalta aika yksiulotteisesti, se tuli ja meni. 13. tammikuuta kirjoitin: ”Ilmoitin tänään töihin etten pysty pääsäryltäni suoriutumaan sinne saakka. Jäin kotiin kirjoittamaan blogia.” En palannut duuniin enää koko vuotena, vaan keskityin taas kerran hoitoihin ja toipumiseen. Ennen varsinaisia hoitoja, eli rituksimab-tiputuksia, sain kehon vasta-aineita. Jälkihoitona sain samoja vasta-aineita kolme kertaa, kerran kuussa tahdilla.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Vuosi vaihtui (2017) ja palasin jälleen kerran takaisin myymälään. Sitä laulua taisi kestää puolitoista kuukautta, kunnes makasin Meilahden päiväsairaalaassa saamassa vasta-aineita ja varsinaisia hoitoja. Jälleen kerran. Saikkua napsahti lokakuuhun saakka. Aika vähän, mutta ei se haitannut, koska minulla tai oikeastaan meillä oli suunnitelma. Ilman suunnitelmaa olisi sitä luultavasti tullut vuoden loppuun saakka, kuten aina ennenkin.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Onhan uudelleenkouluttautumisesta ollut ennenkin puhetta, mutta syksyllä 2016 otin ensimmäisiä konkreettisia askelia siihen suuntaan. Työnantajani suosiollisella myötävaikutuksella menin tapaamaan työvalmentajaa. Ihan siis yksityiselle puolelle; oikeaan yhtiöön ja firman rahoilla. Ensimmäinen valmentaja meni vaihtoon parin tapaamisen jälkeen, seuraavan kanssa saimme asiat rullaamaan. Hän etsi minulle koulutusvaihtoehtoja, joissa en altistuisi juurikaan taudeille ja jossa voisi olla jotain näkymää käyttää minun osaamistani. Itse olisin tyytyväinen jos saisin koulutuksen myötä jonkinlaisen pätevyystodistuksen tältä vuosituhannelta. Vanhat merkonomin paperini olivat jostain 1800-luvulta, joten niiden painoarvo työmarkkinoilla lienee käytetyn vessapaperin tietämillä. Päädyimme lopulta logistiikan alan -koulutukseen, sellainen kurssi alkaisi lokakuun alussa 2017.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Meillä oli siis suunnitelma, jonka niin HYKSin kuin työterveyden lääkärikin olivat jo hyväksyneet. Jossain kohtaa kesäkuuta eläkevakuutusyhtiö halusi minun menevän jo heinäkuussa työkokeiluun. Heidän maailmassaan potilaat </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">lähtökohtaisesti </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">paranevat </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">w</span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">egeneristä </span><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">tekemään normaalia kahdeksan tunnin työpäivää. Tämä lienee siis heidän olettamuksensa jokaisen sairastumiskerran jälkeen. Nyt minun olisi pitänyt mennä kokeilemaan kahdeksan tunnin työaikakestävyyttäni kolme kuukautta ennen sairauslomani loppua. Siihen sanoin ei, enkä kysynyt edes mielipidettä lääkäreiltäni, jotka olisivat pomminvarmasti olleet kuitenkin koko ajatusta vastaan.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Vuoden 2018 alkupuolella olisi varmaankin ehkä joskus alkamassa uudet kurssit jossain oppilaitoksessa. Nythän vain oli niin, ettei kukaan vielä tiedä missä ja minkälaisia, koska aikuisopiskelun uudistus astuisi vuodenvaihteessa voimaan. Kukaan vielä tiedä mitkä kurssit kuuluvat opetusrepertuaariin, tai missä oppilaitoksessa ne toteutetaan. Vaihdoimme silti suunnitelman toteuttamisajankohtaa.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Lokakuun alussa aloitin opiskelun sijaan työkokeilun, jossa testataan pystynkö tekemään kahdeksan tunnin työpäiviä, jotta minulla olisi edellytyksiä opiskella täysipainoisesti. Koska opiskelun maksaa eläkevakuutusyhtiö, heidän täytyy varmistaa opiskelijan kunto. Nyt kirjoitushetkellä työkokeilua on takana jo yli puolet ja olen tehnyt koko ajan kuuden tunnin päiviä kotikunnassani sijaitsevassa terästukussa. En tiedä teräksestä muuta kuin sen, ettei siitä pidä tehdä lauteita. Voinpahan kuitenkin sanoa ihmisille olevani Teräsmies.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMfb6POcKkSjlOsnavN_PK5tkR37xGlO2qfkUODQfXGBFhbmpkKhWIeIFM3Zyv4aLsaIez852izLwrBvvu5Q6zGn4htKVA1HHoALYM5HJGevNV2lRq0OzgrmT8VJYPOQERHNRAQcnglSU/s1600/image2.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgMfb6POcKkSjlOsnavN_PK5tkR37xGlO2qfkUODQfXGBFhbmpkKhWIeIFM3Zyv4aLsaIez852izLwrBvvu5Q6zGn4htKVA1HHoALYM5HJGevNV2lRq0OzgrmT8VJYPOQERHNRAQcnglSU/s320/image2.jpeg" width="320" /></a><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Työmatkaan ei juurikaan tuhraudu aikaa. Saan laskettaa moottoritietä viitisentoista kilometriä pohjoiseen ja katsella samalla Helsinkiin päin menevää ruuhkaa. Varttitunnissa pääsen omasta pihasta duunin pihaan. Minulla on oikein oma työhuonekin, ei siis mitään maisemakonttorishaibaa. Maisemakin näkyy ikkunasta, ei tosin meri-sellainen, mutta maisemaa se on naapurifirmojen tavarantäyteiset asfalttipihatkin. Täällä tunnen olevani pöpöiltä piilossa paremmin kuin missään muussa työssä aikaisemmin. Nyt vain täytyy toivoa ettei jostain muualta pääse ”herne” livahtamaan nenään. Toisin viime päivinä olen niistänyt kovasti hernekeiton väristä tavaraa nenäliinalle. Joukossa on ollut myös sattumia.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhfSmim6o3HTLj4o3qTIKSsKlKfX9FPh5mfIqDmmq64hNHAg5Rtao1RWWhSWP9Iz65EpBZPuAr2TGiUh3J07lU_sghtDHpNnvUms7pkeMFbGTV_T21Qor0BH2yYotrxjfB-8wf14zgANnU/s1600/image1-3.jpeg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhfSmim6o3HTLj4o3qTIKSsKlKfX9FPh5mfIqDmmq64hNHAg5Rtao1RWWhSWP9Iz65EpBZPuAr2TGiUh3J07lU_sghtDHpNnvUms7pkeMFbGTV_T21Qor0BH2yYotrxjfB-8wf14zgANnU/s320/image1-3.jpeg" width="320" /></a></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Siistin sisätyön kruunaa työpaikalla oleva kuntosali. Näen sen kun käännän päätäni tässä samalla kirjoittaessani. On ihan hemmetin hienoa kun sinne ei tarvitse lähteä erikseen, kuten kotioloissa tapahtuisi. Ei tarvitse käydä kamppailua itseään vastaan, eikä ajella ruuhkassa matkalla salille. Vielä kun pomo ilmoittaisi tarvitsevansa pari toimistokissaa tuottamaan lisää oksitosiiniä työntekijöiden aivolisäkkeistä. Minulla kun olisi pari tarjokasta.</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYYgNc1BJ8FOCLMwz25dr9n9tUpMBoN6M7sib4Ip1vIp9iXNYcEcuX-W7QWp3c43MqmwC3yOCKblwznIObkVthfIfFWhVrgJ7fzq3bYUTdvNp7mo5f6sg9qqDKdLEYijFFEROKeFKt1B8/s1600/image4.jpeg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" data-original-height="480" data-original-width="640" height="240" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgYYgNc1BJ8FOCLMwz25dr9n9tUpMBoN6M7sib4Ip1vIp9iXNYcEcuX-W7QWp3c43MqmwC3yOCKblwznIObkVthfIfFWhVrgJ7fzq3bYUTdvNp7mo5f6sg9qqDKdLEYijFFEROKeFKt1B8/s320/image4.jpeg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Consta 5,5 kg ja Boris 8,5 kg.</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Marjo, vaimoni jos joku on ehtinyt jo unohtaa, oli aloittanut alkavan pahenevan kitinän jo ajat sitten. Hän löysi lopulta maaliskuussa 2016 eläinsuojeluyhdityksen ilmoituksen; kotia etsivästä kahdesta kissasta joiden omistaja oli kuollut. Joskus heikkona hetkenäni olin asettanut reunaehdon, että voisin suostua "eettiseen" adoptioon, joka tarkoittaa aikuista, suorastaan vanhaa kissaa. Koska kaikki haluavat itselleen kissanpennun, vanhemmat kissat joutuvat odottamaan uutta kotiaan pitkään tai jäävät kokonaan ilman. Nämä veijarit olivat 9,5 ja 8-vuotiaita ja he olivat majailleet jo jonkin aikaa omistajan vanhempien kotona. Uusi koti piti löytyä allergiaongelmienkin vuoksi.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmiV_jl5ZEIpp2AqzqCWiXgZZlFyzcjPZ6FbDK10dqN3Q6jimZ-H8sJpvLwV40we2yEKUITcmqrmI1OevLI-Dh1ko7qE52B1OHLS1goZHHQ79Wdz6dgW8JE5sQoqH-SEXLFm_sVy9fKZQ/s1600/image3.jpeg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" data-original-height="640" data-original-width="480" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjmiV_jl5ZEIpp2AqzqCWiXgZZlFyzcjPZ6FbDK10dqN3Q6jimZ-H8sJpvLwV40we2yEKUITcmqrmI1OevLI-Dh1ko7qE52B1OHLS1goZHHQ79Wdz6dgW8JE5sQoqH-SEXLFm_sVy9fKZQ/s320/image3.jpeg" width="240" /></a><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Koska kyseessä olivat rotukissat, siiamilainen ja ragdoll, niin jotain puolisen sataa halukasta oli ilmoittanut ottavansa kissat. Me olimme kuitenkin ensimmäiset jotka kysyivät voisimmeko tulla katsomaan niitä. Taka-ajatuksenamme oli, josko edes kelpuuttaisimme niitä asumaan kotiimme. Ne kun tulisivat olemaan läsnä useita vuosia, emmekä me halunneet mitään ihan möllejä kissoja. Eihän niistä kuitenkaan voinut olla pitämättä, joten parin tunnin tapaamisen jälkeen ajelimme kotia kohti valtaisan naukumisen säestyksellä. Nämäkään perkeleet eivät sitten tykänneet automatkailusta.</span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<div style="margin-bottom: 0cm; margin-left: 0.64cm;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span></div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Yleensä saikulle jäätyäni olen laittanut facebookkiin työpaikakseni Kekkilän huusholli. Sinne sitten olen keksinyt sopivan tittelin ja toimenkuvan.</span><br />
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="color: #4b4f56; font-family: inherit; font-size: 12px;">
<br /></div>
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
<div class="_2lzr _50f5 _50f7" style="caret-color: rgb(29, 33, 41); color: #1d2129; font-size: 16px; font-weight: 600; line-height: 20px; max-width: 412px;">
<a aria-describedby="js_5m5" aria-owns="" data-hovercard-prefer-more-content-show="1" data-hovercard="/ajax/hovercard/page.php?id=622069754524073" href="https://www.facebook.com/pages/Kekkil%C3%A4n-huusholli/622069754524073" id="js_5m6" style="color: #365899; cursor: pointer; font-family: inherit; text-decoration: none;">Kekkilän huusholli</a></div>
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
Kotirouva<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>syyskuu 2013–maaliskuu 2015<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>Klaukkala</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
Se on mies talossa joka käy töissä.</div>
</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="color: #90949c; font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; font-size: 12px; margin-top: 4px;">
<br /></div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
<div class="_2lzr _50f5 _50f7" style="caret-color: rgb(29, 33, 41); color: #1d2129; font-size: 16px; font-weight: 600; line-height: 20px; max-width: 412px;">
<a data-hovercard-prefer-more-content-show="1" data-hovercard="/ajax/hovercard/page.php?id=622069754524073" href="https://www.facebook.com/pages/Kekkil%C3%A4n-huusholli/622069754524073" style="color: #365899; cursor: pointer; font-family: inherit; text-decoration: none;">Kekkilän huusholli</a></div>
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
Kissojen aamupäiväyksinhuoltaja<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>11. maaliskuu 2017–2. lokakuu 2017<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>Klaukkala</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
Sitä samaa jäiden polttelua ja Nobel-palkinnosta haaveilua.</div>
</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<div class="_3-8w _50f8" style="color: #90949c; font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; font-size: 12px; margin-top: 4px;">
<br /></div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<div class="_2lzr _50f5 _50f7" style="caret-color: rgb(29, 33, 41); color: #1d2129; font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; font-size: 16px; font-weight: 600; line-height: 20px; max-width: 412px;">
<a data-hovercard-prefer-more-content-show="1" data-hovercard="/ajax/hovercard/page.php?id=100441110760621" href="https://www.facebook.com/Pietarinmaki/" style="color: #365899; cursor: pointer; font-family: inherit; text-decoration: none;">Kekkilän huusholli</a></div>
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
Talon kiintiömies<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>1. tammikuu 2018–30. huhtikuu 2018<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>Klaukkala</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; margin-top: 4px;">
Kissojen aamupäiväyksinhuoltaja, FIFA-pelaaja & salamurhaajakerhon pääjehu.</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="color: #90949c; font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; font-size: 12px; margin-top: 4px;">
<br /></div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<div class="_2lzr _50f5 _50f7" style="caret-color: rgb(29, 33, 41); color: #1d2129; font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; font-size: 16px; font-weight: 600; line-height: 20px; max-width: 412px;">
<a data-hovercard-prefer-more-content-show="1" data-hovercard="/ajax/hovercard/page.php?id=100441110760621" href="https://www.facebook.com/Pietarinmaki/" style="color: #365899; cursor: pointer; font-family: inherit; text-decoration: none;">Kekkilän huusholli</a></div>
<div class="_173e _50f8 _2ieq" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; line-height: 16px;">
<div class="fsm fwn fcg" style="font-family: inherit;">
kirvesmies-kokki<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>1. kesäkuu 2018 - tähän hetkeen<span aria-hidden="true" role="presentation" style="font-family: inherit;"> · </span>Klaukkala</div>
</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; margin-top: 4px;">
Kauppakassien ensimmäinen kantaja, pleikkarin pelihahmojen personal trainer, kissan hännän nostaja ja raju rakastaja.</div>
<div class="_3-8w _50f8" style="font-family: system-ui, -apple-system, BlinkMacSystemFont, ".SFNSText-Regular", sans-serif; margin-top: 4px;">
<br /></div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Tässä päivänä eräänä face tarjosi minulle mahdollisuutta rekisteröidä kyseinen lafka omistajan ominaisuudessa itselleni. Niinpä lisää parempia kuvia kissoista löytää tuosta klikkaamalla </span><a href="https://www.facebook.com/Pietarinmaki/" style="font-family: Georgia, "Times New Roman", serif;" target="_blank">Kekkilän huusholli</a><span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"> tai osoitteesta:</span></div>
<div class="_3-8w _50f8" style="margin-top: 4px;">
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">https://www.facebook.com/Pietarinmaki/ </span></div>
</div>
</div>
</div>
</div>
</div>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;"><br /></span>
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Heinäkuussa 2018</span><br />
<span style="font-family: "georgia" , "times new roman" , serif;">Tässä huomasin, siis puoli vuotta myöhemmin, Anonyymin (toivottavasti kirjoitin nimen oikein) kommentissaan kyselevän olenko hengissä. Vastaus: "Juu olen." Vähän samaa asiaa sivusi työkaverini Crash joka ihmetteli olenko vielä hengissä. Niin, hän on se tyyppi joka on varastossa toissä (hyi, fyysistä työntekoa) ja ajaa siellä mm. trukkia. Hän on siis se sama kaveri joka esitteli minulle sydämen rytmihäiriön mittauslaitteitaan muutama vuosi sitten, kun saavuin silloin vesisateisena päivänä töihin. Kaipa voisi siis sanoa, että hämmästys oli molemminpuoleinen. Hän kertoi, että aina kun hänen oma elämänsä vit..., otti pannuun, niin hän kävi lukemassa blogiani. Nyt pitäisi alkaa saamaan jo pikkuhiljaa uutta tekstiä, koska vanhat jutut eivät enää toimi. Lupasin kirjoittaa.</span>Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-76824744750938878052016-03-24T16:00:00.000+02:002016-04-08T06:46:08.899+03:00Kuulemiin<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxtg1lFcEVPBjg4Ob2Ww2gsB8Nd8mR82LJGTX4QbIUjI0Mz-do60Iv-tqkH2kJLMHWmBfPrTw18FecmNTDpEhKNnImzXMtyCUvrdzQs8zYOutnHCXUpTZOfr6IcSMEt6z4IaMQsqDQlLs/s1600/lumijuttu01_191210sTL_503_uu.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="212" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjxtg1lFcEVPBjg4Ob2Ww2gsB8Nd8mR82LJGTX4QbIUjI0Mz-do60Iv-tqkH2kJLMHWmBfPrTw18FecmNTDpEhKNnImzXMtyCUvrdzQs8zYOutnHCXUpTZOfr6IcSMEt6z4IaMQsqDQlLs/s320/lumijuttu01_191210sTL_503_uu.jpg" width="320" /></a>Eräänä helmikuisena aamuna ennen sianpieremää laahustin lumisateessa kohti Helsingin Kirurgista sairaalaa.<br />
Nyt oli systeemit ajettu sellaiselle tolalle, että kuulemattoman korvan arvoitusta päätettiin alkaa tutkimaan oikein tosissaan. Odotusaulassa unihiekkoja silmistäni raaputellen odottelin kuulotestiin joutumista.<br />
<br />
Lääkäri halusi kuitenkin ottaa näytepalat nenästäni. Nenästä! Mikä helvetti näitä vaivaa kun sinne klyyvariin pitää ainä päästä ronkkimaan? Kysymyksillään hän kartoitti myös poskiontelon tulehduksen mahdollisuutta, sen ratkaisunahan olisi iki-ihana punkteeraus.<br />
Tunsin kuinka kylmä hiki kasteli T-paitani.<br />
<br />
Mä olin jo aikalailla kauhusta kankeana kun nenän puudutus pääsi käyntiin. Neulan sijaan lääkäri pyöritteli puudutusaineeseen kasteltua pumpulipuikkoa sieraimeni sisällä hi-taal-la liik-keel-lä. Varmaankin puoli minuttia epämiellyttävää tunnetta ja sitten toinen puoli.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/FXiGU3JcUPk/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/FXiGU3JcUPk?feature=player_embedded" width="320"></iframe></div>
<br />
<h1 class="yt watch-title-container" style="border: 0px; display: table-cell; font-family: Roboto, arial, sans-serif; font-size: 24px; font-weight: normal; line-height: normal; margin: 0px 0px 13px; padding: 0px; vertical-align: top; width: 824px; word-wrap: break-word;">
<span class="watch-title " dir="ltr" id="eow-title" style="border: 0px; margin: 0px; padding: 0px;" title="Melissa Etheridge (feat. Joss Stone) ~ Piece Of My Heart [Janis Joplin tribute 2005]">Melissa Etheridge (feat. Joss Stone) ~ <br />Piece Of My Heart [Janis Joplin tribute 2005]</span></h1>
<br />
<br />
Itse näytteenottohan vaati jonkinmoisen levittimen nenäreikään, jotta itse työkalu mahtuisi operoimaan. Jo ensimmäisen lääkärikäyntini ohessa Hyvinkäällä 2010 totesin; nenäreikä ei veny kuten esimerkiksi persreikä. Itse operaatio oli sarja tarrautumisia ja nyppäisyjä muutaman kerran, ennen kuin pala minua suostui tarttumaan pihteihin. Nenästä syöksähti verta aika runsaasti. "Se on kyllä tuo vasen puoli mikä minulla on ollut ongelmana." "Voin minä sieltäkin ottaa palasen." Ja taas mentiin. Tyhmä, tyhmä, tyhmä.<br />
<br />
Saatuaan haluamansa palat minua lääkäri kehoitti minua menemään leikkaussalin ovelle odottamaan korvaoperaation alkua. Notkuvin polvin ja veristen paperiliinojen kanssa tasapainoitellen lysähdin aulan penkille vetämään henkeä. Eipä taida olla kuulontarkastuksesta kyse tälläkään kertaa.<br />
<br />
Juurikin saatuani verihyökyaallot taltutetuksi seuraava hoitaja huusi minut saliin sisään. Kävin makaamaan operaatiopöydälle lääkärin ja kolmen hoitajan häärätessä ympärilläni. Nämäkin olivat kaikki naisia. He arvelivat vasemmassa välikorvassani olevan nestettä, joten tärykalvoon puhkaistaisiin pieni reikä ja reikään asennettaisiin pieni titaaninen "pilli", korvani siis putkitettaisiin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCF_PZHPp2uGdQuTxXG1w3OLFOqTjRSEGVzsVzbkTPsT9sdWd-DyGywtWM-IdRnrZpFo_ngXVl_ICJAdsm7tn8ssDEDU11vqhCQus7PNDiTK57fdaPWEnJvj1h1D2kJsmgY7CznCLac2Y/s1600/12633492_1097568343606860_3414863393088664503_o-2+%25281%2529.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="145" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgCF_PZHPp2uGdQuTxXG1w3OLFOqTjRSEGVzsVzbkTPsT9sdWd-DyGywtWM-IdRnrZpFo_ngXVl_ICJAdsm7tn8ssDEDU11vqhCQus7PNDiTK57fdaPWEnJvj1h1D2kJsmgY7CznCLac2Y/s320/12633492_1097568343606860_3414863393088664503_o-2+%25281%2529.jpg" width="320" /></a></div>
Lääkäri kertoi puudutusaineen polttelevan korvassa, mutta hitaasti kymmeneen laskettuani se olisi mennyt ohi. Oikeassa hän oli; se todellakin poltteli ihan pirusti, mutta meni ohi myös.<br />
<br />
Ennen kuin lääkäri pääsi tekemään viiltoa eräs hoitajista kehoitti pyytämään lisää puudutusainetta jos sattuu. Häh? Ettekö te tiedä paljonko puudutusainetta laitetaan, ajattelin. "Joo, pyydä lisää vaan hihkuivat toiset hoitajat taustalta. Vaikka teillä oli nyt aika hyvä myyntipuhe, niin eiköhän kokeilla tällä ensiksi.<br />
<br />
Lääkäri asetteli pääni millilleen oikeaan asentoon ja käski olla liikuttamatta sitä, sitten hän työnsi ohuen terävän instrumenttinsä korvaani. Taisin päästää jonkinlaisen ähkäisyn ja säpsähtääkin terän tehdessä viillon tärykalvoon. "Pyydä vain lisää puudutusainetta."<br />
<br />
Lääkärin tunkiessa titaanipilliä korvassa olevaan reikään aloin päästellä enemmänkin ääniä ja kiemurtelin pöydällä. "PYYDÄ VAIN LISÄÄ PUUDUTUSAINETTA!" "Tämä on melkein paikallaan" sähähti lääkäri hampaidensa välistä. "Laita, laita" minä kiljuin.<br />
<br />
Istuin sitten pölmästyneenä pöydällä ja yritin arvioda kuulemaani. Vasen korva kuuli ehkä paremmin kuin ennen, mutta äänenvoimakkuus heittelehti pahasti ja puheääniin tuli välillä metallinen soundi. Korva tuntui märältä, joten jotain nestettä sieltä oli valunut. Nestettä valuisi myös parina ensimmäisenä yönä kertoi lääkäri. Jokseekin päästäni sekaisin lähdin kompuroimaan ulos ovesta, pysähdyn kuitenkin kynnyksellä. "Kiitos oli tosi kivaa." Sitten jatkoin matkaani.<br />
<br />
Seuraavien päivien aikana kuulo palautui uomiinsa ja myöhemmin tehdyssä kuulotutkimuksessa kävi ilmi että kuulen putkitetulla korvallani paremmin kuin oikealla luomukorvallani. Puolentoista vuoden kuurous oli vihdoinkin ohitse, ainakin toistaiseksi. Titaanireikä kuulemma pullahtaa itsekseen korvasta ulos vuoden parin kuluttua. Mitä sitten tapahtuu jää nähtäväksi.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-54609982325265955652016-01-13T18:42:00.001+02:002016-01-15T06:38:44.214+02:0099 problems<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijTu4l3179q6e34vmZEbrUeRQAxp-zqkUxvD02kazdz955DTaiYx_oG3v1pjRnUIx843T6gfHLHygd5KaDi1Q3LdAcOGiK8dcmtYEMCl35oMceQg58ghTwSLLMQRazL9gpa7CYOzFCIe8/s1600/12513974_10153789814866897_9207598645261463557_o.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="266" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEijTu4l3179q6e34vmZEbrUeRQAxp-zqkUxvD02kazdz955DTaiYx_oG3v1pjRnUIx843T6gfHLHygd5KaDi1Q3LdAcOGiK8dcmtYEMCl35oMceQg58ghTwSLLMQRazL9gpa7CYOzFCIe8/s400/12513974_10153789814866897_9207598645261463557_o.jpg" width="400" /></a>Ilmoitin tänään töihin etten pysty pääsäryltäni suoriutumaan sinne saakka. Jäin kotiin kirjoittamaan blogia.<br />
<br />
Työkokeilu/ -valmennus päättyi vuoden vaihtuessa ja sain viikko sen jälkeen tiedon puhelimitse eläkevakuutusyhtiöltä, osa-aikainen työkyvyttömyyseläke on on myönnetty minulle määräajaksi, kesäkuun loppuun saakka. Viikon verran olen odottanut päätöksen kolahtavan postilaatikkoon, vaan eipä sitä ole näkynyt.<br />
<br />
Mitäpä tuota murehtimaan. Ilman päätöstä en voi tehdä työsopimusta osa-aikaisesta työnteosta duunissa, jossa olen puolisen vuotta harjoitellut veronmaksajan alkeita, siis työssä käymistä. Olenhan mä duunissa koko ajan käynyt, tosin ilman sopimusta vuoden alusta lähtien, joten jos sitä lappua ei pikkuhiljaa rupea näkymään, niin eipä ne taida maksaa mulle palkaakaan. Toisaalta jos sopimusta ei tehdä niin maksavatkohan ne mulle eläkettäkään. Itse asiassa ne eivät olleet maksaneet tammikuun alussa yhtään mitään. Viimeksi olen rahaa saanut joulukuun alussa, joten pakkaselle on ilmojen lisäksi mennyt tilikin. Onneksi ei tarvi nälkää nähdä, vaimolla hyvä työ ja tilillä on katetta... ai, ei ole vai? No jo pienestä kiinni, yhdestä kuukausiliksasta. Itse asiassa ei edes siitäkään, vaan kuukauden eläkkeestä. Olisi pitänyt sijoittaa nekin rahat hyvätuottoisiin valtion obligaatioihin niin voisin elää nyt mukavasti koroilla. Mutta kun en.<br />
<br />
Lääkärini Meilahden keuhkopolilta soitti. Hän nykyään mies, katsotaan kauanko tilanne pysyy samanlaisena. Viimeisen kuukauden aikana päänsärkylääkkeitteni käyttöaste on noussut päivittäiseksi. Jokin keitos porisee vasemman poskiontelon tietämillä. Joulukuussa, ja miksei nykyäänkin, suuhun saattoi luiskahtaa valtava räkäklöntti vaikka kesken lauseen. Joskus sellainen aiheutti kutinaa nielussa ja sitä kautta oksennusrefleksinomaisen yskänkohtauksen jota kesti kunnes klöntti oli poistunut kehosta. Viime viikon olen huuhdellut nenäkannulla klyyvariani ja voi omin silmin todeta vuorokausikertymäksi peukalonpään verran punavihreää limaa, joko paloina tai kokonaisena, riippuu vähän päivästä.<br />
<br />
Siinä vaiheessa kun kipu alkoi säteillä ikeniin pyysin lähetteen verikokeisiin. Kesällä Pr3-vasta-aineet olivat alle yhden, joulukuussa 1,5 ja nyt tammikuussa 1,7. Ne eivät tule laskemaan, vaan jatkavat hidasta ja tuskaista nousuaan kunnes kuolema meidät erottaa. Tai sitten rituximab. Lääkärini usutti minut uusiin verikokeisiin jotta immonoglobuliiniarvoni, eli kehon vasta-aineiden taso saataisiin selville. Rituxmab lääketiputusta ei voida aloitaa jos arvot ovat liian alhaalla. It's like 2014 again! Tämä rumba alkoi tosin puoli vuotta laskettua aikaa etuajassa ja se vähän vetää mietteliääksi.<br />
<br />
Mä olen ollut siis koko ajan oikeassa, tämä perkele uusiutuu väsymättä heti kun rituxin määrä kehossa laskee riittävän alhaiseksi. Koskaan aiemmin ei lääkettä ole annettu ennakoivasti, vaan aina on terveydentilani ajettu päätyyn saakka. Nyt lääkettä ainakin vakavasti harkitaan. Jesh! Arvioni lääkkeen puolentoista vuoden vaikutusajasta on nyt kuitenkin kutistunut 13-14 kk:n mittaiseksi. Se ei mitenkään ole hyvä uutinen. Olisikohan taudin aikaistumiseen vaikuttanut joku muu syy? Hmm, no ainakin tarkkaan saavat tähdätä seuraavat määräaikaiset eläkkeensä jatkossa.<br />
<br />
Eikä tuo perhanan silmä ole kuivunut yhtään. Soitin silmäpolille ja kysyin koska kyynelkanavaan asennettu silikoniputki mahtaa oikein alkaa toimia. Vasta kun se poistetaan, oli vastaus; siis huhtikuussa. Eräs kohtalontoverini kirjoitti facebookissa samasta vaivasta omalla kohdallaan. Ei auttanut putki vaan piti tehdä avanne. Huokaus.<br />
<br />
Kävin muuten kuulotutkimuksessakin, työterveyteni hoitaa myös niitä. Vasemman korvan kuulo on selvästi heikentynyt ilman kautta etenevän äänen kautta, eli normaali kuulokkeilla. Vähän erikoisemmilla "kuulokkeilla" kuulin luun kautta etenevän äänen jopa paremmin kuin oikealla puolella. Tätä tutkimuskäyrää esittelin Meilahdessa joulukuussa kun tapasin lääkärini. Hän katsoi sitä mutta sanoi ettei tee paperilla mitään, koska kaikki ovat järjestelmässä sähköisenä. Hän tilasi minulle kiireellisen ajan tutkimuksiin HUS:n korvaklinikalle jotta käppyrä saadaan sähköiseen järjestelmään. Sain ajan helmikuulle. Tänään puhelimessa hän valitteli että olisi ollut hyvä jos olisin päässyt sinne korvalääkärille jo aikaisemmin, vaikkapa tänään. Niin, no niin, eipä se olisi kesää vielä tehnyt. Ne olisivat tehneet kuitenkin sen saman testin ja sen jälkeinen toimenpideaika tulee olemaan varmaankin joskus alkukesästä.<br />
<br />
Ja sitten vielä olisi... ei annetaan olla jo. Nyt saa tämä kitiseminen riittää.<br />
<br />
Hyvää jatkoa kuitenkin teille kaikille ja muistakaa pysyä poissa negatiivisten ihmisten vaikutuspiiristä. Ne kuulemma ottavat pois tuulen niiden ihmisten siivistä jotka haluavat liitää positiivisella asenteella elämänsä horisonttiin. Ne perkeleet.<br />
<br />Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-1744992001792635802015-10-12T15:26:00.000+03:002015-10-13T12:30:41.556+03:00Kyynel silmästä ja hammas lääkäristäKipu. Särky. Hengitysvaikeudet. Räkä. Ripuli. Tikku sormessa.<br />
<div style="text-align: right;">
</div>
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9ivtcBaJwjkW3AU4lPFV1Ca2UQwX0Q0TCDzC9m_NsGYBODZf1qC7b1JPo12EAEyBClGAfiKR1sD-91BarM_H0XxKSjqLa2ZJ1wQS7lMDOoVHkcZ1cM4rlwKPACyJjjXk6ooMrEJOydQ8/s1600/10258999_10152356098941897_4506848336591249301_o.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="246" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi9ivtcBaJwjkW3AU4lPFV1Ca2UQwX0Q0TCDzC9m_NsGYBODZf1qC7b1JPo12EAEyBClGAfiKR1sD-91BarM_H0XxKSjqLa2ZJ1wQS7lMDOoVHkcZ1cM4rlwKPACyJjjXk6ooMrEJOydQ8/s320/10258999_10152356098941897_4506848336591249301_o.jpg" width="320" /></a>On tiettyjä asioita jotka estävät huomaamasta arjen pieniä iloja ja korostavat vain negatiivisia tuntemuksia. Mä en varmastikaan ollut mitenkään inspiroivaa seuraa vuosi takaperin kun wege-juna jyskytti raiteillaan eteenpäin. Tänään henki kulkee vaivattomasti, räkää irtoaa kohtuullisesti ja ainoastaan vasempaan silmään hiukan sattuu. Näin on Jannen hyvä olla, tietenkin olosuhteet huomioonottaen, koska ihminen on ahne ja haluaa aina vain enemmän, nopeammin, korkeammalle.<br />
<br />
Mä olen lukenut joitakin kirjoja. Niissä on yleensä joku erikoinen, "ajatuksia herättävä" intro, joten nyt kun olen hoitanut sen pois päiväjärjestyksestä voinkin siirtyä itse asiaan. Mihinkäs mä viimeksi jäinkään?<br />
<br />
Niin, se uusi työpaikka. Ideahan oli hieno; mennä bakteereja ja pöpöjä piiloon puhelimen taakse. Siihen luuriin olisi vain pitänyt pystyä puhumaan faktatietoja useasta eri tuotteesta, vieläpä luontevasti - suorastaan vakuuttavasti. Eipä aikaakaan kun tajusin etten osaa. Mähän tipuin tuotekehityksen kelkasta reilut viisi vuotta sitten jo omalta ydinosaamisalueelta, joten tämä uusi laajennettu tuoterepertuaari tuntui täysin ylivoimaiselta sisäistää. <br />
<br />
Tiesin kyllä itse, ihan tasan tarkkaan, minkälaisia tuloksia siinä hommassa pitäisi tehdä annetussa aikaikkunassa, mutta kun mikään mitä olin tehnyt aikaisemmin face-to-face ei tuntunutkaan toimivan puhelimitse. Parissa viikossa jo ymmärsin miksi ihmiset ylipäätään syövät ahdistuslääkkeitä. Onneksi pomot kuitenkin vihelsivät pelin poikki ja antoivat kenkää. Kiitos Jossu ja Maija, mä olisin mennyt ihan rikki ilman teidän päätöstä.<br />
<br />
Palasin myymälään kohtaamaan flunssavirukset ja muut haittaeliöt. Viime ajat ovatkin Espoon Suomenojalla olleet kotoisia, enkä ole vielä sairastunut mitenkään. Asiat tuntuvat sujuvan wanhaan hyvään malliin. Yllättävää huomata kuinka paljon kaipasin duunissani kävelyä tai liikkumista ylipäätään. Puhelinpalvelussa kun piti partioida koko ajan työpisteellä valmiina vastaamaan puheluun ja käyttämään tietokonetta. Nyt mä saan mennä ympäriinsä, nostella tavaroita ja näprätä milloin mitäkin. On pölyä, kipeää selkää, hikeä ja kirosanoja, mutta sellaista sen pitääkin olla. Arjen. Suunitelma on loppuvuosi jatkaa tällä nykyisellä meiningillä, mutta mitä tapahtuu ensi vuoden alussa? Miksi mä kysyn tätä samaa joka vuosi?<br />
<br />
Viime syksyn sairastumisen matkamuistoina pääni vasen puoli toimii edelleen vajavaisesti. Vasen silmä kyynelehti runsaasti ilman minkäänlaista kontrollia ja vasemmasta korvasta hävisi korkeiden äänien kuuleminen. Oletin että nuo vaivat olisivat hävinneet kunhan tauti palaisi taas lepotilaan, mutta niin ei vain käynyt. Minullahan oli jo tosiaan vaikeuksia kuunnella niitä asiakkaiden puheluja, vaikka kuulokkeet olivatkin päässä.<br />
<br />
Suurissa tiloissa, kuten myymälässä, joissa on hieman kaikua ja taustahälinää, minun on vaikea saada sanoista selvää. Ihmisen kuulo, kuten näkökin, on stereo. Sellainen on kaikilla saalistajilla, jotta ne pystyvät arvioimaan saaliin paikan ja etäisyyden. Mä en pysty paikantamaan duunissa korkealla tajuudella toimiva hälyttimen paikkaa tai sitä, että minulle ylipäätään puhutaan jostain takavasemmalta, varsinkaan hieman kauempaa. Montakohan asiakasta onkaan yrittanyt saada huomiotani vain nähdäkseen loittonevan selkäni? En tiedä.<br />
<br />
Kyynelehtiminen on rasittava vaiva, sitä kun ei voi oikein ennakoida tai estää, silmä vain tulvii. Kuivaksi pyyhkimiseen ei aina ole ollut nenäliinaakaan tarjolla, joten se on täytynyt suorittaa välillä hihalla tai paljaalla kädellä. Siinä on sitten suorastaan käsinkosketeltava riski saada bakteereita limakalvoille.<br />
<br />
Muutenkin vitutti kun pienikin tunteita herättävä tarina, tapahtuma, musiikkipätkä tai kissavideo vieräytti kyyneleen automaattisesti poskelle.<br />
<br />
<iframe allowfullscreen="" class="YOUTUBE-iframe-video" data-thumbnail-src="https://i.ytimg.com/vi/H9MKXR4gLjQ/0.jpg" frameborder="0" height="266" src="https://www.youtube.com/embed/H9MKXR4gLjQ?feature=player_embedded" style="clear: right; float: right;" width="320"></iframe>Vaikka en ollut syntynyt vielä vuonna 1965, enkä ole edes tummaihoinen tai mitenkään uskonnollinen, niin Martin Luther King:in mustien tasa-arvotaistelusta ja marssista Selman kaupungista Montgomeryyn tehdyn elokuvan tunnuskappale on saanut silmäni kastumaan joka kuuntelukerta. Tämä biisi lienee liikuttava ihan aidosti, oli mun silmässä vikaa tai ei.<br />
<br />
Ensimmäisen kerran kävin silmäkirurgian laitoksella toukokuun alussa, arvelivat että kyynelkanava on tukossa. Olivat samaa mieltä elokuisen käynninkin jälkeen. Lokakuun alussa menin operaatioon, jossa silmäkulman kyynelpisteestä viedään silikoniputki nenään. Kotoa lähtöä tehdessäni huomasin että Omega-rasvahapot lisäävät verenvuototaipumusta, joten se olisi pitänyt pistää tauolle kuukausi ennen leikkausta. Olin juurikin ottanut pullosta huikan ja saatoin vieläkin maistaa Lysi-omegavalmisteen suussani. "No ei ne sitä kuitenkaan kysy." Kysyivät ne.<br />
<br />
Operaatiohuoneessa alkoi vähän ahdistamaan, kun joka ovesta tuli jotain paskaa tupaan. Mut pistettiin makaamaan "pöydälle" ja ilmeisesti ne köyttivät mut siihen käsivarsista kiinni. En ihan ehtinyt huomaamaan tällaista pikku yksityiskohtaa varmaksi, koska sain samaan aikaan puudutuspiikit nenääni, kirveliviä puudutustippoja silmiini ja yksi hoitaja etsi vasemmasta kädestä kanyylin neulalle sopivaa verisuonta. Samalla kun se harjoittelija tipautti kolmannet tipat molempiin silmiini ja sai ne kyynelehtimään, suorastaan tulvimaan, huusi kättäni arviova nainen: "Kohta sattuu!" Olet muuten vähän myöhässä uutisesi kanssa. Sitten se pisti.<br />
<br />
Ilmeisesti lääkäri työnsi putken ensin silmän vierestä kyynelkanavaan ja veti sen jollain työkalulla nenän kautta paikalleen. Ainakin jotain se klyyvariini tunki, eikä se(kään) ollut miellyttävä kokemus.<br />
<br />
Lopulta sain kulmäpussin silmääni ja hetken päästä kahvia. Kahvi vietiin parin hörppäyksen jälkeen pois, koska hoito-ohje kielsi kuumat juomat ja ruuat. Sain pillimehun. Odotin että olisin aivan kauhean näköinen ja puoli naamaani olisi mustelmilla. Peiliin kurkattuani totesin ettei näin ihan ollutkaan, ei näkynyt mustelmaa.<br />
<br />
Papereita tutkiessani huomasin että minun pitäisi ottaa hoitaneeseen yksikköön yhteyttä jos silikoniputki on noussut silmäkulmasta häiritsevästi silmään päin. Putkea ei saa itse katkaista.<br />
<br />
Kohta on viikko operaatiosta takana, enkä ole vielä huomannut muutosta aikaisempaan. Silmä valuu kyyneliä ja korva ei vieläkään kuule kunnolla. Nyt sitten kerään rohkeuttani huhtikuulle 2016, silloin putki otetaan pois ja sama rumba lienee taas edessä.<br />
<br />
*Hei jätkä, eihän tässä ollut mitään hammaslääkäristä!*Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-37054974326033481602015-03-25T18:04:00.000+02:002015-10-07T10:07:55.530+03:00Taas taviksena<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiclvFCkJjQ306KKTL8dPAoSf4J4HrIl9k5oZ886u2Oeyig_niCyH1ur7yAYvbeIz_5Gzct0OOv8mSqe3px4c1VmwM-6wymp_f3Dz4LKkPT563oUkSWrlPbw-kO8TchQe-64nfuURseX0/s1600/IMG_1479.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjiclvFCkJjQ306KKTL8dPAoSf4J4HrIl9k5oZ886u2Oeyig_niCyH1ur7yAYvbeIz_5Gzct0OOv8mSqe3px4c1VmwM-6wymp_f3Dz4LKkPT563oUkSWrlPbw-kO8TchQe-64nfuURseX0/s1600/IMG_1479.jpg" width="300" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tuntematon mieshenkilö (marraskuu 2014)</td></tr>
</tbody></table>
"Minulla on turvonneet, vieraat kasvot sekä taudin ja lääkkeiden yhdessä raiskaama ja runtelema keho."<br />
<br />
Ihmettelen tässä omia merkintöjäni, jotka joskus haluaisin jakaa teidän kaikkien kanssa. Nyt kivuttomassa olotilassa kun on vaikea itsekin uskoa omia kuvaelmia syksyn tuskaisista hetkistä.<br />
<br />
Kortisoni turvotti kehoa ja naamaa, sekä aiheutti vimmatun nälän tuntunteen, se ei varsinaisesti laskenut pöhöttymää. Tauti jylläsi sisuksissani ja oireili jostain poskiontelon syövereistä aiheuttaen painetta ja kipuja ikeniin, hampaisiin, silmään, no periaatteessa koko naaman vasemmalle puolelle. En tiedä, johtuiku päivittäinen, jatkuva pääkipu siitä ja pitäisikö se luokitella ihan omaksi oireeksensa. Silmät eivät kestäneet valoa juuri yhtään, istun jopa aamiaisella lippalakki päässä kun kattovalo häikäisi, sanomalehteä kun ei pimeässä nähnyt lukeä.<br />
<br />
Valittelin lääkärille parikin kuukautta ja sanoin että tämä on GPA:n (wegen) aiheuttamaa, mutta koska laboratoriotulokset eivät olleet nousseet riittävän korkealle, niin hoitona käytettiin särkylääkkeitä, vaikka me molemmat tiesimme tämän perussairauden olemassaolosta. Olihan taas kaksi vuotta tulossa täyteen.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisTknI82LKR5g1SbvIjWSt5ZG1S_8h8Mg21hbllWiBALE5pPxIrp6Fwv0D_eFwcYnRMJww3W8JsdLPK_RYw83GqpDnIlvOd3YczO7nj4-aR-ix2ZToDzakVLbClpV2L5XZPhASLVr_AFg/s1600/11072345_10153133212996897_226262923_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEisTknI82LKR5g1SbvIjWSt5ZG1S_8h8Mg21hbllWiBALE5pPxIrp6Fwv0D_eFwcYnRMJww3W8JsdLPK_RYw83GqpDnIlvOd3YczO7nj4-aR-ix2ZToDzakVLbClpV2L5XZPhASLVr_AFg/s1600/11072345_10153133212996897_226262923_n.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tunnettu mieshenkilö (maaliskuu 2015)</td></tr>
</tbody></table>
Näistä kaikista olen jo aikaisemminkin kirjoittanut. Jännä homma kuitenkin etten saanut tarvittavaa rituximab-tiputusta heti oireiden ilmaannutta, vaan piti kärsiä ainakin nuo pari kuukautta. Olikohan raha siihen syynä? Eräs kohtalontoverini tiesi kertoa että 1000 mg rituximabia maksaa 2800 euroa. Kaksi hoitokertaa maksaa siis 5600 euroa ja näitähän olen sittemmin tarvinnut aina kahden vuoden välein.<br />
<br />
Syksyn hulluihin päiviin kuului myös passitus psykiatrille, mutta sehän soitti minulle nopeasti etten tulisi turhaan sairaalaan, vaan Klaukkalan terveysasemalta kirjoitettaisiin tavitsemani lääkereseptit.<br />
<br />
On tämäkin - en saanut tarvitsemaani lääkettä tunnettuun oireilevaan tautiini ja kun kivusta valitin niin kallonkutistajan juttusille vaan. Se sitten lupaa puhelimessa kirjoittaa reseptit vaikka minkälaisiin mielialamömmöihin ja ahdistuslääkkeisiin.<br />
<br />
Olen käynyt hakemassa kuukausittain päiväsairaalasta immunoglobuleeniä, kehon omaa vasta-ainetta, kompensoimaan lääkeiden aiheuttamaa alentunutta vastustuskykyäni. Toistaiseksi se on pitänyt taudit loitolla, saapa nähdä pidentääkö se taudin uusiutumisväliäkin.<br />
<br />
Huhtikuun alusta tulee kuluneeksi melkein vuosi ja kahdeksan kuukautta siitä kun olen viimeksi tehnyt rehellistä työtä. Pitkän tauon jälkeen aloitan kolmen kuukauden työhön tututumisjakson, jonka jälkeen aloitan osa-aikaisen työn osa-aikaisena eläkeläisenä. Työpaikalta löytyi vielä siistimpi sisätyö kun ennen, pääsen vieläpä asiakkaiden flunssapärskeiltä piiloon. Contact Centerissä asioidaan puhelimen ja tietokoneen avulla, joten olen siellä paremmassa turvassa kuin myymälässä.<br />
<br />
Luin jostakin että pitkään työelämästä poissa olleilla on mm. alentunut ongelmanratkaisemiskyky, eivätkä he ole enää niin pystyviä hoitamaan jokapäiväisiä arjen pikku hankaluuksia. Heille jo pelkästämään saapuminen ajoissa töihin ja jaksaminen siellä koko päivän ajan on saavutus. Tämä luultavasti koskettaa minuakin, vaikka artikkelissa varsinaisesti puhuttiin masennukseen sairastuneista tai mielenterveyspotilaista, mutta soitteleehan minullekin sentään psykiatri kotiin.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-84051883480653547452014-11-11T20:43:00.000+02:002014-11-11T22:32:11.793+02:00Hukattuja päiviäMilloin päivä on hukaan heitetty?<br />
Onko se kaunis kesäpäivä sisällä töitä tehdessä vai kaunis kesäpäivä ulkona riippumatossa tekemättä mitään? Entäs sateella? Entäs jos kesästä on kaksi kuukautta kaunista ja joka päivä makaa riippukeinussa tekemättä mitään. Vaikutaako se, että on sairas tai terve? Olenko hukannut keinussa kiikkuessani jo liikaa päiviä elämästäni?<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQMrrUOw1iIugrpqnb6dQMZEvFHx7jLqwdNg_esEf4Iqn4qS63c0kgN4Neh_eNupRAm50ZlnXM8rF-wSx6aexzAgaxa3l-fg_rNL985p6VP6Jtl12at0YYUhI0qgJAitzG7d87Vrbu7wE/s1600/10168091_867535533276810_2759231715375238897_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhQMrrUOw1iIugrpqnb6dQMZEvFHx7jLqwdNg_esEf4Iqn4qS63c0kgN4Neh_eNupRAm50ZlnXM8rF-wSx6aexzAgaxa3l-fg_rNL985p6VP6Jtl12at0YYUhI0qgJAitzG7d87Vrbu7wE/s320/10168091_867535533276810_2759231715375238897_n.jpg" width="240" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"Koska täältä pääsee himaan!"</td></tr>
</tbody></table>
Maanantai 10.11.<br />
Meilahden Kolmiosairaala, päiväsairaala.<br />
Ilma ei ole varsinaisesti kuin morsian, mutta ihan kelpo keli silti kun saavun paikalle klo 13:30. Tarkoituksenani on maata ja olla tekemättä mitään kuutisen tuntia; on tullut ensimmäisen rituximab-lääketiputuksen aika. Tämä ensimmäinen kahdesta kerrasta otetaan varovaisemmin joten siihen on budjetoitu pari tuntia pidempi aikataulu kuin jälkimmäiseen, kahden viikon päästä tapahtuvaan sessioon. Koska aika käy pitkävetiseksi odetteluksi onkin hyvä näin tuoreeltaan käydä läpi epäkohdat ja ottaa niistä opikseen.<br />
<br />
Muistilista itselleni ja muillekin sitä tarvitseville:<br />
1) Pyydä saada ennen mitään toimenpiteitä esilääkeesi, koska sen pitää saada vaikuttaa puoli tuntia ennen kuin varsinainen lääke voidaan valuttaa sisään. Siinä odotellessa voi hoitaja sitten viritellä kanyylin paikalleen sekä kertoa pakolliset pahoinvointi-skenaariot, allergiareaktiot ja hätäuloskäytävien sijainnit. Minulle nuo nyt tehtiin taas päinvastaisessa järjestyksessä, joten melkein tunti meni ennen kuin pääsimme aloittamaan.<br />
<br />
2) Ota vaihtelevaa viihdykettä mukaan. Yhtä kirjaa on puuduttavaa lukea tuntitolkulla, pari kevyempää lehteä voisi olla hyvä lisuke. Telkkarit ovat nostetettu katon rajaan loisteputkilamppujen viereen, lamput häikäisevät niin ettei telsua voi oikein katsoa. Osastolla ei saisi ilmoitusten mukaan käyttää kännykkää, mutta eipä siitä tainnut piitata juuri kukaan. Langattoman verkon salasanaa en sentää kehdannut kysyä, vaikka siellähän se verkko osastolla oli koko ajan olemassa. Luultavasti puolet asiakkaista pitivät puhelimensa päällä ja aiheuttivat 4G- tai jollain muulla nettiyhteydellään turhaa pyörteilyä sähköisessä ilmastossa.<br />
<br />
3) Omat eväät kannattaa myöskin pakata laukkuun messiin. Sairaala tarjoaa leivän, kahvia, teetä, mehua, jugurttia ja ainakin mehusoppaa, mutta niillä ainoastaan siirtää näläntunnettä muutamalla minuutilla. Itse vedin tuolloin 60 mg:n kortisoniannoksia vuorokaudessa ja se aiheutti jatkuvan nälän tunteen. Pizzataxin numero voisi olla kovasikajuttu.<br />
<br />
4) Kannattaa jutella hoitajien ja kanssapotilaiden kanssa aina kun siihen on luonteva mahdollisuus. Yksin jurottaminen on tylsää ja puuduttavaa.<br />
<br />
5) Ota mukaan huppari, silmälaput, lippis tai aurinkolippa loisteputkilamppujen häikäisyä vastaan. Maailman vittumaisinta hommaa on yrittää maata sängyllä kun katosta hivelee sata miljoonaa wattia silmäluomia. Mä otan ensi kerraksi nuo kaikki himmentimet matkaan. Ja aurinkolasit myös.<br />
<br />
Niin että oliko tuokin päivä hukkaan heitetty? No ei hemmetissä!<br />
<br />
Kotiin pääsyäni Marjo oli sitä mieltä että olin huomattavasti reippaammalla tuulella kuin lähtiessä, myöhäisestä kotiintuloajasta huolimatta. Nukkumaan mennessä väsymys tuntui "oikealta" eikä päätäkään särkenyt. Aamulla peilistä hymyili vastaan se hauskempi Janne jolla silmät loistivat taas.<br />
<br />
Tiedän ettei MabThera (rituximab) vaikuta noin nopeasti ja sen vaikutus on täysin päinvastainen, mutta olin varma että tämä on se juttu joka minut pelastaa ja olin päättänyt vakaasti uskoa siihen. Olin lukenut Hesarista jutun kuinka lääkkeiden teho paranee kunhan potilas vain uskoo siihen, se toimii myös lumelääkkeellä.<br />
<br />
Aamu oli mitä mahtavin, mutta kello 14:00 jouduin ottamaan ensimmäisen päänsärkytabletin. Toivon että se jäisi päivän viimeiseksi, mutta iltaa kohti oloni alkoi heikentyä ja kupolia kivistämään. En silti sortunut lisähuumeisiin.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-22143933716686732152014-11-09T12:31:00.001+02:002015-09-03T16:20:27.599+03:00Oli synkkä ja myrskyinen yö<div style="text-align: left;">
</div>
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjawx7j0SBrENkj1PUZI3C806Ug0PeJVpcb7GD8ZZ_2zOGnSqPdzaLhcjcRymRvsr_BgJZX7WJmHhwzkaReBCvV5f7jxL9HdU_mMqAcyeWg9anFE7CVPljymfkvycuy6oMsye10M2GM5Sk/s1600/1604874_860400527323644_777772829511047699_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjawx7j0SBrENkj1PUZI3C806Ug0PeJVpcb7GD8ZZ_2zOGnSqPdzaLhcjcRymRvsr_BgJZX7WJmHhwzkaReBCvV5f7jxL9HdU_mMqAcyeWg9anFE7CVPljymfkvycuy6oMsye10M2GM5Sk/s1600/1604874_860400527323644_777772829511047699_n.jpg" width="150" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Päänsärky ja epätoivo.</td></tr>
</tbody></table>
Lokakuun vaihtuessa marraskuuksi päätin parantaa elämänlaatuani ja lopettaa nukahtamislääkkeiden vetämisen joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Ne eivät tuntuneet enää antavan "oikeaa" inhimillistä unikokemusta, vaan enemmänkin synteettisen kehon lepohetken ilman henkistä "palautumista".<br />
<br />
Aivojenhan pitäisi järjestellä päivän aikana koetut asiat niin että seuraavana aamuna herättyään pääsee aloittamaan toimintansa joko puhtaalta pöydältä tai selkeällä toimintasuunnitelmalla. Minusta alkoi tuntua ettei mitään aivotoimintaa ole tapahtunut pitkään aikaan, Marjo oli täysin samaa mieltä. Jostain syystä hän maalasi ison ristin seinään.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi46e1o32qFcI-x6DIXGNsvGI87niU9Z7tsv1raQNqbbocvQQJIE0Fo1INZ3ulWk01Sw0rn0ghU52SmH0MfFc4C8Y3_5hjrAO_2tsb-irv4ub7S1iRLYSF08JkWIow4y5NIyO6l0gNgi-c/s1600/10296562_777761785587519_880161190722308439_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="102" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi46e1o32qFcI-x6DIXGNsvGI87niU9Z7tsv1raQNqbbocvQQJIE0Fo1INZ3ulWk01Sw0rn0ghU52SmH0MfFc4C8Y3_5hjrAO_2tsb-irv4ub7S1iRLYSF08JkWIow4y5NIyO6l0gNgi-c/s1600/10296562_777761785587519_880161190722308439_n.jpg" width="320" /></a>Ennen tätä päätöstä olin jutellut pikaisesti sen saman lääkärin kanssa, jonka näin viimeksi Meilahden kontrollitapaamisessani.<br />
<br />
Valittelin edelleen pääkivuista ja hän kehoitti syömään lisää kipulääkkeitä. Panacod:a, joka on kolmiolääke, voisin syödä kaksi nappia kolmesti päivässä ja välipaloina kolme buranaakin. Näillä eväillä sitten vain hakemaan aurinkoisempaa rantaa elämälle.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_OnrMXGkYazjotVmYCAuqqIPZUsE2JsrB5zDWpA91sLNxeStLXgR6Uy6oY1-_8vKUUJj-2nWP5l5yjsmYXgE8fxURw-0aL3HW3se73i9fOSeZJCnlnXiUsfs31x2UkwHFHew4bnVxr5Q/s1600/1609925_860917533938610_2396966996954607033_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="290" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg_OnrMXGkYazjotVmYCAuqqIPZUsE2JsrB5zDWpA91sLNxeStLXgR6Uy6oY1-_8vKUUJj-2nWP5l5yjsmYXgE8fxURw-0aL3HW3se73i9fOSeZJCnlnXiUsfs31x2UkwHFHew4bnVxr5Q/s1600/1609925_860917533938610_2396966996954607033_n.jpg" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tietokonekuvauksen objektiiviin mahtuu ihminen.</td></tr>
</tbody></table>
Sen verran täytyy korjata edellistä kirjoitustani, ettei minulta mitään pään magneettikuvaa otettu, vaan keuhkojen viipalekuva tietokoneen suorittamana. Päätäkin toki kuvattiin jossain vaiheessa, mutta ei siis magneetilla, vaan samassa huoneessa ja konessa, eri päivänä vain. Molemmissa operaatiossa sain kanyylin käteeni varjoaineen levittämiseksi ympäri kehoani.<br />
<br />
Perheessämme on siirrytty nukkumaan viikolla eri huoneisiin, jotta rouva pystyisi edes jotenkin nukkumaan yönsä rauhassa ennen töihin lähtöänsä. Ensimmäisenä yönä ilman Zopiclon-nukahtamistablettia taisin pinnistellä pari tuntia ennen kuin vaivuin jonkinlaiseen horrokseen, vain herätäkseni tunnin päästä käsittämättömään suun kuivuuteen ja nenän tukkoisuuteen. Varmaankin about tunnin päästä sama homma toistui ja seuraavan tunnin päästä taas. Join vettä jottei suu kuivuisi enää niin pahasti, joten loppuyön ramppasin sitten pissalla. Kuudelta lopetin moisen pelleilyn ja lähdin kahvin keittoon.<br />
<br />
Arvelen että taitavat tuollaiset suuremmat kipulääkeannokset himppasen kuivattaa kehoa. Seuraavaksi yöksi jätinkin kipulääkkeet vähemmälle ja suun kuivuminen sentään hellitti, muuten sama oli show päällä. Nyt olen viettänyt viikon "raitista" elämää ja onhan nukahtaminen sentään edes hieman helpottunut ja unen laatu parantunut, vielä kun pääsisin päänsärystä eroon nukkuminen voisi olla kivaa taas.<br />
<br />
Tiistai 4.11.<br />
Vihdoinkin näin oman lääkärini, joka kertoi keuhkossani olevan tummentuman kasvaneen taas viime kuvauksesta sekä tulehdusarvojeni olevan kohoamaan päin, mutta eivät vielä hälyttävissä lukemissa. Hän kertoi myös että kehoni omat vasta-ainearvot ovat niin alhaiset ettei <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Rituximab" target="_blank">rituximab</a>-lääketiputus onnistuisi. Hän varasi minulle ajan seuraavaksi päiväksi päiväsairaalasta immunoglobuliini-tiputukselle. Tuo aine on ihmisen normaalia vasta-ainetta, enkä ole sitä ennen saanut - jännää. Samalla hän sääti lääkeannostukseni seuraavasti: kortisoni nostetaan 20:sta 60:een mg:aan/vrk, mutta mykofenolaatti, jonka se toinen nainen nosti 1500:aan, lasketaan tuhanteen milligrammaan; yksi kapseli aamulla, toinen illalla. Sain myös uuden lääkkeen kokoelmiini, Alendronat-luunsuojalääke nautitaan kerran viikossa.<br />
<br />
Hieman ihmettelin miksi mykofenolaattia lasketaan, mielestäni sen piti olla osa "kemiallista suojamuuria" joka kompensoisi rituxin puolustusjärjestelmän lamaannuttavaa vaikutusta. Tohtori ilmoittaa ettei ole mitään kemiallista suojamuuria, rituximab, mykofenolaatti ja kortisoni kaikki heikentävät immuunipuolustusjärjestelmää. "Vai niin?" Jään miettimään minkä helvetin takia se edellinen lääkäri, setä, nosti mykofenolaatin määrän 3000:een mg:aan silloin kuin kaikki oli liian myöhäistä ja rituxitiputus oli enää ainoa vaihtoehto.<br />
<br />
Keskiviikko 5.11.<br />
Puolelta päivin menen ensimmäisen kerran tässä elämässä Meilahden Kolmiosairaalan päiväsairaalan puolelle saamaan Octagam immunoglobuliinia. Sängyn sijaan saan tuolin jossa on sähköinen säätö kallistuksille. Tuolin mitoitus ei vain sovellu ihmiselle; kun selkä on kiinni selkänojassa jalkoja ei saa koukkuun vaan ne pitää jättää suoraksi, jos taas jalat haluaa koukkuun niin selän taakse jää monta senttiä tyhjää. Hoitaja tuo minulle tyynyn jonka sijoitan selkäni taakse. Muistututus itselleni huomista maanantaita ja seitsämän tunnin rituximab-tiputusta varten: "Säädä tuoli mahdollisimman sänkymäiseen asentoon."<br />
<br />
Operaatio sinällänsä seuraa tavanomaista kaavaa: kanyyli suoneen ja lääkettä aluksi pienellä nopeudella pumpun läpi verenkiertoon. Koska en kärsinyt pahasta olosta, enkä allergisista reaktioista, niin loput kaikkiaan 26 mg:sta lääkettä sujahtaa minuun nopeammalla tahdilla. Operaation alkamisesta kotiinpaluuseen tuhraantui aikaa vain kaksi tuntia.<br />
<br />
Päiväsairaalassa ei varoituskylttien mukaan saisi käyttää matkapuhelinta eikä tietokoneen langattomia verkkoja, jotteivat ne haittaisi pumppujen toimintaa. Vuodeosastolla on olleet nuo samat pumput jo vuosia sitten ja niiden kanssa olen käyttänyt kaikkia mahdollisia viihdelaitteita. Huomaan että osa potilaista vilkuilee välillä kännyköitään, joten heitin oman partiopoikahuivini nurkkaan ja aloin napsimaan valokuvia ympäristöstäni facebookiin postattavaksi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Vasta-ainetankkauksesta huolimatta oloni ei ole kuitenkaan parantunut metriäkään. Päänsäryt ovat kovia ja jatkuvia, eikä uni tule edelleenkään vaivattomasti. Vietän nyt ensisairastumiseni jälkeisen ajan synkintä ja kivuliainta ajanjaksoa, jonka käännekohta pitäisi olla huominen sairaalakäynti. Siitä olen oraakkelimaisesti messunnut kerran jos toisenkin ja kuukauden parin päästä nähdään olinko oikeassa vai en.<br />
<br />
Kortisonin annostuksen suuri nosto aiheuttaa jälleen kerran valtavaa näläntunnetta. Yhdessä suuri ruokamassa ja lääkemäärät boostaavat kaikkien ihmisestä lähtevien eritteiden ödööriä voimakkaasti. Kaikkien onneksi tulevien Rituximab tiputusten myötä astuu Kekkilään voimaan kuukauden karanteeni, joten kenenkään vieraan ei pidä, eikä tarvitse kärsiä niistä, ainoastaan yhden. Olen tuntenut joskus itseni hieman vetovoimaisemmaksikin henkilöksi, Marjo piirtää taas ristiä seinälle.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-5950560640150996542014-10-10T12:30:00.001+03:002014-10-10T12:30:54.652+03:00Guess who's coming to dinner?<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjySThK3dJmnr-aVMfZbKtgUznQIQobI-E989nxrWbkFag7PumpPwvh__Lw707Rrdlyd8aucr_dMatp62GR8sGUjzeTRvtw9Wnto5FSwix8dBcEc0iw-EVZpg_oV7jMOLvGmsH7Xeb1AH0/s1600/10484730_849997465030617_764222722056203342_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjySThK3dJmnr-aVMfZbKtgUznQIQobI-E989nxrWbkFag7PumpPwvh__Lw707Rrdlyd8aucr_dMatp62GR8sGUjzeTRvtw9Wnto5FSwix8dBcEc0iw-EVZpg_oV7jMOLvGmsH7Xeb1AH0/s1600/10484730_849997465030617_764222722056203342_n.jpg" height="240" width="320" /></a></div>
Olen syönyt kipulääkkeitä ja nukahtamislääkettä päivittäin tähän mennessä kutakuinkin kolme viikkoa putkeen. Ainakaan viikkoon, jos ei piteenpäänkään ole tulossa helpotusta oloon.<br />
<br />
Mä olen edelleen sen saman flunssan jälkimainingeissa kuin kuin viime kirjoituksenkin aikaan.<br />
<br />
Amoxin Comp -antibiotti oli samaa jota sain vuonna 2012 samoihin vaivoihin. Silloin kehuin sen olevan rajua ainetta joka vei jalat alta, nyt se ei tuntunut vaikuttavan missään mitenkään. Pääkivut jatkuivat ja pahenivat, ne herättävät minut ja yleensä Marjonkin 01-03 välillä yöllä, välillä palellen hampaat kalisten välillä hikoillen paitani märäksi. Kipupiste siirtyy sattumanvaraisesti, mutta yleensä se sisältää kivuliaan paineen vasemman silmämunan takana tai pistävän tunteen nenän sisällä.<br />
<br />
Onneksi veteen liuotetun Panacodin vaikutus alkaa tuntua jo vartin jälkeen. Eihän kivut poistu läheltäni päivälläkään ja yleensä ne alkavat ärhäköityä iltaa ja nukkumaanmenoa kohden. (Juuri nyt kirjoitan tätä tekstiä yhdellä kädellä, koska painan vasemmalla etusormella vasenta poskeni sinne ilmaantuneen kivun takia.)<br />
<br />
Torstai 9.10.<br />
Vihdoinkin pääsen näkemään lääkärini ja saamaan helpotusta olooni, paitsi etten päässytkään. Luulin jossain lapsenomaisessa mielessäni, että tämän tapaamisen viikolla viivästyttäminen johtui lääkärini ylibuukatusta potilasjonosta, mutta kuitenkin ihan outo nainen kutsui minut huoneeseensa. Onneksi itseäni viisaampi vaimoni käski minua pitämään kipupäiväkirjaa, joten pystyin hänelle kertomaan kellontarkasti kipujen paikan ja määrän päässäni. Sekä kaikesta muustakin niiden aiheuttamista haitoista. "Voi voi, valitettavasti nuo kertomasi oireet viittaavat Wegenerin uusiutumiseen."<br />
<br />
Verikoiden mukaan en ollut lähelläkään kriittistä rajaa. Tulehdusarvot CRP: 15 ja Pr 3: 2,1 eivät näytä edes omaan silmään niin hälyttäviltä. Sitä mitä en nähnyt oli keuhkoni, siellä yksi granulooma suurentunut viime näkemältä. Eikä senkään vielä varsinaisesti pitäisi räjäyttää pankkia, mutta oma olo väittää muuta. Onhan tämä tauti ihan perseestä, se pysyy labroilta piilossa pitkän kipuilunkin ajan ja "paljastaa" itsensä vasta kun kaikki muut vaihtoehdot on läpikäyty enemmän ja vähemmän kivuliaasti tutkimalla.<br />
<br />
En voi silti väittää olevani yllättynyt, olenhan paasannut tästä kahden vuoden sairaussyklistäni jo pitemmän aikaa. Lukemalla vuoden 2012 kirjoitukseni läpi, huomaan useamman kuin yhden yhtäläisyyden tämän vuotiseen tilanteeseen. Silloin kipuilu alkoi jo kesän alussa ja "yllättävä" wegen paluu todettiin marraskuun puolivälissä. Tänä vuonna kivut alkoivat kesän lopussa ja nyt olemme vielä lokakuun alkupuoliskolla.<br />
<br />
Kuulemma protokolla vaatii että ennen kuin rituximab-tiputusta voidaan harkita pitää minulle tehdä päänseudun magneettikuvaus, sinne pääsisin viikon päästä. Hän kehoitti syömään vain suurempia annoksia kipulääkkeitä jotta pärjäisin sinne saakka. Muistelin lukeneeni Hesarista että pahoinvointilääke toimii katalyyttinä kipulääkkeelle ja nopeuttaa sen imeytymistä ja hups, hän kirjoitti samantien pahoinvointilääkereseptin. Vasta kotona muistin lukenneni lääkemarihuanastakin.<br />
<br />
Nyt näitä särkylääkkeitä naamariini tunkiessani tulee vähän sellainen olo, että olisin putovassa lentokoneessa jossa lentoemäntä jakaa purukumia etteivät korvat mene lukkoon paineenvaihtelun vuoksi.<br />
<br />
Sekin yhtäläisyys kahden vuoden taakse on, että minulla on taas lähete psykiatrin luokse. Puolitoista kuukautta jatkuvan kivun, en siis puhu sairaudesta vaan kivusta, on saanut maailman synkkenemään ympärilläni siihen pisteeseen, että hän näki sen tarpelliseksi. Joidenkin mielestä pelkkä tietoisuus parantumattomasta vakavasta sairaudesta riittää syyksi masennukseen, mutta itsestäni tuntuu että syy on nyt kivun määrässä ja hellittämättömyydessä. Rupeaa tulevaisuus ja omat kyvyt tehdä ja jaksaa hämärtymään ja näyttämään aika synkiltä. Tämäkin paska olisi vältetty jos olisivat uskoneet minua ja antaneet sitä Rituxia puolentoista vuoden välein, eli kesäkuussa.<br />
<br />
Mitä jäi käteen? Viikon siis odottelen magneettikuvausta ja sen jälkeen itse lääketiputukseen pääsyä... en tiedä. Kivut eivät ainakaan tule helpottamaan nyt kun syyllisestä on aika vahva epäily. Korvaklinikallekin tuli jonkinlainen lähete koska pääni sisällä kipuilee - lisää purkkaa. Psykiatrille lienee niin pitkä jono, että kaikki nuo edellämainitut lienevät siihen mennessä jo hoidettu kuntoon ja olen taas oma aurinkoinen itseni kun pääsisin sinne. Voisin kuitenkin väittää kärsiväni hulluksi tekevästä kivusta.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-12651429447664251082014-09-20T19:58:00.001+03:002016-01-13T16:43:52.200+02:00Kesäterveiset<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAKgxLvVSA8bgV4LuARJxhr3ubR4FqIVNjU9ccosasxidna0apX8ccCMTRJQQ3naxyAusSPBF1E1YaEzIXFm0uwTF7wBQ1zdppgYriP3ZKXhpH6OmLiwhgrn_qBAH6sIngVMm1uI8-RLo/s1600/JanneBW.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhAKgxLvVSA8bgV4LuARJxhr3ubR4FqIVNjU9ccosasxidna0apX8ccCMTRJQQ3naxyAusSPBF1E1YaEzIXFm0uwTF7wBQ1zdppgYriP3ZKXhpH6OmLiwhgrn_qBAH6sIngVMm1uI8-RLo/s1600/JanneBW.jpg" width="248" /></a><span style="font-family: 'Helvetica Neue', Arial, Helvetica, sans-serif;">Tulin tänne valittamaan taas, anteeksi.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Kelien ja olojen puolesta hienon kesän fiiliksen pilasivat sen alku- ja loppupäät. Oikeastaan ensimmäiset tunnelman lässähdyttäjät tulivat jo maalis-toukokuun verikokeiden PR-3 arvojen nousun myötä. Ne olivat nousseet tasaisesti 1-2-3 tahtia jokaisella kontrollikäynnillä ja juhannuskin oli kylmä ja sateinen. Kesälomittajalääkäri sitten kehoitti minua nostamaan ylläpitolääkitykseni elimistöä huomattavasti rasittavammalle tasolle. </span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Suunnitelmana oli ollut pudottaa kortisoni kokonaan lääkevalikoimasta pois, jos vain kehoni kortisolintuotanto olisi palannut riittävän korkealle tasolle; se kun tuppaa loppumaan kun sitä kamaa vetää päivittäin pillereinä. </span><span style="font-family: 'Helvetica Neue', Arial, Helvetica, sans-serif;">Pitkin kevättä olinkin jo pudotellut päivittäisannoksen 2,5 mg:aan, mutta nyt siis jouduin sen nostamaan 30:een ja jättämään testauksen jonnekin hämärään tulevaisuuteen. Mykofenolaatin nosto 1000mg:stä 3000:een oli kuitenkin rajumpi muutos henkilökohtaisesti edustamaani ihmiseen. Se aiheutti levotonta oloa, kireää pinnaa ja sitä kokonaisuutta heijastaen oikenkin charmantteja seurapiirimiestaitoja, joita esittelinkin useasti kaikille läsnäolijoille. Onneksi meillä ei käy juuurikaan vieraita, joten taisivat olla vaimolle raskaimpia aikoja ne. Ruoka-annoksien koko ja syöntitieheys kasvoi hetkellisesti sen verran, että minut liitettiin maailman luonnovaroja liikaa kuormittavien joukkoon. </span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Eläkevakuutusyhtiökin otti yhteyttä. Virkailija kertoi että he voisivat kouluttaa minut uuteen ammattiin. "Ihanko koulun penkillä?" No ei, vaan työn kautta, vaikka heidän oma lääkärinsä olikin sitä mieltä että voisin vielä yrittää vanhassa työssäni. Parin kärrynpyörän jälkeen, kun istuin lattialla ja selvittelin nuppiani, luulin oivaltavani mitä tuo lause tarkoittaa. Kanssani käydyn keskustelun jälkeen yhtiö heittää nopalla jonkun duunin, jonka jälkeen katsotaan selviänkö siitä hengissä; jos en - case closed. Jos jään vielä kitumaan, niin kokeilevat sitten jotain toista nopan silmäluvun osoittamaa työtä. </span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Kaikki tämä ihanuus edullisemmin työkokeiluun kuuluvalla Kelan avustuksella, joka muistikuvani mukaan on paskin rahallinen korvaus minulle aikuisiällä maksetuista palkoistani; nyt puhutaan about tonni kuussa, ehkä allekin tasosta. Eipä tämä työkyvyttömyyseläkekään mitenkään tunnu mihinkään riittävän, mutta onhan se sentään kymmeniä prosentteja suurempi, vaikka en teekään mitään. </span><span style="font-family: 'Helvetica Neue', Arial, Helvetica, sans-serif;">Lääkärini totesi vain että katsellaan niitä juttuja sitten kesän jälkeen, ensin hoidettaisiin tulehdusarvot ja lääkeannokset inhimilliselle tasolle. Viikkoja kului, ilmat paranivat ja lääkemäärät putosivat; olo alkoi tuntua normaalilta.</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Helteinen kesä loppui sopivasti juuri ennen koulujen alkua ja vaimon työhönpaluuta. Toisen työviikon jälkeen hän alkoi yskiskellä ja itse sain ensimmäiset flussaoireet seuraavana tiistaina (26.8.). Kirjoitushetkellä kolme ja puoli viikkoa sairastettuani olen käynyt pariinkin kertaan paikallisen lääkärin juttusilla, jälkimmäisellä kerralla sain antibiootteja saatanallisiin kasvokipuihin. Aivan uudellainen riesa on ollut illalla nousevan kuumeisen olon myötä kasvava paineen tunne silmämunien takana, poskipäissä ja otsassa. Viimeisen viikon olen nauttinut kipu- ja nukahtamislääkettä vain herätäkseni kahden kolmen tunnin päästä aivan samoihin tuskiin. Se että riittävän kova kipu on pään yläosan sisällä on siitä paska, etten ole keksinyt mitään keinoa lievittää sitä omilla toiminnoillani. Nahan alla on heti kova kallo vastassa, joten sormilla painelu ei auta mitään - ei myöskään suun aukominen, selkään hakkaaminen tai piereskely. Ainut mitä voin yöllä tehdä on vetää lisää kipu- ja nukahtamislääkettä, aamuisin on onneksi (toistaiseksi) inhimillinen olo. Minulle varattu tapaaminen Meilahden lääkärini kanssa (2.10.) piti siirtää viikkoa kauemmaksi lääkäripulan takia, katsotaan nyt miten selviän siihen saakka. Toivottavasti nämä biootit rupevat sykkimään nopeasti, päivässä en ole vielä tuntenut vaikutusta. </span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Tähän iloiseen loppuun vielä pari juttua taudista jotka taistelutoverini Päivi väänsi rautalangasta. (<a href="http://sairastuinvaskuliittiin.blogspot.fi/" target="_blank">Päivin blogi: Sairastuin vaskuliittiin</a>)</span><br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">"En ole lääkäri, enkä ole varma olenko ymmärtänyt tätä oikein, mutta näin tämän käsitän. Meidän tauti syntyy luuytimessä kehittyvien kantasolujen pinnalla. Näiden meillä viallisten kantasolujen kehityksessä on kolme vaihetta: "vauva", immuunipuolustusta hoitava "aikuinen" ja vanheneva, kuoleva solu. Tuossa vaiheessa, kun solu on se immuunipuolustusta hoitava aikuinen se seilaa verisuonistossa nimellä B-solu. Kun se ryhtyy toimimaan väärin (sitä ilmeisesti ohjaa geenivirhe), se ymmärtää tehtävänsä siis väärin ja ryhtyy virusten ym sijaan tuhoamaan verisuonten seinämää. Verinäytteistä löytyvät autovasta-aineet (ANCA, Pr3) ovat merkki siitä, että tätä väärin suuntautuvaa toimintaa on meneillään." </span><br />
<div>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Kuten olen itsekin ymmärtänyt, ettei Granulomaattista polyangiittia eli Wegeneriä voida leikata pois, silloin pitäisi uusia ainakin luuytimet ja ohuet- sekä keskisuuret verisuonet joissa tauti oireilee.</span></div>
<div>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div>
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Ihan vain ennakkoon vaimolle pistän tässä puutarhan talvehtimista varten seuraavan Päivin viisauden:</span></div>
<div>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">"Keuhkonsuojalääke esim Cotrim Forte. Reseptissä lukee Pneumocystis estohoito. Pneumocystis-keuhkokuume aiheutuu sellaisesta organismista (jokin alkueläin ehkä, sienen kaltainen myös), jota on kaikkialla, erityisesti syksyllä esimerkiksi pudonneiden lehtien pinnalla lahottamassa (lehtien haravointi ei siis ole keuhko-oireiselle wegeläiselle fiksuinta hommaa...). Pneumocystiksen aiheuttajaa on siis kaikkialla, eikä se sairastuta terveitä - mutta immunosuppressiopotilaille on erittäin vaarallinen. Jos on keuhkot vaurioituneet wegestä, niin sinne vaurioituneeseen pintaan kiinnittyy helposti kaikkea epämiellyttävää. Ja kun sitten on vielä lääkityksellä immuniteetti laskettu, niin tarvitaan tuo antibiootti-sulfa. Pneumocystis muuttaa keuhkojen pintaa niin että happi ei kulkeudu elimistöön, siksi siihen esim AIDS-potilaat kuolevat."</span><br />
<br />
<span style="font-family: Helvetica Neue, Arial, Helvetica, sans-serif;">Niin että lisätään siihen vaihtolistalle vielä uudet keuhkot, molemmat tarvitaan.</span></div>
Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-82097850070560653292014-03-23T17:04:00.000+02:002014-05-01T13:31:22.938+03:00Mitä on tapahtunut<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSVcI-UgcwUdVcVFk5a26fPOghV_3ht3oRweFTX-_LPJSiCf-WOdrQooxH1hTJ4B7LEf2Y2Czru9MUBKfK05Jm32ACqO9TgOzqrNXG-vbh_CqaDk8UJKJw_saNlLDomBWNNLH0gsM4vIM/s1600/JKeverlast.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgSVcI-UgcwUdVcVFk5a26fPOghV_3ht3oRweFTX-_LPJSiCf-WOdrQooxH1hTJ4B7LEf2Y2Czru9MUBKfK05Jm32ACqO9TgOzqrNXG-vbh_CqaDk8UJKJw_saNlLDomBWNNLH0gsM4vIM/s1600/JKeverlast.jpg" height="320" width="220" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">You gotta fight for your right to party</td></tr>
</tbody></table>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Hauska tavata näin pitkästä aikaa, toivottavasti ette ole odotelleet kovin kauaa. </span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Sirpaleinen työntekoprojekti-13 sai loppunsa elokuun viimeisinä päivinä. Laskeskelin, etten tehnyt koko viime vuonna yli kymmentä täyttä kahdeksan tunnin työpäivää ja niistä puolikkaistakin päivistä olin ainakin kolmanneksen saikulla. Työpaikkalääkärinikin nosti kesän aikana kädet pystyyn ja kehoitti minua tekemään asialle jotain. Hän ehdotti minulle tapaamista Meilahden sosiaalityöntekijän kanssa, vaikka en mitään asumistukea ollutkaan tarvimassa. </span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Varasin kuitenkin sen ajan ja nainen totesi heti alkuun ettei työllistymisprosessini käytännön toteutus ole mennyt putkeen oikein missään vaiheessa. "Ai jaa, enpä olisi uskonut." Tapaamisemme jälkeen hän kävi ilmeisesti vääntämässä rautalangasta tilanteen mahdottomuuden lääkärilleni, joka piirsi paperiin melkein puolitoista vuotta saikkua - vuoden 2014 loppuun saakka.</span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Alkoi fyysinen toipuminen, mutta samalla myös henkinen ahdistuminen - miten tästä eteenpäin? Eihän asioiden saama käänne ollut mitenkään valtava uutispommi, mutta jotenkin tuntui epämukavalta heittäytyä täysin yhteiskunnan elätiksi. Odottelin suurta visiota tai oivallusta joka sanelisi paikkani tulevaisuudessa, taikka jotain valoilmiötä osoittamaan edes suuntaa. Mitään ei näkynyt ja syksy vaihtui talveen.</span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Ahdinkoni pimeinpinä hetkinä turvauduin viimeiseen keinoon johon monet muutkin hädän ja epätoivon hetkellä tarttuvat: Kelan laitosmuotoiseen kuntoutukseen. Lokakuussa kävin kitumassa kaksi viikkoa Kangasalla Reumaliiton kuntoutuskeskus Apilassa. Ruoka oli pahaa ja kämppäkaveri kuorsasi. Välillä oli ihan käsittämättömiä luentoja ja diipa-daapa ryhmätöitä, allasjumppa kuulosti mummojen touhulta, eikä iltaisin ollut oikein mitään vapaa-ajanvirikkeitä. Meno vain kuoli seitsämän jälkeen kun lähes kaikki muut menivät nukkumaan. No ei sentään kaikki, olihan meitä muutama, jotka jaksoivat keitellä radikaalisti iltateetä ja rouskuttaa näkkäriä hiljaisuuden aikaan. Onneksi oma pleikkari oli sentään mukana. </span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/CZiLWCNakPc?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Enhän mä silloin mikään invalidi ollut, vaikka juokseminen oli jäänytkin, joten pistin liikuntatunteina täysillä kaiken forcen kehiin. Allasjumpat ja sisäliikunnat painoin räkä poskella menemään, kun taas rentoutukset ja muut fengshuit kuluivat hammasta purren. Sitten tuli lihaskuntotestin vuoro. Polkupyörätesti edellisenä päivänä oli mennyt asiallisesti, joten odotin lyöväni kaikki testitulokset kevyesti vihreälle; oltiinhan tässä nyt kuitenkin Reumaliiton kuntoutuksessa ja invalidiliiton hyväksymää testiä tekemässä.</span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Vatsalihaksia ja jalkakyykkyä (ilman painoja) mun olisi pitänyt tehdä ennakkotietojen mukaan viisikymmentä saadakseni kiitettävän; tein kuusikymmentä. Yläraajatestissä miesten piti nostaa kymmenen kilon käsipuntteja olkapään tasolta ylös suorille käsille vuorotahtiin, kiitevän raja oli viisikymmentä/ käsi (siis yhteensä sata nostoa). Kahdeksan noston jälkeen mun kädet hyytyivät ja voimat loppuvat neljääntoista. Olin ihan ällikällä päähän lyöty: "Miten näitä kukaan...?" </span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Selkälihakset olisivat kuitenkin mun juttu, varsinkin kun nämä testit ovat suunniteltu nivelreuma- ja osteoporoosipotilaille. Nyt piti mennä telineeseen makaamaan niin että jalat pultattiin toiseen päähän kiinni ja teline loppui navan kohdalla. Siitä sitten tempaiset alaspäin roikkuvan ylävartalon vaakatasoon ja pidät sen siinä neljä minuuttia. Neljä minuuttia? Kokeilkaapa itse. Ihan älytöntä, mä luovutin kahdessa ja puolessa, mutta toki näin parin kaverin olevan vaadittavan ajan likkumatta tikkusuorassa asennossa, mutta silti: "Mitä helvettiä?" </span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">On varmaan tosi hienoa mennä sairaalla, rapistuneella fysiikalla yrittämään moiseen kohtuuttomuusvaatimustestiin saamaan oikein huolella turpaansa, sitähän jokainen kuntoutuja kaipaa. Itsehän toki olin tuolloin suhtellisen hyvässä tikissä, joten mulla ei olisi pitänyt olla mitään hätää.</span><br />
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Testipalautteessa kävikin ilmi että "oikeat" rajat olivatkin puolet ennakkoon ilmoitetuista, jotteivat ihmiset sluibailisi liikaa ja lopettaisi testit haluamaansa arvosanaan. </span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">"Jumalauta pällit! Luuletteko te, että se on ihan sama yrittää nostaa niitä helvetin painoja viimeisillä voimanrippeillä, jos tavoite on viidentoista tai neljänkymmenen suorituksen päässä. Noita puntteja ei ole tällä kukaan koskaan, never ever nostanut viittäkymmentä kertaa molemmilla käsillä, joten aivan turhaa kusetatte ihmisiä." </span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Se palautekeskustelu ei mennyt kovin hyvin.</span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Maaliskuussa tuli kuntoutuksen jälkimmäinen osa, viisi päivää siellä samassa paikassa samoilla testeillä. Ruoka oli nyt hyvää eikä kämppäkaveri kuorsannut niin paljoa. Meno toki hyytyi käytävillä samoihin aikoihin kuin ennenkin. Mä ja mun kamut keräännyimme pari kertaa yhden telkkarin luokse; minä pelasin pleikalla Fifaa, Daniel katsoi kuulokkeet päässään läppäriltä elokuvia ja Päivi joko luki kirjaa tai kutoi. Kukaan ei puhunut mitään, se oli meidän</span><span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;"> </span><span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">omaa epäsosiaalistista sosiaalisuutta.</span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Juoksutreenien jättämän liikuntatyhjiön olin sittemmin korvannut kuntonyrkkeilyllä, joten tällä kertaa oli yläkroppakin saanut enemmän treeniä. Puntit nousivatkin nyt 23 oikealla ja 22 kertaa vasemmalla kädellä. Selkä katkesi harmillisesti jo kahdessa minuutissa. Edelleen testin juju oli ilmoittaa samat älyttömät lukemat etukäteen, jotta kuntoutujat yrittäisivät tosissaan. Pikku juttu oli vain siinä, että mehän tiedettiin jo tämä juoni. Ihan tosissani mä toki niitä puntteja nostelin ja selkääkin jännitin, mutta ne muut lopetin heti kun todellinen raja tuli täyteen. Ehkäpä kuntoutus ei sitten ollutkaan mun juttu.</span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;">Tauti itsessään on nykyään hiipunut virransäästötilaan, joten syön lääkkeitä vähemmän kuin koskaan. Kortisoniannostus on 5 mg joka toinen päivä, mykofenolaattia syön 500 mg:n tabletin aamulla ja illalla, Cotrim Forte:a menee edelleen kolmesti viikossa. Apilasta tarttui mukaan sentään jotain ravintoterapeutin vinkkejä. D-vitamiinia syön vähintään 50 mikrogrammaa vuorokaudessa, Omega-3 rasvahapot ovat erityisen hyviä reumapotilaille sekä terveille ja että toimivat maitohappobakteerit ovat parempia kuin vatsansuojalääke, ainakin näin vähän peruslääkitystä käyttävälle. Lisää pillereitä vain aamiaisdosettiin.</span><br />
<span style="font-family: Trebuchet MS, sans-serif;"><br /></span>
<span style="font-family: 'Trebuchet MS', sans-serif;">Lähetin minä hakemuksen työnantajan eläkevakuutusyhtiöönkin ja nyt olen ollut työkyvyttömyyseläkkeellä maaliskuun alusta lähtien, olen ainakin vuoden loppuun saakka. Mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sitä en tiedä eikä varmaan kukaan muukaan, mutta hieman se on alkanut epäilyttämään. Jotain töitäkin saisin taas hieman tehdä. Vai pitäisiköhän sittenkin lähteä opiskelemaan? Taas olen suuren tuntemattoman edessä, enkä tiedä mitä nyt tekisin - ahdistaa, happiloppuupierettää.</span>Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-12001658063891182832013-06-01T19:18:00.000+03:002014-03-10T20:43:46.552+02:00Pieni sairaskertomus<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhyHCsKXZKAwGkZfvK4HsM6-nQul4Qsd8tOsz8UddqExhJbSzVz5pI9OdZMNlk_GQ5gewrrfHhTeZulUcrr8PKQ1fzADGgTbTvhor0VQ2zCyYqHIyqcVVQJoImGXyS8r7K5KF1ETVcz-6M/s1600/stupid.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhyHCsKXZKAwGkZfvK4HsM6-nQul4Qsd8tOsz8UddqExhJbSzVz5pI9OdZMNlk_GQ5gewrrfHhTeZulUcrr8PKQ1fzADGgTbTvhor0VQ2zCyYqHIyqcVVQJoImGXyS8r7K5KF1ETVcz-6M/s1600/stupid.jpg" /></a>"Mä en ole oikeasti sairas, vaan mun alitajunta huijaa mun kropan reagoimaan keksittyihin oireisiin."<br />
Näin mietin ääneen perjantaina 31.5.<br />
<br />
Maanantai 27.5.<br />
Puolentoista tunnin töissäolon jälkeen alkoi oloni muuttua pahoinvoivasta päänsärkyiseksi. Pyyhin hikeä otsalta, puhaltelin, kävin juomassa ja yritin röyhtäistä oksettavan tunteen pois vatsasta - ei auttanut.<br />
<br />
Tunnin kärvistelyn jälkeen piti antaa periksi ja lähteä kotiin ihmettelemään äkillistä olotilan muutosta. Tällaista ei ole ollut pitkään aikaan. Askel kohti parkkipaikkaa oli hieman horjuva ja taisinpa välillä pysähtyä miettimään minne olin menossa. Autossa istuin varmaan minuutin toinen jalka oven ulkopuolella ja odottelin oksennusta. Sitä ei tullut, joten minä lähdin ajamaan. Kotona olo normalisoitui tunnissa ja seuraavana päivänä duunissa kaikki sujui taas kuin mitään ei ollut tapahtunutkaan.<br />
<br />
Keskiviikko 29.5.<br />
Nyt riitti puoli tuntia työmaalla. Kykin ja kumartelin ensitöikseni lattialle levitetyn kotiteatteripaketin kaiuttimen ja pahviroskien kanssa. Pään ylös-alas-liike laukaisi tuon mysteeritaudin samantien yhdistettyyn päänsärky- ja pahoinvointitilaan. Pomo huomasi kalpean naamani ja kehoitti hakeutumaan hoitoon. Työterveystalolle mars!<br />
<br />
Tuntematon lääkäri suoritti pakolliset mittaukset ja korvan ja kurkun tarkistuksen. Sitten kokeiltiin niskan liikkuvuutta, se oli jäykähköä. Kumivasaralla hän koputteli mua monestakin kohtaa ja löysi sitten jalkapohjastani ällistyttävän, suorastaan kivuliaasti kutiavan pisteen. En osannut yhtään varautua moiseen yllätykseen ja melkeinpä reaktiomaisesti potkasin tätiä. Kun hän painoi piikkipallonsa uudestaan jalkapohjaani vasten mietin vakavissani tähtäyspistettä.<br />
<br />
Hän arveli että oireita aiheuttavat ainakin kireät hartialihakset sekä tasapainoaistin sekoaminen pään liikkeistä poimiessani tavaroita lattialta. Korvassani oleva paineentasausläppäkin oli jäänyt taas vaihteeksi auki joten se heitettiin samaan oireläjään mukaan. Minulla kuulemma erityisen levottomat jalat - kireät lihakset mutta löysähköt nivelet. Johtopäätökset johtivat loppuviikon mittaiseen sairauslomaan ja lääkkeeksi sain <a href="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far11487" target="_blank">Dolan</a>-merkkistä särkylääke & lihasrelaksanttia. Jännää! Mietin tuleekohan paskat housuihin, jos se vaikka vaikuttaa sulkijalihakseenkin. Ei tullut ja huono olokin hävisi parissa tunnissa, mutta pistihän se aivot tyhjäkäynnille ja alkoi väsyttämään ihan perhanasti.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/ub747pprmJ8?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Seuraavana päivänä mua alkoi epäilyttämään koko "sairaus", olin varma että tauti esiintyy ainoastaan työpaikalla, enkä ole siis kotona oikeasti sairas. Myytinmurtajat hengessä päätin lähestyä ongelmaa tieteellisesti, vaikka minulla ei olekaan Buster-kolaritestinukkea. Päätin turvautua ihmiskokeeseen. Vedin siis lenkkarit lenkkarit jalkaan ja sykevyön rintaan kiinni - sairaathan eivät voi juosta. Nerokasta!<br />
<br />
Aurinko paistoi helteisesti kun hölkkäsin Klaukkalan taajaman läpi ja aluksi asiat tuntuvat sujuvan. Neljän kilometrin jälkeen totesin olevani vähintään yhtä pehmeässä kondiksessa kuin HCR:n puolimatkassa ja kuuteen kilometriin loppui juoksu totaalisesti. Kiviä potkiskellen kävelin kiukkuisen uupuneena kotiin ja suihkuun. Nupissa juskytti, keuhkot huusivat hoosiannaa ja vitutti aika tukevasti, niistä mun sinisistäkin kilpatossuista oli kulunut kantapään kulutuspinta puhki. Enhän tietenkään voinut mitenkään muulla tavoin todistaa tätä itselleni, mutta uskottava se kai on;<br />
mä olen heikossa hapessa myös kotioloissakin.<br />
<br />
Loppuilta menikin voivotellessa ja tormäillessä seiniin, joten vedin kipurelaksantin naamariin ja sänky kutsui jo pari-kolme tuntia normaalia aikaisemmin; tosin mä heräsin sitten viideltä ja lähdin pelaamaan jalkapalloa Klaukkalan urheilukentälle.<br />
<br />
No en tietenkään, vaan olohuoneeseen pleikkarilla Fifaa.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-34911073347254742572013-05-26T20:32:00.000+03:002014-02-06T23:23:37.612+02:00Helsinki City Run 2013 - Main KampfLauantai 4.5.<br />
Ankea näky avautuu ikkunasta pihalle, keli näyttää harmaalta ja kylmältä. Myöhäsaamiainen katoaa sisuksiini kymmenen aikoihin, jonka jälkeen alan kasaamaan juoksutamineita keoksi eteisen lattialle.<br />
<br />
Mä olen pitkällisten pähkäilyjen jälkeen päätynyt tavoiteaikaan 2:16:00, sen kohdalle kun saisin kellot pysäytettyä niin olisin sankari. Ainakin uskottelen itseni luulemaan niin. Se olisi minuutin / kilometri hitaampi vauhti kuin viime vuonna, jolloin koko reitin keskinopeuteni oli 5:29 min/ km. Vuosi sitten oli kisakondikseni huomattavasti tukevammalla pohjalla kuin nyt seisoessani lähtökarsinassa Tuomon ja hänen kaverinsa Janin kanssa nyt.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzI_wjiojuoaBlWLwbn3oogtvl_rmXedwpjNUFqU8QRsP34zyaDfShEjYl_ka2u-6KmcTpsMtMng9lvsy8wg4zKJzyOJ5JWXZDVofjS0sLP__ZzieXqG0nGeeZhRSlZGxAkMNtos7EUh0/s1600/486856_10151559926586897_1776898094_n.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhzI_wjiojuoaBlWLwbn3oogtvl_rmXedwpjNUFqU8QRsP34zyaDfShEjYl_ka2u-6KmcTpsMtMng9lvsy8wg4zKJzyOJ5JWXZDVofjS0sLP__ZzieXqG0nGeeZhRSlZGxAkMNtos7EUh0/s1600/486856_10151559926586897_1776898094_n.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kuka tästä kolmikosta näyttää nopeimmalta? Väärin, se on Tuomo tuossa keskellä.</td></tr>
</tbody></table>
<br />
Viime vuoden treeneistä saatte muistutuksen lukemalla vanhoja kirjoituksiani; hyvinhän ne menivät silloin. Viime syyskuusta laskien minulla on nyt takanani ainoastaan neljä vähintään kymmenen kilometrin lenkkiä sekä pari onnistunutta vauhtiharjoitusta. Jokunen kävelyksi mennyt yritys on myös tehty, mutta niistä en niin välittäisi enää mainita. Vuosi sitten HCR:n jälkeen alkoi puoli vuotta kestänyt terveyden alamäki, joka lopulta johti taudin uusiutumiseen. Lääketiputuksista on nyt kulunut puoli vuotta ja täällä sitä seisoskellaan; juoksutrikoot jalassa. Onneksi aurinko oli kuitenkin tullut säätiedotuksen mukaisesti esiin, ilmahan oli jo suorastaan lämmin.<br />
<br />
"Minuutti aikaa lähtöön!" Kuuluttujan ääni aiheuttaa vaistomaisen reaktion vilkaista ranteeseen. "Ai perhana", mä en muistanut laittaa virtuaalijuoksiaa Garminiin kirittäjäksi, joten täytynee siis vetää fiilispohjalta. Mä tiedän että Tuomo ja Jan jahtaavat omia ennätysaikojansa, joka tarkoittaisi myös omalle ennätykselleni huimaa parannusta, jos aikoisin pysyä heidän vauhdissa. En aikonut.<br />
<br />
Lähtötorven törähdyksestä kuluu minuutti neljätoista, kunnes pääsen ruuhkan mukana ylittämään lähtöviivan chip-anturit ja ajanoton nettoaika voi pyörähtää käyntiin. Ihmisvirran mukana juoksu tuntuu vuotta aiempaa kokemusta helpommalta, mutta minullahan ei olekaan nyt niin kiire päästä eteenpäin. Seurailen välillä kuinka kauas Tuomon lippis on loitonnut minusta. Ensimmäinen kilometri on suoritettu ajassa 5:28 - Hyvä napakka alku! Olen tuossa vaiheessa kadottanut kaverini ihmisvilinään ja autuaasti unohtanut että suunnitelmani oli edetä 6:29 min/km.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/RGpkNPbSa2Q?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Töölönlahden ruuhkainen kierros, mielenosoittajapultsarit jotka vaativat kannabista Alkoon, pari jyrkkää nousua sekä puikkelehtimiset metsikössä pitäisivät hidastaa vauhtia, mutta Garmin väittää toisen kilometrin ajakseni 5:13 min - huisaa. Se mihin en hoksannut kiinnittää sillä hetkellä huomiota oli pulssi. Se oli noussut tuolla kilometrillä 176:een. Kolmas ja neljäs kilometri kierrättivät reittiä Kaisaniemenlahden ja Eläintarhan lahden rannoilla. Aikaa ja pulssia kului 3) 5:47min (177 bpm) ja 4) 5:26 (176).<br />
<br />
Nelosen täytyttyä tuli ensimmäinen juomapiste - ja tarpeeseen. Suu oli jo kuivunut ja banaanikin olisi maistunut, jos sitä olisi ollut tarjolla. Valitsin veden Gatorade:n sijaan, koska pitkin aamua tissuttamani urheilujuoma hölskyi vieläkin vatsassa. Siinä sitten taiteilin hölkäten muovimukini kanssa hetken aikaa, koska en halua tiputtaa askellusta kävelyksi. Siitä minulla on huonoja muistoja, kun jalat eivät enään uudestaan suostuneet yhteistyöhön. Heitän tyhjän mukin pois ja lähden kiihdyttämään raiteiden mukaisesti kohti pohjoista. Silloin mä tajuan kauhukseni ettei kaikki olekaan kohdallaan.<br />
<br />
Mun jalat ovat ihan hyytelöä. "Peli on menetetty" ajattelen, en pysty lisäämään nopeuttani ilman tuskallisia ponnistuksia. Tajuan että voimat ovat kadonneet täysin, mutta miten se on mahdollista? Eihän takana ole vasta kuin neljä kilsaa, joten tarjolla on luvassa enään itkua ja hammasten kiristystä. Tunne kropassa on typerryttävän lamaannuttava ja se iski kymmenen kilometriä liian aikaisin.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghq7mCNnIlno8_GDreNwV6CSUr-wABkkSDd6D1oCiAqdipbzdf3k4PwoxQ3F0QHjbXIED1uc0Criotbx8ikdxuuUaSIBIOiSjiPVutz5fQlZO9lf4IuW7jCi-RrZEmKSfW9uOSXbnA1aI/s1600/216270_10151559927091897_452368918_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEghq7mCNnIlno8_GDreNwV6CSUr-wABkkSDd6D1oCiAqdipbzdf3k4PwoxQ3F0QHjbXIED1uc0Criotbx8ikdxuuUaSIBIOiSjiPVutz5fQlZO9lf4IuW7jCi-RrZEmKSfW9uOSXbnA1aI/s320/216270_10151559927091897_452368918_n.jpg" height="214" width="320" /></a>Marjo odottaa kameran kanssa ennen viiden kilometrin kohtaa, joten vedän hänen ohi huolettoman näköisenä kättä keilauttaen ja jatkan taas sitten asioiden märehtimistä. Mä en oikein osaa kuvailla niitä tuntemuksia, mutta mä jouduin kärsimään jokaisen ottamani askeleen. Normaalisti tässä vaiheessa kroppa olisi tottunut jo juoksurytmiin ja asiat sujuisivat ikään kuin autopilotin ohjaamana, kunnes jossain viidentoista kilometrin kohdalla voimat alkaisivat tällä tavoin ehtymään ja tämä kamppailu itseni kanssa vasta käynnistyisi - matkani piteni juurikin kaksinkertaiseksi.<br />
<br />
Viides kilometri taittuu ajassa 5:58 (177 bpm), mutta en väsymykseltäni juurikaan noteeraa asiaa. Yritän muistella reittikartan mutkia, jotta keksisin parhaan paikan jättää tämä typerä jolkottelu kesken. Kuudes kilometri oli lohduton taivallus ja yritin huijata itseäni uskottelemalla saapuvani kolmasosamatkaan. Huono idea, koska juurihan minun piti päässäni laskea mikä on oikea kolmasosa matkasta, jotta pystyisin kusettamaan itseäni. Odotan urheilujuoman imeytyvän ja toivon pelastavaa ihmettä. Masennustani lisää myös ohittavien juoksioiden jatkuva virta oikealta ja vasemmalta. Yhtäkkiä viereeni ilmestyy pitkäsäärinen kaunotar jonka hajuveden tuoksu murtaa horroksen ympärilläni. Pelastus. Evoluution kehittämin vaistoin ryhdistäydyn ja pysyttelen kukkaistuoksuisen tytön vanavedessä puoli kilometriä, kunnes maitohapotus jalossa pakottaa päästämään "saaliin" karkuun. Vanhuus tulee yksin - minusta ei ole enään juoksemaan nuorten naisten perässä.<br />
<br />
Kengänpohjat alkavat jo raapimaan soraa kesken askelluksen ja mä olen juossut jo pitkän matkaa lysyssä, enkä voi sille oikeastaan mitään. Jengiä pyyhältää ohi enkä voi sillekään mitään; this is not the real me. Kahdeksassa kilometrissä nappaan mukillisen Gatorade-urheilujuomaa jotta saisin edes himppasen energiaa, rautaa, maksaa ja vitamiineja. Ei tuntunut missään, mitä nyt suu kostui pitkästä aikaa.<br />
<br />
Yhdeksäs ja kymmenes kilometri olivat suuren vitutuksen aikaa. Miten on mahdollista, että yli metrin leveällä perseellä varustetut naiset, jotka vielä juoksevat typerän näköisellä tyylillä, voivat mennä minusta ohi? Minullahan on sentään jumalainen pitkänmatkanjuoksijan vartalo. Aikomani keskeyttäminen on enemmän kuin lähellä, mutta nyt paikka oli äärimmäisen huono. Tuolloin liikuin Pasilan pohjoispuolella, joten paluumatka olisi mahdollisimman pitkä. Oli vain pakko mököttää muiden perässä hiihdellen.<br />
<br />
Puolimatkassa yritin ottaa itselleni myös sykemittariini väliajan, mutta onnistuin lähinnä sotkemaan koko hyvän systeemini. Kilometrit kuudesta kymppiin kuitenkin sujuivat numeroilla mitattuna seuraavasti: 6) 5:36 min/km (175 bpm) 7) 5:41 (177) 8) 5:55 (176) 9) 6:08 (173) 10) 5:57 (175). Huomatkaa ettei pulssi ole lähdon jälkeen laskenut alle 170:nen. Ensimmäisen kymppi tuli ajassa 57:08 min ja 10,5 km 1:00:03 (2012 - 54:24 min / 56:58 min).<br />
<br />
Askel 11417 oli yhtä tuskaa, samoin askel 11418, mutta seuraava olikin jo vähän helpompi, 11420 palautti takaisin synkkään todellisuuteen... Voisin alleviivata sitä tietoisen tuskaista tunnetta omien henkisten ja fyysisten voimien ehtymisestä melkeimpä sadan metrin tarkkuudella, mutta uskon asian tulleen teille selväksi. Omasta mielestäni olin taapertanut hädin tuskin kävelyvauhtia, mutta oikeastaan nyt, kirjoitushetkellä, tajuan mitä siellä metsän siimeksessä oikeastaan tapahtui. Harmi etten juostessani tajunnut lyöneeni tiskiin kevään kuntooni nähden aivan huikeaa aikaa. Kolme viikkoa aiemmin juoksemani kympin "ennätys" oli 56:11 ja nyt jäin siitä ajasta alle minuutin. Tosin mitalin toinen puoli oli voimavarojen äärirajoilla ja jopa ylikin liikkuminen.<br />
<br class="Apple-interchange-newline" />
Jotta tämä olisi kaikille juoksusta ja kilometriajoista vähemmän kiinnostuneille mahdollisimman piinaavaan, esitän omatekoisen vauhtianalyysini viime vuoteen verrattuna. Viisi ensimmäistä kilometriä, olkaa hyvät. Huomatkaa kuinka kovaa mun pumppu on 2013 kiertänyt koko ajan, sekä vauhdin sakkaaminen kahden kilometrin jälkeen.<br />
<br />
2013 vauhti min/km (syke bpm)<br />
1) 5:28 2) 5:13 (176) 3) 5:47 (177) 4) 5:26 (176) 5) 5:58 (177)<br />
2012 vauhti min/km (syke bpm)<br />
1) 5:34 2) 5:48 (153) 3) 5:28 (164) 4) 5:14 (163) 5) 5:37 (164)<br />
<br />
Taival siis jatkui ja ajattelin keskeytystä ainakin viidennenkymmenennen kerran, mutta kuten aiemminkin jatkoin via dolorosaani eteenpäin. Vaikka tuossa jo surkuttelin etten tajunnut juostessani vetäväni näinkin nopeasti, en tiedä kuinka pitkälle tiedon aiheuttama hyvä fiilis auttanut minua loppupeleissä. Olisi vain pitänyt aloittaa rauhallisemmin - mukava alkumatka takaa mukavan loppumatkankin.<br />
<br />
Luulin siis edelleen matelevani eteenpäin, mutta tahtia oli pakko silti laskea. Vauhti putosi mutta pulssi ei, joten asian varsinainen hyöty jäi saamatta. Pumppu, keuhkot ja jalat työskentelivät vieläkin kiinnileikkaamisen rajoilla: 11) 6:15 (175), 12) 6:30 (173), 13) 6:16 (172). Kolmessatoista kilometrissä Pikku Huopalahden kierroksen alussa oli toiseksiviimeinen juottopiste; vesimuki kantoon ja taaperrus jatkui. Neljästoista kilsa oli nääntymisen alkusoittoa, ensimmäisen kerran pulssi putosi alle 170:n ja vauhtikin laski 6:58 minuuttiin. Se oli oikeastaan ensimmäinen kerta kun vauhti tippui alle tavoiteajan, mutta ei ainoa.<br />
<br />
Mä huomasin että melkein kaikilla mua ohittavilla tyypeillä on eriväriset hintalaput rinnassa kuin minulla; siis nää ovat lähteneet kymmenen minuuttia mun jälkeen. Niistä nopeimmat olivat ohitelleet mua jo varmaan parin kilometrin ajan, joten nyt yhä lisääntyvä tuuppiminen ja töniminen tarkoittaa varsinaisen keltaisten invaasion alkaneen. Viidestoista väliaika napsahtaa Garminin näytölle 15) 7:25 (162), mutta sekään ei aiheuta minkäälaista reaktiota väsyneessä mielessä. Mä vain tuijotan parin metrin päähän eteeni ja jatkan hiipuvalla vauhdilla "läpsyttelyäni".<br />
<br />
Kuudestoista kilometri kuluu tossujani murehtiessa, ne ovat nyt ne samat joiden juoksemattomuutta murehdin taudin puhkeamisen aikoihin. Ne ovat myös ne samat joiden perään haikailin viime vuonna tuskallessani ohuempipohjaiset tossut jalassani. Nyt ongelmia on kaksi. Oikea ja vasen - heh heh, ei vaan sukat. Mä olen juossut talven polvipitkillä kompressio-sukilla, ja nyt vedin jalkaani lyhytvartiset juoksusukat. Huomasin heti laittaessani kengät jalkaan niiden olevan paksummat kuin talvisukkani, joten tässä matkan edetessä lämmöt jaloissani ovat nousseet kiehumispisteeseen. Nyt jalkoja polttelee ja vaihtaisin mielelläni jalkaani viimevuotiset, paremmin ilmastoidut siniset kilpakenkäni tai ohuemmat sukat - mielellään molemmat. Se toinen ongelma on etten jaksa nostaa jalkojani tarpeeksi korkealle, vaan kannat raapivat jatkuvasti pitkiä viivoja soratielle. Nämä ovat mun lempparitossut ja niistä toistesta oli jo lähtöhetkellä kulunut pohja puhki. 16) 7:21 (161)<br />
<br />
Seitsämäntoista kilometriä on tulossa täyteen ja ihmisiä on keräätynyt kannustamaan juoksioita viimeisen juottopisteen luokse runsaasti. Mä en jaksa enään hirveästi nolostua huonosta ryhdistäni tai hitaasta vauhdista, mä olin muuttunut jo zombieksi. Vanhat vaivani, oikea nivunen ja vasen polvi ovat alkaneet taas kerran vihoittelemaan, mutta siitä olen tyytyväinen että ne jaksoivat odottaa kiukutteluaan näinkin pitkälle. Liki kävelyvauhtia laahustan käsi ojossa kohti banaanilaatikoita. 17) 7:37 (162)<br />
<br />
Muki heilahtelee kädessäni juoksun tahdissa ja kallisarvoinen vesi loiskahtelee hihalleni ja maahan. Toisessa kädessäni on puolikas banaani ja suu on täynnä toista puolikasta; hengittämisestä ei meinaa tulla yhtään mitään. Vastoin ainoaa sääntöäni: "Älä kävele", lopetan irvokkaan etenemisen ja tankkaan itseni jotenkin arvokkaasti. Mielessäni mietin ettei tämä oikestaan enään huonommin voi mennä, joten hittoako tässä jonglööraamaan. Kahdensadan metrin huoltokävelyn jälkeen hieman pelottaa lyödä vaihde sisään. "Kestääköhän kone enään?"<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiODiufhVxMCtySLf-SYBuqO7rF2GAzsZayZs6I-pYfeMYUA9j_HWFOOrP4UVtKKmsiacXbhsTDXD1CZZzzE8yRm5YlEOIvo0Gt0QZK3govgApqyKanzYjhSTJRcgnVLj2PoBDKJN2-VWs/s1600/942194_10151559927886897_156760111_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiODiufhVxMCtySLf-SYBuqO7rF2GAzsZayZs6I-pYfeMYUA9j_HWFOOrP4UVtKKmsiacXbhsTDXD1CZZzzE8yRm5YlEOIvo0Gt0QZK3govgApqyKanzYjhSTJRcgnVLj2PoBDKJN2-VWs/s320/942194_10151559927886897_156760111_n.jpg" height="212" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Tuomoa naurattaa...</td></tr>
</tbody></table>
Marjo odottaa kameransa kanssa Tilkan mäessä, jossa reitti nousee Mannerheimintien alituksen jälkeen taas ihmisten ilmoille. "Kiitti vaimo, et sitten yhtään helpompaa kohtaa valinnut."<br />
<br />
Toivottavasti se ei odota että juoksen nyrkki ojossa punainen Tersäsmiesviitta hulmuten ja valkaistut hampaat välkehtien kohti auringonlaskua. En edes hymyillyt kameralle. Kävely ja matkan jyrkin mäki aiheuttavat kauhean huonon ajan: 18 km) 8:17 min/km (157 bpm).<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjThhDdEODtdxlNyQ62KWWNhmOVieDKUlInKpfycoB1tfUsmXoXTNqGecoN7iqmPhry0iBmSfsorGLQRgJ5Xf8ijOR7h_QVYlN9HSp5BabPmV5ivB-JQFIlHJ61Y-a6ab9BwoLFqK7RX4/s1600/944386_10151559928376897_399197174_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgjThhDdEODtdxlNyQ62KWWNhmOVieDKUlInKpfycoB1tfUsmXoXTNqGecoN7iqmPhry0iBmSfsorGLQRgJ5Xf8ijOR7h_QVYlN9HSp5BabPmV5ivB-JQFIlHJ61Y-a6ab9BwoLFqK7RX4/s320/944386_10151559928376897_399197174_n.jpg" height="212" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">...Jannea ei.</td></tr>
</tbody></table>
Yhdeksästoista kilometri on vähän kropan kuulostelua. Kestääkö juoksu loppuun saakka? Onneksi kävelemään ei ole uudestaan tarvinnut sortua. 19) 7:37 (159) on paluu aikaisempaan vauhtiin, mutta sitten yhden alamäen jälkeen jatkankin samalla kovemmalla vauhdilla myös tasaisella.<br />
<br />
Juoksu kestää ja vauhti pysyy reippaampana, maalin tuoksun voi jo tuntea. Kahdeskymmenes kilometri täyttyy Olympiastadionin vieressä, 20) 6:21 (164), ja joudun jarruttelemaan intoani loppukiriin. Viimeisen kilometrin puolivälissä tunnen etäisesti tuttua kutinaa reisissäni ja pohkeissa, krampit ovat tulleet väjymään lihaksiani. Edellisen kerran ne kiusasivat minua juostessani Helsinki City Maratonin 2009 loppusuoraa; juurikin tällä suoralla - suunta oli vain päinvastainen. Silloin jouduin kävelemään niin Tilkan kuin nämä Stadionin mäetkin ylös. Mä olen syönyt magnesium-tabletteja noin 150 päivää putkeen välttääkseni nämä pikku perkeleet, mutta niin ne vain ovat saapuneet paikalle tapaamaan loppuun saakka kiusattuja ja nestehukasta kärsiviä lihaksiani.<br />
<br />
Viimeinen nousu alkaa. "Miten helvetissä se näyttää noin pitkältä ja jyrkältä?" Rinta kaarella otan kuitenkin juoksuasennon hallintaani ja alan suorittimaan mäkeä. Tämä on mun bravuuri - vaivaton ylämäkijuoksu, mitä nyt tuo pieni nykiminen pohkeissa haittaa. Ohitan yhden väsyneen juoksijan. Ja toisen. Mäkeä on vielä puolet jäljellä kun kramppi napsauttaa oikean pohkeeni lukkoon, eikä jalka enään oikene suoraksi eteeni. Saan vaivoin väännettyä takaraivoni kantapäätä vasten pitääksen painopisteen liian taakse jääneen tukijalan takana ja välttääkseni mätkähtämästä naamalleni asfalttiin. "Oho. Sepäs olikin iso kramppi, mä näin sun trikoiden läpi miten lihas muljahti." Juuri ohittamani tyyppi toteaa siirtyessään takaisin omalle paikalleen eteeni. Mä saan taas rytmistä kinni ja sinnittelen loput mäestä lisäkramppien rajamailla.<br />
<br />
Tyyppi kääntyy vielä mäen laella taaksensa katsomaan ja vähän hämmästyy nähdessään minun vielä roikkuvan parin kolmen metrin päässä takanaan. "Pärjäät sä?" hän kysyy. "Joo joo." puhisen vastaukseksi. Enään on noin sadan metrin alamäki ja pari sataa metriä Stadikan mondolla jäljellä, täähän se vasta onkin mun bravuuri - loppukiri. Tavallisuudesta poiketen maisema ei vaihdukaan kuten Star Wars:ssa valojuoviksi (no höh?), mutta ohitan kuitenkin sen tyypin kun sukellamme portista juoksuradalle. Kerään lisää vauhtia ja tunnen kuinka ilmanvastus repii hiuksiani ja keskipakoisvoima uhkaa suistaa minut viimeisessä kaarteessa ulos radalta. Viimeinen sata metriä melkein sulattaa tossut altani ja repii vaatteet päältäni - vittu että mä oon nopee.<br />
<br />
Suhteellisen sekavassa mielentilassa suunistan kohti uloskäyntiä. "Mikähän mun aika oli?" Ensimmäiseksi huomaan että Garmin on mitannut matkaa ainoastaan 20,69 km joten loppuajasta 2:11:54 puuttuu reilu 400 metriä. Saatanan romu. Viimeisen kilometrin ajaksi se väittää 6:29 min/km (166 bpm) ja viimeinen 200 metriä nopeudella 4:36 min/km (173 bpm). Jälkimmäinen puolisko matkasta vei melkein kaksitoista minuuttia kauemmin kuin aloituspuolisko. Kaloreita paloi 1639 kappaletta.<br />
<br />
Yksi iso ero viime vuoden suoritukseen on pulssi.<br />
2012 keskiarvo 160 bpm / max 178 bpm.<br />
2013 keskiarvo 168 bmp / max 185 bpm.<br />
Kovemmasta sykkeestä huolimatta vauhti oli hitaanpi, eli minulla oli rasitteenani huomattavasti paskempi kondis ja tyhmän kova alkurynnistys. Jos joku teistä ei ole hirveästi harrastanut liikuntaa eikä ymmärrä miksi näistä luvuista kohkaan, niin voit kokeilla ihan millä muullakin tavalla tahansa pitää kaksi tuntia pulssiasi parinkymmen iskun päässä maksimisykkeestä. Mä puolestani odotan kuinka lääkärini "ilahtuu" kertoessani nämä lukemat seuraavalla tapaamisellamme.<br />
<br />
Tuomo ja Jan bongaavat minut eväsjonosta, jätkät ovat juosseet sikakovaa omat <a href="http://www.marathontulokset.fi/results/2013/hcr/?lang=fi&pagenum=0&hcmyear=2013&hcmid=3&runnernro=&lname=&fname=&teamname=klaukkala&hcmserie=48&retrieve=%C2%BB&timepoint=1" target="_blank">ennätyksensä</a>: Tuomo 1:48:23 ja Jan viistoista sekuntia perässä. Lähdemme kävelemään autolle ja yritän juosta kadun yli ennen autojen valojen vaihtumista vihreäksi. Mä luultavasti näytän kaverilta jolla on paha ripuli ja kauheat ilmavaivat yhtä aikaa. Krampit heitelevät jalkojani hassusti suojatiellä, aivan kuin joka askeleella turahtaisi pikku paskat housuihin. Jania naurattaa ja mä joudun suosiolla kävelemään.<br />
<br />
Kotona käyn <a href="http://www.marathontulokset.fi/results/2013/hcr/?lang=fi&pagenum=0&hcmyear=2013&hcmid=3&runnernro=4447&lname=&fname=&teamname=&hcmserie=48&retrieve=%C2%BB&timepoint=1" target="_blank">netissä</a> tarkistamassa aikani: 2:11:54 pitää paikkansa, sehän on neljä minuuttia alle tavoitteen. Esittelen ylpeänä vaimolleni aikalinkistäni avautuvaa videopätkää juoksustani. "Tuolla metsässä oli hidasta, mutta katsoppa loppukiriä." Kenttäkuuluttaja mainitsee oikein nimenikin kun saavun stadionille, mutta pikajuoksuni näyttää ihan mummojen lyllerrykseltä. Marjoa naurattaa ja mua alkaa vituttaan koko typerä juoksu, paska kunto ja tyhmä vauhdinjako. Päätän etten juokse enään metriäkään. Ikinä.<br />
<br />
JÄLKILÖYLYT<br />
Sunnuntai 26.5.<br />
Tämä kirjoitus on ollut blogi-urani rankimpia urakoitani. Aikaa on on mennyt tekstiä työstäessäni parin kolmenkin maratonin verran, eikä itse kirjoitusmateriaalin silminnäkijähavaintojen hankkiminenkaan ollut sieltä helpommasta päästä. Lisäksi on käynyt ilmi että minun gps olikin sittenkin oikeassa: <a href="http://www.hs.fi/kaupunki/SUL+vahvistaa+Helsinki+City+Run+oli+alimittainen/a1369359803567" target="_blank">reitti oli liian lyhyt</a>. Mä en sitten kaikesta kärsimisestäni huolimatta olekaan juossut puolimaratonia, ainostaan 446 metriä lyhyemmän lenkin. Järjestäjät olivat ohjanneet kaikki muut juoksijat kärkikaksikkoa lukuunottamatta liian lyhyelle reitille. Vitun tunarit! Kenenkään muun aika kolmannesta sijasta alaspäin ei ole tilastokelpoinen.<br />
Mikähän pitäisi olla puolimaratonin järjestäjän ensimmäinen homma?<br />
No saatana, järjestää ja merkitä 21 097 metriä pitkä reitti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnMozw6XbodNYGWm07s88JoSnZw31qhPeTWa9EgJ59S4JYJz8Yrejo_p0yEgjQCx-yEqHJJmuEp2rkJwBtnopMpVPSvHvC069wjIgBoOvcWQL-bPifZzXVeo-YR130QsfbT1vF6SI90f4/s1600/935704_10151559926721897_1375059252_n+(1).jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgnMozw6XbodNYGWm07s88JoSnZw31qhPeTWa9EgJ59S4JYJz8Yrejo_p0yEgjQCx-yEqHJJmuEp2rkJwBtnopMpVPSvHvC069wjIgBoOvcWQL-bPifZzXVeo-YR130QsfbT1vF6SI90f4/s1600/935704_10151559926721897_1375059252_n+(1).jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span style="background-color: white; color: #333333; font-family: 'lucida grande', tahoma, verdana, arial, sans-serif; line-height: 18px; text-align: left;">Kisan johtajat karkuteillä 5,5 km kohdalla, maalissa tilanne päinvastainen. <br />Nro 2357 Ralf Lipp ajalla 1:11:17 oli voittaja, kakkosena nro 33 Juha Laitinen ajalla 1:11:44.</span></td></tr>
</tbody></table>
Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-7636943434053029092013-05-05T13:41:00.001+03:002013-05-06T07:45:42.033+03:00Katsastus18.4. torstai<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfPbDMZKCaxaRruv4BustaSZwHRPt1zhyphenhyphend5ybaKkpB3PeOwMveh9DjKkhrnr_RS-NDvu4BM2ID61GSJN67t-ynx3ltU2QriTilzXtX-xAb2dnJTU1rJ1Ca9RtobEfpj10XYrafEfLhBKY/s1600/blink+183.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfPbDMZKCaxaRruv4BustaSZwHRPt1zhyphenhyphend5ybaKkpB3PeOwMveh9DjKkhrnr_RS-NDvu4BM2ID61GSJN67t-ynx3ltU2QriTilzXtX-xAb2dnJTU1rJ1Ca9RtobEfpj10XYrafEfLhBKY/s200/blink+183.jpg" width="200" /></a></div>
Olen kehittänyt jonotusrutiinin jolla pyrin pitämään näytteidenotossa aikani mahdollisimman lyhyenä. Kurvaan ensimmäiseksi laboratorioon nappaamaan jonotusnumeroni verikokeisiin. Saan numeron 273 ja vuorossa oli sillä hetkellä numero 254, joten lähden pari kerrosta alemmaksi keuhkorötngeniin jonne pääsin sisään parissa minuutissa. Palattuani takaisin labraan huomaan jonon lyhentyneen kymmenessä minuutissa ainoastaan neljällä numerolla. Jätän oman vuoronumeroni jonotusnumerolaitteen viereen ja otan itselleni uuden. Suuntaan kohti vartin kuluttua alkavaa spirometriaa korassani paperilappu jossa on numero 278.<br />
<br />
Spirossa joudun vetämään pari kertaa keuhkoni täyteen ilmaa ja puhaltamaan ne tyhjäksi mahdollisimman voimakkaasti tai mahdollisimman pitkään. Vai olivatko ne yhtäaikaa? Välillä saan hengitettäväkseni jotain "hemohessiä" jonka pitäisi parantaa keuhkojen hapenottokykyä tai jotain. Vartin tauon jälkeen samat puhallukset uudestaan. Poistuessani paikalta takaisin kohti labraa silmissä näkyy mustia pilkkuja ja käytävä hieman heiluu.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/SqL0SP3zARg?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Kymmenisen metriä ennen kun astun sisään odotushuoneeseen kuulen kilahduksen jolla kutsutaan seuraava potilas sisään. Taulussa on luku 275. Vilkaisen lappukoneen viereen ja huomaan lattialla kyseisen numeron. Sujuvasti juurikaan vauhtiani hidastamatta noukin lapun lattialta ja kävelen suoraan pyydetystä ovesta sisään. Joku parahtaa odotushuoneessa: "Nyt joku ehti ottaa sen numeron." Siis te puupäät tiedätte numeroiden lojuvan lattialla, mutta istutte silti kuin kirkossa?<br />
<br />
Viimeisenä velvollisuutenani on luuntiheysmittaus syöpätautien klinikalla; se kuulostaa pahalta. Olen varma että nyt ronkitaan selkäydintä jollakin minikaivurilla, mutta loppupeleissä minun tarvitsee vain ottaa housut pois ja käydä makaamaan laitteen alle. Muutaman minuutin ja kuvan jälkeen pääsen lähtemään töihin.<br />
<br />
25.4. torstai<br />
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Istun Meilahdessa keuhkopolilla oman lääkärini vastaanotolla ja hän avaa pelin: "Ennen kuin kysyn mitä olen määrännyt viimeksi, niin kerro sinä ensin mitä lääkkeitä syöt ja kuinka paljon." Tiedämme molemmat että kertomani lääkemäärät ovat pienempiä kuin edellisellä kerralla "sovittiin". Perustelen omatomisuuttani matematiikalla; Rituksimab kesti edellisen kerran kehossani puolitoista vuotta ennen kuin puolen vuoden mahalaskuun päättynyt sairastelujakso alkoi. Oman näkemykseni mukaan aine vaikuttaa juuri nyt vuoden loppuun saakka voimakkaimmillaan, joten ylläpitolääkitystä voisi turvallisesti vähentää - vaikkapa lopettaa kokonaan kuten Englannissa, jossa on todistettu puolen vuoden välein annetun Rituxi-hoidon (ilman kortisoni ja mykofenolaattilääkitystä) pitävän Wegenerin poissa turvallisesti ja tehokkaasti.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmf_DY9uJTGMTKOI0Ph6S-kgZ4Z3DA5AfroM_OsutahzhZxSdKrR4Yx-QX7zyn1dU4W5GjkTPvMAoLrISP0b4xjMbzmR9HXzb2-HRCziGMH4lfkdhNUFh1Fy2NK1v9d8x7hyKzpmm-OrU/s1600/edie+falco.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmf_DY9uJTGMTKOI0Ph6S-kgZ4Z3DA5AfroM_OsutahzhZxSdKrR4Yx-QX7zyn1dU4W5GjkTPvMAoLrISP0b4xjMbzmR9HXzb2-HRCziGMH4lfkdhNUFh1Fy2NK1v9d8x7hyKzpmm-OrU/s1600/edie+falco.jpg" /></a>Lääkäri ei varsinaisesti hyppää riemusta kattoon, mutta myöntää kortisonin ja mykon rasittavan maksaa ja jättävän lääkejäämiä elimistöön. Yhteistuumin nyökyttelemme fraasille: "Pyrimme siihen että lääkitys lasketaan mahdollisimman vähäiseksi, antamatta kuitenkaan taudille mahdollisuuksia aktivoitua." Harmi ettei kukaan tiedä tarkkaan miten se varmistetaan. Hän laskee päiväannokseni määriin: kortisoni 7,5 mg:aa ja myko 1500mg:aa. Vau! Minulla ei ikinä ennen ole ollut virallisesti ainostaan kolmea kapselia mykofenolaattia päivässä. Epävirallisesti olen sitäkin kokeillut - jo parin viikon ajan.</div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<br /></div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Seuraavaksi katselemme kehkoröntgenkuvia. Paremmalta kuulemma näyttävät, vaikkakin keuhkoissa näkyy vielä granulomista syntynyttä arpikudosta. Kysyn kuinka monta prosenttia arpikudokset vievät tehoja terveisiin keuhkoihin verrattuna, ja montako kertaa tauti voi iskeä uudestaan kunnes arpikudosta on niin paljon että tukehdun. Lääkärin teorian mukaan keuhkot ovat elävä elin joka pystyy korjaamaan itseään. Hänen näkemyksensä mukaan arvet häviävät lähes kokonaan, en ainakaan kuolisi niiden suureen määrään.<br />
<br />
Spirometrian lukuja verrataan helmikuun 2012 tuloksiin, jolloin keuhkoni olivat tikissä. Olin saanut tehtyä hyvän treenijakson syksystä alkaen ja keväänkin juoksut kulkivat silloin hienosti. Nyt en ollut puhkunut aivan samoja lukemia tauluun, mutta normaalien keuhkojen arvot kuitenkin. Verikokeissa oli hälyttävää D-vitamiinin korkea määrä, melkeinpä myrkytys. Minun kalkkitablettien mukana on sitä 25 mikrogrammaa, sekä olen lisäksi syönyt pari kukautta 50 mikrogrammaisia D-vitamiinitabletteja. "Saahan apteekista 100 mikron kapseleitakin?" "Alkostakin voi ostaa paljon viinaa." Jätän ylimääräiset D-tabut jatkossa Marjon syötäväksi - ilman taka-ajatuksia.<br />
<br /></div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Perinteisten kohteliaisuuslätinöiden aikana lääkärini kysyi liikunnastani. Hän jäi suorastaan suu auki ällistykseltään haukkomaan henkeään, kun kerroin meneväni viikon päästä juoksemaan HCR:n, kun näytti pikkuhiljaa siltä että hän tokenee lisäsin nauraen partaani: "Puolimaraton, (teatraalinen paussi) 21,1 km." Saatuaan vihdoin puhekykynsä takaisin toivotti hän minulle hyviä juoksuja pariinkin kertaan.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh45ATby5gS81gdniwLfJ_djudGnTzkrx_eXjGZALlEZMV4o6iX5RHAIWbo2u6uuj4Aqjiqv6JthR9j5PVRCujinSffSfGHqt5GNjoLkjmzr6jHmTabMtLEnGhIFF8GJ8nM9CxoeVNiNWo/s1600/paskaa.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh45ATby5gS81gdniwLfJ_djudGnTzkrx_eXjGZALlEZMV4o6iX5RHAIWbo2u6uuj4Aqjiqv6JthR9j5PVRCujinSffSfGHqt5GNjoLkjmzr6jHmTabMtLEnGhIFF8GJ8nM9CxoeVNiNWo/s320/paskaa.jpg" width="232" /></a></div>
27.4. lauantai<br />
Lähdin hakemaan sitä hyvää viimeistelyharjoitusta Klaukkalan ympärijuoksulla. Viisi päivää aiemmin olin juossut samaisen lenkin + lämmittelypätkän: 14,2 km aikaan 1:36:40 ja päätin nyt ehtiä alle puoleentoista tuntiin. No, vituixihan se meni. Juoksu loppui jo ennen yhtätoista kilometriä, eikä vesipisarat taivaalta lohduttaneet yhtään. Kompuroin lopulta kotiin, jossa kaaduin suihkun jälkeen sänkyyn nukkumaan. Viikko aikaa puolimaratonille.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-82049462898304927542013-04-19T17:57:00.002+03:002013-05-05T12:07:13.484+03:00Superman runs<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Jatkoa edelliseen kirjoitukseen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjxEOgTMvarbm4GNSE0ipwdXZGyhnOyVWHMTk1pMmzxK8quru6jpWq8GYDtPfudt6WweR8RcB5IROXp7IzptuBZuW_BeYfAKw9gqJD2S3HiQ770H5vGG6gspHy3chplr1FaBf0rCrO-C4/s1600/run.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjjxEOgTMvarbm4GNSE0ipwdXZGyhnOyVWHMTk1pMmzxK8quru6jpWq8GYDtPfudt6WweR8RcB5IROXp7IzptuBZuW_BeYfAKw9gqJD2S3HiQ770H5vGG6gspHy3chplr1FaBf0rCrO-C4/s1600/run.jpg" /></a></div>
Sunnuntai 14.4.<br />
Sain blogikirjoitukseni valmiiksi ja omista juoksukokemuksistani innostuneena päätin lähteä lenkille. Edellisenä sunnuntaina juoksemani kymppi oli kevään nopein suoritus.<br />
<br />
Tunti ja kuusi minuuttia, josko siitä ajasta saisi vielä vähän viilattua pois. Kuuden minuutin poistaminen tarkoittaisi 36 sekuntia nopeampia kilometrejä. Tasan tunti tarkoittaa siis 6 min/km ja mä olen vähän aikaa sitten päässyt hädin tuskin alle kahdeksan minuutin.<br />
<br />
Mä lähden pihasta suorilta jaloilta matkaan, tänään ei näköjään venytellä eikä lämmitellä. Koska normaalilla lämmittelypätkällä kello jo käy, se tarkoittaa sitä väliaikapisteet eivät osu edellisen lenkin kanssa samoihin kohtiin. Garmin piippaa ensimmäisen kilometrin täyttymisen johdosta: 5:39 min/km. Lähdinköhän taas liian kovaa? Jyrkässä Toivolan alamäessä vauhti kiihtyy, samoin hengitys. Hämmästys on silti suuri lukiessani vauhdin näytöltä: 4:39. Mä olen kahdessa kilometrissä vetänyt 1:42 minuuttia alle tunnin tavoitevauhdin.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/rNQNdHV279w?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Kolmannella ja neljännellä kilometrillä yleensä saan tasattua juoksurytmin päivän kunnon mukaiseksi. Mittariin napsahtaneet kilometrivauhdit 5:39 ja 5:17 ovat pelottavan kovia. Pankissani on aikaa nyt 2:46 alle tunnin loppuajan. Tuntuuhan tämä hengityksessä ja lihaksissa, eikä juoksu ole muutenkaan ruusuilla tanssimista, joten odotan romahtavani hetkenä minä hyvänsä.<br />
<br />
Viides kilometri taittuu aikaan 5:22, joten siitä 38 sekuntia lisää hyvää kokonaisaikaan. Järkevä kaveri alkaisi hieman himmailemaan, jotta varmistaisi varman maaliinpääsyn. Aikaahan olisi riittävästi vaikka nopeaan thai-hierontaan. Olenko muka koskaan väittänyt olevani järkevä? Parista ylämäestä huolimatta runnon vauhtia jalkoihini. Nyt alkaa jo tuntumaan pahalta. Mäet syövät edellisen kilometrin vauhdista 22 sekuntia pois joten nyt kului aikaa 5:44 - sekin kuitenkin on alle tavoitevauhdin.<br />
<br />
Seitsämäs kilsa on murtumispiste, enään en kykene pitämään vauhtia, asentoa tai hengitystä yllä. Läpsyttelen lysyssä asennossa lopen uupuneena kilometrin täyteen. 6:14 min ei kuitenkaan ole sellainen katastrofi kuin odotin, joten tämän "lepohetken" jälkeen keskityn olennaiseen ja parannan vauhtia vähän kerrallaan. Kahdeksas kilometri vie aikaa 5:53, olen laskujeni mukaan 3:31 minuuttia edellä tunnin aikatavoitettani. Nyt huomaan, että se viimeinen jyrkkä ja pitkä nousu osuu viimeiselle kilometrille, joten täytyy vielä yrittää kiristää tasamaalla tahtia. Yhdeksäs kilsa syntyy ajassa 5:22. Riittävätkö voimat mäen nousuun?<br />
<br />
Se on ihan sama minkälaisella taktiikalla tai vauhdilla mäkeen hyökkään, voimat siihen silti hupenevat. Tänään yritän pitää saman saman vauhdin kuin tasaisella, no olkoon, pari piirua tiputan sitä. Puolivälissä keuhkot ovat tulessa ja jalat maitohapoista jäykkinä. Irvistys on jähmettynyt naamalle ja sylkeäkin on siinä pitkin ja poikin. Vastaan hölkkää (kevyesti alamäkeen) kaksi tutun näköistä naista, nykyisen juoksuryhmäni Klaukkalan Hikipinkojien Pia ja Paula ovat näköjään lenkillä. Saan hätäisesti huudettua "Moi!" kun ohitamme toisemme.<br />
<br />
Mäen mitta tarkentuu kilometristä 750-800 metrin pituiseksi, riippuen mistä kohtaa sen oletetaan alkavan ja loppuvan - ihan sama mulle, kunhan loppuisi äkkiä. Loppuuhan se, ja mä erheellisesti luulen pahimman olevan jo takana. Vielä pitäisi kuitenkin juosta alamäkeen nelisensataa metriä - täysillä. Jalkoihin sattuu niin perkeleesti ja ne protestoivat vihaisesti kun päästän vauhdin kiihtymään. Lopulta Garmin piippaa ja niin tekee mun kroppakin. Viimenen kilometri on päivän hitain 6:21. Loppuaika on kuitenkin ällistyttävä 56:11 min /10 km. Kymmenen minuuttia nopeammin kuin viikkoa aiemmin! Keskivauhtini oli 5:37 min /km ja keskisyke 173 bpm (max 181 bpm) ja kaloreitakin olen hävittänyt 776 kappaletta. Hyvä minä.<br />
<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhD-l2q-boisGijzFuaTgBkI-FluGSu68uGIsAGeqBAmqTKAUJNBfvlhZ8BfnN0d2qNThwX-1peDhxzUmc-x2fgR0rxY8JAHFs6MrShLsM63bKZNbmzV2CuN9bsDdqmg4V_O8a5OpcEEkI/s1600/IMG_0614.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="149" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhD-l2q-boisGijzFuaTgBkI-FluGSu68uGIsAGeqBAmqTKAUJNBfvlhZ8BfnN0d2qNThwX-1peDhxzUmc-x2fgR0rxY8JAHFs6MrShLsM63bKZNbmzV2CuN9bsDdqmg4V_O8a5OpcEEkI/s200/IMG_0614.jpg" width="200" /></a>Kotona sotken eteisen maton vereeni. Jalassani olleet vuoden 2009 Helsinki City Maratonin kanssani taivaltaneet kengät ovat hiertäneet vasemman jalan varpaistani nahan rikki ja sukka on värjäytynyt punaiseksi - ja nyt myös siis matonkin. Kengistä on kulunut musta kulutuspinta lähes koko kantapään alueelta loppuun, joten heitän ne sukkien kanssa roskiin. Maton pesen.<br />
<br />
Tiistai 16.4.<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhD3N-G3Ypua0P6PP0xR_jcqxI9aS1-IKGR4ilsxnK-M_3jTMVdAdn49hqMGq971Bo_9J3S5lyI0imtqNh9qTZfMAuwF4JcNlwqGsKfJJiRGRoqmzu8N_b_pzUbmv9mYM9ny1NRAux7ETA/s1600/IMG_0615.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="149" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhD3N-G3Ypua0P6PP0xR_jcqxI9aS1-IKGR4ilsxnK-M_3jTMVdAdn49hqMGq971Bo_9J3S5lyI0imtqNh9qTZfMAuwF4JcNlwqGsKfJJiRGRoqmzu8N_b_pzUbmv9mYM9ny1NRAux7ETA/s200/IMG_0615.jpg" width="200" /></a>Kaksi päivää myöhemmin juoksimme treeneissä kovaa 6, 5 ja 4 minuuttia. Herranjumala että voi viimeinen 40 sekuntia olla pitkä aika. Vauhdin määritteleminen oli aivan arpapeliä, enhän ollut treenannut noilla vauhdeilla melkein vuoteen. Kahden viimeisimmän kymmenen kilometrin tunnin alituksenkin aikaväli oli paria viikkoa vajaa yhdeksän kuukautta.<br />
<br />
Perjantai 19.4.<br />
Posti toi tiedon Hki City Run juoksunumerostani, se on 4447 (oranssi) - puolimaraton (21,1 kilometriä) odottaa taivaltajaansa. Tähän mennessä en ole juossut kymppiä pidempiä matkoja.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-29257534163914672342013-04-14T17:36:00.001+03:002013-04-15T08:34:11.541+03:00Superman rises<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRB3iBi0QFGg4lgsLcJtC4xsTSRUe_-0TkcJVf4wuwd9GVFmgflK7o_WC0rSltsAbUPan37h7wj7qHldYPOaDuPXD9uEcE4R3SOM98hOq2Oa3LqebazXB5fhaQH1NZWCNlR5YwRRNvaow/s1600/SuperJ+rises.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="213" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhRB3iBi0QFGg4lgsLcJtC4xsTSRUe_-0TkcJVf4wuwd9GVFmgflK7o_WC0rSltsAbUPan37h7wj7qHldYPOaDuPXD9uEcE4R3SOM98hOq2Oa3LqebazXB5fhaQH1NZWCNlR5YwRRNvaow/s320/SuperJ+rises.jpg" width="320" /></a></div>
Muistan jostakin lukeneeni kokeesta, jossa rottia jätettiin vesisäiliöön hukkumaan. Osa juurikin voimansa menettäneistä rotista nostettiin vain hetkeksi pinnalle, ja tutkijat huomasivat niiden saavan siitä voimaa tai toivoa taistella pinnalla vielä huomattavasti pidempään.<br />
<br />
19.3.<br />
Mä olen kamppaillut juoksulenkillä omien voimieni riittävyyden kanssa. Rintapistos antoi siihen soppaan oman lisukkeensa. Sadan metrin juoksun jälkeen kotoa pistos alkoi tuntua, matkaa juoksuryhmän kokoontumispaikalle olisi vielä 1,8 kilometriä. Arvelin että jos kipu ei pahene voi hölkötellä omaa vauhtiani, ainakin hetken matkaa. Päivän agenda oli pitkä mutta hidas lenkki. Hampaat irvessä lönköttelin naisten vauhtia, pojat menivät jo - ongelmana oli hengityksen syvyys. Pystyin täyttämän keuhkoni noin 75%:sti, siitä syvempi henkäisy viilsi puukon lailla about sydämen tienoilta. Omaksi ja kaikkien läsnäolijoiden hämmästykseksi pysyin ryhmän keulilla ja kolmen vartin jälkeen rintapistos alkoi hellittämään. Ilmeisesti rintarangassa ollut "juttu" lämpeni niin paljon ettei se enää painanut mitään hermoa tai muuta kipua aiheuttavaa kohtaa. Itseasiassa tuo kipu ei enään palunnut, enkä pane sitä olenkaan pahakseni.<br />
<br />
Olin ehtinyt laittaa jo Helsinki City Run -ilmoittautumiseni myyntiin, mutta koska ostajia ei ollut ihan jonoksi asti, niin voisihan sitä kai kuitenkin itse yrittää. Tuo treeni taisi kyllä olla vasta vuoden 2013 toinen kerta kun onnistuin juoksemaaan kymmenen kilometriä yhteen putkeen. Ensimmäinen kerta oli 26.2. kun Tuomo piti vauhdin riittävän hiljaisena, sitä aikaisemmin se onnistui viimeksi 27.7.2012.<br />
<br />
(Euroviisut 2014 järjestetään sitten Oslossa, nuo voittobileet käynnistyvät tänä vuonna Malmössa 18.5.)<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/5logmS3SvRQ?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Viikon myöhemmin onnistuin juoksemaan täyden kympin seuraavan kerran, joten olinkin aika pettynyt kun kolme päivää siitä voimat ja äijä hyytyivät kuuteen ja puoleen kilometriin. Vitutti kävellä takaisin. Onneksi Marjo tuli hakemaan minut autolla, joten ei tarvinnut palella paria viimeistä kilometriä pakkasessa.<br />
<br />
30.3.<br />
Kaksi päivää myöhemmin tuli vedettyä aamulla riittävästi nallekarkkeja aamiaiseksi, koska puhisen hetken päästä pihalla trikoissani. Garmin löytää satelliitin ja ryntään matkaan. Tänään tykitän sen perkeleen kympin loppuun ja vieläpä alle tuntiin. Se on se sama 27.7. juostu lenkki kun se on onnistunut noin nopeasti. Parin ekan kilsan jälkeen keuhkot huutavat hoosiannaa ja paniikki nousee keskivartalosta päähän saakka. Mä tiedä sen olevan normaalia, joten vilkaisu ranteeseen kertoo vauhdin olevan riittävän kovaa. Neljännellä kilometrillä kroppa on rauhoittunut ja juoksu kulkee. Hymyilyttää, mä pystyn käskyttämään jalkojani tarvittaessa kovempaankin vauhtiin ja mikä parasta, pitämään koneen punaisella.<br />
<br />
Tähän saakka mä olen ollut ikäänkuin matkustajana omassa vartalossani ja toivonut sen jaksavan, mutta joutunut vain toteamaan sen liian heikoksi selviytymään koko matkasta. Viidessä kilometrissä olen tienannut itselleni kaksi minuuttia hyvää, mutta muistutan itselleni että kilometrit kuusi ja seitsämän ovat kaikkein pahimmat.<br />
<br />
"Ei vi**u. Nyt ei pysty enään." Mittarissa on kuusi ja puoli kilometriä ja homma kusee - ja pahasti. Mä maanittelen itseni juoksemaan kilometrin täyteen. Tasakilometrillä voin sitten keskeyttää. Seiska tuli täyteen ja juoksu jatkui. Kasin kohdalla alkoi Klaukkalaan nouseva kilometrin pituinen tappavan jyrkkä ylämäki. Puoli kilometriä myöhemmin se teki tehtävänsä ja mä aloin kävellä laahustamaan. Aikaa oli silloin kulunut 58:32. Tänään ei vielä ollut se päivä, mutta silti tunsin nousseeni pinnan yläpuolelle hengittämään edes hetkeksi.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiy8MtciU2edEucrLJwmIy8FTkHX72gtxZVKDMMM0_i5qprP8EguVznBR_It4yYhn0j-tuRbPk0DfCfJEZ0nU8c85yWKnHk6WVusZk7mknq2NShPcrW3DofHRhZoLgggS8hATuC06aDTtY/s1600/fast_but_weak.gif" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiy8MtciU2edEucrLJwmIy8FTkHX72gtxZVKDMMM0_i5qprP8EguVznBR_It4yYhn0j-tuRbPk0DfCfJEZ0nU8c85yWKnHk6WVusZk7mknq2NShPcrW3DofHRhZoLgggS8hATuC06aDTtY/s320/fast_but_weak.gif" width="247" /></a>2.4. Alamäkitreenit<br />
Hölkkään kokoontumispaikalle josta lähdemme ottamaan lämpöä vähän vihaisempimpiin vauhteihin. <br />
3,8 kilsaa myöhemmin pysähdyn hengästyneenä käskynjaolle. Loiva alamäki; kaksi kertaa kolmesataa metriä reippaasti alas, kolme kertaa kaksisataa metriä kovempaa alas ja lopuksi neljä kertaa sataviisikymmentä metriä pikajuoksuvauhtia - siis täböillä. Kaksi ekaa pätkää ei lupaa hyvää, mä olen viimeisenä ja yritän vieläkin saada henkeni kulkemaan.<br />
<br />
Kolme seuraavaa pätkää eivät paljoa muuta tilannetta, mutta kun matka lyhenee viimeisille neljälle pyrähdykselle uskallan pitää kaasun pidempään auki. Ylösnoustessa vaihdan muutaman sanan Tuomon kanssa, jonka olen saanut kiinni. Toiseksi viimeinen runttaus alkaa ja porukan kovin juoksija Veli-Heikki lähtee ensimmäisenä liikenteeseen, mä lähden kymmenen metrin takamatkalta jahtiin ja saavutan hänet lopussa. Naureskellen hän kertoo kuunnelleensa lähestyviä askeliani ja arvanneensa mitä yritän. Viimeiseen vetoon annan hänelle pari askelta etumatkaa, mutta sitten pommitan täysillä rinnalle. "Sprintteri vetää ohi" huikkaa Veli-Heikki perääni. Mun pulssi takoo miljoonaa kun alan lopulta jarruttelemaan tasaisella. JESH!<br />
<br />
Tuon treenin jälkeen kävin viime sunnuntaina sipaisemassa kympin aikaan 1:06:01 ja viime viikon koris/futis treeneissä vedin ihan sikana. En muista milloin viimeksi olisin ollut noin hengästynyt koko puolitoistatuntisen. Nyt tätä kirjoittaessani testosteronia on tihkunut niin paljon että paita on jo märkä. Taitavat lenkkarit joutua kohta hommiin.<br />
<br />
<br />Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-44110944611055139142013-03-13T23:18:00.001+02:002014-02-06T23:00:33.619+02:00Sunnuntaiajelulla<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3KF7nyZv3DuPT418SKJ_U0seCgbw_Q2OeaktLplef3PvBcVVa11sD7ZQa5fjJKzOCvJkRmtPz85RvgDodxiwpADMj7udn4nxKm8QTLb_kyOsIhhPuvqynYycwkZ5KThwbmVqsAs3KPzI/s1600/DSC_3306.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi3KF7nyZv3DuPT418SKJ_U0seCgbw_Q2OeaktLplef3PvBcVVa11sD7ZQa5fjJKzOCvJkRmtPz85RvgDodxiwpADMj7udn4nxKm8QTLb_kyOsIhhPuvqynYycwkZ5KThwbmVqsAs3KPzI/s320/DSC_3306.JPG" height="214" width="320" /></a></div>
Sunnuntai 10. maaliskuuta<br />
<br />
Lähdettiin ajelemaan.<br />
Marjo oli hankkinut uuden objektiiviin kameraansa ja halusi ulos kuvaamaan, minä lähdin oppaaksi mukaan. Edellisinä päivänä olin veljeni ja hänen kolmen koiransa kanssa läheisellä järvellä retkellä.<br />
<br />
Näytin saman paikan myös vaimolleni. Kylmä tuuli puhalsi tänäänkin. Tunnin ulkoilun jälkeen olimme valmiita palaamaan kotiimme.<br />
<br />
<i>7. maaliskuuta</i><br />
<i>Pidettiin se palaveri ja unohdettiin eläkkeet toistaiseksi. Kymmenen päivän sairasloman jälkeen palaan kolmeksi kuukaudeksi töihin 50% työajalla ja palkalla. Kelan osasairauspäivärahan kohtuullinen palkkio ei taida hirveästi paikata puuttuvaa rahasummaa, koska korvaus määräytyi joko vuoden 2011 tai viimeisten 6 kuukauden tienestien mukaan. Vuonna -11 olin saikulla neljä kuukautta, neljä kuukautta sain Kelan työhöntutustumisjakson pennosia ja loput neljä kuukautta tein töitä. Viimeisistä kuudesta kuukaudesta olen tehnyt duunia vain yhden. A</i><i>inakin toistaiseksi o</i><i>len helpottunut tästä ratkaisusta, vaikka elitaso laskee - tosin eihän mun elimet kovin kummoisella tasolla olleetkaan.</i><br />
<i><br /></i>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzYpFEdgtuIXf0k7oa4_FlVUM4CXatfFrNqV4p3Y4dDnmbiOP26N3APMBCA1v3uOCAOv8-rFuhtiu82S3wP76UYUj3w8jfJL6lgY60sV0hVtZeVCZWwVRIVzrQypU_0Q6UTea87R8f6vw/s1600/kohtuulliset+palkkiot.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjzYpFEdgtuIXf0k7oa4_FlVUM4CXatfFrNqV4p3Y4dDnmbiOP26N3APMBCA1v3uOCAOv8-rFuhtiu82S3wP76UYUj3w8jfJL6lgY60sV0hVtZeVCZWwVRIVzrQypU_0Q6UTea87R8f6vw/s1600/kohtuulliset+palkkiot.jpg" /></a></div>
<br />
Joudun vaihtamaan sohvalla asentoa, eikä tv:n katselusta meinaa tulla yhtään mitään. Vasempaan rintaan on pistänyt jo puoli tuntia, eikä hengittäminen juuri auta asiaa. Ilmaa sisäänvedettässä rintakehä liikkuu ja se aiheuttaa pistävän kivun rinnassani, kohdassa jossa oletan sydämeni sijaitsevan. Tällaisia pistoksia on ollut pari ennenkin, mutta ne ovat menneet vartissa ohi. Tuskan välttämiseksi yritän hengittää mahdollisimman kevyesti, se kuulostaa kuitenkin läähättämiseltä. Puoli tuntia myöhemmin uikutan sängyllä, mikään asento ei tuo helpotusta oloon. Puristan rintaani, mutta en pääse kipua pakoon mitenkään. Nyt ainakin tiedän etten halua sydänkohtausta, mähän kuolisin pelkkään kipuun jo ennen koko kohtausta.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguJ15fsjZq0zPJnXn8EodiNxbQjYZgbOFsAo9Jq28LMrDzjUPP5YnR9Pd2ea8upW1NsX_xNs6OtEmxBW4BjVp1PcfoP0hciEsmc2NhH1so1X3Ft6vKiyE927gznB4jLDZ24z-zgFw6YkU/s1600/lanssi.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEguJ15fsjZq0zPJnXn8EodiNxbQjYZgbOFsAo9Jq28LMrDzjUPP5YnR9Pd2ea8upW1NsX_xNs6OtEmxBW4BjVp1PcfoP0hciEsmc2NhH1so1X3Ft6vKiyE927gznB4jLDZ24z-zgFw6YkU/s320/lanssi.jpg" height="143" width="320" /></a></div>
Soitan paikalle ambulanssin, koska Marjo on taas jossain tanssimassa, enkä uskalla itse kavuta auton rattiin. Hätäkeskuksen ihminen kehoittaa odottamaan autoa puoli-istuvassa asennossa.<br />
<br />
Sirra tulee pihaan ja hoitajat sisälle. Istun eteisessä, siinä he liimaavat anturit paikoilleen ja ottavat sydänfilmin. Sydämmessä ei näyttäisi olevan vikaa. Konsultaatiosoiton jälkeen lähdemme ajelemaan kohti Hyvinkään sairaalaa ja perusterveyshoitopalveluita - ei ollut kuulemma Wegener-oire. "Helvetin helpottava tieto" sihisen itsekseni, kun kävelen kumarassa asennossa sairaalan käytävillä.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDRt9IJaT4QCNERvioRfEey1zvYyszJI_aFVKUKcy9q3Fk05TL-L2spM2Poke6Rzm78QaDsHTjthr_fKXS_PjmhXS4MlHO4SpFyAMIe8V3dq7H4GIqxsw4ffPFqyD9BYB4qSoMdCFBjpQ/s1600/DSC_3319.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiDRt9IJaT4QCNERvioRfEey1zvYyszJI_aFVKUKcy9q3Fk05TL-L2spM2Poke6Rzm78QaDsHTjthr_fKXS_PjmhXS4MlHO4SpFyAMIe8V3dq7H4GIqxsw4ffPFqyD9BYB4qSoMdCFBjpQ/s320/DSC_3319.jpg" height="320" width="214" /></a></div>
Makaan sängyllä. Minusta otetaan uusi sydänfimi. Pistosta on kestänyt jo kaksi tuntia. Mieshoitaja tiedustelee vointiani. "Sattuu jos hengitän vähänkään syvempään." "Tuommoinen väliaikainen kipu siis?" "Kyllä mä yritän hengittää jatkuvasti." "Niin. Minä tuon sulle Buranan." Ei se koskaan tuonut sitä. Sydänfilmin tulos on taas puhdas. Viereisessä sängyssä olevalla mummolla on jäänyt kuulolaite matkasta, joten hänelle kommunikoidaan huutamalla - KOVAA! Joku voivottelee jossain ja vastapäisessä sängyssä yksi kundi pyörii tuskissaan, mutta ei valita. Minäkään en valita.<br />
<br />
Reilun kolmen tunnin "riittävän" kovan pistoksen jälkeen alkaa elämä taas helpottamaan. Tuskailuhan alkoi vähän yli seitsämältä ja nyt kello näyttää puoli yhtätoista. Uskallan jo nousta seisomaan. Kokeilen vetää syvempään henkeä, se sattuu hieman edelleen. Pyörittelen varovasti käsiä ja kävelen ympyrää. Juttelen sen kundin kanssa ja kerron hoitajille mummon aikaisempia vastauksia, ne kun huutavat samoja kysymyksiä tämän tästä. Kundi kertoo "voivottelijan" päivän tapahtumat, kun itse asianosainen ei halua/ -pysty vastaamaan. Missä mun lääkäri oikein kuppaa? Mä haluan jo pois tästä kaaoksesta.<br />
<br />
Vähän kuin Tuhkimon aikataululla, ennen puoliyötä, lääkäri saapuu. Kaveri on muuten sama joka määräsi minulle antibiootit korvatulehdukseen työterveystalolla - Korsossa. Hän muistaa sairauteni ja ilmeisesti säikähtää omia reseptejään. "Minkäs nimistä antibioottia minä oikein määräsinkään?" En jaksa alkaa kaivamaan tietoa puhelimestani, vaan selitän kipujen jo hellittävän. Olemme molemmat sitä mieltä ettei sydän ole bragaamassa, vaan kipu aiheutuu lihaspistoksesta tai rintarangan kiinnityspisteen jumiutumisesta tai jostain muusta samankaltaisesta. Varsinaista syytä emme keksi ja hän kehoittaa venyttelemään rintarankaa ja näyttää pari rintauintivetoa käsillään esimerkkinä. "Lähde kotiisi vaan nukkumaan, turha sua on täällä pitää." No höh, mähän käyn ainakin kerran viikossa pelaamassa koripalloa, jalkapalloa ja/tai sählyä. Joinakin viikkoina jopa lenkilläkin, luulisi siinä käsien heiluvan riittävästi.<br />
<br />
Sain kommenteja puhelimeeni, että lääkärin pitää tutkia kunnolla kivun aiheuttaja. En tiedä onko muille tautisille käynyt samalla lailla, mutta en oikein jaksa alkaa enään tinkaamaan asiaa johon lääkärillä ei vain ole vastausta sillä hetkellä. Voitte kokeilla itse tulla tänne terävien esineiden toiselle puolelle, jonottakaa jokunen tunti sekalaisissa auloissa ja vastailkaa samoihin kysymyksiin sen sadannen kerran vain saadaksenne 99%:n todennäköisyydellä nolla-tuloksen. Nyt oli kuitenkin sunnuntai-ilta: sekopäiden happy-hour ja vain yksi yleislääkäri hoitamassa koko orkesteria - oli parempi valita toinen taisteluaika ja -paikka. Nousen taksiin ja lähdetään ajelemaan kohti kotia.<br />
<br />
Mitäkö tästä opin? Ainakaan enään en soita ambulassia, olisi tämäkin taistelu pitänyt vain hammasta purren kärsiä kotona. Reissulla en saanut mitään lääkettä, enkä varsinaista hoitoa tai muutakaan kivunlievitystä - ihan samaan olisin pystynyt himassakin. Kaksi sydänfilmiä otettiin ja laskut ambulanssista ja terveyskeskuskäynnistä tulevat postissa. Taksin maksoin pihassani.<br />
<br />
Seuraavana iltana kipu hiipii taas luokseni puoli kymmenneltä illalla. Tunnin odottelun jälkeen päätin ottaa nukahtamislääkkeen ja nukkua koko paskan yli.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-28279583345368379622013-03-05T21:03:00.001+02:002014-02-06T22:50:18.688+02:00Huolestuttavia ajatuksia<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsIigP311_azOIiN6Q5ltIIzoY-bzKdBIbJqpPhFr5GFa7JszX_QFAbryReCetp6xOv5uvXHo6Ao4w8XIo8bMgtiOoKfnfdv7PZZdSaT0l94aYrWLAgtJvBczBEdXNGkVIJ1dQ2CKa1fw/s1600/polar-bear_1551800c.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhsIigP311_azOIiN6Q5ltIIzoY-bzKdBIbJqpPhFr5GFa7JszX_QFAbryReCetp6xOv5uvXHo6Ao4w8XIo8bMgtiOoKfnfdv7PZZdSaT0l94aYrWLAgtJvBczBEdXNGkVIJ1dQ2CKa1fw/s320/polar-bear_1551800c.jpg" height="200" width="320" /></a></div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
Joskus oli aika kun kaikki jotka kyselivät taudistani olivat jotenkin niin huolestuneen oloisia, eivätkä oikein ostaneet naureskellen heitettyä toteamustani: "Ei tässä mitään hätää."<br />
<br />
Silloin olin ihan varma ettei tämä pahainen "flunssa" meikäläistä kellistä, ainakaan toista kertaa. Olinhan sentään kova jätkä, joka on paininut jääkarhun kanssa Pohjoisnavalla, tai no Arttu-kissan kanssa olohuoneessa - mikä on lähestulkoon sama asia. Ajat ovat sittemmin muuttuneet. Nykyään kuulen useammin kysymyksen: "Joko olet parantunut?" "Kaipa mä sitten olen jos kerran lääkäri määrää töihin, mutta itse en ole siitä ihan varma." Mä olen nyt itse alkanut huolestumaan.</div>
<br />
14. helmikuuta<br />
Istun Meilahdessa lääkäriä vastapäätä ja kuuntelen kuin puulla päähän lyötynä hänen sanojaan. "Nämä ontelot keuhkoissasi ovat vähän pienentyneet ja niiden reunat hieman ohentuneet edellisestä keuhkokuvasta." What? Niiden ekojen kuvien perusteellahan sä mut määräsit duuniin tammikuun alussa ja vielä helmikuun kuvissakin minulla näkyy granulomia keuhkoissa. Mähän sanoin silloin jo, etten tunne itseäni terveeksi. Manaan naislääkäriä mielessäni, mutten oikein keksi mitä sanoisin ääneen, joten olen hiljaa. "Miten sulla töissä menee?" "Mä olen ihan loppu duunin jälkeen, vaikka teenkin näin aluksi vain kuuden tunnin työpäivää. Oli työnantajan idea aloittaa vähän kevyemmin, ja hyvä olikin." Kiitti Samuel.<br />
<br />
Lääkäri tiedustelee minulta miksi en ole pyytänyt eläkevakuutusyhtiöstä työhön tutustumisjaksoa. "Et koskaan maininnut asiasta." "Niin, sitä nyt kuitenkin voisi harkita. Minä pyydän meidän virkailijaa sopimaan tapaamisajan kanssasi, koska tautisi on vaikea laatuaan, vaatii hyvin pitkän hoidon ja aktivoituu herkästi." Mä en meinaa uskoa korviani, siis tämä sama muija pisti mut duuniin paskoilla keukoilla ja nyt se heittää perään tällaista läppää.<br />
<br />
Eka viikko duunissa olikin ihan tuskaa - varmaankin samanlaista kuin urheilun tai laihduttamisen (siitä mä en tiedä kyllä mitään) aloitaminen useamman kerran uudestaan. Viimeksi möin televisioita kesällä 2011, silloin olin juurikin palannut vuoden ja kahden kuukauden sairaslomalta töihin, enkä oikeastaan ehtinyt saada siitä hommasta kiinni ennen kuin vaihdoin tehtäviä ja osastoa. Nyt siis olen jälleen vähintäänkin yhtä pihalla, kaikki mallit ovat muuttuuneet useamman kerran eikä mikään ole tuttua tai turvallista. Tai on, suurin osa duunikavereista. Vaan eipä nuo uudetkaan naamat pöljempiä ole.<br />
<br />
Asiakaspalvelu kuitenkin vain sattuu olemaan fundamentaalisella tasolla juurikin sitä mitä minun tervetyni ei juurikaan kaipaisi. Seuraa yksinkertaistettu versio aivojeni toiminnasta: mä kuvittelen ymmärtäneeni tämän taudin niin, että minussa on ohjelmistovika, sanamukaisesti virustorjunnassa. <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Immuunij%C3%A4rjestelm%C3%A4" target="_blank">Immuunijärjestelmä</a>ni on rikki, eikä se osaa lopettaa toimintaansa ajoissa, saatikka ollenkaan. Viruspöpön iskiessä keho hyökkää tihulaisia vastaan, mutta vaikka kaikki taudinaiheuttajat kuolevatkin, niin valkosoluni vain jatkavat riehumistaan ja hyökkäävät elimistön hyödyllisiä osiakin vastaan. Tämä tapahtuu GPA:n / Wegenerin ollessa aktiivinen ja todisteena siitä kehkojeni röntgenkuvissa näkyy kovakuorisia koteloituneita tulehduspalloja - <a href="http://en.wikipedia.org/wiki/Granuloma" target="_blank">granulomia</a>. Niistä ei taida olla hyötyä hengittämisen kannalta. Rituximab-tiputuksella sekä mykofenolaatin ja kortisonin päivittäislääkityksellä saadaan kehoni puolustusjärjestelmä rauhoittumaan ja pidettyä se "tainnutettuna". Tästä seuraa tietenkin se että olen erinomainen maali kaikille flunssa, ynnä-muut-pöpöille, koska puolutusjärjestelmäni on ajettu kemikaaleilla alas. Kyllähän se sitten aktivoituu kun tauti alkaa jäytämään, mutta osaako se lopettaa ajoissa? Juuri nyt on influenssahuippu saavutettu tälle vuodelle ja minulla korvatulehdus, antibiottikuuri ja neljän päivän sairasloma.<br />
<br />
Lääkeiden myötävaikutuksella ontelot häviävät keuhkoistani, mutta paranevatko niiden kohdat enään ikinä 100%:seen kuntoon. Jos nyt hypoteettisesti heitän että granuloomien jättämä "arpi" vie 5%:a keuhkojen kapasiteetista / sairauskerta, niin tämän kohdallani toisen kerran jälkeen olisi käytössäni 90%:a terveistä keuhkoista. Montako kertaan voin vielä sairastua ennen kuin alkaa tosissaan ahdistamaan? Voiko 50%:n keuhkoilla kävellä tai juosta? Entäpä 30%:n, voiko niillä tehdä muuta kuin maata paikallaan? Kuinka paljon keuhkoja tarvitaan pitämään ihminen hengissä?<br />
<br />
Nohevimmat teistä varmaankin oivaltaneet ettei tautia/granuloomia kannata ruveta leikkaamaan, säteilyttämään taikka hoitamaan akupunktiolla. Tuloksena olisi luutavasti vain arpia, reikä keuhkoissa ja jonkinsortin tulehdus. Sitten immuunijärjestelmä tulisikin taas paikalle ja pistäisi uudet bileet pystyyn.<br />
<br />
Jotta varmasti vauhkoontuisin oikein kunnolla, olen lukenut pari artikkelia, jossa GPA / Wegenerin tauti on oikeasti tappanut ihmisiä sivistysvaltiossa (Irlanti) ihan nykyaikana, tässä pari kolme vuotta sitten. <a href="http://www.dailymail.co.uk/health/article-2221582/When-tiredness-sign-silent-killer-As-Laurens-family-learned-cost-blood-vessel-disease-vasculitis-easy-miss.html" target="_blank">http://www.dailymail.co.uk/health/article</a><br />
<br />
Pitkien sairausjaksojen aikana yleiskuntokin pääsee rapistumaan, vähäiset lihakset sulavat pois ja kurkusta alas kaadettu ruoka alkaa kerääntymään navan ympärille - ja nenän. Vaikka painankin vielä alle 75 kiloa, olen silti tuhdimassa kunnossa kuin ikinä ennen elinaikanani, mutta tämän surkean hapenottokyvyn ja rapautuneen kondiksen kanssa en oikein pysty ohjailemaan kiloja oikeisiin kohtiin koropassani, enkä polttamaan ylimääraista rasvaa tehokkaasti pois. Sitten on vielä nämä vitun tulehduksetkin. Ja korvan, kuten minulla on juuri nyt.<br />
<br />
27. helmikuuta<br />
Meilahden sosiaalivirkailijan kanssa suoritimme tilannekatsauksen ja hänkin voivotteli ettei eläkevakuutusyhtiön kanssa oltu tehty mitään. "En tiennyt että niin kuuluu tehdä." "Mistäpä sen olisit voinut tietääkään, mutta tämä voi nyt olla jälkikäteen hankalaa järjestää." Puhelinsoiton jälkeen hän kertoo minulle lähetettävän paperita kotiin, mutta antaa myös esitteen mukaan. <a href="http://www.keva.fi/fi/elakkeet/elakkeet_sairauden_perusteella/osatyokyvyttomyyselake/Sivut/Default.aspx" target="_blank">Osatyökyvyttömyyseläke</a>, hmmm...<br />
<br />
5. maaliskuuta<br />
Näin kirjoitushetkellä on vielä pari päivää aikaa itseni, esimiehen ja työterveyslääkärin yhteisneuvotteluun, jossa pähkäillään miten tästä eteenpäin taivalletaan. Lääkäri kysyi minulta eilen puhelimessa, että mitä minä itse haluaisin. Ihmeissäni tokaisin etten tiedä, koska ei kai se pelkästään minun tahdostani ole kiinni. "Sun pitää nyt miettiä tarkasti." "Ai jaa, no selvä." Mitä minä haluan, jos saisin päättää? If I ruled the world...<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/jBaumVG-24E?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
Kertaus on opintojen äitipuoli, siitäkin huolimatta että tämä(kin) artikkeli sisältää jo vanhentunutta tietoa: <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Wegenerin_granulomatoosi" target="_blank">Wegenerin granulomatoosi</a><br />
<br />
<br />
<br />Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-35736517023298037932013-02-03T16:29:00.003+02:002013-03-04T12:14:37.403+02:00Ei enään Wegeneriä<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju8OZHjHalFyHZ0HIdrxb-1qw1m1Sfi5Tc2MoT1iqi199EkW5yzsVfPIBwKsmiFeB8W64PXGHjQqUNcUiwpCJiOiBzqKlSG8hdG-cBMR3Qtg4nj19F6mEOZmHRKhYJcdYAPTRh5QKsDeE/s1600/737142_518914148138952_980657559_o.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEju8OZHjHalFyHZ0HIdrxb-1qw1m1Sfi5Tc2MoT1iqi199EkW5yzsVfPIBwKsmiFeB8W64PXGHjQqUNcUiwpCJiOiBzqKlSG8hdG-cBMR3Qtg4nj19F6mEOZmHRKhYJcdYAPTRh5QKsDeE/s400/737142_518914148138952_980657559_o.jpg" width="292" /></a></div>
Vieressä on Meilahdesta saamani asiakirja, joka todistaa etten sairasta enään Wegenerin granulomatoosia - sitä ei mainita sanallakaan tekstissä.<br />
<br />
Olihan se toki aika vaikea ja pitkä taudin nimi, joten onhan se kaikille helpompaa kertoa sairastavansa tautia nimeltä: Granulomatoottinen polyangiitti - GPA. Siis ihan sama paska eri nimellä.<br />
<br />
Eivät vissiin sitten oikein tykänneet Amerikassa Herr Wegenerin natsitaustasta, joten päättivät tehdä maailmasta paremman paikan vaihtamalla tuon niin epämieluisia muistoja herättävän nimen.<br />
Mä kyllä tykkäsin aina mainita että natsit keksivät tämän taudin, jengi rupesi kelaamaan että mitäköhän myrkkypilviä niiden jäljiltä vieläkin lejuu ilmassa.<br />
<br />
Enkä mä nyt sentään myymäläpäälikkö ole, vaikka tuossa niin lukeekin; mielestäni en ole niin hoitsuille edes hourinutkaan.<br />
<br />
Mikä ei käy ilmi tuosta tekstistä, on taudin kroonisuus - tällä tietoa se ei mene pois vaan iskee aina vaan uudestaan ja uudestaan takaisin. Maija H joka on koko pajan paras Wege-lääkäri (siis Poly-lääkäri) ja hän esitti tuon arvion ja minä uskon sen mukisematta.<br />
<br />
Poskiontelothan alkoivat vaivata Helsinki City Run:in jälkeen toukukuun puolivälissä ja nopean laskutoimituksen suoritettuani voin todeta että Mabthera-tiputus kestää kropassani noin puolitoista vuotta, kunnes tankki on taas tyhjä. Josko ensi kerralla otettaisiin parin kuukauden varaslähtö sairaalaan? Viimeistään huhtikuussa 2014 - jos saan pyytää. Englannissa kokeilevat tiputuksia puolen vuoden välein, eikä potilaiden tarvitse syödä välissä maksaa rasittavia kortisoneja tai mykofenolaatteja. Välttyvät niiden epämiellyttäviltä sivuvaikutuksiltakin - mulle kelpaisi myös.<br />
<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib3NGxZ6eISMUVX4WbJdALKLO0Z3VU3q-NyfR_nz2ZVfx8VwGJCVtBIvlK-YgXAWHeOo7DHwYbz-BM-AxPg0uZraZNkrE6z9htb6s5IgF0GEMoJn9e-j0v5QbMjp4j08KAoHsUohI34NU/s1600/hulk-comic-30.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEib3NGxZ6eISMUVX4WbJdALKLO0Z3VU3q-NyfR_nz2ZVfx8VwGJCVtBIvlK-YgXAWHeOo7DHwYbz-BM-AxPg0uZraZNkrE6z9htb6s5IgF0GEMoJn9e-j0v5QbMjp4j08KAoHsUohI34NU/s320/hulk-comic-30.jpg" width="210" /></a></div>
Lääkkeistä on ollut älyttömän rauhaton olo melkein koko ajan, vähän kuin Bruce Banner:illä joka muuttuu <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Hulk">Hulk</a>iksi. Hirveä määrä patoutunutta energiaa, eikä edes omiin nahkoihinsa meinaa mahtua - ja useasti juurikin nukkumaanmenoaikaan alkaa sisäinen myllerrys.<br />
<br />
Nukahtamislääkettä on kulunut sen verran että piti hakea uusi reseptikin jotta edes jotain mahdollisuuksia olisi elää normaalia vuorokausirytmiä. Enpä olisi ihan vielä tässä iässä uskonut kuulevani vaimoni suusta lausetta: "En jaksa odottaa sun pillerin vaikutusta. Alan nukkumaan."<br />
<br />
Sammutin lamppuni, otin kirjani ja menin alakertaan jatkamaan lukemista, kuten niin monesti aiemminkin. Mietiskelin siinä samalla että jos joutuisi vetäämään Viagraa ja nukahtamislääkkeitä, niin pitäisi laskea tarkkaan niiden vaikutusajat - voisi olla rouva myrtyneenä jos siihen päälle nukahtaisin. "Ihan oikeasti se oli tosi mahtavaa ja mä olisin polkenut loppuun saakka, mutta ku..."<br />
<br />
Olen tuntenut itseni liki käveleväksi pommiksi oikeastaan marraskuun puolivälistä lähtien, jolloin lääkemäärät nostettiin taivaisiin. Tuon enimmäkseen vatsassa kipristelevän levottomuuden tunteen olen pyrkinyt tainnuttamaan syömällä käytänössä melkein jatkuvasti. Tammikuussa myöskin laskemalla tai nostamalla lääkeiden päivittäistä määrää - yleensä laskemalla.<br />
<br />
Marraskuun alussa sovittu poskionteloleikkaus peruttiin viikoa ennen toimenpidettä. Itse hokasin että diagnoosi-päivästä ehti kulua kaksi viikkoa kun sain kuulla taudin uusiutuneen, joten kerroin nenälääkärille epäilykseni että kivut poskionteloissa saattoivatkin kuulua wegen normaaliin taudinkuvaan. Hän oli samaa mieltä ja pisti operaation jäähylle. Huh, yksi turha toimenpide vähemmän ja kaikki kunnia itselleni. Kukaan muu ei olisi kiinnittänyt asiaan huomiota, eikä sanonut mitään, jos vain olisin lampaana ilmestynyt paikalle.<br />
<br />
Sain kuulla kohtalotoveriltani Päiviltä että Rituximab-tiputuksen yhteydessä saa kaupanpäälle todennäköisesti virtsatulehduksen. Se on vieläpä stealth-mallisena eli kivuttomana, ainakin aluksi. Olin viikon vierailulla Sodankylässä mummoni hautajaisten vuoksi. Tuolla reissulla aloin tuntea yhä pahenevaa kipua alavatsassa ja jatkuvaa virtsaamisen tarvetta - varsinkin yöaikaan. Paikallisessa terveyskeskuksessa sitten vietimme serkkuni Merjan kanssa puolitoista tuntia odotellessamme pääsyä lääkärin puheille. Virtsanäyte oli puhdas, mutta lääkäri kirjoitti reseptin haluamilleni antibioteille - samoille mitä Päivillekin oli määrätty. Lääkäri kertoi olevansa "lainassa" Sallasta, ja kertoi että hänellä on siellä wege-potilas hoidettavana. Lähetin tälle terveisiä.<br />
<br />
Hautajaisten jälkeen lääkärinikin soitti ja kyseli vointiani, tämä on se sama naislääkäri joka hoiti minua ennen tätä viimeisintä sankaria, siis sitä setää. Me olemme nähnneet kasvokkain viimeksi vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten. Kerroin antibioteesta, lääkeiden aiheuttamista haittavaikutuksista ja muutenkin heikosta olosta.<br />
"Sulla on sairaslomaa tammikuun loppuun saakka."<br />
"Joo, mutta ihmettelen jos joku toteaa mut työkykyiseksi."<br />
"Minun mielestäni sinä voit mennä töihin ja vähentää lääkitystä."<br />
"Olen vähentänyt jo."<br />
"Älä tee niin enään itseksesi."<br />
<br />
Vai töihin nyt jo? Edellisen kerran kun sain Rituximabit samalla aikataululla joulukuun ensimmäisellä puoliskolla, niin aloitin työnteon toukokuussa. Tämän tekstin alussa olevasta asiakirjan lääkäreiden arvioista sain käsityksen että paluu työelämään kestäisi vähän pidempään. Onkohan Meikussa joku kilpailu siitä kuka saa eniten terveitä potilaita tililleen, voittajalle palkinnoksi Aalto-vaasi? Mutta perkele, minähän menen sitten töihin, en kuitenkaan millään sairaan miehen lääkemäärillä, vaan lasken ne ihan itse terveen, työkykyisen työmiehen tasolle. En rupea vapaaehtoisesti kärsimään sairaille tarkoitettuja heikkoja oloja tai muita lääkeiden haittavaikutuksia, koska voimia pitää riittää sykkiä duunissa.<br />
Huomenna nähdään kaverit.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-25680746434313655072012-12-23T17:30:00.000+02:002012-12-23T20:31:07.278+02:00Lauralle<span class="Apple-style-span" style="border-collapse: collapse; font-weight: bold;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Laura kirjoitti 19.02.2011 </span></i></span><br />
<div>
<div class="separator" style="border-collapse: collapse; clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNV5Buy8qS82oIVCYCkICWEGX1dVJYGFnPPOdTcGtcT2xiDoqnt7PTqfGqlZolKvqNKqF3GAhoj8ngKt2kNX8v3vMDmfEsd0JkpfqiS8qKASYF2g2ECDgpBTWWVm0h8ASraB09Uyf3_VM/s1600/icy+rocks.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><img border="0" height="149" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgNV5Buy8qS82oIVCYCkICWEGX1dVJYGFnPPOdTcGtcT2xiDoqnt7PTqfGqlZolKvqNKqF3GAhoj8ngKt2kNX8v3vMDmfEsd0JkpfqiS8qKASYF2g2ECDgpBTWWVm0h8ASraB09Uyf3_VM/s200/icy+rocks.jpg" width="200" /></span></i></a></div>
<div style="border-collapse: collapse;">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Hei Janne! </span></i></div>
<div style="border-collapse: collapse;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i>Mukavaa, että laitoit kommenttia blogistani ja omia ajatuksiasi. Välillä aina mietin, että ketkäköhän näille sivuilleni eksyvät ja ketkä näitä vuodatuksiani lukevat. </i></span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i>Kirjoitat muuten itse näin lyhyenkin tekstin perusteella tosi hyvin!</i></span><br />
<div style="border-collapse: collapse;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Se oli helmikuun puoliväli 2011, kun surffailin blogitekstien maailmassa ja lueskelin muiden kirjoituksia. Jonkin asteista inspiraatiota olin itselleni hakemassa ja hylkäsin nopealla vilkaisulla useimmat tekstit - itseasiassa kaikki. Ei oikein tuntunut löytyvän mieleistäni tarinankerrontaa ja sille sopivaa rytmiä, joten lähdin vaaralliselle syöpä-hakusanan tielle. Se taisi olla, jos ei nyt ihan ensimmäinen, niin ainakin toinen (ehkä kolmas) blogi nimeltään Kovaluu - rupesin lukemaan sitä.</span></div>
</div>
<div style="border-collapse: collapse;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></div>
<div style="border-collapse: collapse;">
</div>
<div style="font-weight: bold;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Janne kirjoitti 20.02.2011</span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Kohtelias kiitos kehuistasi (reilukerho kehuu toisiaan). Niin, joskus sitä itsekin pohtii että kuka lukee, mutta täytyy myöntää että olen tyytyväinen kun edes joku lukee. Varsinkin kun arkipäivän asioista ei meinaa löytyä mukaansatempaavaa tarinan ainesta, eikä lattea teksti ole edes kirjoittamisen vaivan arvoista. Omat frendit tuntuvat repivän eniten huumoria kun minuun sattuu enemmän, mutta ymmärrän jos sama yhtälö ei toimi sinun kaveripiirissäsi. Siksipä siis olet voittanut itsellesi youtube-linkin, ja ihan puhtaasti biisin nimen takia. Siinäpähän on sinulle kesäksi tekemistä :-)</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br />
</span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/iPUmE-tne5U?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br />
<br />Laura sairasti luusyöpää joka oli ehtinyt tehdä tuhojaan enemmänkin. Itseäni alkoi jo hieman epäilyttää ehdinkö lukea hänen kaikki kirjoitukset loppuun ennen kuin sankari kuolee. Ehdin, ja kirjoitinkin blogin kommentteihin tuon huolenaiheen - tahditonta, mutta se käy minulta niin luonnostaan. Parin muunkin "nerokkaan" kommentin jälkeen sain tämän kirjoituksen aloittaneen sähköpostin.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Kovaluu-blogista kävi ilmi, että Lauran toinen jalka oli </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">amputoitu</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"> samoihin aikoihin kuin itse olin saanut ensioireet omasta taudistani maaliskuussa 2010. Hän oli saanut tiedon syövästään vain vuotta sitä aikaisemmin.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /><i><b>Laura kirjoitti 24.02.2011</b> </i></span><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Hehee :D Kiitos linkistä. Otan treeniohjelmaani nuo alkuvideon sammakkohypyt. Kun vedän niitä tunteella joka aamu, niin eiköhän se tästä, syöpä sekä jalka!</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Se on tosiaan vähän ristiriitaista tässä bloginkirjoituksessa, että lukijoiden mielestä mielenkiintoisinta tekstiä syntyy luultavasti silloin, kun kaikki menee päin seiniä. Ei kukaan jaksa kiinnostua siitä, että nyt oli kiva päivä, pääsin ruokakauppaan käymään ja jaksoin kävellä kilometrin. Jei! </span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Reilukerho kommentoi: loistava blogi sinulla!</span></i><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Muutaman päivän kuluttua näistä viesteistä Kovaluu-blogi vain hävisi. Olin kommentoinut ja saanut vastauksia enemmänkin kuin mitä tässä kirjoituksessa on tarjolla, joten mietin missä kohtaa olin vetänyt hommat niin överiksi, että minun oli lempattu sieltä pihalle. Pienen testin jälkeen olin kuitenkin suhteellisen varma, että blogi on poistettu kokonaan yleisestä jakelusta. Jäin pohtimaan siihen syytä.</span><br />
<br />
<div class="gE iv gt" style="cursor: pointer; padding-bottom: 3px; padding-left: 0px; padding-right: 0px; padding-top: 12px;">
<table cellpadding="0" class="cf gJ" style="border-collapse: collapse; margin-top: 0px; width: auto;"><tbody>
<tr class="acZ" style="height: 16px;"><td class="gF gK" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; padding-right: 8px; padding-top: 0px; text-align: left; vertical-align: top; white-space: nowrap; width: 524px;"><table cellpadding="0" class="cf ix" style="border-collapse: collapse; table-layout: fixed; width: 524px;"><tbody>
<tr><td style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"><div class="iw" style="display: inline-block; max-width: 92%; overflow-x: hidden; overflow-y: hidden; white-space: nowrap;">
<span class="gD" email="kovaluublogi@hotmail.fi" name="Laura Save" style="display: inline; font-family: Verdana, sans-serif; font-weight: bold; vertical-align: top; white-space: nowrap;"><i>Laura kirjoitti 4.4.2011</i></span></div>
</td></tr>
</tbody></table>
</td><td class="gH" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; text-align: right; vertical-align: top; white-space: nowrap;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i></td><td class="gH" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; text-align: right; vertical-align: top; white-space: nowrap;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i></td><td class="gH acX" rowspan="2" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px; text-align: center; vertical-align: top; white-space: nowrap;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i></td></tr>
<tr class="acZ xD" style="height: 16px;"><td colspan="3" style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;"><i><span class="Apple-style-span" style="-webkit-border-horizontal-spacing: 0px; -webkit-border-vertical-spacing: 0px; border-collapse: separate; font-family: Verdana, sans-serif;">Hei!</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="-webkit-border-horizontal-spacing: 0px; -webkit-border-vertical-spacing: 0px; border-collapse: separate; font-family: Verdana, sans-serif;">Halusin ilmoittaa sinulle ihan henkilökohtaisesti, että lopetin blogini. Jatkan kuitenkin kirjoittamista pöytälaatikkoon ja toivon, että voin jossain vaiheessa luoda blogini uudestaan. Kiitos lukuisista kommenteista ja tekstieni lukemisesta! Aion jatkaa sinun blogisi lukemista, joten pistähän kirjoittaen!</span></i></td></tr>
</tbody></table>
</div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Viestiin vastattuani jäin odottelemaan ilmoitusta kirjoitusten palaamisesta nettiin, mutta ne eivät koskaan palanneet.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<div class="gE iv gt" style="cursor: pointer; padding-bottom: 3px; padding-left: 0px; padding-right: 0px; padding-top: 12px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="-webkit-border-horizontal-spacing: 2px; -webkit-border-vertical-spacing: 2px; border-collapse: collapse; white-space: nowrap;"><b><i>Laura kirjoitti 9.6.2011</i></b></span></span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i>Mitä kuuluu Reilukerhoon? Tavoitteet on ainakin kohdillaan, blogista päätellen. (Ja piha kukoistaa, Marjon blogista päätellen :) Minä pääsin kuin pääsinkin taas kirurgin veitsen alle ja nivusesta poistettiin kaksi kohtalaista möllykkää kuukausi sitten. Leikkaus ei ollut kamalan suuri, mutta leikkaushaava tulehtui, niin minun tuuriani. Seuraava kontrolli on vasta elokuulle, koska keuhkotilanne on aika ennallaan. Tosin tässä välissä kysytään taas keuhkokirurgien mielipidettä kuvista eli keuhkoleikkauskin on mahdollinen. Miettivät taas avoleikkausmahdollisuutta, mutta kyljestä eikä keskiviivasta, mikä kuulostaa edes hivenen miellyttävämmältä vaihtoehdolta. No, aika näyttää. Aurinkoista päivää ja Artulle terveisiä!</i></span><br />
<div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Vastasin vielä tuohon viestiin, jonka jälkeen tulikin hiljaisempaa - uusia maileja ei tullut enään lisää. Asioita tapahtui ja vanhat jutut pääsivät vähän jo unohtumaankin, mutta muutaman kerran on tässä kuluneiden kuukausien aikana käynyt mielessäni kirjoittaa Lauralle. Tänä vuonna joulukuussa 2012 itsenäisyyspäivänä aioin viimeksi tehdä niin. Silläkään kertaa en vienyt ajatusta sen pidemmälle, ehkäpä sille oli tarkoituksensa. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><b><i>Kirjoittaja kirjoitti 14.12.2012</i></b></span></div>
<div>
<div class="ii gt adP adO" id=":1o" style="direction: ltr; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 15px; margin-top: 5px; padding-bottom: 5px; position: relative; z-index: 2;">
<div id=":1p">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif; font-style: italic;">Terve,</span><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Toivon, että et säikähdä, vaikka et minua tunnekaan.</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Olen <span class="il" style="background-attachment: initial; background-clip: initial; background-image: initial; background-origin: initial;">kovaluu</span>-blogin kirjoittajan Laura Saven leski. Vaimoni valitettavasti kuoli sairauteensa 28-vuotiaana tämän vuoden maaliskuussa. Tarina on siis niiltä osin hyvinkin surullinen. </span></i><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">On kuitenkin myös tietyllä tavalla iloinen ja erityinen syy, </span></i><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">miksi otan sinuun yhteyttä.</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZ_ed0VFE7EuIo5piQlapJ-6ySJ5HeVZ4TUs2Jkns-ddNpb9bGUakQ-_KVzh8Gmq1tVv16Y_TFoElklXdtwddfGVwMbumWF26uZq69lEjWDsDkgMljNtE5W52YpCuoW1WPvEfoQDdLTh0/s1600/laura.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><img border="0" height="400" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiZ_ed0VFE7EuIo5piQlapJ-6ySJ5HeVZ4TUs2Jkns-ddNpb9bGUakQ-_KVzh8Gmq1tVv16Y_TFoElklXdtwddfGVwMbumWF26uZq69lEjWDsDkgMljNtE5W52YpCuoW1WPvEfoQDdLTh0/s400/laura.jpg" width="253" /></span></i></a><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Laura nimittäin kirjoitti viimetöikseen kirjan syöpää sairastavasta naisesta. Osittain blogiinsa perustuen, osittain muistellen, osittain keksien. Siten miten kirjoja nyt yleensä kirjoitetaan. </span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i>
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Hän ei itse ehtinyt saada tietoa siitä, että WSOY päätti julkaista hänen kirjansa. Eikä varmasti oikein uskonutkaan että kustantajat voisivat hänen teoksestaan kiinnostua.</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i>
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Kirjan lopussa on Lauran kiitososio: </span></i></div>
<div id=":1p">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span></i>
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">"Kiitokset blogini lukijoille, jotka kannustivat minua kommenteillaan kirjoittamaan ja uskomaan siihen, että sillä on merkitystä. Kiitos Janne K. ja reilukerho. Sain monet hyvät naurut. Pidä lippu korkealla!"</span></i></div>
</div>
<div class="ii gt adP adO" style="direction: ltr; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 15px; margin-top: 5px; padding-bottom: 5px; position: relative; z-index: 2;">
<div id=":1p">
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">
Löysin vasta nyt kotikoneeltamme poistetun blogin tekstejä ja niihin kirjoitettuja kommentteja, joista sattumalta osui silmiin sinun sähköpostiosoitteesi. Siksi siis tämä viesti.</span></i><br />
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">Kiitos osallisuudestasi kirjan syntyyn!</span></i><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i><br /></i></span>
<i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">
Tässä linkki kirjan esittelyyn:</span></i><br />
<a href="http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510395448" target="_blank"><i><span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;">http://www.wsoy.fi/kirjat/-/<wbr></wbr>product/no/9789510395448</span></i></a><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i><br /></i></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><i>Paljain jaloin -kirjalla on Facebook-sivunsa: <a href="http://www.facebook.com/PaljainJaloin">http://www.facebook.com/PaljainJaloin</a></i></span></div>
</div>
</div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Verdana, sans-serif;"><br /></span>
Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-23332940120488156022012-12-17T21:50:00.001+02:002014-02-06T22:34:27.551+02:00Sammutustoimenpiteitä<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; margin-right: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFIJQDvW4sKKbHfgwByYRStqN2ZBFaOAVL35cTbyGNOndxRb3O-OAkFvaXuyqV8qY9wkjyOxd1gvwWqsc_NYP1_hXQJRL-JXoC2_Za8t5lbHOK6cGUIfeJvyrjKHgAfVZ4Qnq-IOmrxz4/s1600/W+burning.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjFIJQDvW4sKKbHfgwByYRStqN2ZBFaOAVL35cTbyGNOndxRb3O-OAkFvaXuyqV8qY9wkjyOxd1gvwWqsc_NYP1_hXQJRL-JXoC2_Za8t5lbHOK6cGUIfeJvyrjKHgAfVZ4Qnq-IOmrxz4/s320/W+burning.jpg" height="320" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">"It burns! It burns us! Take it off! It freezes! <br />
Nasty elves twisted it! Take it off us!" Gollum <br />
(Lord Of The Rings - Two Towers)</td></tr>
</tbody></table>
Tässä istun enkä muuta voi. Pää on koko ajan hieman sekaisin, enkä ole saanut arjesta oikein realistista otetta oikeastaan missän vaiheessa. Niin kuinka pitkään aikaan? En edes muista missä kohtaa olen liukunut tähän valveunitilaan, jossa päivät vain lipuvat toistensa perään ilman mitään suurempia tarkoitusperiä tai tavoitteita - en vain saa ravistettua tätä voimattomuuden viittaa harteiltani.<br />
<br />
<br />
Torstai 15.11.<br />
Kun tauti tuli jälleen todettua ajankohtaiseksi, lääkärini nosti lääkityksen määrät: mykofenolaatti +50% (6 x 500 mg / vrk) joka on kuulemma maksimimäärä mitä ihminen voi syödä ja kortisoni +600% (30 mg/vrk). Itse vähän mielessäni epäilin; mitä hyötyä on lisätä ylläpitolääkkeiden määrää, kun paskat on jo housuissa. Mä tiesin että Rituximab-tiputus on kohdallani se oikea hoito myrkyttää wege, ja sitten perään mykoa ja muita mömmöjä. Lääkäri yritti seuraavan viikon puhelinkeskustelussa "kattella" vielä pari viikkoa, mutta ilmoitin ettei se käy. Lopulta päädyimme ratkaisuun, että hän varaisi minulle seuraavaksi tiistaiksi tiputuksen normaalin laboratorio- ja röntgenkontrollin yhteyteen. Hetken päästä hän kuitenkin soitti, että siinä on joitan käytännön ongelmia, mutta kehoitin häntä yrittämään silti.<br />
<br />
Tiistai 27.11.<br />
Hoidettuni kontollirutiinit alta pois kävelin Kolmiosairaalan puolelle, jossa otin hissin osastolle 6A - keuhkotautien vuodeosastolle. Kysyin onko minulle huone odottamassa. Ei ollut, mutta seuraavalle päivälle oli jonkinlainen esivaraus. Loppuohje oli että keuhkopoliklinikalta soitetaan, kunhan ensin tutkivat kontrollieni tulokset. Yritin vielä päästä alakerrassa oman lääkärini juttusille, mutta se ei ollut mahdollista. Aikataulut ja silleen... Mun mielestä tämä alkoi olla jo ihan turhaa viivittelyä, joku "viisaampi" nyt haluaa harkita jotain "mitälie" asiaa, vaikka vaikka mun potilaskertomuksesta käy ihan päivänselvästi ilmi kaksi vuotta sitten tapahtunut hoitovaste: kaksi kertaa Rituximab-tiputus ja päivittäin mykofenolaattia 4 kapselia (500 mg) / vrk ja kortisonin määrä tiputetaan pikkuhiljaa 5 mg:aan. Olihan siinä silloin, ja on vieläkin muita lääkkeitä kaverina, mm. vatsansuojalääkettä, mutta palataan siihen myöhemmin.<br />
<br />
Huomatkaa pyhä kolmiyhteys: oma lääkärini pitää vastaanottoaan Meilahden Kolmiosairaalan 3. kerroksessa. Vuodeosasto 6A on ikäänkuin sairaiden hoitopaikka, jonne pääsee sisään vain lähetteellä esimerkiksi jostakin toisesta sairaalasta. Keuhkotautien polikliniikka on päivystävä, kiireellisten tapauksien ensiapupiste; sieltä voi saada lähetteen vuodeosatolle 6A tai B. Kaikki nämä sijaitsevat Meilahden sairaalassa, mutta näillä jokaisella on oma henkilökuntansa ajanvaraukseen ja ilmoittautumiseen.<br />
<br />
Keskiviikko 28.11.<br />
Kukaan ei soita. Itse soitan neljän jälkeen polille, mutta se on mennyt jo kiinni. Osastolle soitettuani, saan kuulla että minun edellinen "varaus" on poistettu. Kehoittavat minua soittamaan huomenna uudestaan polille. Mä mietin minkähän ihmeparantumisen varaan tämä show on laskettu, vaikka olihan parituhatta vuotta sitten se yksi jeppe jonka repertuaarista kuulemma löytyi sellainenkin temppu. Hänenkin nimensä alkoi J:llä.<br />
<br />
Torstai 29.11.<br />
Heti aamusta laitan puhelinlangat laulaan, tuloksena hämmenystä puhelinvaihteen suomenkielen ymmärtämättömyyteen tai piitaamattomuuteen, odottelua, vääriin numeroihin yhdistämisiä ja turhautumista. Loppujen lopuksi kouraan jää tieto, että huomenna joku soittaisi. Onneksi ei nyt sentään mistään vakavasta vaivasta ole kysymys, joten ihan hyvin voin odotella. Eihän tätä tautia huomattu kuin vasta pari viikkoa sitten, mutta eihän kukaan oikeasti tiedä kuinka kauan se on jo ehtinyt muhimaan ennen sitä mun sisällä.<br />
<br />
Myöhemmin päivällä kesken nastarengasostosten soi puhelin: oma lääkärini ihmettelee kun en olekaan vuodepotilaana. "Kukaan ei ole antanut minulle lähtökäskyä, vaikka itse olen kyllä soitellut teille." Hän kertoo ettei oikeastaan ole itse tekemisissä päivittäin vuodeosaston kanssa. "Tässä on nyt varmaan tapahtunut jotain." Minun mielestäni päinvastoin, ei ole tapahtunut mitään. Lopuksi hän kehoittaa minua soittamaan suoraan osastolle ja sopimaan asia heidän kanssaan - osasto ehtii ensin ja päätämme tavata heti huomenna.<br />
<br />
Perjantai 30.11.<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwBgrJ-vn9grfXJp6WfYgOMYG0YVwu9uWqWj0vwadyfXsmVsz8W963q_Vm49r-btK1-KB6Q62OJGeqt2ryKyg1CyIcjnarBtVAt08He0G8odUUayccZoW24EjDCIiQkx7r3nWi-KSDsNE/s1600/252303_502791723084528_171039079_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhwBgrJ-vn9grfXJp6WfYgOMYG0YVwu9uWqWj0vwadyfXsmVsz8W963q_Vm49r-btK1-KB6Q62OJGeqt2ryKyg1CyIcjnarBtVAt08He0G8odUUayccZoW24EjDCIiQkx7r3nWi-KSDsNE/s320/252303_502791723084528_171039079_n.jpg" height="320" width="235" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Ilmakin on kuin morsian, <br />
reilun parinkymmenen vuoden <br />
yhdessäolon jälkeen.</td></tr>
</tbody></table>
On helvetillisen lumituiskun päivä kun kapuan aamubussiin vähän ennen seitsämää ja matka Meilahteen alkaa. Toinen huonetoverini osoittautuu wegeä sairastavaksi mieshenkilöksi, jolle tehdään sama operaatio kuin minullekin, sekä nainen jolle tullaan myöhemmin kertomaan hänen sairastamansa ilmeisen harvinaisen ja luultavasti vakavan taudin nimi<br />
(ei ollut wegener).<br />
<br />
Edellisenä päivänä olin puhelimessa kysynyt että saapuuhan lääkekin varmasti ajoissa paikalle, kun minunkin pitää vääntyä kahdeksaksi osastolle. No arvaatte varmaan ettei ollut, sitä odotellessa viritin Pleikkarini kiinni huoneen televisioon.<br />
<br />
Toisia ei kuulemma pelaaminen haittaisi, mikä osoittautui todeksi. Kohtalontoverini vasemmalla puolellani pääasiassa kuorsasi koko ajan, heräsi vain ruokailujen ajaksi ja nainen oikealla oli hiljaa, kovin hiljaa.<br />
<br />
Kanyylin laitto suoneen on aina inhottava toimenpide, sen oikein tuntee kun neula liukuu suonen sisälle. Siitä eteenpäin onkin onneksi helpompaa: letkut kiinni ja sähköpumppu rupeaa syöttämään suolaliuosta sisuksiini. Puolen litran jälkeen vaidetaan itse lääkeeseen ja pumpun vauhtia lasketaan. Siinä samalla pelaan jalkapalloa (FIFA 13), kun huoneeseen marssii joukko opiskelijoita "opettajalääkärin" johdolla keskustelemaan naisen kanssa oikealla puolellani. Onneksi se viimeinen hujoppi tajuaa astua sivuun ruudun edestä kun en näe puoliakaan kentästä. Näin sivumennen sanottuna, olen luullut että 42 tuumainen televisiomme makuuhuoneessa olisi liioittelua, mutta nyt kun kuudesta metristä yritän tihrustaa 32 tuumaiselta ruudulta pelin tapahtumia niin enhän mä erota edes kunnolla kenen jalassa se pallo on.<br />
<br />
Ryhmän häipyessä paikalta jää osaston lääkäri juttelemaan naisen kanssa heidän äidinkielellään venäjäksi. Mietin että mitäköhän hyötyä on tuoda tusina kandia töllistelemään ujoa naista, jonka elämä on muuttunut juurikin ratkaisevasti. Itse koin tuon saman tilanteen silloin taudin alkuaikoina, opettaja kysy luvan saavatko he tulla haastattelemaan ja minä lupasin. Opiskelijat levittäytyivät sänkyni ympärille ja opettaja höpisi heille itsestäänselviä latteuksia ja kyseli miltä minusta tuntuu. Taisin alkaa pitää luentoa taudin ensioireista ja siitä että niihin kannattaa kiinnittää huomita, ettei tarvitse päätyä silloiseen olotilaani - joka oli sama kuin nykyinenkin. Mielestäni silloinen opettaja johdatti ryhmänsä kuitenkin kesken hyvän tarinan pois. Harmi homma - minulla olisi ollut silloin vielä vaikka kuinka paljon kerrottavaa.<br />
<br />
Päivän päätteeksi taas puoli litraa suolaliuosta, letkut irti ja taksilla himaan, paitsi ettei taksia saanut mistään kiinni, tai ei edes taksikeskusta tai -asemaa. Aikani muiden puhelinräplääjien kanssa istuskeltuani laskeskelin, että kaikki olivat jättäneet autonsa lumituiskun vuoksi himaan ja taksarit olivat panostaneet kalustonsa illan pikkujouluhuumaan - talvi yllätti taksiautoilijat. Katsoin netistä bussiaikataulut, kävin vessassa vetämässä pitkät kalsarit jalkaani ja kävelin pysäkille. Onneksi linjuriin voi sentään Suomen arktisissa oloisuhteissa luottaa.<br />
<br />
Kunnon liskojen yö ja noin viikoksi nuppi sekaisin olivat tiputuksen aiheuttamat fyysiset oireet. Taloudellisesti kirpaisee kun joudun nyt ostamaan mykoa 50%:a enemmän. Taudin havaitsemisen myöhäisestä ajankohdasta kalenterivuoden aikana seuraa rahanmenetystä. Harvinaisten sairauksien sairastajia kannustetaan parantumaan nykyään 700 euron lääkeomavastuulla, lisäksi on olemaassa omavastuut matkakuluilta (157 euroa) ja lääkärikulujen omavastuu (600 euroa). Tämä sairaus voi maksaa siis pahimmilaan 1457 euroa/vuosi, ennen kuin KELA:ta saa mitään helpotuksia.<br />
<br />
En ole pitänyt tänä vuonna matkoista tai lääkärikäynneistä kirjanpitoa, koska eihän lähes terveiden olisi tarvinnut sellaisesta välittää. Voisihan nuo tiliotteesta selvittää, mutta luultavasti turhaa touhua kumminkin, koska niille kävisi samalla tavalla kuin lääkkeidenkin kanssa. Alkuvuosi on mennyt (liiankin) rauhallisella annostuksella, minun ei ole tarvinnut kantaa apteekkiin rahaa, nyt kuitenkin loppuvuoden kirillä päästään lähemmäksi, muttei kuitenkaan yli 700 euron. Jos ylitys tapahtuisi, voisin ostaa vuoden viimeisinä päivinä lääkeitä hintaan 1,50/ lääke kolmeksi kuukaudeksi eteenpäin. Vieläpä isoilla annosmäärillä, näin niitä riittäisi vielä pidemmälle vuoteen 2013, koska lääkityksen määrää tullaan laskemaan kuitenkin pikkuhiljaa laskemaan. Loppuvuodesta en tarvitsi enään niin kauheasti kemikaaleja, pärjäisin kauemmin ennen kuin varasto ehtyisi. Nyt meininki on että maksan tänä vuonna 550:n euron omavastuusumman ja ensi vuonna samoin, koska lääkkeiden määrä menee silloin peilikuvana, aluksi paljon ja myöhemmin normaalisti. Ei voittoa tälle arvalle.<br />
<br />
Tuo lääkeiden omavastuuosuus laskee helmikuun alusta 670:een euroon ja samalla lääkeiden korvattavuusprosenttikin laskee - eli niiden hinta nousee 7 prosenttiyksikköä. Omalla kohdallani se tarkoittaa nykyiseen vuotuiseen viiden ja puolen sadan euron omavastuukertymääni noin kolmen kympin lisäystä - ei se sitten riitä vieläkään, mutta saapahan Paula ja koko terveysministeriön väki nyhdettyä lisää ylimääräistä rahaa. Onhan se lottovoitto syntyä Suomeen, mutta vielä harvinaisempaa on saada Wegener. Lottoa kun pelataan 52 kierrosta vuodessa, mutta uusia meikäläisiä todetaan sairaaksi vuosittain vain viisikymmentä - kyllä siitä etuoikeudesta pitääkin vähän maksaa.<br />
<br />
Jos olen oikein ymmärtänyt niin esimerkiksi diabeetikot maksavat tyyliin 3,50 € / kolme kuukautta / lääkevalmiste. Ei mulla ole mitään diabeetikkoja vastaan ole, hieno homma teidän kannalta, mutta miksi meidän pitää lahjoittaa valtiolle 700 rahaa vuosittain, toisin kuin teidän. Pahoittelen syylistävää sävyäni, mutta mielestäni me weget emme ole demokrattisessa asemassa tautimme kanssa tässä yhtälössä. Jos joku tietää tämän asian paremmin kuin miten sen tuohon kirjoitin, niin kommentoikaa. Myönnän sitten erheeni, poistan tekstistä virheet enkä halua syytetettä kiihoittamisesta kansanryhmää vastaan.<br />
<br />
Maanantai 10.12.<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhP-eX4XgEHfQDuYp_H-DMtxKgGOgn_j9RhXEjXYOJrdb2QrEJuBp1F16sEOTNjasNtDcNSeFMaWrqRO08pYev5B5ZKvBU2jZ7EKpXtGxtWYEwmfEuL9YTVfng4JdLt6DJKe64Z3nODOmg/s1600/IMG_0457.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhP-eX4XgEHfQDuYp_H-DMtxKgGOgn_j9RhXEjXYOJrdb2QrEJuBp1F16sEOTNjasNtDcNSeFMaWrqRO08pYev5B5ZKvBU2jZ7EKpXtGxtWYEwmfEuL9YTVfng4JdLt6DJKe64Z3nODOmg/s320/IMG_0457.jpg" height="320" width="239" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Kädessä näkyy kanyylin tekemä reikä,<br />
sekä lääkkeen polttama mustelma.</td></tr>
</tbody></table>
Vatsassa on kipristellyt jo viikon verran siihen malliin, että pakko soittaa sairaalaan. On kulunut melkein kuukausi nostetuilla lääkeannoksilla. Vanhat kemikaalivaivat palasivat nopeasti niiden myötä, mä hikolin, joten myös haisin. Mä pierseskelin ja haisin lisää, sekä aloin syömään taas ihan älyttömiä määriä ruokaa. Siitä saa lisää materiaalia pieruihin ja hajuun, voin sanoa etten pysty vähättelemään teille hajua - kun oma paskan haju alkaa etomaan jo itseäkin, niin mitenkähän se vaikuttaa vaikkapa vaimoon ja kiihkeään seksielämään?<br />
<br />
En ole myöskään nukkunut kovinkaan hyvin, eikä nukahtaminen onnistu mitenkään luonnolisesti, joten lisää kemikaaleja kroppaan. Sain myös kuulla "drug ragesta", kortisonin aiheuttamista raivokohtauksista. Herttaiset mummot kertoivat Wegenerin Facebook-ryhmässä miten heillä on välillä hirttänyt hermo kiinni, joten eipä ihme tällainen valmiiksi tasapainoton henkilö rupeaa hyppimään seinille pikku vastoinkäymisten takia.<br />
<br />
Nyt olen joutunut miettimään vatsakipujani, muistaen syöneeni silloin joskus vatsansuojalääkettä, joka nimensä mukaisesti tekee suoliston pintaan suojakalvon varsinaisten lääkeiden polttavaa vaikutusta vastaan. Eihän se mun lääkäri ollut hereillä taaskaan, pitäsi olla ihan perusjuttu kirjoittaa resepti suojalle kun lääkemäärät ovat mitä ovat, ihan vain pelkkä kortisonin määräkin jo edellyttää sitä. Itse asiassa se on niin itsestäänselvyys, että minunkin olisi pitänyt se tajuta silloin, vaikka olikin taudin uusiutumisesta hieman pois tolaltani.<br />
<br />
Jälleen kerran yritin kertoa mielestäni selkeää vies-ti-ä puhelinvaihteelle: tänään tarvitsen vain jonkun jolla on tarpeeksi arvomerkkejä kaulassa kirjoittamaan reseptin vatsansuojalääkkeelle ja painamaan e-reseptin enteriä. Kävelisin sitten lähiapteekkini ja saisin purkin KELA-korttia näyttämällä ja riitävän määrän euroja maksamalla. Omalääkärin puhelinvastaajatyttö ei uskonut ehtivänsä hoitaa asiaa kuluvan päivän aikana, mutta huomenna lääkäri soittaisi. Enhän mä mitään soittoa tarvitse, vaan sen reseptin - jonka tarpeelisuuden näkee kuka tahansa kortisonin vaikutuksiin perehtynyt henkilö. Siitä suivaantuneena päätin itse omavaltaisesti laskea syömieni lääkkeiden määrää, tästä eteenpäin ottaisin vain viisi kapselia mykoa ja 25 mg:tä kortisonia päivässä.<br />
<br />
Seuraavana päivänä soitti kuitenkin Kelan täti ja kysyi voisiko hän maksaa rahani samalle tilille kuin aikaisemminkin. Tottakai, sehän on se sama tilinumero jonka olen ilmoittanut IBAN muodossa, koska ainakin Klaukkalan Kelan toimisto vaatii sen. Tietenkin sen puhelun aikana joku koputti, mutta en kehdannut ottaa välipuhelua kun nämä nykyajan kotkotukset tuntuvat olevan vieraita vastapelurilleni. Lopetettuani sen puhelun näin että vastaamaton puhelu oli tullut estetystä numerosta, siis Meilahdesta. Niinpä tietenkin. Onneksi soittaja oli jättänyt vastaajaani viestin minun tietoihin lisätystä e-reseptistä. Iloinen yllätys apteekissa oli, vatsan kipristelyn helpottamisen lisäksi, että lääkkeen hinta on laskenut radikaalisti sitten viimeisimmän päivityksen. Joskus ennen olen maksanut Nexium-merkkisestä sadan kappaleen rasiasta sata euroa, niitä piti vetää muistaaksen kaksi kapselia aamuisin, nyt sain 40 mg Somac-merkkistä 100 kpl:n purkin hintaan 12,58 € ja yksi nappi aamuisin riittäisi. Uudesta lääkkeestä huolimatta päätin edelleen pitää kiinni itse päättämistäni pienemmistä lääkemääristä.<br />
<br />
Perjantai 14.12.<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYRilmY3xK6Tyn8rIbLAUUZ2jIi4FJPlYee4HJe3XXjhl4tGF7qfAVbUHxBQ_jfGhyC5E-2DqzRrSisfW-cYRlJ8EYJJp-uh4QB7Crnb_nylLF4mzJ8Eg3WA-byNbcczDsrb2MzzIg5z4/s1600/398299_509047342458966_196627011_n.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYRilmY3xK6Tyn8rIbLAUUZ2jIi4FJPlYee4HJe3XXjhl4tGF7qfAVbUHxBQ_jfGhyC5E-2DqzRrSisfW-cYRlJ8EYJJp-uh4QB7Crnb_nylLF4mzJ8Eg3WA-byNbcczDsrb2MzzIg5z4/s320/398299_509047342458966_196627011_n.jpg" height="320" width="238" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Herkkua on siinä monenlaista.</td></tr>
</tbody></table>
Jälkimmäisen Rituximab-tiputuksen päivä, kaksi viikkoa on kulunut edellisestä vierailusta sairaalassa. Tällä kertaa sain tulla paikalle vasta klo 8:30, mutta mitä väliä kun se lääke oli taas yli tunnin myöhässä. No ehdinpähän saada vielä aamupalan, koska edellisestä oli kulunut jo puolitoista tuntia niin taas olikin jo nälkä. Tällä kertaa huonekavereiksi sattui kaksi vanhempaa naista, itse asiassa toinen heistä oli pari kuukautta minua nuorempi, mutta koska he arvelivat minun olevan 28-35 vuotias, niin he ovat tällä laskutavalla selkeästi minua vanhempia. Yritin varovasti katsoa peilistä miksi moinen virhearvio, ei se naamasta johdu,<br />
joten syyn täytyy olla ala-ikäisessä käyttäytymisessä.<br />
<br />
Toinen naisista oli kovasti tyytymätön häntä hoitaneeseen lääkäriin, ja kuinka ollakaan, käy ilmi että hänellä on sama lääkäri kuin minullakin.<br />
<br />
Varsinainen lääketiputus sujui samalla tavalla kuin edellinenkin, ei siitä mitään raportoitavaa. Sähköpumppu oli uutta mallia, joten jouduin hieman opettelemaan itsenäisesti sen käyttöä. <br />
<br />
Päivän aikana huoneeseen saapui kaksi naislääkäriä, joista toisen olin nähnyt viime kerrallakin ja toinen oli täysin vieras, hänen takissaan oli Jorvin sairaalan leima. Hän oli ilmeisesti pomo, koska esitti kysymykset. "Mikä lääkeannostus nyt on?"<br />
"Päätin ihan itse laskea mykon 2500 mg:n ja kortisonin 25 mg:n vuorokaudessa."<br />
"Näissä paperissa on suuremmat luvut."<br />
"Mun maha ei kestänyt ilman vatsansuojaa, joten laskin määrät alemmaksi."<br />
"2500 ja 25, vai niin. Kirjataan ylös."<br />
Ja sitten kävelivät pois! Mä jäin ikään kuin virtuaaliset nyrkit pystyssä katselemaan heidän selkiään. "Com'oon fight with me!"<br />
<br />
Se toinen lääkäreistä toi pian sairaustodistuksen tammikuun loppuun saakka ja suositteli varovaista työelämään palaamista, siis puolipäiväpohjalta. Arvelin että noita lappuja tulee vielä pari lisää ennen kuin siihen saakka päästään, hän oli samaa mieltä.<br />
<br />
<div style="text-align: right;">
</div>
Ihan kalkkiviivoilla kun viimeinen suolaliuos oli tippumassa, juurikin vuoronsa aloittanut hoitaja tuli katsomaan minua.<br />
"Ai sulla menee jo viimeinen pullo?"<br />
"Joo, ite vaihdoin kun Rituxi äsken loppui."<br />
"Itse vaihdoit? Sehän on hyvä."<br />
Pian hän kuitenkin palaa takaisin:<br />
"Ei niitä saisi itse vaihtaa, kun on nämä vastuukysymykset."<br />
"Eihän siinä tarvitse kuin repaista teippi irti, irroittaa tipan nokka tyhjästä ja tunkea se täyteen pulloon. Mä voin myöntää vaihtaneeni sen, jos jotain komplikaatioita tulee."<br />
<br />
Kun hän poistuu toistamiseen huoneesta päätän vielä vähän nopeuttaa päivän tapahtumia. Pumpussa on nopeutena puoli litraa (500 ml) tunnissa ja litkuna vaaratonta suolaliuosta blandikseksi lääkkeelle, mä tyrkkään tonnin tauluun ja painan starttia. Sen verran alkaa käsivartta kylmätä etten kestä minuuttiakaan, joudun tiputtamaan tahdin 750:een. Mitä hittoa? Silloin joskus minähän latasin aina kun hoitajien silmä vältti tonnilla kakki litkut sisuksiini, kerran jopa solumyrkytkin joiden maksiminopeus on 250 - munuaiset kuulemma viottuisivat kovemmalla vauhdilla. No hupsista ja anteeksi. Tällä kertaa sain ajaa oikein herroiksi taksilla himaan ja käännyttää samalla patavanhollista kuskia Facebookin ja iPhonen käyttäjäksi, syytä en tiedä miksi tein niin.<br />
<br />
16.12. Sunnuntai<br />
Inspiraatio iskee ja aloitan blogin kirjoittamisen. Viiden tunnin kuluttua inspiraatio on hävinnyt ja rupesin pelaamaan pleikkaa. Kymmeneltä Marjo menee nukkumaan ja minä alan syömään, koska mua ei nukuta pätkääkään. Aamuyön tunteina räpellän silmät ristissä lisää tekstiä, mutta keskenhän se jää.<br />
<br />
17.12. Maanatai<br />
Herätessäni on sellainen fiilis että tänään lähtee! Siihen se sitten jääkin. Istuskelen sohvalla ja tuijotan sokeasti televisiota. Päässä on pienehkö päänsärky, vähän samanlainen olo kuin lähestyvän flunssan hiipimisen huomaa ensimmäisen kerran. Yli-inhimllisellä ponnistuksella sain yläkerran imuroitua ja päätin hoitaa alakerrankin samalla vauhdilla - kohta, mutta siihen sekin sitten jäi.<br />
<br />
Muistelen etteivät lääkärit ole ainakaan vielä ottaneet sen ihmeemin kantaa syömiini lääkemääriin. Olen ilmeisesti siis saavuttanut jonkinlaisen itseopiskelleen lääkärin pätevyyden, joten voin määrätä itse lääkitykseni. Tästä eteenpäin lasken mykon 2000 mg:aan, mutta pidän kortisonin 25 mg:ssa ainakin vielä pari viikkoa. I feel like God.<br />
<br />
Marjo palaa iltapäivällä flunssaisena töistä kotiin ja ruuan jälkeen vetäytyy sänkyyn lukemaan. Silloin minä muistan omistavani munat ja lähden ulos miesten töihin. Piha on täynnä lunta joten se pitää kolata - Soda Stream onkin huutanut jo koko aamupäivän. Kymmenessä minuutissa olen ajanut keuhkoni loppuun, eikä lunta ole siirtynyt penkkaan vielä kovinkaan paljoa. Suvun uljaita perinteitä kunnioittaen muistelen, että isälläni puhkesi keuhko muutama vuosi sitten lumikolan kahvassa. "Perkele, minä räjäytän omani." Paljon myöhemmin piha on puhdas ja palaan huohottaen sisälle.<br />
<br />
Istun taas sohvalla ja tuijotan tv:tä. Olen tehnyt sitä jo vartin verran, mutta edelleen hengästyttää - palautuminen ei taida olla mun paras ominaisuus. Suihkun jälkeen palaan blogin pariin ja kirjoitan lisää tekstiä. Loppuun ajattelin laittaa vielä terveiset oikealta jalatani: "Hei kaikki. Minulla menee muuten hyvin, mutta en vieläkään pysty taivuttamaan varpaitani maksimiinsa - se sattuu liikaa. Lisäksi haisen välillä sukkamehulle. Mitäs muuten tykkäätte arvestani, eikö olekin hieno."<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhTXnIYBWJzqkeAOsTp0gmCCnYnhBiEUqiRPAS95UTvC_3-gGTxH0k-FGkL4ra1C36Zp9BeCslkzBvh-UhpuzID-3E2Q3ZyWjpRd7FpZ0sHOKA9YguzdtQKrLIls_tUaNATOr_LO4OaMGs/s1600/IMG_0453.JPG" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhTXnIYBWJzqkeAOsTp0gmCCnYnhBiEUqiRPAS95UTvC_3-gGTxH0k-FGkL4ra1C36Zp9BeCslkzBvh-UhpuzID-3E2Q3ZyWjpRd7FpZ0sHOKA9YguzdtQKrLIls_tUaNATOr_LO4OaMGs/s640/IMG_0453.JPG" height="476" width="640" /></a></div>
<br />Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com13tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-75136245598238775262012-11-28T19:12:00.000+02:002012-11-28T19:12:03.995+02:00Aliens - paluuTorstai 15.11.<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk4r7SYKdeTwiNJLjdO0dskNIdQGS9el5-g6XoF5sAYuU0xgFCZ45YKh4VdNZmGrPE9h-fQaTRMEvZzmIbnvySyPwNBoAneiD_8bonWECUf3RREf9vwD08vQlneqkhh0dl0zHOcTZaevg/s1600/alien.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhk4r7SYKdeTwiNJLjdO0dskNIdQGS9el5-g6XoF5sAYuU0xgFCZ45YKh4VdNZmGrPE9h-fQaTRMEvZzmIbnvySyPwNBoAneiD_8bonWECUf3RREf9vwD08vQlneqkhh0dl0zHOcTZaevg/s1600/alien.jpg" /></a></div>
<br />
Onhan tässä ollut kaikenlaista pitkin vuotta, joten syitä ja seurauksia pohtimalla ei mistään jättiyllätyksestä voida puhua, on se silti tyrmäävää kuulla lääkäriltä päin naamaansa:<br />
"Tauti on uusiutunut."<br />
<br />
Labrakokeiden arvot olivat kohonneet ja röntgenkuvasta näkyi granuloomien paluu keuhkoihini. "Voihan paska."<br />
<br />
Huhtikuusta 2011 on kulunut puolitoista vuotta, silloin sain kuulla olevani kykenevä palaamaan työelämään, koska taudista ei näkynyt havaittavia merkkejä elimistössäni. Vaikka olenkin yrittää vakuutella itselleni, että Wegener ei häviä mihinkään, niin oikeasti luulin sen jääneen kauas taakse, ehkäpä joskus parinkymmenen vuoden päähän olin mielessäni budjetoinut sen mahdollisen paluun.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Sen verran tämä taudin viimeisin käänne on kirpaissut, etten saanutkaan huudettua sitä heti maailmalle blogissa ja facebookissa. Tuli vähän pysäyttävämpi hetki, jonka jälkeen vitutustutka rupesi pyörimään. Mä halusin syylliset esiin.<br />
<br />
Samalla kun aloitin puolipäivätyökokeilun, vaihtui hoitava naislääkärinikin vähän vanhempaan setään jonka kuukausittainen kommentti oli: "Kaikki näyttää hyvältä, jatketaan samaan malliin." Vähän samoilla linjoilla mentiin kun aloin valitella toukokuussa 2012 enemmänkin poskiontelokipujani, siinä vaiheessa olin ehtinyt olemaan jo yhdeksän kuukautta kokoaikaisesti töissä.<br />
<br />
Määrättyjen allergialääkkeiden aiheuttamat pikku lihaskivut normilääkitykseni kanssa, ensihoidoksi punkteerauksen ehdottaminen ja syksyinen lausahdus ettei kohonneilla labra-arvoilla ole mitään merkitystä toivat vaihtelua kontrollitapaamisiimme. Nyt sitten ihan yllättäen hän toteaa taudin palanneen jostain takavasemmalta. Hänenkö on syy, joko heitän ensimmäisen kiven? Enhän mä edes tiedä minkä alan lääkäristä on kysymys, pahimmassa tapauksessa hän ei edes tiedä Wegenerin taudista oikeastaan mitään. Pätevät asiantuntiat hoitavat sairaat terveiksi ja virkalääkärit toimivat tervehtyneille lapsenvahteina. Täytyypä vielä kaivella taudinaiheuttajan tunkiota syvemmältä.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK6ZJkpTNSdJ79LAHoCW3PBZirGKJm8Wadb9KQ_8p1Gv8KXU4YWgFAQ6cBfJswh1EGtIATt-9d52YgFy-ey0Hq77PSoZtJSpFnSN5DjSMyJlkJ8N8PwQQ-uPKTtBSA3nv2nVvP2BPftxg/s1600/IMG_0397.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="148" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgK6ZJkpTNSdJ79LAHoCW3PBZirGKJm8Wadb9KQ_8p1Gv8KXU4YWgFAQ6cBfJswh1EGtIATt-9d52YgFy-ey0Hq77PSoZtJSpFnSN5DjSMyJlkJ8N8PwQQ-uPKTtBSA3nv2nVvP2BPftxg/s200/IMG_0397.JPG" width="200" /></a>Syyllinen on selvästikin työpaikka!<br />
Ne sydämmettömät verenimijät ovat ovat teettäneet minulle monta tuntia työtä, jonka tekemiseen on mennyt monta työtuntia. Apujakin olisin joskus kaivannut, mutta vähän nihkeästi on ollut ylimääräisiä käsipareja tarjolla.<br />
<br />
"Hei pomo!" Tästä lähtien en enään tee yli kahdeksan tunnin työpäiviä, vaikka itsehän olen toki työaikani tähänkin mennessä itsenäiseti päättänyt. Työtehtävät; niin nekin mä olen päätänyt itse, myös niiden kiireellisyysjärjestyksenkin. Taukojen pitoakaan useammin ei estänyt kukaan; itse asiassa pomonihan se kehoitti minua menemään lopulta työterveyslääkärille, kun yritin kompuroida puolivaloilla eteenpäin, jopa pariinkin kertaan. Eipä taida mennä kuitenkaan jatkossa läpi ehdotus, että kun olen töissä teenkin töitä vain puolella teholla, mutta tuplaliksalla.<br />
<br />
Eikun työterveyshän on tämän sittenkin ryssinyt. Ne kun eivät osanneet hoitaa oloani, koska en sairasta mitään normaalia työsairautta, jotka he puolestaan hallitsevat. Vairsinkaan kun Meilahdesta ei tullut mitään signaalia että nyt pinnan alla muhisi jotain vakavampaakin. Niinpä he tutkivat ja diagnisoivat yhtä sun toista oiretta ja kutinaa. Vähän uusia jänniä lääkeitäkin tuli saatua ja oireetkin sopivat nihin, sillä itsehän mä taisin kertoa miltä tuntuu ja minne sattuu, joten syyttävä sormi kääntyy jälleen.<br />
<br />
Minäkö tässä sitten olen syypää koko hulabaloohon? Olisi pitänyt olla vaativampi, kuunnella kehoaan paremmin ja pyytää lisätutkimuksia, joo joo. Ehkäpä ensi kerralla sitten, mutta on tuntunut että kitisen jo muutenkin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, joten yritin vain elää niinkuin ihminen - turhia valittamatta.<br />
<br />
Mä olen nyt kaksi viikkoa elänyt tämän uuden tiedon kanssa ja miettinyt kenen/minkä syytä tämä kaikki on. Jos minä olisin jalkapallojoukkue, niin olisin juurikin tipahtanut liigasta divariin, tässä vaiheessa ainakin valmentaja saisi kenkää ja kenties joku muukin, mutta ei koko joukkuetta voi erottaa. Vaikka ihan turhaa pohdiskelua ja energian tuhlaustahan tämä koko syntipukin etsiminen on. Loppupeleissä kaikkihan me kuitenkin arvaamme jo, että syyllinen on aina hovimestari. "Marjo! Missä mun sukat on?"<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqJmfCSw4IS5qluOlM4_adnQmWTCd80J_xugVxONuknYdkRCM0yW18TFnUYJgqS3vAKksqQoujNddMMdYygC5VxyFv-i6ueaVXhVm-5snbpF0lrBF7O7Y-o0onrxCgmwnwyr31whbxQmg/s1600/IMG_0410.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="298" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgqJmfCSw4IS5qluOlM4_adnQmWTCd80J_xugVxONuknYdkRCM0yW18TFnUYJgqS3vAKksqQoujNddMMdYygC5VxyFv-i6ueaVXhVm-5snbpF0lrBF7O7Y-o0onrxCgmwnwyr31whbxQmg/s400/IMG_0410.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Jalassa</td></tr>
</tbody></table>
<br />Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-11436641817262665312012-11-13T19:28:00.002+02:002012-12-18T10:28:12.681+02:00Jalkaleikkaus<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tiistai 30.10.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBwcmle9_WXeRyXi-jErgR6lBGF3KfQLfmHDTDMv3ztpXwo80XDXITskSCTjuWcHDwliIK6WaV8wSsxrVG4KOkkY-S2xFwgoECgGg8phOSSK7SQpFLaijT5s1McbwWo1febU-_tTR4-f4/s1600/IMG_0358.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhBwcmle9_WXeRyXi-jErgR6lBGF3KfQLfmHDTDMv3ztpXwo80XDXITskSCTjuWcHDwliIK6WaV8wSsxrVG4KOkkY-S2xFwgoECgGg8phOSSK7SQpFLaijT5s1McbwWo1febU-_tTR4-f4/s320/IMG_0358.JPG" width="316" /></a></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Rasvapatti se on, mutta samalla mä voisin ottaa tuosta luusta tuon ulokkeen pois." Toteaa valkotakkinen naiskirurgi katsoessaan röntgenkuvaa oikesta jalkaterästäni. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Koska joudun ottamaan luusta palan pois, tätä operaatiota ei voi tehdä paikallispuudutuksella vaan spinaalipuudutuksella. Käykö se sinulle?" </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Jaa että käykö? </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Pelkkä patin poisto olisi tarkoittanut ortopedin olleen oikeassa, mutta luun höylääminen tekee tästä vaivasenluu-operaation (ei oikeasti), joten m</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">ä olisin sittenkin oikeassa.</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"> </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Totta kai se sopii."</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Meno on kuin tv-sarjassa, kun kävelen muoviverhojen välistä leikkaushuoneeseen. Eräs hoitaja kehoittaa minua menemään makuulle ja kertoo, ettei paikallispuudutusta voida käyttää, vaan... </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Spinaalipuudutusta, joo joo, kato mä tiedän - vaikka en tiedäkään. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mä olen tullut Hyvinkään sairaalaan aamuyhdeksältä, enkä ole syönyt aamiaista, ainoastaan lääkkeet ja lasin vettä. Nyt kello on varmaankin yli kymmenen, joten edellisestä syömisestäkin alkaa olla kohta kaksitoista tuntia. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ensimmäinen puudutusaine pistetään käsivarresta, ja joku sitä aikansa yritti sinne tuhertaakin. Minä mutisin, ettei siinä ennen ole noin kauaa mennyt. Piikittäjä vaihtui ja sitten osui laakista suoneen.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Hoitajat ovat pyytäneet mua kääntymään kyljelleni ja köyristämään selkäni ihan sängyn reunalle. Samalla kun he kyselevät toisiltaan oikean neulan olinpaikkaa, voin vain ihmetellä miksi olen tässä. Kukaanhan ei mua tänne käskenyt tai kehoittanut tulemaan, itseäni vain härnäsi se patti jalassa. Ärtyihän se juostessa tai pelatessa punaiseksi, mutta melkeinpä kuitenkin voitaisiin puhua jonkin sortin kauneusleikkauksesta. Onneksi sitä luutakin otetaan pois, ja siksi on tämä puudutushässäkkä. "</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Spinaali, spinaali... hmmm." </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Minä hoksaan, että spinal tarkoittaa selkärankaa samalla hetkellä kun hoitaja tarraa minua hartiasta ja lantiosta kiinni. "Ja nyt liikkumatta." </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Hei vitsi, vitsi, vitsi, päästäkää irti niin lähdenkin tästä kotiin. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Ei saa jännittää selkää!" </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">(Perkelettäkö sitten sinne sohit neulallasi.) </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mä yritän olla liikkumatta ja rentona, mutta vähän vaikeaa se on. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Hoitaja tiukentaa varmuudeksi otettaan. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Puudutustaistelun jälkeen he kehoittavat minua suoristamaan jalkani, koska kohta minulle tulisi tunne, että ne ovat kokoajan koukussa. Kuuliaisesti ojennan jalkani oikoseksi, </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">mutta ei saa kuulemma jännittää. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdbuAuqAH7o8UvJ3ODS4cKULNEZP99LJwVIiurWUGIwHDEnYOTqy0ZL6yBNRe4EdoK6AdVnyUlBOXi3QJM3BTPgGgYx6MDpyGFveRotF_EMiJn9Wcwv47lIB1_LtBi4fIiLcN5qAGPc-I/s1600/IMG_0466.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhdbuAuqAH7o8UvJ3ODS4cKULNEZP99LJwVIiurWUGIwHDEnYOTqy0ZL6yBNRe4EdoK6AdVnyUlBOXi3QJM3BTPgGgYx6MDpyGFveRotF_EMiJn9Wcwv47lIB1_LtBi4fIiLcN5qAGPc-I/s320/IMG_0466.jpg" width="254" /></a><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Koko alakroppaa rupeaa kihelmöimään ja varsinkin oikea jalka on kuin tulessa. Se jäi sittenkin koukkuun ajattelen, joten nousen istumaan. Hämmästyksekseni näen, että jalka on tikkusuorana sängyllä. Yritän vakuutella itselleni että tämä on vain sellainen harhainen olotila, eikä puuduttavasta tunteesta pidä välittää. Maakaan paikallani mahdollisimman pitkään ihan rauhassa, mutta joudun vakuuttamaan aivoni katsomalla fudua silloin tällöin. Nousen istumaan ja huomaan, ettei sängyllä olekaan enää mitään jalkaa. Hoitaja on nostanut sen olkapäälleen ja vetänyt siihen ruskean ideaalisiteen? Ihan reidestä varpaisiin. Ei hemmetti, nehän voivat vaikka varastaa koko koiven, enkä huomaisi mitään. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Seuraavan istumaan nousun jälkeen totean jalan nostetun katosta roikkuvan telineen varaan. Vai oliko se kiinni sängyssä? No teline joka tapauksessa. Mun olo oli ihan tuskainen, tuntui kun jalkaa olisi pidetty ainakin vuorokausi koukussa. Onneksi joku vihdoinkin soitti kirurgille. "Täällä olisi kaikki valmista." Mä olin jo ihan finaalissa. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Aika matelee eteenpäin ja jalka tuntuu puutuneelta - edelleen. Mä vain odotan että tästä pääsisin pois. Yhtäkkiä tunnen tärähdysten sarjan, ja se saa minut hymähtämään - vihdoinkin jotain tuntoärsykkeitä. Oivallan pian, että kirurgi naputtelee "taltalla ja vasaralla" luusta siivuja pois, ja tärähdykset siirtyvät selkärankaa pitkin navan yläpuolelle, jossa tuntoa alkaa löytyä. Enään ei hymyilytä.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixZAKKjFFslfNofwo188BmBsTe18ZQQ0dbIGFREDYyhdqZFPke-pGHZI5fx3c51K6wSyq1_vR816DpAXGKF7r40cLlRJYwhE63UC7VuCoscrPXxwSxUvrdV2IOMY1JW4vopnmQTE13R64/s1600/IMG_0361.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="149" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEixZAKKjFFslfNofwo188BmBsTe18ZQQ0dbIGFREDYyhdqZFPke-pGHZI5fx3c51K6wSyq1_vR816DpAXGKF7r40cLlRJYwhE63UC7VuCoscrPXxwSxUvrdV2IOMY1JW4vopnmQTE13R64/s200/IMG_0361.JPG" style="cursor: move;" width="200" /></a><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Vihdoinkin show on ohi, ja minut nostetaan lakanan sisässä renkailla varustettuun sänkyyn, ja työnnetään heräämöön. Oikea jalka peitetään kylmäpusseilla, mutta loput miehestä peitellään lämpimästi. Saan lisäksi lämpöpeiton jonka putkiin kone puhaltaa 42 asteista lämmintä ilmaa. Saan särkylääkkeitä ja yritän liikutella pikkuhiljaa jalkojani. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Jokos täällä jalat liikkuvat?" kysyy hoitaja, joka on huomannut liikettä peittoni alla. Fysioterapeuttikin tulee paikalle ja kysyy haluanko kokeilla kävelemistä. Suhteellisuudentaju ei koskaan ole ollut vahvoja puoliani: </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">"Tottakai."</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"> Hoitaja alkaa poistaa vilttejä päältäni, ja yritän auttaa häntä nostamalla hieman paketoitua oikeaa jalkaani. Kaikkien hämmästys on suuri, kun jalka osuu häntä korvaan, vaikka hän onkin vasemmalla puolella sänkyä. "Onko se noin holtion?" Minäkin olen ihan äimän käkenä, mutta kampean siitä huolimatta itseni sängyn reunalle. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTNFTXHtZMh5idfLef4569hEKFjEE4410DoD355dTg7GqKTd3hCFu-NfpOxJfGGZeDhMMvoAsUbFSUT44pSROzxD-Ja0_7eE960dldXh1AkEvDJa99gtvoqDY_gFxdkEyD8ZDiM-0acl0/s1600/IMG_0371.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjTNFTXHtZMh5idfLef4569hEKFjEE4410DoD355dTg7GqKTd3hCFu-NfpOxJfGGZeDhMMvoAsUbFSUT44pSROzxD-Ja0_7eE960dldXh1AkEvDJa99gtvoqDY_gFxdkEyD8ZDiM-0acl0/s320/IMG_0371.jpg" width="239" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">urheilullinen ajopeli</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Huomaan kyllä heidän epäluuloiset katseensa. Minäpä en olekaan mikään peruspapparainen, joka mielummin ottaa varovasti ja varman päälle. Kurotan kohti kävelytukea ja naiset syöksyvät auttamaan, koska muuten olisin naamallani lattialla. Eihän siitä kävelystä mitään tullut, jalka ei liikkunnut ainakaan suoraan minne halusin, vaan kiertäen kaartaen sinne päin ja aina liian pitkälle. Kahden metrin jotoksen jälkeen he käänsivät minut takaisin, ja lopulta peittelivät sänkyyn - ja veivät tuen varmuden vuoksi kauemmaksi. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Minä nukahdin.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Herättyäni jalan toimivuutta tarkastellaan hieman huolellisemmin, kuin edellisellä kerralla. Hauskutan itseäni nostamalla jalan suoraksi noin 45:n asteen kulmaan ja pitämällä sen siinä kymmenisen sekuntia. "Ei tunnu missään." Kokeilkaapa vaikka </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">itse </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">suoristaa toinen jalkanne. Sekunnissa tiedätte että se väsyy, ja kymmeneen sekuntiin pitääkin jo pinnistellä. P</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">uudutusaineen vuoksi mä </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">en </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">tuntenut väsymystä enkä kireyttä lihaksissa, vaikka testasin sitä useita kertoja.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6gDFCUxPDsOoEceRDb1fi3OP8xz6ofn8jh82UCBFjIOPAsGue7VYUhZvbOcJKc_salNJwBJHQsY6SVyYDpQnccuaJpjEIe_jRs1iirM9raTdvG0kKxlhMfOeOK8AuDOBPvBavDBWsoQA/s1600/IMG_0363.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="239" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi6gDFCUxPDsOoEceRDb1fi3OP8xz6ofn8jh82UCBFjIOPAsGue7VYUhZvbOcJKc_salNJwBJHQsY6SVyYDpQnccuaJpjEIe_jRs1iirM9raTdvG0kKxlhMfOeOK8AuDOBPvBavDBWsoQA/s320/IMG_0363.JPG" width="320" /></a></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Nyt kävely oli pala kakkua, ja kiirehdin syömään ensimmäisen ateriani seitsämääntoista tuntiin. Tuoremehua, jugurttia, leipää, kahvia, kaikki kelpasi ja lisääkin sain - ja kepitkin. Hoitaja antoi taas särkylääkettä palan painikkeeksi, ja kertoi että vessassa pitää käydä ennen kuin pääsen kotiin. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Kusihätää odotellessani kävelin kepeillä edestakaisin huoneessa ja käytävällä, kunnes alavatsaa alkoi kipeästi vääntämään. Menin vessaan, koska nyt tuntui tulevan vähintääkin paskat housuihin. Siellä sitten istuin ja ihmettelin kun mitään ei tapahtunut, kunnes liikahdin sen verran että huomasin että perse on tunnoton. Vehjekään etupuolella ei oikeastaan tuntenut mitään, mutta sehän taas voi olla jo iän tuomia ongelmia. Puudutusaine kuitenkin vaikutti edelleen, ja nestettä olisi tulossa; kunhan vain saisin oikean käskyn välitettyä "alakertaan". Aikani tiruteltuani, olin suhtellisen varma, että olin saanut tarpeeni toimitettua, joten kotimatka voisi alkaa. Ennen lähtöäni hoitaja kysyi, onko minulla täysi-ikäinen seuralainen kotona odottamassa. "Ei kun vaimo, mutta voin mä johonkin seuralaispalveluunkin soittaa." Sain luvan vetää</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"> omat hyntyyt niskaani ja hypin keppien avulla taksiin. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Tack och adjö.</span><br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9hhxO8CJSKcYfSaRxjMNqANZiUkB6XZc9DHjf8UouT-pze_jrww-HHe0RNM7SpFTlRh5__nPX1AfcroBWh9KCtEX3AXLuTLx5GckVdfXrpGafO9vjZMlCChtdpTB3JlyJst3pVEb801Q/s1600/IMG_0380.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="320" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg9hhxO8CJSKcYfSaRxjMNqANZiUkB6XZc9DHjf8UouT-pze_jrww-HHe0RNM7SpFTlRh5__nPX1AfcroBWh9KCtEX3AXLuTLx5GckVdfXrpGafO9vjZMlCChtdpTB3JlyJst3pVEb801Q/s320/IMG_0380.jpg" width="239" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">tunattu sideharso by Marjodesing</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"></span><br />
<div style="font-family: Times; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Matkaevääksi olin saanut pari pussia särkylääkkeitä, niitä pitäisi syödä kolmen päivän ajan, vieläpä aika montakin pitäisi vetää leikkaushaavan takia. Suunnitelma oli napata aamulla ja illalla Panacod, joka on kolmiolääke, ja siinä päivän mittaan kolmesti tonninen Burana. Tykytys jalassa oli parina ensimmäisenä päivänä sitä luokkaa, että kaikki tuli syötyä.</span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Ensimmäisenä aamuna nautin maailman hitaimman aamiaisen; kesti vähän helvetin kauan saada saada kaikki tavarat poytään, ja lopuksi takaisin kaappiin.</span></span></div>
<div style="margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<div style="font-family: Times;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Mä yritin jo torstaina vähentää kipulääkitystä enkä ottanut aamun annosta heti. Polttava tunne haavan sisällä alkoi tuntumaan sen verran sukan läpi, että kävin nappaamassa kiltisti pillerin. Illalla olinkin fiksumpi ja jätin Panacodin syömättä, koska eihän se nukkuessa haittaa. Vai haittaako?</span></span></div>
<div style="font-family: Times;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span></div>
<div style="font-family: Times;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Laitan tähän facebook päivitykseni seuraavalta aamulta, se kertoo enemmän kuin tuhat kuvaa.</span></span></div>
<div style="font-family: Times;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></div>
<div style="font-family: Times;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">3. päivä leikkauksesta</span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">perjantai 2.11. </span></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif; line-height: 18px;"><i>AARRGH! Valtava pistävä kipu jalassa, edellinen särkylääke otettu 13 tuntia sitten ja nyt ilmeisesti pääsin "al naturalimente -tilaan". Voi saamari, tässä suurinpiirtein tärisen ja odotan että aamulääkitys alkaa vaikuttamaan. Herranjumala että olen ollut tiistaista lähtien niiiiin aineissa, kun ei ole tuntunut juurikaan missään - tämän rinnalla.</i></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"></span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"></span></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Elämä jalan kanssa sujui hyvin, kunhan maltoin olla hosumatta. Luonnollisesti varvasta ei olisi pitänyt kolhia mihinkään, vaikka sitäkin tuli kokeiltua. Enemmän säikähdin, kun oikeastaan satutin itseäni. Varvas ei tykännyt paljoa taivuttelemisestakaan, portaissa sain olla tarkkana. Erityisen herkkua olivat kuitenkin refleksinomaiset varpaannostot, joita näköjään teen huomaamattani; tai siis ennen en huomannut. Taisi olla se ensimmäinen yö kun heräsin vihlaisuun, kun tein sen nukkuessani.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Sunnuntai 4.11.</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Viides päivä leikkauksesta ja kalenterin kääreen alta paljastui kivan näköinen "yllätys". Samana aamuna kääreiden kanssa nurkkaan </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">lensivät </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">kävelemisen apuvälineet, kepit ja kantakenkä. </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Niillä oli kahden viikon laina-aika, mutta minä mitään apuja tarvi, paitsi särkylääkkeitä. Niitä joutuikin syömään yllättävän pitkään - viikon verran. Näin jälkeenpäin ajateltuna jyskyttävä päänsärky ei välttämättä liity jalkaan millään lailla.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span>
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkyylgz66V8CktI8xYmiyFDKg9wayXRAFRu2w7gctB0muXT5xa4wzwQ4SFBaKPloSCwpMnwctxiEqOSnYOI3AFHNY8w9VAvHt0PyVWCCbGS-TgZ9zFRR66B6znmIrNhUVE2XO30wNr9mA/s1600/IMG_0387.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="297" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjkyylgz66V8CktI8xYmiyFDKg9wayXRAFRu2w7gctB0muXT5xa4wzwQ4SFBaKPloSCwpMnwctxiEqOSnYOI3AFHNY8w9VAvHt0PyVWCCbGS-TgZ9zFRR66B6znmIrNhUVE2XO30wNr9mA/s400/IMG_0387.jpg" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Hätätilanteessa vedä sinisestä langasta.</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><br /></span></span>
<span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;">Keskiviikko 8.11.</span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Arial, Helvetica, sans-serif;"><span class="Apple-style-span" style="line-height: 18px;">Kaverini Timo käy Hyvinkäällä töissä, ja koukkasi minut kyytiinsä, jotta pääsin sairaalaan palauttamaan heidän romunsa, ja ajamaan itse oman romuni kotiin.</span></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-22584130648085099552012-11-04T12:04:00.000+02:002013-04-24T11:05:30.966+03:00RäkäpääMaanantai 29.10.<br />
<br />
Tämä päivä on roikkunut meidän kylmiön ovessa magneetilla jo ihan hemmetin kauan, lähetteenä nenä-korvaklinikalle jatkotutkimuksiin. Tämä on se päivä, johon olen viimeiset kaksi kuukautta pannut toivoni siitä, että paine poskionteloissa vihdoinkin hellittäisi. Toisaalta sisäinen pessimismini muistuttaa, ettei kukaan lääkäreistä ole aikaisemminkaan uskonut nenästä löytyvän mitään, joka ei lähtisi punkteeramalla.<br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzY4AIXLYPUWASYH_jRjnWSxIh40xAn7guBYsR-CytyG43X-dizBkHmn0bBJ-wr1rEEEXClxBJEy2UllVBDNqrURqnHNzzWL3L_8Vd2hG63k1KFJWRo_F8KGZe0K_dWkiRnGts8RwFhtM/s1600/pants.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgzY4AIXLYPUWASYH_jRjnWSxIh40xAn7guBYsR-CytyG43X-dizBkHmn0bBJ-wr1rEEEXClxBJEy2UllVBDNqrURqnHNzzWL3L_8Vd2hG63k1KFJWRo_F8KGZe0K_dWkiRnGts8RwFhtM/s1600/pants.jpg" /></a>Mä soitin bussista ajanvaraukseen, etten välttämättä ehdi vastaanotolle tasan klo 12:00.<br />
"Jos ajasta myöhästyy kymmenen minuuttia lääkäri ei enään ota vastaan."<br />
"No mä olen tässä bussissa istumassa, en voi tulla nopeammin."<br />
<br />
Klaukkalan kuhisevasta metropolista vaihtoehdot julkisilla tsadiin ovat, että perillä Meilahden pysäkillä olen joko klo 10:55 tai 11:55. Mielestäni bussi lähti myöhässä, ja poistuttuani siitä minun olisi juostava vielä liki puoli kilometriä.<br />
<br />
Muistatteko kun keväällä kehuin että olivat muuttaneet sisustuksen sillä viihtyisämmäksi? Unohtakaa se, viihtyisämpi olikin kiirellisten tapausten puoli. Saavuin hengästyneenä klo 11:58 siihen samaan ankeaan neuvostoliitto-desing odotusaulaan, jossa olen aiemmin tuskaillut tunnin jos toisenkin.<br />
<br />
Joku muukin oli tuskastunut, nimittäin heleäääninen pikkupoika selitti ja kyseli läpitunkevalla äänellään äidiltään kaikkea typerää. Juurikin kuin kersan kälättäminen alkoi kasvattaa kyrpää häritsevästi otsaani,<br />
tuli hoitaja selittämään äidille:<br />
"Me saimme vasta nyt päivän ensimmäinen potilaan hoidettua, ja lähdemme nyt lääkärin kanssa syömään. Tehän voisitte sillä aikaa käydä vaikka kahvilassa."<br />
"Kävimme siellä jo, me olemme odottaneet täällä koko aamun."<br />
"Olen pahoillani."<br />
Samalla kuin hoitaja käveli pois, kuulin poika ilmoitti ettei halua olla täällä enään ja ehdotti että hekin lähtisivät pois.<br />
<br />
Mun vuoronumero kilahti tauluun, ja noustessani ylös mietin kuinka hurjan blogitekstin tuo äiti pystyykään tästä päivästä vääntämäänkään, mulla ei ole mitään mahkuja panna paremmaksi. Vittu tätä pajaa, ja varsinkin sitä ämmää joka vastasi mulle puhelimeen.<br />
<br />
Nenälääkärin kanssa katsoimme röntgenkuvia, ja kertasimme ihmeelliset seikkaluni punkteerauksien maailmassa. Selitin hänelle että jotenkin koen kaiken pahan alun ja juuren olevan mun poskionteloissa, ja minusta tuntuu että "se" on ajanut minut tähän voimattomuuteen ja sairaslomaan.<br />
Lääkäri selitti sellaisen olevan tavanomaista wegenerin kaltaisissa <a href="http://fi.wikipedia.org/wiki/Autoimmuunisairaus">autoimmuunisairauksissa</a>, joissa kehon oma puolustusjärjestelmä alkaa tuhota taudinaiheuttajien lisäksi myös terveitä kudoksia. Jäin siihen uskoon, että hän epäili tuollaisen "pesäkkeen" jääneen poskiontelooni. Se kävi minunkin järkeen ja päästin helpotuksen huokauksen. Vihdoinkin joku kuunteli mua loppuun saakka,<br />
ja jopa ymmärsi hakemani ajatuksen - jesh!<br />
<br />
Lääkäri ilmoitti suihkuttavansa puudutusainetta sieraimiini ennen toimenpidettä, ja hetkellinen lejumisen tunne vaihtui nopeasti hermostuneeksi pähkäilyksi evoluution peruskysymyksen tiimoilta -<br />
pakene tai taistele. Minä kuitenkin jähmetyin paikalleni, ja sain siitä hyvästä molempiin sieraimiini suihkauksen helvetin pahan makuista ainetta.<br />
Voisin kuvitella että itse pääsisitte samaan makuelämukseen suhkuttamalla Raid-hyönteismyrkkyä nenäänne. Kannattaa kokeilla - hieno fiilis.<br />
<br />
Yllätyksekseni hän tyytyi vain työntämään sieraimeeni ohuen valolla varustetun tähystyspuikon, joka ei siis tuntunut miltään, ja totesi että vasemmalla puolella näkyy "jotain". Puhdistusoperaatio tapahtuisi paikallispuudutuksessa, mutta ei kuitenkaan tänään. Jonotusaika olisi pari kuukautta ja nukutettaessa kolmisen kuukautta, koska toimenpide tarvitsee ylibuukatun nukutuslääkärinkin.<br />
<br />
Tuo pieni juttu, nukutus, pisti minut kysymään että kuinka paljon tämä operaatio on pahempi kuin punkteeraus. Onhan se suurempi kun<br />
joudutaan tekemään asiota nenän sisällä, hän vastasi.<br />
"Puuduttaminen on inhottavin osa, mutta sen jälkeen ei enään satu."<br />
"Puudutetaanko se samalla lailla kuin punkteerauksessa?" Neula olisi samanlainen, mutta niitä tarvittaisiin kolme kappaletta. Vaikka vain vasen puoli operoidaan, niin myös oikeakin sierain pitäisi puuduttaa - kolmella neulalla. "Sinä vaikutat kuitenkin rauhalliselta tyypiltä, joten en usko että siinä mitään ongelmaa on."<br />
<br />
Mä etäisesti aistin, että kaksi minua katsovaa naista haluaa kuulla huolettoman ilmoitukseni paikallispuudutuksen onnistumisesta,<br />
mutta kuitenkin muistelin mielessäni kaikkia niitä aikaisempia punkteerauksiani. Aika tuntui hidastuneen ja kylmä hiki hiipi paidan selkämykseen.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmuJUTSPKqgwu0G6qxf-quiTsLPN68xhVO2AUKrChpEHqDpIjDkvyjsfW_mH7lM3_QVthHglAm8wHjBUDczjlakW8xak22ca5Lv1k6CuhgdOzWu7pjZ9hKlcYZiiUwHKtetz_MABWkvuo/s1600/superman.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhmuJUTSPKqgwu0G6qxf-quiTsLPN68xhVO2AUKrChpEHqDpIjDkvyjsfW_mH7lM3_QVthHglAm8wHjBUDczjlakW8xak22ca5Lv1k6CuhgdOzWu7pjZ9hKlcYZiiUwHKtetz_MABWkvuo/s1600/superman.jpg" /></a></div>
Lopulta en saanut sanotuksi oikein mitään rohkeaa, joten kerroin kuinka olin melkein pyörtynyt eräässä punkteerauksessa yhden piikin jälkeen, enkä tietäisi miten selviäisin sen jälkeen viidestä, jos taas kävisi samalla lailla.<br />
"Pistetään sinut sitten nukutukseen" totesi lääkäri, ja tuntui kuin minulta riisuttiin jo harteilleni sovitettu sankarin viitta ja supervoimat. Jäljelle jäivät ainoastaan kalsarit, joihin olin juurinkin paskonut alleni.<br />
<br />
Joskus tammikuussa olisi tarkoitus käydä nukkumaan, ja mä odotan herääväni parempaan kivuttomampaan maailmaan sen jälkeen. Tämä poskiontelohelvetti on kestänyt jo liian kauan, muistelen kärsineeni siitä jo reilun pari vuotta, periaatteessa koko Wegener-toipumisaikani. Jotenkin nyt tuntuu, että nyt tähän ongelmaan on joku lääkäreistä todella herännyt ja käyttänyt syy-seuraus -ajatusmallia, eikä vain siirrtänyt ongelmaa jollekin erikoislääkärille, joka puolestaan ei tiedä tai halua tietää Wegestä mitään, vaan keskittyy omaan osaamiseensa - punkteeraukseen.<br />
Sormet ristiin ja toivotaan parasta.<br />
<br />
Seuraavana päivänä minulla olisi edessä vierailu Hyvinkään sairaalaan jalkaleikkaukseen. Sen verran illalla jännitti, että otin nukahtamislääkeen - sen mun oman, en sitä joka parantaa mielenterveysongelmatkin.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com7tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-46899992362988173232012-10-25T10:12:00.002+03:002014-05-21T16:36:59.960+03:00Yksi lensi yli Kekin pesän<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: left; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjhA7bmUzO0FJbVuGDGASGRPxIVgHjUrSArkpnyqG9E1MInMcnxQkymWuCbeg1QXZfFOBRY9zNBs-sm2JBipCf7vLUNPLtAYo6eJiqSJISUkc0G2gFQJWCcw8GMxoQius4RvPEJYPCqiI/s1600/nurse+Ratched.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhjhA7bmUzO0FJbVuGDGASGRPxIVgHjUrSArkpnyqG9E1MInMcnxQkymWuCbeg1QXZfFOBRY9zNBs-sm2JBipCf7vLUNPLtAYo6eJiqSJISUkc0G2gFQJWCcw8GMxoQius4RvPEJYPCqiI/s1600/nurse+Ratched.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Nurse Ratched</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">"Täällä on joku entinen työntekijä." </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">"Oletko sä vielä meillä töissä?" </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">"Eikös sun työpaikka ollut Hesarissa haussa?" </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Tällaisia kommentteja ja kysymyksiä kuulin, kun metsästin uutta pesukonetta useammasta firmamme myymälästä. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Mun omalla duunipaikalla osa työkavereista oli saanut vain tiedon, että mä olen saikulla - mikä siis pitää paikkansa. Uskaliammat kysyvät nyt minut nähdessään, että mikä olo ja mikä minua vaivaa. Syrjäisemmillä paikkakunnilla tulikin jo vähän kirjavampia kyselyjä ja kommentteja. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Perusongelma on, ettei minussa ole paukkuja toimia kahdeksaa tuntia tehokkaasti. Syy moiseen ei ole selvinnyt, mutta muutamalla viranomaisella on omat epäilyksensä, sekä itselläni oma silminnäkijäkertomukseni.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Olen siis samalla sairaslomalla, joka alkoi edellisen kirjoituksen aikoihin, noin puolitoista kuukautta sitten ja tätä riemua jatkuu vielä ainakin kuukauden verran, kunnes marraskuun puolivälissä tulee tietoa Meilahden kontrollikäynnin tuloksista. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Mitäkö on tapahtunut? En nyt muista kaikkia juttuja tästä matkan varrelta, tai missä järjestyksessä niitä on sattunut, mutta sen tiedän, että ihan helvetin tyhjinä mun säiliöt ovat pari kuukautta sitten olleet (paitsi poskionteloissa). Flunssakin iski silloin jossain vaihessa, ja s</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">ain uuden antibiottikuurin, tällä kertaa </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Doximed-merkkisen,</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"> koska v</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">aihteeksi olikin taas naama kipeänä. Turvotus</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"> mun poskionteloiden limakalvoilla tulee ja menee, mutta on läsnä joka päivä. Joku ranskalainen museo kaupittelee netissä jotain giljotiiniä, sillä kuulemma lähtisi kovempikin päänsärky.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Työterveyslääkäri on puhunut työuupumuksesta ja työpsykologi lisää vielä siihen eteen sanan vakava, sitten vielä masennuksen. Ei kuulosta kovin sankarilliselta, koska uupuneet tulevat leimatuksi mielenterveysongelmaisiksi. <span class="Apple-style-span"><a href="http://www.iltalehti.fi/terveys/2012092316109287_tr.shtml" target="_blank">iltalehti.fi/23.10.2012</a></span><span class="Apple-style-span"> </span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Helvetin hieno homma Wegener! Ensin terveys ja sitten järki.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Viime viikolla työpsykologi kysyi: "Miten sulla menee? </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">"Kerro sinä minulle", vastasin ja levitin Helsingin Sanomien kokosivun työpaikkailmoituksen pöydälle. "Tässä on mun duuni haettavana." </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><br />
<div style="font-family: Times; margin-bottom: 0px; margin-left: 0px; margin-right: 0px; margin-top: 0px;">
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Olihan se ensilukemalta melkoinen pommi, mutta kyllä kai mun duunit jonkun täytyy hoitaa. Eikä siihen ilmeisesti voi loputtomiin irroittaa ihmisiä muista hommista, varsinkin kun minun kohdalla on suuri vaara pidemmästäkin saikusta. Joulukiireetkin ovat tulossa, joten päättivät sitten kerralla hankkia siihen pätevän kaverin (vihdoinkin) hoitamaan tonttia. </span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Ensi kerralla kuitenkin soitatte ja varoitatte etukäteen, jooko? </span></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Ettei tule taas paskahalvausta.</span></span></div>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTgDQewqIc-j0euEJBbPHzZtF4LPGYoZ7CGW7YFQIkcPWDLsIYH_X7rxzacprqevtSqccmPDZEKNm9ZUWVpkBkahX7YE8xECGt3KWJVC7KXLhsdc__P-mS_jFX6tzxFacXE3O4OxeyCLs/s1600/burn+out.gif" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgTgDQewqIc-j0euEJBbPHzZtF4LPGYoZ7CGW7YFQIkcPWDLsIYH_X7rxzacprqevtSqccmPDZEKNm9ZUWVpkBkahX7YE8xECGt3KWJVC7KXLhsdc__P-mS_jFX6tzxFacXE3O4OxeyCLs/s1600/burn+out.gif" /></a></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Erään tapaamisen yhteydessä työterveyslääkäri puolestaan pyysi minua täyttämään yhden kyselyn. S</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">iinä oli mm. kysymys: </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">"Oletko harkinnut itsemurhaa?" </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Sanoin lääkärille lukeneeni jostakin, että kaikki ihmiset ajattelevat sitä joskus, mutta kirjoitin silti: "en". Kyselyn päätteeksi hän laski minun vastausteni pisteet yhteen ja suositteli mulle lääkettä; saisin sillä paremmat unet. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Tuona päivänä olinkin todella väsynyt, enkä juurikaan muista kaikkia keskustelun yksityiskohtia, mutta vasta apteekissa havahduin todellisuuteen; kyseessä oli mielialalääke. Varmaankin olisin normaalissa olotilassani heti lääkärin selityksestä sen jo hoksannutkin, ja luultavasti kilahtanutkin välittömästi. Nyt kuitenkin menin kiltisti kotiin paketin kanssa.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3JnCxfpYAUKPg6EF3Ubwv_n2JRiWFQaYInbcqwcsVUB5ZWQcgC_PTJBf7P58O5qhx4aXhN2bvv3WaZhHxZXRVY5o8qfRoLv_yiBXXgog8u20SnWaikMY3Du4DPssDS2ALOvOAeg_fgjU/s1600/IMG_0350.JPG" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg3JnCxfpYAUKPg6EF3Ubwv_n2JRiWFQaYInbcqwcsVUB5ZWQcgC_PTJBf7P58O5qhx4aXhN2bvv3WaZhHxZXRVY5o8qfRoLv_yiBXXgog8u20SnWaikMY3Du4DPssDS2ALOvOAeg_fgjU/s320/IMG_0350.JPG" height="239" width="320" /></a></div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Enhän mä aikonut niitä kuitenkaan syödä, mutta kolmen päivän paketin tuijottamisen jälkeen kokeilin puolikasta nappia nukkumaan mennessäni. Väsyttämäänhän se rupesi (kuten normaali nukahtamislääkkeeni), mutta ei nukahduttanut (kuten normaali nukahtamislääkkeeni). </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Mä olin ihan sekaisin vielä seuraavan päivänkin, Marjo kertoi mun olleen ihan zombina klo 17:aan saakka, jolloin napin vaikutus vihdoin alkoi loppumaan.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Myöhemmin tuoteselosteesta kävi ilmi etteivät lääkkeet sopineet munuaissairaille (miksiköhän mä en voi dokata enään?), alentuneen vastustuskyvyn omaaville (mun taudin lääkitys), eikä itsemurhaa ajatteleville (olisi pitänyt vastata "kyllä" siihen kysymykseen). </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Amerikkalaisista elokuvistahan käy ilmi, etteivät mielisairaspotilaat koskaan halua syödä heille määrättyjä lääkkeitä, ja lääkärithän ovat heidän mielestään aina väärässä. Yksi plus yksi päässälaskun jälkeen, lähdenkin ihan varmuuden vuoksi kauppoihin katsomaan jotain kivaa pakkopaitaa syksyn uusissa muotiväressä.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Ensi viikolla on lokakuun viimeinen viikko, ja tiistaina lähden Hyvinkään sairaalaan leikkauttamaan jalastani ortopedin mukaan rasvapatin, joka omasta mielestäni on vaivaisenluu - katsotaan sitten kumpi oli oikeassa. Kepeillä joudun </span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">kuitenkin kulkemaan useita päiviä, jopa viikkoja, joten avalen tässä jo ääntäni valmiiksi: MAAARJOO, tuo mehua! </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">MAAAARRJOO, tuo sipsejä! MAAARJOOOO, saa tulla pyyhkimään!</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">_____________________________________________________</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><a href="http://www.leffatykki.com/elokuva/seitseman-elamaa" target="_blank">Seven Pounds / Seitsämän elämää</a></span><br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJS6dn2pEz3yY6sSmdHMfyYXqu0NqcEaHc1DxW-jazEmZ4Mzm3sPQmjMu1CeU9z4emR28oYIJwdyJWKwjS84QD2FyZ7AwTfQzOmcelrQUpm-b5n7JRgnrx0UDOaYdt7biTB7o93cOSpcM/s1600/7+pounds.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhJS6dn2pEz3yY6sSmdHMfyYXqu0NqcEaHc1DxW-jazEmZ4Mzm3sPQmjMu1CeU9z4emR28oYIJwdyJWKwjS84QD2FyZ7AwTfQzOmcelrQUpm-b5n7JRgnrx0UDOaYdt7biTB7o93cOSpcM/s1600/7+pounds.jpg" /></a><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Kekkilän leffaraati valitsi Will Smith:n tähdittämän elokuvan must-see listalle. En spoilaa enkä kerro juonesta yhtään mitään; mutta älkää hyvät ihmiset ruvetko kiireessä sitä katsomaan. Eikä se ole mitenkään hauska leffa, mutta lopuun saakka kannattaa pinnistellä.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<a href="http://www.leffatykki.com/elokuva/hereafter" target="_blank"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Hereafter</span></a><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Ei varsinaiseti ollut mitenkään kovasti suositeltava, mutta tässä oli sellainen kohtaus, jossa pariskunta on kävelemässä kadulla. He näkivät tsunamiaallon nousevan kadun toisessa päässä ja tulevan kohti. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Katseluaikana Marjo joutui kulkemaan pari päivää kepin kanssa, ja jäätiin siinä pohtimaan miten meidän perhe toimisi tuossa tilanteessa. Jalka(puoli)vaimo luultavasti kuolisi; mutta pitääkö minunkin jäädä siihen odottamaan urheasti vesimassaa, vai kuinka raukkamaista olisi yksinään lähteä juoksemaan karkuun? Toisaalta Marjo on taas parempi uimari kuin juoksija, toisin kuin minä. Entäpä kun roolit vaihtuvat?</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span>
<a href="http://www.film-o-holic.com/dvd-arvostelut/snow-cake/" target="_blank"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Snow Cake</span></a><br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0MWA-m7zF-jeBokjMugRGa3OSecKqlIEMAGdV4jHf0EIOIT4dupV_0q2bcPY7fJ6eRJmCC9s8kTIo3HgGHLeIJdrDsN5hLn1WmDShqWIWJDEJ7CLKPQcMvJXdfT7ymtRTjZuDtyIZpp4/s1600/carrie-ann+moss.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh0MWA-m7zF-jeBokjMugRGa3OSecKqlIEMAGdV4jHf0EIOIT4dupV_0q2bcPY7fJ6eRJmCC9s8kTIo3HgGHLeIJdrDsN5hLn1WmDShqWIWJDEJ7CLKPQcMvJXdfT7ymtRTjZuDtyIZpp4/s200/carrie-ann+moss.jpg" height="185" width="200" /></span></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif; font-size: small;">Carrie-Ann Moss (s.1967)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Oikeastaan tämäkin pitää laittaa pakko katsoa -leffalistalle. Aloin taas ihan sokkona ja nolla-odotuksin katsomaan. Hassua sinällänsä, että ensimmäisissä kuvissa luulin näyttelijä Alan Rickman:ia Dustin Hoffman:ksi - elokuvassa joka kertoo autismista. Rain Man elokuvaan viitattiin myös Snow Cake:ssa, kun yksi rouva väitti tietävän kaiken taudista, koska oli nähnyt SEN elokuvan.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span>
<br />
<div style="text-align: right;">
</div>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Näyttelijäkaartista Sigourney Weaver oli helppo tunnistaa, mutta Carrie-Ann Moss:in nimi ei tullut millään mieleen, vaikka tutun näköinen kaunis naama olikin. Muistini lokeroista en nimeä löytänyt, joten piti turvautua nettiin. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDvuFmRXP574YXn3bgYkgj5_ZTM2qIM68fThDLslxioNZdg5aeW2n2DIMlGHQUwIgtlsOqDP5iaJLCNJw9cs0Y73UzmgTOFMQ6D1WKvl_cqUH5Gaog5A_Sp_ax84NCfdUvGenK_tioy-k/s1600/lisa.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgDvuFmRXP574YXn3bgYkgj5_ZTM2qIM68fThDLslxioNZdg5aeW2n2DIMlGHQUwIgtlsOqDP5iaJLCNJw9cs0Y73UzmgTOFMQ6D1WKvl_cqUH5Gaog5A_Sp_ax84NCfdUvGenK_tioy-k/s320/lisa.jpg" height="320" width="232" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif; font-size: small;">Lisa Edelstein (s.1967)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Googlasin summanhutikassa kaikkia tummatukkaisia, vähänkään hyvännäköistä naisia - nyt en siis mitään tyttösiä, ja löysin samalla pari vanhaa, lähes unohtunutta ihastustani.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span>
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; text-align: left;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioFVn5OQpvQZhfgktv502rndwDxaanTb0mjR6lk5LtN8cKp__R_E6rn1WlsKpPJXUSWIHjY9Cn0g2xApMCyoUklXHkfS7gSvgv2nL77-BZVk2GYYAaYfJsBkoLBhjQhBeMAptMH3Ddkac/s1600/rena+sofer.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEioFVn5OQpvQZhfgktv502rndwDxaanTb0mjR6lk5LtN8cKp__R_E6rn1WlsKpPJXUSWIHjY9Cn0g2xApMCyoUklXHkfS7gSvgv2nL77-BZVk2GYYAaYfJsBkoLBhjQhBeMAptMH3Ddkac/s200/rena+sofer.jpg" height="200" width="187" /></span></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;"><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif; font-size: small;">Rena Sofer (s.1968)</span></td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Jos Marjo siis luet tätä; minua näy missään, eikä valitsemaanne numeroon juuri nyt saada yhteyttä - olen lähtenyt Hollywoodiin. </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Flaksin käydessä saat pitää kaiken, paitsi uuden pesukoneen, </span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">jonka joku tulevan vaimoni henkilökunnasta tulee limusiinillä noutamaan.</span><br />
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span>
<span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"></span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;">Terveisin Janne - aviomiehesi (toistaiseksi).</span><span class="Apple-style-span" style="font-family: Georgia, 'Times New Roman', serif;"><br /></span><br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
</div>
Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2510981942109747848.post-88864630943185760732012-09-15T12:08:00.001+03:002014-05-21T15:29:16.031+03:00Rakas PäiväkirjaMinähän tiesin tämän;<br />
mutta koska kukaan ei kuunnellut, niin nyt hieman vituttaa.<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUoMVRkUc19hM5OLl1VttSsbpKIByWR_IzzB-ecJNJTR5Eh_n1vicStSwM9zupGhdewVg9pgBeW7Qgok4cfE3YYRb0MzWU4L3wUqYlSYHrfwC2VIfdPsKMxf1NKwNw-f0joUMT_g3Insk/s1600/rango.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgUoMVRkUc19hM5OLl1VttSsbpKIByWR_IzzB-ecJNJTR5Eh_n1vicStSwM9zupGhdewVg9pgBeW7Qgok4cfE3YYRb0MzWU4L3wUqYlSYHrfwC2VIfdPsKMxf1NKwNw-f0joUMT_g3Insk/s1600/rango.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Itse piirsin Johnnyn passikuvan</td></tr>
</tbody></table>
Elokuun alussa meni tukkoiseen oloon lopulta hermot, ja kehitin itselleni pikku paniikin. Paine poskionteloissa oli taas kasvanut tuskaisiin mittasuhteisiin, ja löysin reidestäni luomen jota en ollut omistanut koko elämääni. Kaikki maailman vaivat tuntuivat kaatuvan niskaani ja näin katastrofin toisensa perään kurkkivan nurkan takana, joten minä painoin paniikkinappulaa. Aikaistin kontrollitutkimuksiani Meilahdessa, tilasin ajan omalle lääkärilleni Klaukkalan terveysasemalle ja menin valittamaan naamaani työterveyslääkärille Vantaalle.<br />
<br />
<b><i>5.8.</i></b><br />
Vuorossa oli kesän kolmas punkteeraus, koska työpaikkani lääkäri havaitsi röntgenkuvassa nestettä poskiontelossani. Siispä sain lähetteen nenälääkärille ja lopputulos oli tuttu:<br />
tyhjä arpa - ei mitään tulehdukseen viittaavaa.<br />
<br />
Etuovista ulos käveltyäni, tuntui että olin pyörinyt piennarta pitkin. Parkkipaikalta autoa etsiessäni, minä syljin verta ja melkenpä itkin.<br />
(Oma lyriikka, sävel Leevi And The Leavings)<br />
<br />
<b><i>28.8</i></b>.<br />
Meilahdessa tapasin lääkärin, joka hoisi minua taudin vielä riehuessa pari vuotta sitten. Silläkin poskionteloni röntgenkuvattiin, nestettä ei enään näkynyt, mutta limakalvon turvotus kylläkin. "Antibioottikuuri voisi auttaa." Kerroin että olin tässä samaisessa rakennuksessa valittanut paineesta toukokuussa ja silloinen lääkäri kirjoitti reseptin Duact:lle. Mä vedin kuukaudessa melkein koko rasian - ainakin 70 kapselia, myöhemmin kuulin että niiden teho loppuu kolmenkymmenen jälkeen. Hetken lääkäri laskeskeli päässään, että syömäni kortisoni + mykofenolaatti + Duact joko supistavat tai laajentavat verisuonia (en muista kumpaa), ja aiheuttaisivat näin valittamania rintakipuja ja päänsärkyä. Kiva.<br />
<br />
Eikä siinä vielä kaikki. Mä uskon, että jos ne perkeleen röntgenkuvat olisi otettu toukokuun lopussa, kun niitä silloin ehdottelin, niin ehkäpä turvotus olisi nähty omin silmin, ja olisin säästynyt parilta turhalta punkteerausreissulta. Tai jos edes työterveys olisi kiinnittänyt huomionsa turvotukseen sen nesteen sijasta omassa kuvassaan, olisin välttynyt edes siltä viimeiseltä naaman reitykseltä. Vittusaatanaperkele ja helvetti.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfJcM3b7GNG6eKqX3rSgLpO1_umze1Khb4Lu7gNB9bNBf2GJC7pP0rEDLHNXe8PRveeGEGacWjqGaJdBgY8kuo22wdB1KSLqsL1aWQDSICFVcezU-H6XrqXkQLsz5gV4osxQpPQjOXKaQ/s1600/ripuli.gif" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgfJcM3b7GNG6eKqX3rSgLpO1_umze1Khb4Lu7gNB9bNBf2GJC7pP0rEDLHNXe8PRveeGEGacWjqGaJdBgY8kuo22wdB1KSLqsL1aWQDSICFVcezU-H6XrqXkQLsz5gV4osxQpPQjOXKaQ/s1600/ripuli.gif" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">En ole rikkonut tekijänoikeuksia, ite oon piirtänyt.</td></tr>
</tbody></table>
<b><i>Broken Dream</i></b><br />
Helsinki City Marathon:han lopulta juostiin ilman minua. Käytännössähän poskiontelovaivat veivät puhdin pois koko kesältä, joten eipä tehnyt pahemmin mieli treenaaman. Lopulta totesin etten selviäisi neljää ja puolta tuntia juosten niin olemattomilla harjoituskilometreillä mitenkään, joten jouduin luopumaan ajatuksesta. Se oli katkeraa kalkkia, koska olen luvannut itselleni olevani lopullisesti terve, jos pystyn vielä joku päivä tuosta urakasta suoriutumaan.<br />
<br />
<br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-e5rLfjsZfSlVLpsbn8fTO37ymCevrT3nU4oOy-S5zHo_2K7pM_VK8VfeGczAGh_7m9bpmrgfG0jGoKnuId9waaq7UZ7Sw4oXdvsS_lHEO8KYN2PfDK41jvVi0PIcHH2t50UiV1lzLHY/s1600/287191_465722203458147_299092144_o.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi-e5rLfjsZfSlVLpsbn8fTO37ymCevrT3nU4oOy-S5zHo_2K7pM_VK8VfeGczAGh_7m9bpmrgfG0jGoKnuId9waaq7UZ7Sw4oXdvsS_lHEO8KYN2PfDK41jvVi0PIcHH2t50UiV1lzLHY/s320/287191_465722203458147_299092144_o.jpg" height="239" width="320" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Antibiootin takaa kurkkii mykofenolaatti.</td></tr>
</tbody></table>
<span class="Apple-style-span" style="font-size: 13px;"><i style="font-size: medium; font-weight: bold;">Uusi antibiootti </i></span>olikin aika jytkyä tavaraa, se vei sananmukaisesti jalat alta - ainakin päivän viiveellä. Vaikka tässä tapauksessa se oli kuitenkin yön yli nukuttuani. Heitin tabun naamariin ja lähdin Tuomon kanssa kevyelle lenkille. Ihan oikeasti oli kevyttä, vaikka lopussa mua vähän väsyttikin.<br />
<br />
Seuraavana aamuna työterveyslääkärissä sanailimme taas sen saman kundin kanssa perinteiseen tapaan. "Miksi sinne lenkille lähdit?" "Ei kukaan kieltänyt." "Tätä lääkettä syödään tulehduksen laskemiseksi ja silloin kun on tulehdus ei voi urheilla." Mietin mielessäni että itsehän aikaistin lääkärin tapaamista, joten normiaikataululla en olisi häntä vielä tavannut, enkä olisi saanut Amoxin:a. Olisin lähtenyt lenkille, koska olisin ollut "virallisesti" terve. Back to the future ja sitä rataa...<br />
<br />
Nyt kirjoitushetkellä olen sairaslomalla epämääräisen ajan. Sain kaksi "ulosajoa" töistä melkein pyörtymisen johdosta. Voimat olin ilmeisesti hukannut jonnekin matkan varrelle. Koska elokuvista vastaavalla henkilöllä ei voi olla filmi poikki työaikana, joutuu myös pelivastaavakin katsomaan samalla punaista korttia. Tässäpä sitten odottelen, että horisontti lopettaa keinuntansa.<br />
<br />
Ainut mitä labra tällä kertaa löysi, olivat kohonneet valkosoluarvot. Terveellä ihmisellä ne ovat <a href="http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/laakariarkisto/valkosoluarvo_koholla.htm" target="_blank">3,4 - 8,2</a> Itselleni mitattiin toukokuussa 5 ja puoli, viime viikolla sain mittariin 9,8 ja laskin päässäni että sehän liki tupalaten normaaliin, mutta ei noita lukuja sitten voinutkaan niin verrata. "Yli yhdeksän tuloksella ei ole normaalisti mitään merkitystä" varmisti minulle myös Meilahden lääkärini. Jännä homma sinällänsä, ensimmäisissä verikokeissa, kun tauti puhkesi nuo samat arvot olivat yli kymmenen, joten kuinkahan lähelle sitä voi arvot nousta, ennen kuin alamme huolestumaan virallisesti.<br />
<br />
Samalla puhelinsoitolla koottiin yhteen pikayhteenveto puolen vuoden ajalta kahden eri terveysinstanssin toimista, hoidoista ja lääkeistä. Kerroin että antibioottikuuri auttoi, mutta paineen tunne ei ole poistunut ihan kokonaan. Pikahoidoksi hän ehdotti kortisoniannoksen määrän nostoa kuudeksi päiväksi; kahden päivän jaksot määrillä 30/20/10 mg/vrk. Sitten jatkaisin normaalisti viiden mg:n napeilla. Yhden päivän kokemuksella on vaikea sanoa kuinka hyvin paine pysyy poissa, mutta mitä jos tämä temppu toimiikin? Miksi sama idea ei tullut mieleen silloin toukokuussa kuin Duacti:a määrättiin? Olisiko kolme eri punkteerausta ja useita sairaspäiviä jäänyt kokematta? Nyt on vähän paradoksaalista päättää haluanko parantua vaivastani näin yksinkertaisen helpolla tavalla. Mennyt kesäkin olisi täysissä voimissa kenties sisältänyt muutakin kuin jalkapalloa - pleikkarilla.<br />
<br />
<b><i>My Name is Bagh, Janne von Bagh</i></b><br />
<a href="http://www.leffatykki.com/elokuva/inception" target="_blank">Inception</a><br />
<table cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="float: right; margin-left: 1em; text-align: right;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE3ViEYdf9AisVNXLJ3YAZCYzN5eZkymhS1xSBWYbpByQ5xWT4hZHYUWrXOcxSiLFjKMUwLwdEhnJB8kckM3JaZ6OQImwjovMRYwWYH29vShtCJNeH7TYdIOuULyS5rzKWZ7mWnFsyCxY/s1600/inception.jpg" imageanchor="1" style="clear: right; margin-bottom: 1em; margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiE3ViEYdf9AisVNXLJ3YAZCYzN5eZkymhS1xSBWYbpByQ5xWT4hZHYUWrXOcxSiLFjKMUwLwdEhnJB8kckM3JaZ6OQImwjovMRYwWYH29vShtCJNeH7TYdIOuULyS5rzKWZ7mWnFsyCxY/s1600/inception.jpg" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Linkki: tekstin Inception-otsikko</td></tr>
</tbody></table>
En odottanut yhtään mitään vaimon kovalevyltä valitsemasta leffasta, ja varsinkin sitten kun Leonardo DiCaprion naama lävähti ruudulle mä olin että: "Just-joo". Siitä rainastahan kehkeytyi kuitenkin niin hurja tarina, että oksat pois. Nyt ei varsinaisesti voida puhua aivottomasta action-pätkästä, ja onhan Leonardo kuitenkin ihan ammattimies, pirun ruma vaan. Kaikki te jotka tunnette kanssani jonkinlaista elämänkatsomuksellista sielujen sympatiaa tai olette henkisesti with me, niin katsokaa elokuva - ja hakeutukaan sitten hoitoon.<br />
<br />
Samana iltana selvisi miksi puolestaan Johnny Depp:in äänitähdittämä <a href="http://www.rangomovie.com/intl/fi/" target="_blank">Rango</a>-animaatio ei ole myynyt kuin häkä. Meidän kovalevylle oli tarttunut suomeksi dubattu versio, eikä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana tarinassa ollut mitään lapsille suunnattua. Kuulunko minä siis elokuvan kohderyhmään? Ehkäpä se selviäisi, jos sen katsoisi loppuun saakka.<br />
<br />
<b><i>Hyvää yötä</i></b><br />
Ai niin ja se "syöpäluomi". Lääkäri kaapi sen samantien pois paikallispuudutuksella - eikä sitäkään oikestaan tuollaisiin rasvaluomiin tarvittaisi. "Näitä tulee kaikille iän myötä, ja se on ihan normaalia." Näihin juhlaviin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa. Pasila, soittakaa Porilaisten marssi.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<iframe allowfullscreen='allowfullscreen' webkitallowfullscreen='webkitallowfullscreen' mozallowfullscreen='mozallowfullscreen' width='320' height='266' src='https://www.youtube.com/embed/Qsy7kJyizoc?feature=player_embedded' frameborder='0'></iframe></div>
<br />
<br />
Helsingin Sanomissa oli taannoin juttua siitä kuin bloggaajat käyttävät surutta toisten ottamia valokuvia ja muutakin materiaalia omissa tekeleissään, loukaten samalla tekijänoikeuksia. Itsehän en moiseen sorru, kaikki olen ihan ite piirtänyt ja tuo rokkivideokin kuvattiin meidän autotallissa.<br />
<br />
Jos joku vielä haluaa olla mun kalsareissa, niin hyvännäköiset muijat voivat ottaa yhteyttä; muut voivat käydä lukemassa niistä pikku vastuksista joita wegener virittelee meidän sairaiden eteen:<br />
<a href="http://sairastuinvaskuliittiin.blogspot.fi/2012/07/apua-minulla-on-wegenerin.html" target="_blank">Apua, minulla on Wegenerin granulomatoosi!</a><br />
Ihan itte olen senkin kirjoittanut.Jannehttp://www.blogger.com/profile/02387260175982779903noreply@blogger.com3