Sivut

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Vähän kuuma, keskikokoisissa häissä

Meikussa
Kuulin lääkärini sanovan minulle: "Sinulla voi olla munuaisvaurio ja pahimmassa tapauksessa wegenerin lääkitys pitää lopettaa etteivät ne vaurioidu lisää. Sitten on suuri mahdollisuus että tauti puhkeaa uudelleen kun odotetaan munuaisten paranemista. Nämä arvot..." Sinä vaihessa alkoi korvissa suhista, kylmä hiki puski otsalle ja silmissäni ehti vilistä filminä koko sairausaika, kun hän tutki tietoja ruudultaan.

Juhlavat vieraat: Riikka, Merja, Kumpula ja Katri
Aikaisemmin tapahtunut
Serkkuni Merja, sekä Katri ja Riikka ja tällä kertaa myös herra Kumpula rantautuivat tiistaina kukonlaulun aikaan Klaukkalaan, he olivat ajaneet kellon ympäri ja varhaisaamiaisen jälkeen pienet nokoset olivat enemmän kuin paikallaan.

Päiväksi lähdimme Jumboon hoitamaan viikonloppuna tulevan hääjuhlan edustusvarustuksen kuntoon. Naispuolisilla jäsenillä homma oli pientä viilausta vaille valmis, mutta herrat joutuivat ostamaan koko riikinkukkovarustuksen.

Omaa asukokonaisuutta kokosi kasaan selkeästi asioista perillä oleva naismyyjä, jonka vahva venäläinen korostus hieman vaikeutti minun ymmärtämistäni hänen sanomisiinsa. Eipä hänkään aina ollut ihan kärryillä mitä minä halusin sanoa: "Ei tarvitse avata rintataskua." "Et tarvitse taskuja." "En" Raps, raps ja hän leikkasi taskujn neuleet kuitenkin auki. "Saat liinan kaupanpäälle nyt kun tasku on avattu.""No niin kai se sitten?" Lopputulos kuitenkin kaikesta huolimatta istui päälläni paremmin kuin omat vanhat kaapissa roikkuvat kyhäelmät. Luisa otti läpsystä vieraat haltuun samalla kuin me Marjon kanssa poistuimme kohti muita hommia. Minä menin suorittamaan kunnon veronmaksajan velvollisuutta työmaalle.

Keskiviikkona jätin väliin lähes jokavuotiseksi muodostuneen retken tyttöjen kanssa Linnanmäelle, olihan heillä nyt isä ja äiti matkassa ja minun agendassa oli nelituntinen häppeninki työyhteisössä. Porukka palasi huvipuistosta kämpille punaisena kuin keitetyt ravut, aurinko oli värjännyt helteeseen tottumattomat seikkailijat.

Takaisin alkujuontoon
Torstaina pistäydyin sitten lääkärin juttusilla ja kerroin että olin meinannut pyörtyä yhtenä päivänä. "Kuuma oli, enkä ollut juonut juurikaan sinä päivänä" (siis vettä rakkaat urpåt). "Sinulla voi olla munuaisvaurio ja..." jne. Loppupeleissä ei siinä kohtaa ainakaan vielä näkynyt mitään valtavan hälyttävää sisuskalujen oloa mittaavissa luvuissa, mutta ohje oli juoda tasaisesti pitkin päivää. "Niin käytkö vielä lenkillä?" "No ei se ole mennyt ihan putkeen viime aikoina." Liikunta tekisi kuulemma hyvää taudin kanssa, toisin kun viime vuonna jolloin jouduin oikein ruinaamaan heiltä lupaa juosta. Vettä ja leipää...eiku liikuntaa, näillä eväillä liikenteeseen. Samaan aikaan äMMät & Kumpulat olivat hakemassa Tallinnasta viime hetken täydennyksiä häitä varten.

Perjantaina kävimme porukalla pistämässä hääjuhlapaikan pydeen, siinä sitä pikku puuhaa riitti kaikille pitkälle yöhön. Huomenna vedettäisiin ykköset päälle ja suunnistettiin kirkkoon, paikkaan jonne menoa olin vältellyt onnistuneesti jo ainakin kymmenen vuotta? Tätä nuolta en kuitenkaan pystynyt väistämään, ja sinne joutuisin muiden mukana helvetin kuumana päivänä uusi musta puku päällä.

Kaaso varmistaa Luisan ja Mikan selustan.
The Show, The Show 11.6.2011
Kumpulan kanssa jäätiin sitten muista jälkeen, kun pysähdyimme kirkon eteiseen säätämään viime hetken virityksiä Luisan kanssa/käskystä. Kun viimein kaikki kolisevat tavaratkin olivat saatu kiinnitettyä hääauton takapuskuriin, kävelimme vesipullot kädessä kirkon käytävän läpi paikoillemme, minä eturiviin ja Kumpula taakseni, jengi varmaan luuli että olimme krapulan takia "myöhässä". Heitin takin pois päältäni, otin pullosta hörpyn ja huomasin että veljenikin hikoi myös, luultavasti kuumuudesta. Ehdin tarjota kuitenkin bestmanille huikan kun show alkoikin ja morsian käveli sisään. Siinä sitten seisoin paitahihasillani ja selkä märkänä (ihan oikeasti). Itse höpinät olivat sitä itteänsä, ja jossain kohtaa kun ainakin pappi rukoili (taas), niin juomapullon korkki lipsahti sormistani ja alkoi pomppia jaloissani. Sen sijaan että se olisi pysähtynyt kenkäni alle kun tallasin sen päälle, lähtikin se kuin nato-ohjus ja kimpoili ympäri alttaria. "No hups." Tästä hyvästä palan helvetissä, joten eipä sitä kannata tässä elämässä sen enempää surra, vahinkohan se oli.

Miniät piirittivät appiukkonsa, Ristoa jännitti.
Minä, Kumpula ja Marjo lähdimme etuautona juhlapaikalle, jotta saisimme kaiken tikkiin ennen kuin juhlaväen bussikuljetus kaartaisi pihaan. Kumpulan kanssa vedimme juurikin lippua salkoon kun linjuri sitten kaarsikin pihaan. "Mitä pirua?" Bussi ilmeisesti pääsee Helsingissä ajamaan nopeampia reittejä kun me henkilöautolla, siksipä minut yllätettiin tänään jo toisen kerran häävieraiden edessä paitahihasillani. Eihän siinä isompia päässyt tapahtumaan, rotsi niskaan, irmat riviin tervetuliasdrinkkitarjottimen kanssa ja seurakunta skoolaamaan. Siitähän se lähti vääjäämättömästi kohti maailmanlopun meininkiä: ruokaa, juomaa, puheita, hyvää seuraa, joku bändi ja siis niin kaikkien odottama dj - eli mä.



Seuraavana aamupäivä kului puutarhassa loikollen ja meillä yöpyneiden vieraiden lähtöselvitystä seuraten. Risto oli vaimoineen jo aikaisin poistunut keskustan hotellistaan ja noussut junaan, näinpä heitä kuitenkin eilisissä juhlissa, joten meidän hyvät välit (reilut 1000 km) pysyvät ennallaan.

Maanantaina olikin sodoma ja gomorra ihan lasten leikkiä, kun edustamani firma avasi pienehkön televisiokaupan Vantaan Tammistoon tukkien liikenteen koko päiväksi. Avajaispäivänä säästettiin parkkitilaa ja me kaikki tulimme töihin taksilla, firman piikkiin. Itse jouduin hyppäämään pirssistä ulos liikennevaloissa ja kävelemään perille n. 400 metrin asiakasjonon ohitse. Tunsin ihmisten epäilevät katseet niskassani suunnatessani henkilökunnan sisäänkäynnille. "Perkele, aikookohan tuo juippi etuilla."

Samana päivänä myöskin anoppi saapui parin viikon pikavisiitille - mahtavaa.

Sairaan keho ei tervettä päivää näe
Päivänä eräänä lähdin sitten toteuttamaan lääkärin määräystä. Alla oli itsesäälissä rypemisen hetki, kun olin tuntenut oloni niiiiiiiin hyödyttömäksi pitkin viikkoa ruuhkaisessa myymälässä. Hirveällä kiukunpuuskalla lähdin sitten juoksemaan, ja muistan kyllä ajatelleeni että alkuun vedän hiljaa ja pyrin juoksemaan niin pitkään kuin mahdollista. En kuitenkaan mahtanut keholleni mitään, vaan jouduin palaamaan kävellen kotiin. Lenkkareihin en ole sen koomin koskenut, eikä kipinä oikein meinaa enään syttyä. Tästäkö alkaa alamäki, ruumiin rappio ja henkinen tylsämielipuolisuus

Kovaa vauhtia paikallaan istuen
Marjatan ja Marjon ollessa kolmen päivän vierailulla Ruotsissa, minä kannoin kuppipenkin tv:n eteen ja aloin tahkoamaan rataa ympäri. 1000 km:n kilpailu vei reilun kuusi ja puoli tuntia ratin takana. En nyt sentään yhdellä istumalla sitä sipaissut, vaan pistin pelin pauselle kun kävin töissä, syömässä tai nukkumassa. Kolme vuorokautta pleikkari hyrisi. Juhannuksena neljän tunnin veto meni yhden yön nukkumisella, joten seuraavan yhdeksän tunnin kisan jälkeen on jäljellä vielä kaksi 24:n tunnin koitosta. Jos en apuja saa, niin tällä tahdilla yhdessä vuorokauden kisassa pitää pleikkarin huutaa liki pari viikkoa putkeen, mutta sittenhän ne olisi kaikki ajettu pois.

Kyllä lähtee
Havahduimme Marjon kanssa yksi yö ulkoa kuuluvaan kissojen sähinään ja tappelun ääniin. Molemmat loikkasimme sängystä ylös ja syöksyimme kohti ulko-ovea, koska Arttu oli pihalla. Joku harmaa kissa lähti tonttia kiertävän pensasaidan juuresta helvetin kovaa karkuun, kun loikkasin kung-fu tyylillä valtaisan huudon saattelemana sitä kohti - ihan pelkissä boksereissa muuten. Onneksi kaikki naapurit olivat jo nukkumassa, tai sitten ne heräsivät ja kurkkivat verhojensa takaa häiriön aiheuttajaa. Arska oli saanut huulensa haavan ja sotki Marjon lakanan vereen, mutta se oli ihan ok - kissahan oli tehnyt velvollisuutensa ja pitänyt tunkeiljan pois omalta pihalta.

Vaara ohi
Maanantaina 27.6. tuli soitto ja lääkäri kertoi että munuaisten arvot ovat viimeisimmissä labranäytteissä normaaleja, joten ne eivät sittenkään bragaa heti huomenna. Hän määräsi kuitenkin kaliumia korjaamaan kortisonin aiheuttamaa kehon kuivumista, joka kuumuuden kiihdyttämänä vei silloin melkein tajuni töissä. Yksi pilleripurkki lisää ei tässä konkurssissa kai enään tunnu missään, kunhan vain muistaa nappailla ne oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä. Mutta jos munuaisarvot ovat normaalit, niin voisiko vetää kunnon kännit? Lentäisinköhän vastaanotolta pihalle jos ehdottaisin sitä Meilahdessa?

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Toukokuu



Keskiviikko 4.5.
Aamulla herättyäni kävin heittämässä vettä autotallissa uudelle lattialle, eihän se mitenkään suora tai tasainen ollut, mutta kyllä kai siihen uuden vesisäiliön uskaltaisi roudata. Sumutinpullon tajusin täysin turhaksi kapistukseksi, joten heittelin ämpäristä reilumpia vesiroiskeita ympäriinsä ennen töihin lähtöä. Sieltä palattuani näin että lattia on kuiva liian monesta kohtaan, joten paiskoin H2O:ta isolla kädellä pitkin seiniä, itse asiassa kaadoin sitä niin paljon kuin sitä vain pysyi huoneessa lainehtimatta muualle autotalliin. Matalampiin kohtiin jäi ainakin sentin vesikerros seuraaviksi päiviksi, eipähän halkeilisi ainakaan kosteuden puutteesta.

Seuraavana päivänä piti turvautua pariin pain killeriin duunin jälkeen, neljässä päivässä olin vetänyt itseni piippuun ja oli tullut maksun aika. Tästä eteenpäin hidastaisin tietoisesti askelten tahtia ja lopettaisin ylimääräisen kimpoilun työpaikalla. Niin varmaan.

Lopputulos on parempi kuin entinen.
Helvetinkoneasentajatkin oleilivat tontilamme muutaman päivän ja lopputulema oli että lämmin vesi palasi hanoihin ja pattereihin. Olisi enään huoneiston viilennysyksikköä, siis ilmastointia vaille valmista tämän urakan kanssa. Sitä sitten odottelemaan, koska kesä tekee tuloaan; rouva tonkii puutarhaansa, Markku on tullut moottoripyörällä kyläilemään ja minä pystyin tuomaan pyykit ulos auringon-paisteeseen kuivumaan. Se olikin temppu joka sai Marjon pikkuhousut kastumaan välittömästi, ne nimittäin tipahtivat johonkin hemmetin lintujen juoma-altaaseen, jossa ei kylläkään tirpat hillu koska meidän Arttu juo siitä.

Seuraavalla viikolla oli maratonryhmän kauden viimeinen treeni ja siellä oli ohjelmassa "leikkimielinen" sukkulaviesti, n. 80 metrin pätkä osui jokaiselle neljä kertaa juostavaksi. Minä sain vastustajakseni kurssin vetäjän, vuoden 2009 MM-kisojen hopea- ja pronssimitalistin 1500 ja 800 metrin matkoilta.
nurmijarvenuutiset.fi/juha-menna-juoksi-kaksi-mitalia-veteraanien-mm-kisoissa

Parin vedon jälkeen kaikki alkoivat olla jo enemmän ja vähemmän puhki, mutta kun kädet läpsähtivät yhteen jokainen runttasi kaikella sillä voimalla mitä ikinä oli tarjolla. Ja minä myös - mä suorastaan lensin, olin nopein koko porukasta. Vaikka vähän epäilen että Juha antoi tahallaan minun voittaa, oli kuitenkin hienoa leijua ainakin hetken aikaa. Viestin jälkeen lähdettiin hölkkäämään pururataa ympäri ja siinä sitten wegenerin vaikutukset tulivat parhaiten/pahiten esiin. Aloitin jonon keulilla, mutta en pystynyt juurikaan kävelyvauhtia kovempaan vauhtiin, elimistö ei pystynyt palautumaan viestistä vaan jatkuva "maitohappoefekti" tuntui jylläävän jaloissa. Tietenkään jos keuhkot eivät pysty kuljettamaan riittävästi happea lihaksille, niin hapoillehan ne menee. Tultiin sitten Tuomon kanssa viimeisinä perille.

Mika kiipeää mustissaan oikealla ennen saunaa
Veljeni Mikan polttareissa huomasin olevani tilanteessa, jossa mielestäni kiteytyy aika monta kliseistä suomalaista miesenergiaan liittyvää asiaa yhdellä kertaa: ryhmä alastomia humalaisia miehiä huutamassa Suomen MM-jääkiekko-ottelulle. Juhlapaikan saunassa oli nähkääs tv, enkä ihan heti keksi minkä maalainen kaveri olisi edes uskaltanut yrittää tulla mukaan vaikka olisi kutsuttu. Ehkäpä joku venäläinen, mutta kun niitä vastaan juurikin pelattiin ja ruotsalaisethan ovat saaneet ikuisen porttikiellon tällaisiin kekkereihin. Aioin fiilistellä koko pelin löylyissä, mutta jo ensimmäinen erä meinasi viedä tajun kankaalle, joten loppupelin huusin sitten vaatteet päällä muiden kanssa ruokailutilan puolella.


Arttu sai laastarin jalkaansa
Arttu kävi eläinlääkärin kontrollikokeessa tarkistuttamassa nostetun lääkemäärän vaikutuksen kilpirauhasen toimintaan. Kuukausi takaperin lääkärin mittari oli painunut pohjaan (max 120), kun nyt pysähtyi 78:aan. Normaaliarvo taisi olla 65, mutta koska herra oli joutunut aamun paastomaan enkä ollut antanut lääkettäkään liki vuorokauteen, tippuisivat luvut liki normaaliin. Munuasarvotkin olivat zonella, joten näillä lääkemäärillä kissa hiippaileekin seuraavan puoli vuotta.




Pistetään tähän väliin treenausmusaa, koska kohta hiki lentää.



Mä olen lenkillä, olen ollut jo puoli tuntia ja hiki virtaa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Askel on kepeä, maisemakin vaihtuu ja puuskuttaminen tuntuu hyvältä pitkästä aikaa. Olen onneni kukkuloilla ja kiristän tahtia ja alan huohottamaan. Marjokin huohottaa kun aloitan loppukirin, nyt nyt nyt... Hetkinen, muistiinpanoista on tainnut jäädä sivu välistä ja hypättiin vähän asioiden edelle. Se juoksu nimittäin loppui 35:ssä minuutissa kuin seinään. Jalat saivat tarpeekseen, eivätkä suostuneet juoksemaan ilman ikävää kankeuden tunnetta yli sataa metriä, lopulta eivät enään metriäkään. Vitux mänt, vaikka kaikki palikat tuntuivat olevan kohdallaan. Kylläpä otti pattiin, ja muijakin varmaan näytteli.

Toukokuun alkaa vedellä viimeisiään, enkä kuitenkaan käynyt juoksemassa Töölönlahtea ympäri. Marjo kävi neljän päivän työmatkalla Tsekeissä. Miten niin te ihmettelette, ja niin minäkin tätä nykyajan koulumeininkiä, missä on se ylenpalttinen asioiden jankkaaminen ja ulkomuistista opettelu. Kaiken maailman kansainvälistymistä ja ihmissuhdetaitoja englanniksi puhuen. Pyh, pih ja pah, ei perus suomalainen moista hapatusta ymmärrä, pääasia että asioihin tulee muutos heti ja mielellään ilman ulkopaikkakuntalaisia. Tuon reissun ajan rattipenkki muuten sitten majaili keskellä alakerran olohuonetta ja palkintoautojen kokoelma garagessa karttui.

Piti minun kerran tulla kolmen tunnin jälkeen duunista kesken pois kun tavaratalopäälikkö ei ollut ihan varma pysynkö useista tauosta huolimatta pyörtymättä pystyssä, en ollut kyllä minäkään. Helteet olivat saapuneet ja kravatti kaulassa ei hirveästi auttanut tukalaa oloa. Yritin kyllä hakeutua ilmastointiputken alle, mutta asiakkaat tulivat kyselemään milloin mitäkin, tai sitten tuli jotain muuta puuhaa. Paskat minä sen putken alla kerennyt paljoa seisoskelemaan, tukka ehkä oli putkella kun kaahasin talossa ympäriinsä.

Yksi toinen päivä näkökenttääni ilmestyi laajeneva kaleidoskooppimainen kuvionti, samanlainen joka enteilee migreenikohtausta. Siinä vaiheessa kun en enään oikein selvää ihmisten kasvoista, saatikka tietokoneen näytöstä ja jonkun dvd-elokuvan hinta näytti olevan 178 miljoonaa, lähdin hapuilemaan kohti taukotiloja. "Sä lähdet sitten nyt kotiin" oli tuomio, mutta vartin istuskelun jälkeen palasin silmät kirkkaina takaisin lattialle. Hah, siitäs saitte! Älkää kuitenkaan ihmetelkö, jos minun näköiseni mieshenkilö tuijottaa joskus tyhjyyteen eikä siinä metrin päässä olevaan ihmiseen, minä vain näen kuvia joita muut eivät näe.

Helatorstai oli firman virkistyspäivä, ja tänä vuonna minäkin pääsin mukaan. Olipa siellä paljon vanhoja tuttuja, ja uusiakin kavereita tuli varsinkin bailatessa ihan hemmetisti lisää. Terveisiä kaikille.

Valtterin kanssa biletetään. Kuvan otti Jenny.
Ja sain vihdoinkin juostua 9 km lenkin kävelemättä läpi. Napakka kusihätä piti huolen siitä ettei viivyittely ollut optio, se viimeinen tappajamäkikin tuli heittäen ylös. Kuka on kingi? Kuka?

Ensi lauantaina on on Luisan Ja Mikan hääjuhla, ja Merja-serkku, Katri, Riikka ja herra Kumpula saapuvat meille tiistaina asustelemaan loppuviikoksi. Vierailua ennen on tehtävä vaikka mitä, kuten siivota ja maalata se vesisäiliöhuone. Niin, se on tosi tärkeää.

EPILOGI
Kun Marjo sitten siivosi sitä uutta hienoa vastamaalattua pannuhuonetta, ja samalla koko autotallia, löysi hän työmiehiltä jääneen tilauspaperin. Nimien viereen oli käsin kirjoitettu päivämääriä ja muistiinpanoja: ei yhteyttä, odottaa ja toimitettu. Luin puolihuolimatta yhden asiakkaan tiedot: Carmen, 28 vuotta, 173 cm, 68 kg, hetero, blondi, suuret rinnat, kiinteä peppu, tarjoaa seksiseuraa..."mitä hemmettiä?" Kolme A4 paperia täynnä muijien tietoja puhelinnumeroineen. Hmm, Irmalla on näköjään suuseksitarjous 30 euroa (halpaa kuin saippua) ja muutkin palvelut kuukautisten hellitettyä (ei ehkä iskevin mainoslause). "Vai onko tää sinun?" kysyy tuttu ääni vieressäni ja näen jo sieluni silmin itseni vaatimassa vahingonkorvauksia oikeudessa laitteiden myyjältä. "Tuli ero, enkä saa enään edes teoriassa puolta vaimon tuloista ja se saatanan talo johon nää pellet just asensi maalämmön pitää laittaa nyt myyntiin."

Vähän aikaa pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että sähkömies on löytänyt paperin repiessään vanhoja romuja seinästä. Joku talon aikaisempi omistaja on sen sinne ilmeisesti piilottanut. Naapurimme ovat kertoneet meille että tässä talossa on asunut kymmenen vuoden aikana ennen meitä neljä eri perhettä ja kaikki ovat eronneet. Toivottavasti ne työmiehet ovat edes lukeneet laput ja luulleet niitä minun panolistaksi, olisinpa tosi sonni edes jonkun mielestä.