Keskiviikko 12.5.
Sisäinen kello päättää herättää minut jo klo 5:00, enkä enään yritä pistää kampoihin. Raahaan maallisen tomumajani alakertaan ja väännän naamaan päivän ensimmäisen aamiaisen. Aamupäivä meneekin turvallisesti sisätiloissa netissä roikkuen, mutta sitten ulostaudun puutarhaan auringon hellittäväksi.
Arttukin ulkoilee kykettynä naruunsa, ja tänään näköjään vietätäänkin kissojen kansainvälistä kusipää-päivää. Se perkele kiertää narunsa kymmenen sekunnin välein jonkun risun ympärille ja tamppaa ärsyttävästi ristiin rastiin ympäri pihaa. Tunnin kimpoilun jälkeen alkaa hermo hirtää kiinni, ja karvakasa saa mennä sisälle nukkumaan turhan energiansa pois. Keli oli kuitenkin hieno ja ulkona ollessa vierähti käytännössä koko päivä.
Kun en itse osannut, niin naapurin Kimmo korjasi meidän molempien polkupyörät. Samalla hän möi renkaiksi omassa autotallissaan turhaan roikkuneet katusliksit, jotka ovat kapeammat ja matalammat kuin edelliset alla pyörineet traktorin renkaat. Ulkonäköön joutuu kuitenkin hieman totuttelemaan, fillari muuttui jotenkin niin nupon näköiseksi lasten rattaillaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, raihnainenkin jätkä kuitenkin pääsi nyt elämässään eteenpäin, koska pyörä rullasi niin kevyesti.
Illalla yksinäisessä (Marjatta nukkui jo) kisastupidossa saa Suomi-USA:n kanssa jännittää lopputulosta ihan viime sekunneille saakka, varsinkin 20 viimeistä. Vanha viisaus àla Matti: "Jos tämä hävitään muutan Kööpenhaminaan ja anon Ruotsin kansalaisuutta."
Yöllä Marjo palaa reissusta kotiin, ja minä herään siihenkin kun ulko-ovi aukeaa ja sitten vielä kun hän tulee nukkumaan, mutta en valita koska nyt on taas maailma radallaan. Jatkan heräilyä aamuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti