Italiassa 3. päivä

Keskiviikko 23.6.

Tänä aamuna on aikainen herätys ja kiireinen aamuhässäkkä, tarkoituksena on lähteä ihmettelemään keskellä järveä nököttävää
Monte Isolan saarta. Kävimme eilen katsomassa paikallisten kanssa aikataulusta,
että klo 10:30 lautta lähtee.

Vituiksihan lähtö menee ja auto liikahtaa pihasta kymmenisen minuuttia suunniteltua myöhemmin. Pitkäaikaisen parkkipaikan löytäminen keskustasta on mahdotonta ja lopulta on pakko pudottaa muut kyydistä ja viedä auto ainoaan paikkaan minkä tiedän: kirjaston parkkipaikalle. Mä juoksen liki kilometrin niin saatanasti takaisin laiturille, jossa ei tietenkään mitään lauttaa näy. Ihan turhaan revin keuhkoni - myöhässä on,
pakko istua ja painaa pää polviin.

Puolen tunnin odottelun jälkeen tutkimme aikataulua ja huomaamme kärpäsenkakan kokoisen vinoneliön olevan keskeltä musta eikä valkoinen. Ilmeisesti joku lomakauden aikataulu, joka on btw just nyt, eikä siis lauttaa vasta kuin klo 12:37.
Palaamme talolle hakemaan uimavarusteet, ja suuntaamme järven toisella puolella olevaan vesipuistoon.

Altaiden vesi on kylmää ja hylkään uimisen välittömästi mielestäni. Marjo pulahtaa altaaseen, ja uimavalvoja selittää minulle että pitäisi olla uimalakki. No ei ole, joten akka pois altaasta ja aurinkoa ottamaan. Saipahan Nelli sentään kahlata lastenaltaassa, jossa paikalliset pikku-berlusconit pitivät sellaista möykkää että jos oltaisiin Suomessa niin saatana...
Ilmakivääri olisi lastenkasvatuksen ykköstarvekalu jos minä saisin päättää.

Iltapäivä vietetään talomme puutarhassa, jossa Nelli kiusasi minua ja viimeisenä niittinä vieläpä pussasi. Mykistävä suoritus ja kanssamatkustajat haukkoivat henkeään.

Illalla palaamme vielä lauttarantaan ja jäätelöä syöden ihastelemme maisemia. Menemme vielä tarkistamaan lähibaarista että siellä on kelpo TV, ja huominen Italia-peli jalkapallon MM-kisoista näytetään siellä. Kukaan ei puhu englantia vaikka paikalla on parikymmentä ihmistä, mutta lopulta kysymyksemme menee jakeluun. Jääkaappipakastimen kokoinen työmies alkaa tuijottaa meitä ja sanoo: Italia, nostaa neljä sormea, osoittaa meitä ja sitten baaritiskiä. Jep, huomenna klo 16:00 tullaan tänne katsomaan. Mies toistaa koreografiansa pari kertaa ja saa sen vaikuttamaan melkeinpä uhkaukselta. 

Me luvataan tulla paikalle.

Illalla oloni heikkenee ja vietän levottoman kuumeisen yön.

Oikealla: kohusuudelma, huomatkaa että yritän estää tarraamalla neitoa otsasta.

Italiassa 2. päivä

Tiistai 22.6.

Aamupalan jälkeen laskeudumme koko orkesterin voimin Pisognen kylä-pahasen keskustaan (n. 10.000 asukasta - kunnes seuraava kylä alkaa ihan vierestä) etsimään apteekkia. Sata metriä kävelyä ja se on siinä! Paitsi ettei ollutkaan, täältä ei saakkaan reseptilääkkeitä vaan meidän pitääkin mennä ostoskeskuksen isoon apteekkiin. Kävellessämme sinne törmäämme sattumalta Marinaan ja lapsiin, ja hekin lähtevät vielä mukaan tulkkaamaan. 

Apteekkari nyökyttelee päätään ja tutkii reseptiäni, sitten saan paketin kortisonia: 4,85 euroa. Marjo oli jo kaivanut satasen valmiiksi kun odotteli perhekokoisen vatsansuojalääkkeen hintatasoa. Mies kysyy haluanko kuitin korvauksia varten, mutta kieltäytymällä päätin tarjota tämän kierroksen yhteiskunnalle. Kahvilassa istuessamme Andrea tilaa alkoholittoman aperitiivin jota paikalliset kuulemma ryystävät. Maku on kuin Camparissa,
ja kerron ettei suomalainen tuollaista juo ilman alkoholia.

Päivä vietetään talolla puutarhassa loikoillen ja tulevia päiviä suunnitellen. Lapsiperheen aloittaessa nukkumaan-show:n,
me lähdimme alas kylään syömään. Marina, Andrea ja Caterina odottivatkin siellä meitä ja siirryimme Pizzerian terassille.
Yllättävää kyllä, pizza oli melkeinpä pliisun makuista, suomalainen pitsa on runsaampaa ja rasvaisempaa.

Ruokailun jälkeen käymme hakemassa rantakahvilasta kylän parhaat jäätelöt ja juttelemmemme nauttien järven maisemista. Iltaa kohden nousee ukkosmyrsky ja Marjon kanssa lähdemme romanttiselle autoretkelle kaatosateeseen.
Ajamme toiselle puolelle järveä hotellin liepeille muistelemaan kahdeksan vuoden takaista reissuamme täällä.

Vasemmalla: taideteos rantabulevardilla
Oikealla: Lago d'Iseo - tyyntä myrskyn edellä.

Italia 1. päivä

Maanantai 21.6.

Aamu kahdeksalta nostamme kaksi matkalaukkua (max 15 kg) ja kaksi käsimatkatavaraa (max 10 kg) Vectran takakonttiin ja lähdemme kohti Tampereen Pirkkalan lentokenttää. Ensiksi vierailemme vanhojen tuttujen luona Ylöjärvellä, josta Kaija hyppää mukaan ja vie auton päivähoitoon Pasille, joka poistaa ruosteet helmoista.

Elokuvatähdet yksityskoneella... not!

Kentällä loppuseuruekin liittyy mukaan joukkoomme; Marjon veli Jouni, vaimonsa Maura ja heidän 2-vuotias riesa...ei kun kakara Nelli. Ryan-Air:n king-for-a-day -teeman mukaan saimme itse viedä laukkumme hihnalle, ja jonottaminen koneeseen oli yks härdelli. Konessa penkit kahdella kolmen rivissä, eikä tietenkään minkäänlaisia kallistussäätöjä.

Marjo, Jouni, Nelli ja Maura

Perille kuitenkin päästiin ja härdelli jatkui auto-vuokraamolla ja bussi-kuljetuksessa parkki-paikalle. Olimme etukäteen varanneet ja maksaneet farmari Ford Focuksen, mutta meille osoitetussa parkki-ruudussa kökötti farkku Astra. Kun painoin avaimesta keskuslukon auki, niin parin ruudun päässä oleva Fiat Croma päästi äänen ja vilkautti valojansa. Italiassa ei kaikki ole ihan sitä mitä pitäisi, mutta me olimme tyytyväisiä, koska saimme pykälää suuremman kärryn – ja hyvä niin. 5 x iso laukku, 5 x käsimatkatavara ja lastenrattaat täyttivät farkkuperän kattoa myöten. Luukku piti sulkea tosi varovasti, ettei takalasi poksahtaisi irti.

Navigaattorihan ei sitten toimi tunnelissa ja sillä kestää hetki päästä taas kartalle mukaan, niinpä kahden tunnelin välissä risteyksen kohdalla se ilmoitti yllättäen: tästä oikealle. Vauhtia oli 90 km/h ja siinä vaiheessa kun kysyin Jounilta: ai, tästä vai, oli jo 30 metriä liian myöhäistä. Maisemareitistä tuli pikkasen pitempi kuin oletettiin, mutta kylille päästiin ja sovittu tapaamispaikka marketin pihalta löytyi.

Marina on Marjon paikallinen kollega, ja me majoitumme hänen vuoren rinteellä olevaan villaansa. Talo on hänen perheensä entinen koti, mutta miehen kuoleman jälkeen he muuttivat alemmas laaksoon ”kaupunkiasuntoon”. Meidän majapaikka toimii nykyään tilana, jonne he kokoontuvat ystävien kanssa syömään tai juhlimaan, myös garden-party on ollut suosittua ajanvietettä tässä talossa – tai siis puutarhassa.

Että tämmöinen majatalo.

Kaupassa kävimme oikein urakalla ihmettelemään paikallista tavara-valikoimaa ja lähinnä niiden käyttötarkoitusta. Maidon osto oli ihan arpapeliä, jossa panoksena oli ettei Nelli ja Janne rupea kitisemään jos se ei olekaan juuri sellaista kuin Suomessa.


Einekset osuvat suurin piirtein kohdalleen, ja iltapala sujui ilman suurempaa draamaa - tai sitten ei. Kaksivuotias Nelli sai kuulla suomalaiseen, monipuoliseen kirosanavalikoimaan kuuluvaan reperuaariini noin 15 parasta kolmen sekunnin aikana, kun huomasin kortisoni-purkin jääneen Suomeen. Ai vittu mikä pässi voi jättää tärkeimmän lääkkeen himaansa, eihän sitä tarvita kuin kaksi kertaa päivässä, vittuvittuvittuvittusaatana... Resepti oli mukana, joten huomenna heti aamusta etsimään apteekkia ja toivomaan pelastusta.

Talliin ei mahtunut, parkattiin pusikkoon

Nukkumaan mennessä aion laittaa puhelimeni latautumaan, mutta huomaan että mukana on väärä, vanhan mallinen pyöreäpäinen laturi. Ja päivän idiootti-palkinto ojennetaan...

Vitutti niin paljon etten nukahtanut vasta kunnes olin ottanut unilääkkeen.