Perjantai 14.5.
Herätys jälleen kerran ihan liian aikaisin, ja nyt siitä oli sekin riesa että mulla olisi aika labraan klo 9:30, jolloin pitäisi antaa veri- ja virtsanäyte. Kusihätä on kuitenkin niin armoton, että jo ennen puoli kahdeksaa steppaan terveystalon ovella jonossa muiden hätähousujen kanssa. Käyn välillä aamiaisella himassa ja sitten takaisin verinäytettä antamaan omalla vuorolla.
Päivästä tulee aivan mahtava, ja sellaisia saadaan useita putkeen. Vedän grillikatoksesta jatkoroikalla sähköt puutarhapöydälle, joten saan tietokoneen ja kaiuttimen toimimaan pidempään kuin akulla. Me syömme ja kahvittelemme ulkona, ja minä väännän blogia mahtavassa auringon paahteessa. Rouva puutarhuri on sen näköinen että kohta nakki napsahtaa, ilmeisesti ruohon leikkuuta olisi tarjolla. Kävikin onnenpotku, se lykkii itse ruohon matalaksi kunhan minä vain nykäisen koneen sille käyntiin.
Lauantai 15.5.
Voi ei, taas aurinkoinen päivä puutarhassa, leiri taas pystyyn, popit soimaan ja blogia vääntämään. Naiset lähtivät käymään Ikeassa, ja minä vietin lokoisan päivän puutarhassa, broileria ruuaksi. Koska tunsin oloni lähes Clark Kent:in veroiseksi lähdin tasaaman päivän lekottelun kuntoilun merkeissä. Kapusin polkupyörän selkään ja kävin ajamassa puolen tunnin lenkin, ensi kerralla täytyy ottaa mukaan sykemittarikin. Lääkärin asettama 120:nen maksimipulssi taisi mennä reippaastikin yli - ainakin ylämäissä, varsinkiin siinä pitkässa ja jyrkässä jonka vedin seisaaltaan. Sen verran alkoi päätä vihloa, että särkylääkkeeseen joutui turvautumaan.
Sunnuntai 16.5.
Taas aivan samanlainen kokovartalogrillauspäivä kuin edellisetkin, siis ihan tavallista. Välillä kirjoitin tai surffasin pöydän luona ja kohta taas riippumatossa lukemassa, tai viltillä tai aurinkotuolilla tai sit mä söin tai join tai...
Illalla katsottiin Slummien Miljönääri loppuun. Saihan se Oscareita ja oli ihan jees, mutta jotenkin ei osunut. Taisi olla tyttöjen leffa. Päivän mieleenpainuvin tapahtuma koettiin kuitenkin kun naiset olivat käymässä nukkumaan. Minä olin päivällä käynyt kaupassa ja olin ostanut itselleni 4 pussia sokerittomia karkkeja ja vedin ahneuksissani ne kaikki huiviin. Seurauksena ensimmäiseksi aivan karmea kaasupallo mahaan ja sitten alkoi tulitus. Mun piti mennä alakertaan, koska muuten ne ei olisi voineet nukkua. Haju - joo oli paha, mutta se ääni! Perästä kuului ihan järkyttävä pärinä, ja sitä juttua riitti pitkään.
Maanantai 17.5.
Aurinko jatkaa mollotustaan, ja minä jouten oloa. Niin oli kova homma viritellä multimediat ulos ja sitten päätyä lukemaan kirjaa, että nukahdin tuolille. Anoppi luuli että vatsalle jäänestä kädestä olisi jäänyt jännä rusketusraja. Paskat mää mitään rusketu, mun mielestä iho on muuttunut vain keltaisemmaksi. Kävin fillaroimassa sykemittarilla varustettuna 40 minuutin lenkin. Olihan sitä siinäkin, vaikka piti varoakin pulssia. Huomenna pitäisi mennä Meilahteen antamaan näytteitä ja ottaa x-rayted keuhkopornokuva.
keskiviikko 26. toukokuuta 2010
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
Helatorstai
Torstai 13.5.
Aamulla Marjo nukkuu taas mun viekussa, which is nice. Minä kuitenkin herään paljon aikaisemmin kun hän. Pistän fb:ssä terveisiä kavereille jotka viettävät tänään firman bileitä, ja yllätävän haikea olo valtaa mielen, pitää nieleskellä pari kertaa vaikka ei leipää olekaan suussa. Aamiaisella sitten saa kahvia ja leipää ja kun väliaika on suoritettu lähden Marjatan kanssa ulos pesemään ikkunoita. Minun homma on kiivetä tikapuille ja pestä parvekkeen lasit ja toisen kerroksen ikkunat ulkopuolelta.
Sivuprojektina aloitamme kulahtaneen pienen puutarhapöydän ja kolmen kuppaisen tuolin öljyämisen. Marjatta sutii niin että Meksikon lahden tapahtumat ovat pikku roiskeita, ja minä käyn pesemässä hurjalla rutiinilla vielä hankalimmat paikat pation lasituksistakin. Kun hommat on saatu tehtyä niin ruusunenkin herää sopivasti uniltaan, ja tulee patsastelemaan työn raskaan raatajien seuraan. Aurinko paistaa silti risukasaankin täydeltä terältään ja ilma on todella hieno, terveisiä vaan bileisiin.
Ruuaksi syödään Merjan lähettämää hirven paistia, siitä tehtiin tänään pihvit ja hyvää oli. Naisetkin oikein asiasta tehden olivat ihmeissään kuinka ennakkoluuloista huolimatta liha ei ollutkaan niin voimakkaan makuista kuin poro. Kahden pintaan naiset tekevät lähtöä joillekin kotikutsuille, ilmeisesti tarjolla alusvaatteita tällä kertaa. Mielenkiintoista. Itse lähden Markun luo
it-tukeen, tänään lähtee Ubuntu laulamaan läppärissäkin, ainakin se on suuri suunnitelma.
Perillä leiri pystytetään terassille ja Markku alkaa manaamaan Bill Gatesia ulos koneesta. Minä pyörin tärkeänä ympyrää, heitän läppää Mikaelin kanssa ja ehdotan että voin ulkoiluttaa kissoja.
"No jos saat niille valjaat päälle niin jo on ihme."
Poika melkein kävelee niihin itse ja tyttö pitää ottaa hetkeksi polvien väliin, mutta kas - minusta on tullut jeesus, ja kissa suuntaavat pihalle. Isolla pihalla ne saavat mennä vapasti ja muistan säälien Arttu-reppanan narun ja pusikot mihin se jää sillä kiinni. Neljän tunnin vääntämisen jälkeen kone toimii Linux:lla, mutta Windows:kin jää sinne kaiken varalta. Kiitoksia vielä kerran Markulle suunniteltua suuremmasta urakasta. Etuna ensimmäiseksi huomaan jälleen kerran koneen paljon nopeamman käynnistymisen ja sammumisen, onhan siellä muutakin positiivista varastossa, mutta mitä sen aika näyttää.
Kotopuolessa istuskelemme pihalla naapureiden kanssa niitä-näitä jutellen, kunnes vesisade ajaa ihmiset sisälle aloittamaan virallisen illanvieton. Kino-Kekki esittää Slummien miljönääri -elokuvan teräväpiirtoversion,
katsomme siitä puolet, koska naiset lähtevät juuri siinä kohtaa nukkumaan. Itse siirryn interwebbiin, ja nysvään siellä puoli kahteen.
Aamulla Marjo nukkuu taas mun viekussa, which is nice. Minä kuitenkin herään paljon aikaisemmin kun hän. Pistän fb:ssä terveisiä kavereille jotka viettävät tänään firman bileitä, ja yllätävän haikea olo valtaa mielen, pitää nieleskellä pari kertaa vaikka ei leipää olekaan suussa. Aamiaisella sitten saa kahvia ja leipää ja kun väliaika on suoritettu lähden Marjatan kanssa ulos pesemään ikkunoita. Minun homma on kiivetä tikapuille ja pestä parvekkeen lasit ja toisen kerroksen ikkunat ulkopuolelta.
Sivuprojektina aloitamme kulahtaneen pienen puutarhapöydän ja kolmen kuppaisen tuolin öljyämisen. Marjatta sutii niin että Meksikon lahden tapahtumat ovat pikku roiskeita, ja minä käyn pesemässä hurjalla rutiinilla vielä hankalimmat paikat pation lasituksistakin. Kun hommat on saatu tehtyä niin ruusunenkin herää sopivasti uniltaan, ja tulee patsastelemaan työn raskaan raatajien seuraan. Aurinko paistaa silti risukasaankin täydeltä terältään ja ilma on todella hieno, terveisiä vaan bileisiin.
Ruuaksi syödään Merjan lähettämää hirven paistia, siitä tehtiin tänään pihvit ja hyvää oli. Naisetkin oikein asiasta tehden olivat ihmeissään kuinka ennakkoluuloista huolimatta liha ei ollutkaan niin voimakkaan makuista kuin poro. Kahden pintaan naiset tekevät lähtöä joillekin kotikutsuille, ilmeisesti tarjolla alusvaatteita tällä kertaa. Mielenkiintoista. Itse lähden Markun luo
it-tukeen, tänään lähtee Ubuntu laulamaan läppärissäkin, ainakin se on suuri suunnitelma.
Perillä leiri pystytetään terassille ja Markku alkaa manaamaan Bill Gatesia ulos koneesta. Minä pyörin tärkeänä ympyrää, heitän läppää Mikaelin kanssa ja ehdotan että voin ulkoiluttaa kissoja.
"No jos saat niille valjaat päälle niin jo on ihme."
Poika melkein kävelee niihin itse ja tyttö pitää ottaa hetkeksi polvien väliin, mutta kas - minusta on tullut jeesus, ja kissa suuntaavat pihalle. Isolla pihalla ne saavat mennä vapasti ja muistan säälien Arttu-reppanan narun ja pusikot mihin se jää sillä kiinni. Neljän tunnin vääntämisen jälkeen kone toimii Linux:lla, mutta Windows:kin jää sinne kaiken varalta. Kiitoksia vielä kerran Markulle suunniteltua suuremmasta urakasta. Etuna ensimmäiseksi huomaan jälleen kerran koneen paljon nopeamman käynnistymisen ja sammumisen, onhan siellä muutakin positiivista varastossa, mutta mitä sen aika näyttää.
Kotopuolessa istuskelemme pihalla naapureiden kanssa niitä-näitä jutellen, kunnes vesisade ajaa ihmiset sisälle aloittamaan virallisen illanvieton. Kino-Kekki esittää Slummien miljönääri -elokuvan teräväpiirtoversion,
katsomme siitä puolet, koska naiset lähtevät juuri siinä kohtaa nukkumaan. Itse siirryn interwebbiin, ja nysvään siellä puoli kahteen.
perjantai 21. toukokuuta 2010
Aurinko armas
Keskiviikko 12.5.
Sisäinen kello päättää herättää minut jo klo 5:00, enkä enään yritä pistää kampoihin. Raahaan maallisen tomumajani alakertaan ja väännän naamaan päivän ensimmäisen aamiaisen. Aamupäivä meneekin turvallisesti sisätiloissa netissä roikkuen, mutta sitten ulostaudun puutarhaan auringon hellittäväksi.
Arttukin ulkoilee kykettynä naruunsa, ja tänään näköjään vietätäänkin kissojen kansainvälistä kusipää-päivää. Se perkele kiertää narunsa kymmenen sekunnin välein jonkun risun ympärille ja tamppaa ärsyttävästi ristiin rastiin ympäri pihaa. Tunnin kimpoilun jälkeen alkaa hermo hirtää kiinni, ja karvakasa saa mennä sisälle nukkumaan turhan energiansa pois. Keli oli kuitenkin hieno ja ulkona ollessa vierähti käytännössä koko päivä.
Kun en itse osannut, niin naapurin Kimmo korjasi meidän molempien polkupyörät. Samalla hän möi renkaiksi omassa autotallissaan turhaan roikkuneet katusliksit, jotka ovat kapeammat ja matalammat kuin edelliset alla pyörineet traktorin renkaat. Ulkonäköön joutuu kuitenkin hieman totuttelemaan, fillari muuttui jotenkin niin nupon näköiseksi lasten rattaillaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, raihnainenkin jätkä kuitenkin pääsi nyt elämässään eteenpäin, koska pyörä rullasi niin kevyesti.
Illalla yksinäisessä (Marjatta nukkui jo) kisastupidossa saa Suomi-USA:n kanssa jännittää lopputulosta ihan viime sekunneille saakka, varsinkin 20 viimeistä. Vanha viisaus àla Matti: "Jos tämä hävitään muutan Kööpenhaminaan ja anon Ruotsin kansalaisuutta."
Yöllä Marjo palaa reissusta kotiin, ja minä herään siihenkin kun ulko-ovi aukeaa ja sitten vielä kun hän tulee nukkumaan, mutta en valita koska nyt on taas maailma radallaan. Jatkan heräilyä aamuun saakka.
Sisäinen kello päättää herättää minut jo klo 5:00, enkä enään yritä pistää kampoihin. Raahaan maallisen tomumajani alakertaan ja väännän naamaan päivän ensimmäisen aamiaisen. Aamupäivä meneekin turvallisesti sisätiloissa netissä roikkuen, mutta sitten ulostaudun puutarhaan auringon hellittäväksi.
Arttukin ulkoilee kykettynä naruunsa, ja tänään näköjään vietätäänkin kissojen kansainvälistä kusipää-päivää. Se perkele kiertää narunsa kymmenen sekunnin välein jonkun risun ympärille ja tamppaa ärsyttävästi ristiin rastiin ympäri pihaa. Tunnin kimpoilun jälkeen alkaa hermo hirtää kiinni, ja karvakasa saa mennä sisälle nukkumaan turhan energiansa pois. Keli oli kuitenkin hieno ja ulkona ollessa vierähti käytännössä koko päivä.
Kun en itse osannut, niin naapurin Kimmo korjasi meidän molempien polkupyörät. Samalla hän möi renkaiksi omassa autotallissaan turhaan roikkuneet katusliksit, jotka ovat kapeammat ja matalammat kuin edelliset alla pyörineet traktorin renkaat. Ulkonäköön joutuu kuitenkin hieman totuttelemaan, fillari muuttui jotenkin niin nupon näköiseksi lasten rattaillaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, raihnainenkin jätkä kuitenkin pääsi nyt elämässään eteenpäin, koska pyörä rullasi niin kevyesti.
Illalla yksinäisessä (Marjatta nukkui jo) kisastupidossa saa Suomi-USA:n kanssa jännittää lopputulosta ihan viime sekunneille saakka, varsinkin 20 viimeistä. Vanha viisaus àla Matti: "Jos tämä hävitään muutan Kööpenhaminaan ja anon Ruotsin kansalaisuutta."
Yöllä Marjo palaa reissusta kotiin, ja minä herään siihenkin kun ulko-ovi aukeaa ja sitten vielä kun hän tulee nukkumaan, mutta en valita koska nyt on taas maailma radallaan. Jatkan heräilyä aamuun saakka.
torstai 20. toukokuuta 2010
Heinolassa jyrää tai sitten ei
Tiistai 11.5.
Kapuan Marjon Golf:iin puoli yhdeltätoista ja suuntaan dieselin voimalla nokan kohti Heinolaa. Puolelta päivin parkkaan saman kiesin tätini vieraspaikalle. Raimo tulee jo valmiiksi vastaan autolle ja kävelemme terassille missä Erja ja Sinikka odottelevat.
Tilanne on siis tämä: he kaikki ovat äitini sisaruksia, enkä ole nähnyt Raimoa tai Erjaa varmaankaan 4-5 vuoteen. Sinikka, joka muuten on kummitätini, on tutumpi kasvo koska itse olen hänen lapsenlapsensa kummi ja näin ollen olemme nähneet useammin. Mainittakoon että he kaikki ovat aikojen alussa suurinpiirtein vaihtaneet minun paskavaippojani, joten henkinen yliote on jo valmiiksi menetetty.
Kahvilla istukellessamme juttu suuntautuu kuin eläkeläisillä ikään omien sairauksien kertomiseen ja vertailuun. "Tämä on niiiiiiiin kuultua juttua, mutta jotenkin minäkin voin nyt tähän nyt lähteä mukaan" naureskelen toisten elämäntarinoille. Järjestämme tautisen kilpailun, Sinikalla on pahin ihottuma, Erja voittaa syöpäsarjan, mun taudilla on vaikein nimi ja Raimolla on paras tatska. Hauskaa läppää riittää koko ajan, katselemme videoita erilaista häppeningeistä ja niissä seikkailee myös joitain pieniä sukulaisia joita en edes tiennyt olevan olemassa (pikakelataan paljon).
Neljältä syödään taas ruokaa lääkkeiden kyytipoikana, hirvenkäristystä ja perunoita puolukkahillolla on päivän menu, ja nostelen kaksi humisevaa läppäriä alas lattialle pois lautasten tieltä. Jotenkin tuo elektroniikka on ajautunut näppeihini ja päivitän Raimon ja Sinikan tämän päivään meininkiin mukaan tekemällä heille gmailin, naamakirjan ja iGooglen tilit.
Ruuan jälkeen paikalle saapuu myös kummityttöni perheensä kanssa. Joudun taistelemaan toisen koneen kanssa tovin ja saatuani sen valmiiksi rekisteröin keskustelusta korvissani lauseen: "...on tässä vähän itselläkin flunssainen olo ja lapsethan yskii koko ajan..." Se olikin sitten lähtömerkki meikäläiselle, kerään tavarani kasaan ja pakenen pöpöjä kotiin.
Kotona odottaa tyhjä jääkaappi, joten suunnistan cittariin täydentämään ruokavarastoja. Anopin kanssa sovimme puhelimessa, että hän jää vielä seuraavaksikin yöksi Jounin luo, joten yksi ylimääräinen ilta villiä poikamieselämää bonuksena tarjolla. Ilta meneekin reteesti ja täysin out of control tv:n äärellä, ja pitäähän sitä ihmisen vielä välillä syödäkin jotain.
Born to be wild - muttei koskaan himassa.
Kapuan Marjon Golf:iin puoli yhdeltätoista ja suuntaan dieselin voimalla nokan kohti Heinolaa. Puolelta päivin parkkaan saman kiesin tätini vieraspaikalle. Raimo tulee jo valmiiksi vastaan autolle ja kävelemme terassille missä Erja ja Sinikka odottelevat.
Tilanne on siis tämä: he kaikki ovat äitini sisaruksia, enkä ole nähnyt Raimoa tai Erjaa varmaankaan 4-5 vuoteen. Sinikka, joka muuten on kummitätini, on tutumpi kasvo koska itse olen hänen lapsenlapsensa kummi ja näin ollen olemme nähneet useammin. Mainittakoon että he kaikki ovat aikojen alussa suurinpiirtein vaihtaneet minun paskavaippojani, joten henkinen yliote on jo valmiiksi menetetty.
Kahvilla istukellessamme juttu suuntautuu kuin eläkeläisillä ikään omien sairauksien kertomiseen ja vertailuun. "Tämä on niiiiiiiin kuultua juttua, mutta jotenkin minäkin voin nyt tähän nyt lähteä mukaan" naureskelen toisten elämäntarinoille. Järjestämme tautisen kilpailun, Sinikalla on pahin ihottuma, Erja voittaa syöpäsarjan, mun taudilla on vaikein nimi ja Raimolla on paras tatska. Hauskaa läppää riittää koko ajan, katselemme videoita erilaista häppeningeistä ja niissä seikkailee myös joitain pieniä sukulaisia joita en edes tiennyt olevan olemassa (pikakelataan paljon).
Neljältä syödään taas ruokaa lääkkeiden kyytipoikana, hirvenkäristystä ja perunoita puolukkahillolla on päivän menu, ja nostelen kaksi humisevaa läppäriä alas lattialle pois lautasten tieltä. Jotenkin tuo elektroniikka on ajautunut näppeihini ja päivitän Raimon ja Sinikan tämän päivään meininkiin mukaan tekemällä heille gmailin, naamakirjan ja iGooglen tilit.
Ruuan jälkeen paikalle saapuu myös kummityttöni perheensä kanssa. Joudun taistelemaan toisen koneen kanssa tovin ja saatuani sen valmiiksi rekisteröin keskustelusta korvissani lauseen: "...on tässä vähän itselläkin flunssainen olo ja lapsethan yskii koko ajan..." Se olikin sitten lähtömerkki meikäläiselle, kerään tavarani kasaan ja pakenen pöpöjä kotiin.
Kotona odottaa tyhjä jääkaappi, joten suunnistan cittariin täydentämään ruokavarastoja. Anopin kanssa sovimme puhelimessa, että hän jää vielä seuraavaksikin yöksi Jounin luo, joten yksi ylimääräinen ilta villiä poikamieselämää bonuksena tarjolla. Ilta meneekin reteesti ja täysin out of control tv:n äärellä, ja pitäähän sitä ihmisen vielä välillä syödäkin jotain.
Born to be wild - muttei koskaan himassa.
keskiviikko 19. toukokuuta 2010
Home Alone 42
Maanantai 10.5.
Herään taas ihan liian aikaisin, ja kävelen vessaan kus... ”Mitäs helvettiä tuo roskakori tekee wc-istuimen päällä?” Pää sutii pari sekuntia tyhjää, kunnes muistan: virtsanäyte on annettava tänään ja olen ansoittanut pöntöt etten vahingossa käy kusella heti aamusta. Aamiaiselle siis hieman tukalammissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Kaivellessani lääkkeitäni löydän virtsanäytepurkin, -pipetin ja -näyteputkilon. Ai niin, mähän sain nämä perjantaina kun silloin ei mennyt ihan putkiloon. Kätevä tee-se-itse-mies hoitaa näytteenottonsa, syö aamiaisensa ja käy viemässä putkilon terveystalolle – helppoa ja vaivatonta, jos vain sen muistaa.
Yksin kotona tunnelmissa pyörittelen hetken peukaloita ja päädyn lopulta netin ihmeelliseen maailmaan. Jossain vaiheessa puhelinliittymäni operaattorin sivuille ja tajuan että tänään on laskutuskauden viimeinen päivä ja pankissa on 5 ja puoli tuntia puhetta ja 25 tekstaria. Tää jätkä lähtee kuin laukaus työpaikalle hakemaan kaverilta ostettua Nokian N97:ää.
Duunissa istun jo oman työpöydän takanakin ja tarkistan tilausten hintoja, eivät ihan osu kohdalleen, joten pistän äijät töihin muuttamaan ne. Luultavasti olen itse moiseen syypää, mutta it's good to be the king. Valtaisan duunifiiliksen kruunaa Ikea-lounas Teron ja Miran kanssa, me kaikki tilaamme kaksi kpl 8 lihapullan annosta / nenä, kun kerran olivat 2 euron tarjouksessa. Tero silmäilee puutarhakalustepihaa ja uudelleen sisustaa sitä samalla kun pistelee ruokaa suuhunsa, me nyökyttelemme vieressä (evvk).
Kotona alkaa hillitön puhelinrumba ja ostamani uusi bluetooth hf saa myös tulikasteensa. Uusi noksun puhelin tuntuu tosi hyvältä ja kiittelen vielä Miraa mahtavasta luurista. Soittelen osoitekirjaani läpi. Tätini Sinikka kertoo siskonsa Erjan ja veljensä Raimon olevan tulossa kylään, ja minun kalenterissanikin sattuu olemaan tilaa eikä kotonakaan ole muita kuin Arttu-kissa, joten sovimme treffit Heinolaan seuraavalle päivälle. Iltaa kohti alkavat jo ihmiset loppua ja vielä olisi pari tuntia höpötettävää, yritän löytää jonkun joka katsoisi Suomen lätkäpeliä, niin että voisin soittaa hänelle ja saada näin seuraa itselleni puhelimen välityksellä. Connecting people, you see. Kukaan ei tartu täkyyn, ja huutelen yksiksen rumia valkokankaalle, ja välillä Arttu käy ovella ihmeissään kurnuttamassa. ”No joo joo, enhän mä sulle huutanut vaan tuolle tuomarille...”, ei kissa tajua vaan luulee saavansa hudaa ja on närkästynyt moisesta epäoikeudenmukauisuudesta kun kerran ei ole tehnyt mitään tuhmaa, vielä.
Illan päätteeksi virrat tietokoneeseen, ja klo 1:45 jätin viestin fb:hen uudesta blogi sivusta. Huomenna on aikainen herätys, joten ajoissa siis nukkumaan.
Herään taas ihan liian aikaisin, ja kävelen vessaan kus... ”Mitäs helvettiä tuo roskakori tekee wc-istuimen päällä?” Pää sutii pari sekuntia tyhjää, kunnes muistan: virtsanäyte on annettava tänään ja olen ansoittanut pöntöt etten vahingossa käy kusella heti aamusta. Aamiaiselle siis hieman tukalammissa tunnelmissa kuin aikaisemmin. Kaivellessani lääkkeitäni löydän virtsanäytepurkin, -pipetin ja -näyteputkilon. Ai niin, mähän sain nämä perjantaina kun silloin ei mennyt ihan putkiloon. Kätevä tee-se-itse-mies hoitaa näytteenottonsa, syö aamiaisensa ja käy viemässä putkilon terveystalolle – helppoa ja vaivatonta, jos vain sen muistaa.
Yksin kotona tunnelmissa pyörittelen hetken peukaloita ja päädyn lopulta netin ihmeelliseen maailmaan. Jossain vaiheessa puhelinliittymäni operaattorin sivuille ja tajuan että tänään on laskutuskauden viimeinen päivä ja pankissa on 5 ja puoli tuntia puhetta ja 25 tekstaria. Tää jätkä lähtee kuin laukaus työpaikalle hakemaan kaverilta ostettua Nokian N97:ää.
Duunissa istun jo oman työpöydän takanakin ja tarkistan tilausten hintoja, eivät ihan osu kohdalleen, joten pistän äijät töihin muuttamaan ne. Luultavasti olen itse moiseen syypää, mutta it's good to be the king. Valtaisan duunifiiliksen kruunaa Ikea-lounas Teron ja Miran kanssa, me kaikki tilaamme kaksi kpl 8 lihapullan annosta / nenä, kun kerran olivat 2 euron tarjouksessa. Tero silmäilee puutarhakalustepihaa ja uudelleen sisustaa sitä samalla kun pistelee ruokaa suuhunsa, me nyökyttelemme vieressä (evvk).
Kotona alkaa hillitön puhelinrumba ja ostamani uusi bluetooth hf saa myös tulikasteensa. Uusi noksun puhelin tuntuu tosi hyvältä ja kiittelen vielä Miraa mahtavasta luurista. Soittelen osoitekirjaani läpi. Tätini Sinikka kertoo siskonsa Erjan ja veljensä Raimon olevan tulossa kylään, ja minun kalenterissanikin sattuu olemaan tilaa eikä kotonakaan ole muita kuin Arttu-kissa, joten sovimme treffit Heinolaan seuraavalle päivälle. Iltaa kohti alkavat jo ihmiset loppua ja vielä olisi pari tuntia höpötettävää, yritän löytää jonkun joka katsoisi Suomen lätkäpeliä, niin että voisin soittaa hänelle ja saada näin seuraa itselleni puhelimen välityksellä. Connecting people, you see. Kukaan ei tartu täkyyn, ja huutelen yksiksen rumia valkokankaalle, ja välillä Arttu käy ovella ihmeissään kurnuttamassa. ”No joo joo, enhän mä sulle huutanut vaan tuolle tuomarille...”, ei kissa tajua vaan luulee saavansa hudaa ja on närkästynyt moisesta epäoikeudenmukauisuudesta kun kerran ei ole tehnyt mitään tuhmaa, vielä.
Illan päätteeksi virrat tietokoneeseen, ja klo 1:45 jätin viestin fb:hen uudesta blogi sivusta. Huomenna on aikainen herätys, joten ajoissa siis nukkumaan.
lauantai 15. toukokuuta 2010
Äitienpäivä
Sunnuntai 9.5.
Näännyttävän yön jälkeen mietin aamiaisten välillä päivän toimintasuunnitelmaa, faktaahan on että olen yksikseni kolme päivää.
Tänään tulee formuloita, superbikeja ja valioliigan ratkaisuottelu, ruokaa löytyy kaapista ja lääkitys on kohdallaan, joten ei pässimpää. Eikä mun tarvi ihan ypöyksin olla, Markku on luvannut tulla jatkamaan ubuntu-asennuksia kahdelle tietokoneellemme, joten häntä odotellessa väännän blogia ja roikun netissä.
At noon, ring ring kello soi, ja it-support is in da house. Homman piti mennä kutakuikin näin: siirretään kaikki valokuvat ja musat sekä omat tiedostot ulkoiselle kovalevylle ja poistetaan koko Windows. Omat paineensa työlle asettaa syy-seurausketju, eli jos onnistumme hukkaamaan valokuvat voin allekirjoittaa avioeropaperit samantien, rouva näkisi sitten lapun pöydällä kun palaisti kotiin. Valokuvia on sitten ihan helvetisti, ja koska itse pääpiru on jossain Espanjan seutuvilla, emme tiedä voidaanko niitä yhtään karsia.
Kaikki talteen on päätös, mutta koska esimerkiksi Tansanian matkasta on omien kuvien lisäksi 3-4 matkakumppanin valokuvat on tuolta reissulta about 5000 kuvaa. Tiodonsiirrossa palaa aikaa ja parta kasvaa. Odotellessamme katsomme Suberbikejä Monzasta ja Markku muistelee kertaa kun oli itse siellä livenä seuraamaassa kisoja.
Kahden koneen kanssa taistelu alkaa muuttua pikkuhiljaa tappioksi joten välillä on hyvä syödä. Samanlaisia kanafileitä grillissä kuin eilen, mutta tällä kertaa spagetin kanssa. Feta-salaatti oli samaa, ja hyvältä maistui. Hyvä ruoka ja parempi asennus: yläkerran verkonpaino osoittautuikin yllättävän toimivaksi paketiksi, tuo vanha paska näytti hyvältä ja starttasi ja sammui silmänräpäyksessä vanhaan XP:hen verrattuna. Talon "uudempi" läppäri teki kuitenkin elämästä vaikeaa, näytönohjain oli niin ufo ettei uusi käyttöjärjestelmä saanut siitä mitään tolkkua. Ajatus turhaan tehdystä kuuden tunnin työstä alkoi vetämään hartioita lysyyn. Markku päättää jättää windows:it molempiin koneisiin, kaiken varalta, ja läppärin kanssahan se on nyt välttämättömyys. Insinöörin mieli ei halua antaa periksi ja hän aikoo tutkia kotonaan vielä netistä ajureita.
Vaikka en itse osallistunutkaan varsinaiseen asennukseen tai käytännön työhön, oli sen seuraaminen ja uusien juttujen ymmärtämisen yrittäminen sen verran kuluttavaa, että kovalevyltä katsottu formulakisa meni vähän torkahtelun puolelle. Sen jälkeen siiryin yläkertaan katsomaan Chelsea:n maali-iloittelua ja mestaruusjuhlia historiallisella yhden kauden maaliennätyksellä. Ei ollut kylläkään mun oma jengi, mutta lohtuna olikin ettei ManU voittanut mestaruutta. Tv:n parissa vierähti loppuilta,
kunnes lähdin treenaamaan nukkumista levottomien jalkojen kanssa
(olisihan se perin ikävää treenata ilman jalkoja).
Näännyttävän yön jälkeen mietin aamiaisten välillä päivän toimintasuunnitelmaa, faktaahan on että olen yksikseni kolme päivää.
Tänään tulee formuloita, superbikeja ja valioliigan ratkaisuottelu, ruokaa löytyy kaapista ja lääkitys on kohdallaan, joten ei pässimpää. Eikä mun tarvi ihan ypöyksin olla, Markku on luvannut tulla jatkamaan ubuntu-asennuksia kahdelle tietokoneellemme, joten häntä odotellessa väännän blogia ja roikun netissä.
At noon, ring ring kello soi, ja it-support is in da house. Homman piti mennä kutakuikin näin: siirretään kaikki valokuvat ja musat sekä omat tiedostot ulkoiselle kovalevylle ja poistetaan koko Windows. Omat paineensa työlle asettaa syy-seurausketju, eli jos onnistumme hukkaamaan valokuvat voin allekirjoittaa avioeropaperit samantien, rouva näkisi sitten lapun pöydällä kun palaisti kotiin. Valokuvia on sitten ihan helvetisti, ja koska itse pääpiru on jossain Espanjan seutuvilla, emme tiedä voidaanko niitä yhtään karsia.
Kaikki talteen on päätös, mutta koska esimerkiksi Tansanian matkasta on omien kuvien lisäksi 3-4 matkakumppanin valokuvat on tuolta reissulta about 5000 kuvaa. Tiodonsiirrossa palaa aikaa ja parta kasvaa. Odotellessamme katsomme Suberbikejä Monzasta ja Markku muistelee kertaa kun oli itse siellä livenä seuraamaassa kisoja.
Kahden koneen kanssa taistelu alkaa muuttua pikkuhiljaa tappioksi joten välillä on hyvä syödä. Samanlaisia kanafileitä grillissä kuin eilen, mutta tällä kertaa spagetin kanssa. Feta-salaatti oli samaa, ja hyvältä maistui. Hyvä ruoka ja parempi asennus: yläkerran verkonpaino osoittautuikin yllättävän toimivaksi paketiksi, tuo vanha paska näytti hyvältä ja starttasi ja sammui silmänräpäyksessä vanhaan XP:hen verrattuna. Talon "uudempi" läppäri teki kuitenkin elämästä vaikeaa, näytönohjain oli niin ufo ettei uusi käyttöjärjestelmä saanut siitä mitään tolkkua. Ajatus turhaan tehdystä kuuden tunnin työstä alkoi vetämään hartioita lysyyn. Markku päättää jättää windows:it molempiin koneisiin, kaiken varalta, ja läppärin kanssahan se on nyt välttämättömyys. Insinöörin mieli ei halua antaa periksi ja hän aikoo tutkia kotonaan vielä netistä ajureita.
Vaikka en itse osallistunutkaan varsinaiseen asennukseen tai käytännön työhön, oli sen seuraaminen ja uusien juttujen ymmärtämisen yrittäminen sen verran kuluttavaa, että kovalevyltä katsottu formulakisa meni vähän torkahtelun puolelle. Sen jälkeen siiryin yläkertaan katsomaan Chelsea:n maali-iloittelua ja mestaruusjuhlia historiallisella yhden kauden maaliennätyksellä. Ei ollut kylläkään mun oma jengi, mutta lohtuna olikin ettei ManU voittanut mestaruutta. Tv:n parissa vierähti loppuilta,
kunnes lähdin treenaamaan nukkumista levottomien jalkojen kanssa
(olisihan se perin ikävää treenata ilman jalkoja).
perjantai 14. toukokuuta 2010
Karuselli
Lauantai 8.5.
Aamiaisen jälkeen Marjo häipyy paikalta ja minä kulutan jotenkin aikaa odotellessani pohjoisen hurjia saapuvaksi, päivän ohjelmassa on Tour de Klaukkala. Ajellaan ympäriinsä muka tärkeänä etsien jotain, kunnes rouva huomaa Viirin kirppiksen. "Auto seis!" täti painaa kohti ovea (joka osoittautui vääräksi) ennen kuin auton pyörät ehtivät kunnolla pysähtyä. Isän kanssa pyöritään hetki ympyrää, kunnes pistämme auton parkkiin ja alamme parittaamaan hänen uutta (mun vanhaa) puhelinta bluetooth-yhteyteen auton kanssa. Tunti menee ennen kuin koko kopla on koossa taas, ja suuntaan isän Peugeot 307:n nokan kohti Citymarkettia. Voisin muuten ostaa tallaisen auton, mutta en voisi - tämä huutaa täysillä: lapsia kyydissä! Perillä kaupassa minä ostan elintarvikkeita kun vieraat tutustuvat muuhun valikoimaan. Kauppareisun jälkeen päräytämme himaan, josta poimimme kotiin palanneen Marjon kyytiin ja lähdemme kohti Uudenmaan leipää, kahvilaan olisi tarkoitus mennä syömään.
Tuppukylän kirous iskee kasvoille kun ovella huomaamme, että mesta menee kiinni lauantaisin klo 15:00. Eikun himaan tekemään safkaa, vaikka vieraat eivät haluakkaan olla vaivoiksi niin aivan sama, isännillä on nälkä. Marjo valmistaa ohuita broilerin pihvejä grillissä yrttipippurilla maustettuna, lohkoperunoita myöskin lämpenevät paistovadillaan grillissä ja lisukkeeksi freeshiä fetasalaattia. Älyttömän hyvää, kaikki maut piirtyvät makuhermojen kautta aivoihin kristallin kirkkaina, juuri tälläista ruuan pitää olla - selkeän simppeliä ilman turhaa kikkailua. Janne tykkää tästä (peukalo ylös). Vieraat alkavat ruuan jälkeen valmistautumaan pitkälle kotimatkalle, joten kerrataan hieman tietotekniikan ja mediaviestimien alkeita, ennen kuin vedetään piuhat irti ja kamat kantoon. Pösön nokka kääntyy kohti pohjoista, tack och adjö.
Iltaa kohti mun ihan hullu nälkä kiihdyttää vaatimuksensa ihan sfäärihin. Normaalien ruokien jälkeen klo 20:00 lääkkeen kanssa menee teetä ja meetvursti-oltermanni(17%)-hapankorppua, Lidl joku bagulette - kaksi leipää joiden päällä on lihaa ja rasvaa and stuff. Surullisen kuuluisan Tanska-lätkäpelin aikana lisää teetä ja leipää.
Yöllä roikun fb:ssä ja chättään työkaveri Antin kanssa, kunnes hän tuskastuu yhteyden tökkimiseen. Hänen kehoituksestaan teen asennuksen hänen ohjeidensa mukaan ja siiryyn messenger-maailmaan. Chatti laulaa sujuvasti ja kuulemma musat ja valokuvat vilahtavat kaverielle jakeluun nopeammin kuin facebookissa. Puoli kahdelta alkavat aivot vihdoinkin viestittämään väsymyksestä ja menen nukkumaan ilman unilääkettä.
Vaikka pää huutaa unta ja/tai lepoa, kroppa ei perkele vaan anna periksi vaan pitää kierrokset yllä. Jotenkin saan vaivutettua itseni välillä tajunnan rajamaille, mutta heräilen noin tunnin välein vilkuilemaan kelloa. Marjon taksi tulee häntä hakemaan klo 05:00 ja herään silloinkin, ja lopulta kuudelta annan periksi. En kertakaikkiaan jaksa yrittää nukkua, on liian raskasta yrittää rentoitaa itseään ja yrittää päästä uneen - mä olen ihan näännyksissä.
Onneksi kasilta pitää napata lisää kortisonia ja taas kone kiertää iloisesti.
Aamiaisen jälkeen Marjo häipyy paikalta ja minä kulutan jotenkin aikaa odotellessani pohjoisen hurjia saapuvaksi, päivän ohjelmassa on Tour de Klaukkala. Ajellaan ympäriinsä muka tärkeänä etsien jotain, kunnes rouva huomaa Viirin kirppiksen. "Auto seis!" täti painaa kohti ovea (joka osoittautui vääräksi) ennen kuin auton pyörät ehtivät kunnolla pysähtyä. Isän kanssa pyöritään hetki ympyrää, kunnes pistämme auton parkkiin ja alamme parittaamaan hänen uutta (mun vanhaa) puhelinta bluetooth-yhteyteen auton kanssa. Tunti menee ennen kuin koko kopla on koossa taas, ja suuntaan isän Peugeot 307:n nokan kohti Citymarkettia. Voisin muuten ostaa tallaisen auton, mutta en voisi - tämä huutaa täysillä: lapsia kyydissä! Perillä kaupassa minä ostan elintarvikkeita kun vieraat tutustuvat muuhun valikoimaan. Kauppareisun jälkeen päräytämme himaan, josta poimimme kotiin palanneen Marjon kyytiin ja lähdemme kohti Uudenmaan leipää, kahvilaan olisi tarkoitus mennä syömään.
Tuppukylän kirous iskee kasvoille kun ovella huomaamme, että mesta menee kiinni lauantaisin klo 15:00. Eikun himaan tekemään safkaa, vaikka vieraat eivät haluakkaan olla vaivoiksi niin aivan sama, isännillä on nälkä. Marjo valmistaa ohuita broilerin pihvejä grillissä yrttipippurilla maustettuna, lohkoperunoita myöskin lämpenevät paistovadillaan grillissä ja lisukkeeksi freeshiä fetasalaattia. Älyttömän hyvää, kaikki maut piirtyvät makuhermojen kautta aivoihin kristallin kirkkaina, juuri tälläista ruuan pitää olla - selkeän simppeliä ilman turhaa kikkailua. Janne tykkää tästä (peukalo ylös). Vieraat alkavat ruuan jälkeen valmistautumaan pitkälle kotimatkalle, joten kerrataan hieman tietotekniikan ja mediaviestimien alkeita, ennen kuin vedetään piuhat irti ja kamat kantoon. Pösön nokka kääntyy kohti pohjoista, tack och adjö.
Iltaa kohti mun ihan hullu nälkä kiihdyttää vaatimuksensa ihan sfäärihin. Normaalien ruokien jälkeen klo 20:00 lääkkeen kanssa menee teetä ja meetvursti-oltermanni(17%)-hapankorppua, Lidl joku bagulette - kaksi leipää joiden päällä on lihaa ja rasvaa and stuff. Surullisen kuuluisan Tanska-lätkäpelin aikana lisää teetä ja leipää.
Yöllä roikun fb:ssä ja chättään työkaveri Antin kanssa, kunnes hän tuskastuu yhteyden tökkimiseen. Hänen kehoituksestaan teen asennuksen hänen ohjeidensa mukaan ja siiryyn messenger-maailmaan. Chatti laulaa sujuvasti ja kuulemma musat ja valokuvat vilahtavat kaverielle jakeluun nopeammin kuin facebookissa. Puoli kahdelta alkavat aivot vihdoinkin viestittämään väsymyksestä ja menen nukkumaan ilman unilääkettä.
Vaikka pää huutaa unta ja/tai lepoa, kroppa ei perkele vaan anna periksi vaan pitää kierrokset yllä. Jotenkin saan vaivutettua itseni välillä tajunnan rajamaille, mutta heräilen noin tunnin välein vilkuilemaan kelloa. Marjon taksi tulee häntä hakemaan klo 05:00 ja herään silloinkin, ja lopulta kuudelta annan periksi. En kertakaikkiaan jaksa yrittää nukkua, on liian raskasta yrittää rentoitaa itseään ja yrittää päästä uneen - mä olen ihan näännyksissä.
Onneksi kasilta pitää napata lisää kortisonia ja taas kone kiertää iloisesti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)