Tiistai 4.5.
Aamiaisen jälkeen arvotaan tihkun määrää ja yritämme jatkaa piha-aidan raiskaamista. Ei onnistu, vettä sataa koko päivän ja apatia valtaa Kekkilän.
Katsotaan anopin kanssa elokuva ja sitten hänelle uusi raina pyörimään ja itse nettiin vääntämään blogia. Einestä ja tabuja välillä naamaan ja sit jatketaan elokuvien katselua. Pyöritään molemmat ihan zombeina, eikä mitään tapahdu. Marjokin muuttui brain dead:ksi samalla kun astui ovesta sisälle.
Katsoimme muuten tv:tä loppuillan, ja mä söin ja piereskelin - paljon.
M&M nukkumaan, mä nettiin ja saan väännettyä vielä yhden uuden sivun blogiin. Katselen tärisevää oikeaa kättäni, ja mieleeni muistuu naapurini kommentti muutaman päivän takaa: "Sullahan muuttui koko elämä, eihän sun kanssa voi edes ryypätä enään." Ainakin jotain pientä on muuttunut.
perjantai 7. toukokuuta 2010
Puutarhatonttu
Maanantai 3.5.
Monday again! Proggista pukkaa päälle ihan homona, kalenteri pyörii käsissä jo aamiaspöydässä, ja hyvä kun ehdin housuihini hypätä kun satelliittiasentaja kaartaa jo pihaan. Siinä Janne vähän kimpoilee pihan ja yläkerran väliä kun työstetään letkut seinän läpi, ja jossain kohtaa se pisti taas vähän puuskuttamaan, ja anoppi kävi torumaan.
Sisällä asentaja-kaveri ihasteli: Täällähän kunnon laitteet ja valkokangas, mutta missä subbari? Mun molemmissa pienen nakkikioskin kokoisissa kaiuttimissa on aktiivisubbari, ja musakanavalta pyörähti sopivasti soimaan Saden Soldier of Love. Ranne pyörähti volumella ja asentajan polvivahvistettujen työhousujen lahkeet kävivät lepattamaan.
"Jaa, tuntuuhan noista bassoa tulevan, mutta eikö tarvi subbaria?"
Pöljäkö olet, seuraavaksi sortuu seinät.
Perheessä on nyt siis uusi kovalevytallennin ja ziljoona uutta kanavaa ja osa vieläpä teräväpiirtona, edessä on loistava tulevaisuus ja perse kasvaa hometta. Puhelimella hoidetaan seuraavan tallentavan digiboksin (no, eihän mulla muita olekaan) ongelma. Laatuantennin Otto arveli että ei tule kuntoon, joten lähettää uuden ja palautan paskan kun muistan. Minulla on luottoa, jotkut vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset, ja kiitos Laatuantenni Oy ja Otto, Laatuantenni on hyvä lafka. Tack, Laatuantenni Oy ja Otto Hartikainen.
Aamupäivän jälkeen vuorossa on karkkipäivä, anoppi-Marjatta on ostanut minulle muutaman pussillisen vähäsokerisia viinikumikarkkeja ja -lakua.
Hyviä ovat, mutta oikeasti en kai saisi syödä niitäkään, joten itsekontrolli huutaa punasella kun karkit huhuilevat minulle kaapin perältä. Dynaaminen duo, tytär ja äiti auttoivat kuitenkin tuhoamaan karkkivarannot aikas nopeasti sitten kuitenkin.
Aurinko paistaa ja lähden puutarhaan piällysmieheksi, koska Marjatta ei pysy viittä minuuttia pitempään paikallaan, joten täytyy pistää mummo hommiin ettei sillä vaan poksahda suoni päästä, tai jotain. Mä vedin pitkät kalsaritkin +5 lämpöön ja aurinkoon. Oli villatakki ja pilottirotsi ja pipo ja kaikki mustia, aurinkolaseja myöten. Kerroin miten pensasaita pitäisi harventaa ja jaksoin istuskella kymmenisen minuuttia.
Seuraavan kymppiminuuttisen huidoin itse niillä saamarin puutarhasaksilla ja siitä seuraavat huohotin ja hikoilin koska varustus ei ollut kauheen
gore-tex. Muutaman kerran siinä keräilin itseni kasaan ja kohta taas sama rumba uusiksi. Hikinen iltapäivä puolestaan päättyi saunan lämpöön ja se oli, kuten sauna yleensä on, hemmetin mukavaa.
Meniköhän taas jotain pieleen - onko ok, jos naama on märkä ja sitä polttelee ja hampaasta on lohjennut pala? Iltateellä alkoi kuppi täristä oikeassa kädessä ja piti juoda vasemmalla kun se oli vakaa.
Monday again! Proggista pukkaa päälle ihan homona, kalenteri pyörii käsissä jo aamiaspöydässä, ja hyvä kun ehdin housuihini hypätä kun satelliittiasentaja kaartaa jo pihaan. Siinä Janne vähän kimpoilee pihan ja yläkerran väliä kun työstetään letkut seinän läpi, ja jossain kohtaa se pisti taas vähän puuskuttamaan, ja anoppi kävi torumaan.
Sisällä asentaja-kaveri ihasteli: Täällähän kunnon laitteet ja valkokangas, mutta missä subbari? Mun molemmissa pienen nakkikioskin kokoisissa kaiuttimissa on aktiivisubbari, ja musakanavalta pyörähti sopivasti soimaan Saden Soldier of Love. Ranne pyörähti volumella ja asentajan polvivahvistettujen työhousujen lahkeet kävivät lepattamaan.
"Jaa, tuntuuhan noista bassoa tulevan, mutta eikö tarvi subbaria?"
Pöljäkö olet, seuraavaksi sortuu seinät.
Perheessä on nyt siis uusi kovalevytallennin ja ziljoona uutta kanavaa ja osa vieläpä teräväpiirtona, edessä on loistava tulevaisuus ja perse kasvaa hometta. Puhelimella hoidetaan seuraavan tallentavan digiboksin (no, eihän mulla muita olekaan) ongelma. Laatuantennin Otto arveli että ei tule kuntoon, joten lähettää uuden ja palautan paskan kun muistan. Minulla on luottoa, jotkut vaan on tasa-arvoisempia kuin toiset, ja kiitos Laatuantenni Oy ja Otto, Laatuantenni on hyvä lafka. Tack, Laatuantenni Oy ja Otto Hartikainen.
Aamupäivän jälkeen vuorossa on karkkipäivä, anoppi-Marjatta on ostanut minulle muutaman pussillisen vähäsokerisia viinikumikarkkeja ja -lakua.
Hyviä ovat, mutta oikeasti en kai saisi syödä niitäkään, joten itsekontrolli huutaa punasella kun karkit huhuilevat minulle kaapin perältä. Dynaaminen duo, tytär ja äiti auttoivat kuitenkin tuhoamaan karkkivarannot aikas nopeasti sitten kuitenkin.
Aurinko paistaa ja lähden puutarhaan piällysmieheksi, koska Marjatta ei pysy viittä minuuttia pitempään paikallaan, joten täytyy pistää mummo hommiin ettei sillä vaan poksahda suoni päästä, tai jotain. Mä vedin pitkät kalsaritkin +5 lämpöön ja aurinkoon. Oli villatakki ja pilottirotsi ja pipo ja kaikki mustia, aurinkolaseja myöten. Kerroin miten pensasaita pitäisi harventaa ja jaksoin istuskella kymmenisen minuuttia.
Seuraavan kymppiminuuttisen huidoin itse niillä saamarin puutarhasaksilla ja siitä seuraavat huohotin ja hikoilin koska varustus ei ollut kauheen
gore-tex. Muutaman kerran siinä keräilin itseni kasaan ja kohta taas sama rumba uusiksi. Hikinen iltapäivä puolestaan päättyi saunan lämpöön ja se oli, kuten sauna yleensä on, hemmetin mukavaa.
Meniköhän taas jotain pieleen - onko ok, jos naama on märkä ja sitä polttelee ja hampaasta on lohjennut pala? Iltateellä alkoi kuppi täristä oikeassa kädessä ja piti juoda vasemmalla kun se oli vakaa.
tiistai 4. toukokuuta 2010
Vilttiketjusta peliin
Sunnuntai 2.5.
Erittäin levottoman yön jälkeen lopetan väkisin makaamisen klo 6:20, olen heräillyt tunnin välein hikisenä ja janoisena. Jälleen yksin ensimmäisellä aamiaisella, vaikka toisaalta on hyvä että toinen edes pystyy nyt nukkumaan. Olen kyllä mielummin itse sairas, kuin katsoisin vierestä tällaista show:ta.
Netissä roikun jo ennen aamuseitsämää, missäs kaikki muut? Klo 8:00:n lääkeaamiaiselle Marjokin saapuu ja ihmettelemme miten keho voi toipua tuollaisesta meltdown:sta kuntoon muutamassa tunnissa. Mä olen kivuttomassa tilassa ja kaikki tuntuu toimivan, kuten on toiminut päivittäin pitkin viikkoa.
Takaisin sängyssä ja pulssi on pitkästi yli 120. Hikeä alkaa kohta puskemaan ja tärinääkin havaittavissa ja punaiset pilkut lähestyvät. Home team scores! Mielestäni eilinen kyvyttömyys on nyt straighten up ja munat voi vetää myynnistä(kin). Vaihdan suunitelman lähteä ulos puutarhaan ja jäänkin sänkyyn tv:n äärelle. Pientä häikkää hapen saannin kanssa pari tuntia.
This woman is killing me, but I can live with that.
Kapuan taas puntarille ja edelleen 66,6 kg, johan on piru. Siitä tulikin mieleeni juttu jonka huomasin sairaalassa pestessäni hampaita. Kirjoittakaapa paperille ISOILLA kirjaimilla KEKKI ja oma SUKUNIMENNE, voitte laittaa siihen muitakin sukunimiä lisukkeeksi. Kääntäkää sitten paperi yläsalaisin (katolleen) ja lukekaa se peilin kautta. Jos elettäisiin pimeällä keskiajalla niin kukahan poltettaisiin roviolla? Pitkin päivää syön pari kertaa, kirjoittelen blogia ja Markku neuvoo miten saan asennettua sinne laskurinkin.
Myöhemmin iltapäivällä odottelen anoppia saapuvaksi vierailulle, tulee nopeesti ihan vaan pistäytymään kolmeksi viikoksi. Meillä on oikein hauska ilta, eikä mun tarvitse turvautua kuin 500 mg:n panadoliin jotta kestän äitiä ja tytärtä. Kun muut menevät nukkumaan, minä jatkan tietokoneella blogin kirjoittamista. Melkein puoli kaksi ja tuotos on valmis. Unitabsun vaikutusta odotellessa löydän Triinin linjoilta ja yö-chat alkaa, kunnes en jaksa tuo nuoremman naisen tahdissa ja menen nukkumaan.
Erittäin levottoman yön jälkeen lopetan väkisin makaamisen klo 6:20, olen heräillyt tunnin välein hikisenä ja janoisena. Jälleen yksin ensimmäisellä aamiaisella, vaikka toisaalta on hyvä että toinen edes pystyy nyt nukkumaan. Olen kyllä mielummin itse sairas, kuin katsoisin vierestä tällaista show:ta.
Netissä roikun jo ennen aamuseitsämää, missäs kaikki muut? Klo 8:00:n lääkeaamiaiselle Marjokin saapuu ja ihmettelemme miten keho voi toipua tuollaisesta meltdown:sta kuntoon muutamassa tunnissa. Mä olen kivuttomassa tilassa ja kaikki tuntuu toimivan, kuten on toiminut päivittäin pitkin viikkoa.
Takaisin sängyssä ja pulssi on pitkästi yli 120. Hikeä alkaa kohta puskemaan ja tärinääkin havaittavissa ja punaiset pilkut lähestyvät. Home team scores! Mielestäni eilinen kyvyttömyys on nyt straighten up ja munat voi vetää myynnistä(kin). Vaihdan suunitelman lähteä ulos puutarhaan ja jäänkin sänkyyn tv:n äärelle. Pientä häikkää hapen saannin kanssa pari tuntia.
This woman is killing me, but I can live with that.
Kapuan taas puntarille ja edelleen 66,6 kg, johan on piru. Siitä tulikin mieleeni juttu jonka huomasin sairaalassa pestessäni hampaita. Kirjoittakaapa paperille ISOILLA kirjaimilla KEKKI ja oma SUKUNIMENNE, voitte laittaa siihen muitakin sukunimiä lisukkeeksi. Kääntäkää sitten paperi yläsalaisin (katolleen) ja lukekaa se peilin kautta. Jos elettäisiin pimeällä keskiajalla niin kukahan poltettaisiin roviolla? Pitkin päivää syön pari kertaa, kirjoittelen blogia ja Markku neuvoo miten saan asennettua sinne laskurinkin.
Myöhemmin iltapäivällä odottelen anoppia saapuvaksi vierailulle, tulee nopeesti ihan vaan pistäytymään kolmeksi viikoksi. Meillä on oikein hauska ilta, eikä mun tarvitse turvautua kuin 500 mg:n panadoliin jotta kestän äitiä ja tytärtä. Kun muut menevät nukkumaan, minä jatkan tietokoneella blogin kirjoittamista. Melkein puoli kaksi ja tuotos on valmis. Unitabsun vaikutusta odotellessa löydän Triinin linjoilta ja yö-chat alkaa, kunnes en jaksa tuo nuoremman naisen tahdissa ja menen nukkumaan.
Vuoristorata
Lauantai 1.5.
Vapunpäivä alkaa aikaisin, kello ei ole edes seitsämää ja pim!-olen hereillä. Eipähän ole darraa ja se on oikeasti mukavaa, vaan eipä silti vappu tällä vuosituhannella ole Kekkilässä isommasti huppuja heiluttanut. Syön kaksi kertaa aamiaisen, ensiksi yksinäni ja sitten rouvan kanssa uusiksi parin tunnin kuluttua kun hän herää. Ei tule Hesaria joten netti auki ja viestimään FB:hen. Kaverini Markku ilmoittaa tulevansa kylään ja se aiheuttaa siivoushässäkän, mä joudun luutuamaan portaat ja jynssäämään molemmat vessanpytyt.
Kuka on kingi?
Ennen kuin vieras saapuu, sisuksiini uppoaa yksi hampurilainen kaikilla lisukkeilla ja feta-salaatti kylkeen, vielä on aamupäivä. Mukava nähdä oikeasti "uusia" kasvoja ja jutella niiden kanssa. Jotenkin homma lipsuu siihen että vieraileva tähti alkaa asentamaan Linuxia molemmille tietokoneille, saatanallinen Windows joka on tullut itsestään Bill Gates:stä saa nyt kyytiä. Tai ihan vielä, pidetään molemmat rinnan ja testaillaan toimiiko uutuus.
Väliaika: kahvia ja pannaria, kolmenlaista marmeladia ja sokeria on tarjolla. Minä syön kaksi palaa ja mukin kahvia, vadelma ja lakka (appelsiini ei maistunut) olivat tänään parhaat hillot. Samalla suoritamme kolmestaan Fazerin sininen -testin, kumpikin vakuttaa suklaan olevan kunnossa ja sitten minäkin maistan ja katsos kummaa: se on täydellisen hyvän makuista. Jotenkin aavistin sen, koska makuaisti on laskenut hälytysrajaansa niin että voin syödä melkein kuten aikaisemmin mutta aistin makuja silti parmmin.
Äijät vääntävät kovalevyjä solmuun vielä pari tuntia, kunnes on aika aloittaa päivällisvalmistelut.
Tänään grillaan ne Cittarista henkeni kaupalla hankkimani naudan sisäfileet ja viereen juures/vihannes-vuoka uunista. Marjon juoma on gran reservaa ja mun rasvatonta maitoa. Pihvi oli miellyttävän "naturalimente", enkä alkuun maustanut sitä ollenkaan. Loppua kohden heittelin yrtti- ja mustaapippiria lihan pintaan.
Illan elokuvana Kino-Kekki esitti:
Quentin Tarantinon - Inglorious Basterds
Raina on todellinen esimerkki miten tyyli pidetään loppuun saakka. Ne kaikki kunnianosoitukset vanhoille klassikoille, mistä leffasta on lainattu se alun tyttö juoksee niityllä -kohtaus? Oli jotenkin tutun oloinen. Homman todellinen juju on kuitenkin Tarantinon järkyttävän hyvä eteneminen dramatiikan rujouden ja hienojen kuvien myötä tarinansa kanssa, kaikesta aistii että tämän leffan tarkoitus on olla 20:n vuoden päästä maailman legendaarisin sotaleffa. David Bowien biisikin lähti soimaan niin dramaattisesti että sukat pyöri jaloissa. Pidän suhteellisen sata varmana että tämä oli parasta mitä 2010 on nähty ja tullaan näkemään. Sen verran raskas paketti kuitenkin, että uudelleen en sitä ainakaan vuoteen katso, tai kahteen.
******(6/5) "Paras" Janne Kekki, Jannen blogi.
Elokuvan katsomisen aikana sattui vähän kaikenlaista lisäohjelmaa. Aluksi haistoin Marjon viinin todella voimakkaasti kun siinä vierekkäin istuttiin, vaan eipä hätää osat tulevat kohta vaihtumaan. Leffan puolivälissä mulla tulee nälkä ja tankkaan itseäni teellä, parilla näkkärillä joissa on päällä meetwurstia, oltrmannia ja salatinlehti. Syön samalla raakana pari nakkia ja loput 4 otan mukaani ja napostelen ne elokuvaa katsoessa ja juon samalla kid's colaa. Päivän aikana olen lisäksi syönyt pari tervellisempää kuitupatukkaa välipalana.
Pistän jälleen kerran pausen päälle ja menen vessaan, kaivan lääkekaappia kun vaimoni ilmoittaa haluvansa seksiä. Kuulen itseni huutavan järkyttyneenä: "Nytkö?!" Ei perkele voi olla vittutotta... Jätkä istahtaa pytylle ja tunkee panadolia naamaansa koska päässä on jyskyttänyt jo tovin ja pumppukin tykyttää niin että sitä pitää puristaa toisella kädellä. Mä mietin, oikeesti mä mietin, nyt olisi mahdollisuus ansaita "Super Stud of the Year Award" tai toisaalta kostaa koko mieskunnan puolesta kaikki ne naisten "yllättävät" päänsäryt. Eihän tallaista saatana voi oikeasti tapahtua, että just sen kerran kun...niin voi vittu, olo on ihan perseestä...tämä on ihan kuin jostain helvetin huonosta elokuvasta... mä voisin alkaa itkeä. Fakta vaan on että mä olen niin huonona etten kykene, "Sorry babe, on vähän päänsäärkyä."
Ennen kun jatkamme elokuvan katselua, käyn pistämässä munani tarpeettomana myyntiin huuto.nettiin.
Lisää nöyrrytystä tulee jatkuvalla syötöllä. Koska en ole muumi, niin minulla on persereikä ja ilman sitä muuttuisin pikkuhiljaa vappupalloksi. Natsien ja liittoutuneiden kohkaamista katsellessamme huone muuttuu nopeasti kaasukammioksi, sinappikaasukammioksi. Pienen paussin jälkeen jatkamme tuuletusräppänät auki ja kynttilöitä polttaen, vaikka kontrasti hieman kärsiikin ja liekkien lepatus heiluttaa varjoja valkokankaalle. Lopulta aivan loistava elokuva loppuu ja kerrankin kaikille aistelle riittävästi ärsykkeitä.
Ennen nukkumaan menoa käyn puntarilla ja diginäyttöön välähtää 66,6 kg, eikä tätäkään sitten usko kukaan. Minua on alkanut palelemaan ja tärisen hieman samalla kun saan kipupisteitä ympäri kehoani, aivan kuin joku mennikäinen pyörisi sisälläni ja tökkisi sukkapuikolla umpimähkään. Pelottavimpia ovat kivut munuaisten seudulla, koska se on paikka joka most likely bragaa big time seuraavaksi. Ajatus munuaisten tähystyksestä ja koko sairaalarumban aloittamisesta alusta ei tunnu houkuttelevalta. Kaikkea mahdollista tabua naamariin, mutta siinä vaiheessa kun hampaat kalisevat ja koko ukko tärisee kuin horkassa alkaa paniikki nousta. Meitä molempia pelottaa, mä olen varma että aamulla tulee pihaan ambulanssi,
tai sitten se musta auto.
Vapunpäivä alkaa aikaisin, kello ei ole edes seitsämää ja pim!-olen hereillä. Eipähän ole darraa ja se on oikeasti mukavaa, vaan eipä silti vappu tällä vuosituhannella ole Kekkilässä isommasti huppuja heiluttanut. Syön kaksi kertaa aamiaisen, ensiksi yksinäni ja sitten rouvan kanssa uusiksi parin tunnin kuluttua kun hän herää. Ei tule Hesaria joten netti auki ja viestimään FB:hen. Kaverini Markku ilmoittaa tulevansa kylään ja se aiheuttaa siivoushässäkän, mä joudun luutuamaan portaat ja jynssäämään molemmat vessanpytyt.
Kuka on kingi?
Ennen kuin vieras saapuu, sisuksiini uppoaa yksi hampurilainen kaikilla lisukkeilla ja feta-salaatti kylkeen, vielä on aamupäivä. Mukava nähdä oikeasti "uusia" kasvoja ja jutella niiden kanssa. Jotenkin homma lipsuu siihen että vieraileva tähti alkaa asentamaan Linuxia molemmille tietokoneille, saatanallinen Windows joka on tullut itsestään Bill Gates:stä saa nyt kyytiä. Tai ihan vielä, pidetään molemmat rinnan ja testaillaan toimiiko uutuus.
Väliaika: kahvia ja pannaria, kolmenlaista marmeladia ja sokeria on tarjolla. Minä syön kaksi palaa ja mukin kahvia, vadelma ja lakka (appelsiini ei maistunut) olivat tänään parhaat hillot. Samalla suoritamme kolmestaan Fazerin sininen -testin, kumpikin vakuttaa suklaan olevan kunnossa ja sitten minäkin maistan ja katsos kummaa: se on täydellisen hyvän makuista. Jotenkin aavistin sen, koska makuaisti on laskenut hälytysrajaansa niin että voin syödä melkein kuten aikaisemmin mutta aistin makuja silti parmmin.
Äijät vääntävät kovalevyjä solmuun vielä pari tuntia, kunnes on aika aloittaa päivällisvalmistelut.
Tänään grillaan ne Cittarista henkeni kaupalla hankkimani naudan sisäfileet ja viereen juures/vihannes-vuoka uunista. Marjon juoma on gran reservaa ja mun rasvatonta maitoa. Pihvi oli miellyttävän "naturalimente", enkä alkuun maustanut sitä ollenkaan. Loppua kohden heittelin yrtti- ja mustaapippiria lihan pintaan.
Illan elokuvana Kino-Kekki esitti:
Quentin Tarantinon - Inglorious Basterds
Raina on todellinen esimerkki miten tyyli pidetään loppuun saakka. Ne kaikki kunnianosoitukset vanhoille klassikoille, mistä leffasta on lainattu se alun tyttö juoksee niityllä -kohtaus? Oli jotenkin tutun oloinen. Homman todellinen juju on kuitenkin Tarantinon järkyttävän hyvä eteneminen dramatiikan rujouden ja hienojen kuvien myötä tarinansa kanssa, kaikesta aistii että tämän leffan tarkoitus on olla 20:n vuoden päästä maailman legendaarisin sotaleffa. David Bowien biisikin lähti soimaan niin dramaattisesti että sukat pyöri jaloissa. Pidän suhteellisen sata varmana että tämä oli parasta mitä 2010 on nähty ja tullaan näkemään. Sen verran raskas paketti kuitenkin, että uudelleen en sitä ainakaan vuoteen katso, tai kahteen.
******(6/5) "Paras" Janne Kekki, Jannen blogi.
Elokuvan katsomisen aikana sattui vähän kaikenlaista lisäohjelmaa. Aluksi haistoin Marjon viinin todella voimakkaasti kun siinä vierekkäin istuttiin, vaan eipä hätää osat tulevat kohta vaihtumaan. Leffan puolivälissä mulla tulee nälkä ja tankkaan itseäni teellä, parilla näkkärillä joissa on päällä meetwurstia, oltrmannia ja salatinlehti. Syön samalla raakana pari nakkia ja loput 4 otan mukaani ja napostelen ne elokuvaa katsoessa ja juon samalla kid's colaa. Päivän aikana olen lisäksi syönyt pari tervellisempää kuitupatukkaa välipalana.
Pistän jälleen kerran pausen päälle ja menen vessaan, kaivan lääkekaappia kun vaimoni ilmoittaa haluvansa seksiä. Kuulen itseni huutavan järkyttyneenä: "Nytkö?!" Ei perkele voi olla vittutotta... Jätkä istahtaa pytylle ja tunkee panadolia naamaansa koska päässä on jyskyttänyt jo tovin ja pumppukin tykyttää niin että sitä pitää puristaa toisella kädellä. Mä mietin, oikeesti mä mietin, nyt olisi mahdollisuus ansaita "Super Stud of the Year Award" tai toisaalta kostaa koko mieskunnan puolesta kaikki ne naisten "yllättävät" päänsäryt. Eihän tallaista saatana voi oikeasti tapahtua, että just sen kerran kun...niin voi vittu, olo on ihan perseestä...tämä on ihan kuin jostain helvetin huonosta elokuvasta... mä voisin alkaa itkeä. Fakta vaan on että mä olen niin huonona etten kykene, "Sorry babe, on vähän päänsäärkyä."
Ennen kun jatkamme elokuvan katselua, käyn pistämässä munani tarpeettomana myyntiin huuto.nettiin.
Lisää nöyrrytystä tulee jatkuvalla syötöllä. Koska en ole muumi, niin minulla on persereikä ja ilman sitä muuttuisin pikkuhiljaa vappupalloksi. Natsien ja liittoutuneiden kohkaamista katsellessamme huone muuttuu nopeasti kaasukammioksi, sinappikaasukammioksi. Pienen paussin jälkeen jatkamme tuuletusräppänät auki ja kynttilöitä polttaen, vaikka kontrasti hieman kärsiikin ja liekkien lepatus heiluttaa varjoja valkokankaalle. Lopulta aivan loistava elokuva loppuu ja kerrankin kaikille aistelle riittävästi ärsykkeitä.
Ennen nukkumaan menoa käyn puntarilla ja diginäyttöön välähtää 66,6 kg, eikä tätäkään sitten usko kukaan. Minua on alkanut palelemaan ja tärisen hieman samalla kun saan kipupisteitä ympäri kehoani, aivan kuin joku mennikäinen pyörisi sisälläni ja tökkisi sukkapuikolla umpimähkään. Pelottavimpia ovat kivut munuaisten seudulla, koska se on paikka joka most likely bragaa big time seuraavaksi. Ajatus munuaisten tähystyksestä ja koko sairaalarumban aloittamisesta alusta ei tunnu houkuttelevalta. Kaikkea mahdollista tabua naamariin, mutta siinä vaiheessa kun hampaat kalisevat ja koko ukko tärisee kuin horkassa alkaa paniikki nousta. Meitä molempia pelottaa, mä olen varma että aamulla tulee pihaan ambulanssi,
tai sitten se musta auto.
maanantai 3. toukokuuta 2010
Vappuaatto
Perjantai 30.4.
Wanhusten tapaan olen hereillä jo kukonlaulun aikaan eli ennen seitsämää. Tänään on kuitenkin hyvä syy herätä ja syöda aamiainen tavallista aikaisemmin, olen menossa aamupäivällä antamaan ensimmäisen kontrollinäytteen terveystalolle. Tänään myös putoaa kortisoniannokseni 60 mg:sta 45 mg:aan, siis -25% ale! Josko aina nälkä ja koko ajan hereillä meininki vähän hellittäisi, niin voisi ottaa unitblettejakin rauhallisemmin. Tiesittekö muuten että ne on kolmiolääkkeitä?
Marssin vapun hengessä laboratorioon jossa pyöritellään hetki paperita ja sovitaan tulevia tapaamisia. Käteen neula ja purkki verta, toiseen käteen kikkeli ja purkki kusta, ja pois. Samalla reissulla uskakaltaudun, nyt siis olen ensimmäistä kertaa viikkoon muiden ihmisten keskuudessa, hakemaan apteekista lisää kortisoni-pillereitä, toivottavasti siellä ei ollut sairaita hakemassa lääkkeitä. Viereisessä pikkukaupassa ei ole muita asiakkaita, ja uskallan valikoida hieman pidempään tuotteita hyllyltä. Eikos kuitenkin kohta ala jengiä puskemaan mökkiin jatkuvalla syötöllä, ja minä nappaan nakkipaketit ja maitopurkit kainaloon ja vähän äkkiä haneen. Pahin on kuitenkin vielä edessä, grilliin pitää saada läskiä tirisemään ja parhaat lihat löytyvät Citymarketista. Ei siellä mikään ruuhka klo 11 ole, mutta minä näen piruja ihan joka puolella. Hermot ovat pinnassa, pitää melkein pistää kädet taskuun etten rupea tönimään ihmisiä kauemmaksi levittelemästä bakteerejaan. Onneksi mikään tautinen kakara ei tule eteen kikkailemaan,
mä olisin varmaan potkaissut tai jotain.
Puolen päivän jälkeen tuorein blogijulkaisukin lentää pesästä ja alkaa pop-kirjoittajan vapaapäivä. Puutarhassa lueskelen ja juon kahvia, lopulta jutellaan naapurin Kimmon kanssa elämää suurempia kunnes viltistä huolimatta on jo pirun kylmä. Eilinen urheilupäivä joko vaikuttaa tai sitten ei, mutta mun pitää taas ottaa 500 mg Panadolia, jo toinen päivä putkeen pain killerillä.
Mä just pääsin noista kamoista eroon, and now they keep pulling me back.
Ruokapöydässä alan miettiä syönkö paljon vai en. Aamiaiseksi jogurttia, tuoremehua, leipää kinkulla, oltermannilla ja kurkulla ja kahvia. Söin aamuseikkaluni jälkeen 75%:n annoksen normaalista setistäni lohta ja keittojuureksia, leipää ja maitoa ja parin tunnin päästä samanlainen setti uudestaan. Vappulounaaksi (taisi olla jo päivällisaika) 6 Wigrenin (Popsin kokoisia) lihanakkeja ja perunasalaattia. Tv:n ääressä yksi itsetehty hampurilainen. Illalla vielä teetä ja pari hapankorppua.
Painoni olin saanut hilattua ennen koko tätä hässäkkää yli 70 kilon (about puoli kiloa yli), sairaalassa painoin 67 kg. Syöttöporsaana olon jälkeen painan 68 kiloa, pitäisiköhän sitä dietille? Ne jotka eivät ole minua nähneet niin olen 183 cm pitkä, joten olisin 80 kiloisena normaalivartaloinen.
Sängyssä pulssikin on kova, melkein näen punaisia pilkkuja... home team scores! Viime kerrasta olikin kulunut ihan liikaa aikaa, ja jos tässä kerran kuolemaan ruvetaan niin sitten näin. Tänään riittää puolikas unitabletti.
Wanhusten tapaan olen hereillä jo kukonlaulun aikaan eli ennen seitsämää. Tänään on kuitenkin hyvä syy herätä ja syöda aamiainen tavallista aikaisemmin, olen menossa aamupäivällä antamaan ensimmäisen kontrollinäytteen terveystalolle. Tänään myös putoaa kortisoniannokseni 60 mg:sta 45 mg:aan, siis -25% ale! Josko aina nälkä ja koko ajan hereillä meininki vähän hellittäisi, niin voisi ottaa unitblettejakin rauhallisemmin. Tiesittekö muuten että ne on kolmiolääkkeitä?
Marssin vapun hengessä laboratorioon jossa pyöritellään hetki paperita ja sovitaan tulevia tapaamisia. Käteen neula ja purkki verta, toiseen käteen kikkeli ja purkki kusta, ja pois. Samalla reissulla uskakaltaudun, nyt siis olen ensimmäistä kertaa viikkoon muiden ihmisten keskuudessa, hakemaan apteekista lisää kortisoni-pillereitä, toivottavasti siellä ei ollut sairaita hakemassa lääkkeitä. Viereisessä pikkukaupassa ei ole muita asiakkaita, ja uskallan valikoida hieman pidempään tuotteita hyllyltä. Eikos kuitenkin kohta ala jengiä puskemaan mökkiin jatkuvalla syötöllä, ja minä nappaan nakkipaketit ja maitopurkit kainaloon ja vähän äkkiä haneen. Pahin on kuitenkin vielä edessä, grilliin pitää saada läskiä tirisemään ja parhaat lihat löytyvät Citymarketista. Ei siellä mikään ruuhka klo 11 ole, mutta minä näen piruja ihan joka puolella. Hermot ovat pinnassa, pitää melkein pistää kädet taskuun etten rupea tönimään ihmisiä kauemmaksi levittelemästä bakteerejaan. Onneksi mikään tautinen kakara ei tule eteen kikkailemaan,
mä olisin varmaan potkaissut tai jotain.
Puolen päivän jälkeen tuorein blogijulkaisukin lentää pesästä ja alkaa pop-kirjoittajan vapaapäivä. Puutarhassa lueskelen ja juon kahvia, lopulta jutellaan naapurin Kimmon kanssa elämää suurempia kunnes viltistä huolimatta on jo pirun kylmä. Eilinen urheilupäivä joko vaikuttaa tai sitten ei, mutta mun pitää taas ottaa 500 mg Panadolia, jo toinen päivä putkeen pain killerillä.
Mä just pääsin noista kamoista eroon, and now they keep pulling me back.
Ruokapöydässä alan miettiä syönkö paljon vai en. Aamiaiseksi jogurttia, tuoremehua, leipää kinkulla, oltermannilla ja kurkulla ja kahvia. Söin aamuseikkaluni jälkeen 75%:n annoksen normaalista setistäni lohta ja keittojuureksia, leipää ja maitoa ja parin tunnin päästä samanlainen setti uudestaan. Vappulounaaksi (taisi olla jo päivällisaika) 6 Wigrenin (Popsin kokoisia) lihanakkeja ja perunasalaattia. Tv:n ääressä yksi itsetehty hampurilainen. Illalla vielä teetä ja pari hapankorppua.
Painoni olin saanut hilattua ennen koko tätä hässäkkää yli 70 kilon (about puoli kiloa yli), sairaalassa painoin 67 kg. Syöttöporsaana olon jälkeen painan 68 kiloa, pitäisiköhän sitä dietille? Ne jotka eivät ole minua nähneet niin olen 183 cm pitkä, joten olisin 80 kiloisena normaalivartaloinen.
Sängyssä pulssikin on kova, melkein näen punaisia pilkkuja... home team scores! Viime kerrasta olikin kulunut ihan liikaa aikaa, ja jos tässä kerran kuolemaan ruvetaan niin sitten näin. Tänään riittää puolikas unitabletti.
Paha karma
Torstai 29.4.
Normipäivä: herätys klo 7:30, aamiaiselle ja lääkkeet kasilta leivän ja kahvin seassa kitusiin, vaimo lähtee ansaitsemaan elantoa perheelleen ja herra vapaamatkustaja voi aloittaa itsensä näpelöimisen tietokoneella...eiku näpelöi itsekseen tietokonetta. Kirjoitin blogia ja naamakirjailin puoli kahteentoista, kun rouva palasi kuin bumerangi lähteäkseen hetikohta nopean lounaan jälkeen kampaajalle frisyyri-tuning:iin. Itsekin suoritan lounaan ja naputtelen best seller:ni valmiiksi ja klikkaan sen nettiin jakeluun. Aamupäivä meni kuin siivillä, ja nyt on aika suorittaa urotöitä.
Olin käynyt pihalla pyörimässä jo muutamana päivänä aikaisemmin, mutta nyt olin päättänyt kävellä urheilusuorituksenomaisesti ennalta suunnittelemani reitin. Koska söin jatkuvasti enkä liikkunut mitenkään, muuttuisi vartaloni sivuprofiili pakostakin lähitulevaisuudessa muistuttamaan raskaana olevaa suolatikkua joka on vähän kostunut. Lääkärini varoitti että syke ei saa toipumisviikolla koskaan nousta yli 120:nen, joten melkein virtin itseeni pulssimittarin ja gps-paikantiminen, koska se olisi niin minun tapaistani aloittaa "vakavasti" ylipäätään asioiden tekeminen. Äijä nyt kuitenkin aikoi kiertää 300 metrin rinkiä pari kolme kertaa, joten tällä kertaa jätin teknologian himaan.
Alkulämmittelyksi 5 kevyttä vatsalihasta, 5 kevyttä selkälihasta ja 5 viisi neiti-etunojaa polvet koukussa. Korostetun varovaisesti ja veto-vaiheessa ulos hengittäen, tyylikkään rauhallista toimintaa. Suutelen hauiksiani ja alan pukeutumaan ulkovarustukseen. Vedän mustien housujen kanssa ison lämpimän mustan fleece-puseron, mustan pipon ja hanskat ja mustat Yoko Onot päähän. Lenkkarit on ihan pakko laittaa jalkaan,
koska nyt on urheilusta kysymys.
Köpöttelen jo loivaa ylämäkeä ja näen taloni vasemmalla, en poistu talon läheisyydestä yli 200 metrin päähän. Hengitys on raskaanpaa kuin normaalisti, mutta en vielä puuskuta. Hitto kuin valkoiset tennarit suorastaa häikäisevät silmään, ja että voi ihminen näyttääkin typerältä. Siispä päätän häipyä muiden näkösältä ja kiertää korttelin pientä kotitietäni pitkin. Pitkällisen harkinnan johtopäätöksenä totean olevan etenemisominaisuuksiltani aivan loppu n.400 metrin jälkeen. Viimeinen niitti oli vanhempi rouva joka tupakkaa polttaen ulkoilutti koiraansa ja pyyhkäisi minusta ohi niin että jättövirtaus aiheutti henkilökohtaiseen ilmanvastukseeni aerodynaamisen tyhjiön ja minä sakkasin siihen. Laahustan 200 metriä takaisin kotiin ja huomatkaa, koska nyt piti urheilla ja vituiksi meni, niin teen samat viiden sarjat kuin alkulämmittelyksi.
"Saatana, nyt mä oon hyvä ihminen!"
Marjo tekee päivälliseksi hampurilaisia: itsepaistettua jauhelihaa, punasipulia ja tomaattia, myös cheddar-juusto käy pannulla sulamassa. Lisukkeeksi suolakurkkuviipaleita, ananasta, raikas salaatinlehti, hampurilaismajoneesia (american dressing), ketsuppia ja sinappiakin. Toiselle puolelle lautasta tuoretta itsetehtyä feta-salaattia ja lasi kylmää maitoa. Vielä kuin hengittäminen sujuisi niin olisi paljon helpompi niellä,
siitä huolimatta kymmenen tähteä kokille.
Sohvalla maatessani alkaa käydä selväksi, että keuhkoista ei nyt irtoa verenkiertoon sovittua määrää happea aivoihin toimitettavaksi. Päätä on särkenyt jo riitävän kauan, ja ihan vitusti. Pakko vetää tonninen Panadoli, joka ei tunnetusti juurikaan auta, ja toivoa - niin mitä? Että olisit joussut perkele? Ääliömäisen tempaukseni hinta on niin kivulias että voin nähdä jo sen punaisina täplinä, eikä hengitys tasaannu millään. Ehkäpä tätä blogia ei pidäkään lähettää lääkärini nähtäväksi, koska hän ei varmastikkaan ilahtusi lukemastaan ja minä joudun tapaamaan hänet vielä monta kertaa. Mutta hei, eikös ne lääkärit joudu vannomaan sellaisen Oidipuksen-valan,
ettei saa lyödä toista, ainakaan äitiään...
Loppuillan irvistelyjen lomassa vedän myös pahoinvointi- ja lopulta unilääkkeen, eikä fiilis kohene sanottavammin. Nukkumatti pelastaisi mutta saapuu kovin hitaasti, päätän myydä sille hipille vähän käytetyt lenkkarini, niin pääsisi kovempaa. Tai ostais vittu mopon!
Normipäivä: herätys klo 7:30, aamiaiselle ja lääkkeet kasilta leivän ja kahvin seassa kitusiin, vaimo lähtee ansaitsemaan elantoa perheelleen ja herra vapaamatkustaja voi aloittaa itsensä näpelöimisen tietokoneella...eiku näpelöi itsekseen tietokonetta. Kirjoitin blogia ja naamakirjailin puoli kahteentoista, kun rouva palasi kuin bumerangi lähteäkseen hetikohta nopean lounaan jälkeen kampaajalle frisyyri-tuning:iin. Itsekin suoritan lounaan ja naputtelen best seller:ni valmiiksi ja klikkaan sen nettiin jakeluun. Aamupäivä meni kuin siivillä, ja nyt on aika suorittaa urotöitä.
Olin käynyt pihalla pyörimässä jo muutamana päivänä aikaisemmin, mutta nyt olin päättänyt kävellä urheilusuorituksenomaisesti ennalta suunnittelemani reitin. Koska söin jatkuvasti enkä liikkunut mitenkään, muuttuisi vartaloni sivuprofiili pakostakin lähitulevaisuudessa muistuttamaan raskaana olevaa suolatikkua joka on vähän kostunut. Lääkärini varoitti että syke ei saa toipumisviikolla koskaan nousta yli 120:nen, joten melkein virtin itseeni pulssimittarin ja gps-paikantiminen, koska se olisi niin minun tapaistani aloittaa "vakavasti" ylipäätään asioiden tekeminen. Äijä nyt kuitenkin aikoi kiertää 300 metrin rinkiä pari kolme kertaa, joten tällä kertaa jätin teknologian himaan.
Alkulämmittelyksi 5 kevyttä vatsalihasta, 5 kevyttä selkälihasta ja 5 viisi neiti-etunojaa polvet koukussa. Korostetun varovaisesti ja veto-vaiheessa ulos hengittäen, tyylikkään rauhallista toimintaa. Suutelen hauiksiani ja alan pukeutumaan ulkovarustukseen. Vedän mustien housujen kanssa ison lämpimän mustan fleece-puseron, mustan pipon ja hanskat ja mustat Yoko Onot päähän. Lenkkarit on ihan pakko laittaa jalkaan,
koska nyt on urheilusta kysymys.
Köpöttelen jo loivaa ylämäkeä ja näen taloni vasemmalla, en poistu talon läheisyydestä yli 200 metrin päähän. Hengitys on raskaanpaa kuin normaalisti, mutta en vielä puuskuta. Hitto kuin valkoiset tennarit suorastaa häikäisevät silmään, ja että voi ihminen näyttääkin typerältä. Siispä päätän häipyä muiden näkösältä ja kiertää korttelin pientä kotitietäni pitkin. Pitkällisen harkinnan johtopäätöksenä totean olevan etenemisominaisuuksiltani aivan loppu n.400 metrin jälkeen. Viimeinen niitti oli vanhempi rouva joka tupakkaa polttaen ulkoilutti koiraansa ja pyyhkäisi minusta ohi niin että jättövirtaus aiheutti henkilökohtaiseen ilmanvastukseeni aerodynaamisen tyhjiön ja minä sakkasin siihen. Laahustan 200 metriä takaisin kotiin ja huomatkaa, koska nyt piti urheilla ja vituiksi meni, niin teen samat viiden sarjat kuin alkulämmittelyksi.
"Saatana, nyt mä oon hyvä ihminen!"
Marjo tekee päivälliseksi hampurilaisia: itsepaistettua jauhelihaa, punasipulia ja tomaattia, myös cheddar-juusto käy pannulla sulamassa. Lisukkeeksi suolakurkkuviipaleita, ananasta, raikas salaatinlehti, hampurilaismajoneesia (american dressing), ketsuppia ja sinappiakin. Toiselle puolelle lautasta tuoretta itsetehtyä feta-salaattia ja lasi kylmää maitoa. Vielä kuin hengittäminen sujuisi niin olisi paljon helpompi niellä,
siitä huolimatta kymmenen tähteä kokille.
Sohvalla maatessani alkaa käydä selväksi, että keuhkoista ei nyt irtoa verenkiertoon sovittua määrää happea aivoihin toimitettavaksi. Päätä on särkenyt jo riitävän kauan, ja ihan vitusti. Pakko vetää tonninen Panadoli, joka ei tunnetusti juurikaan auta, ja toivoa - niin mitä? Että olisit joussut perkele? Ääliömäisen tempaukseni hinta on niin kivulias että voin nähdä jo sen punaisina täplinä, eikä hengitys tasaannu millään. Ehkäpä tätä blogia ei pidäkään lähettää lääkärini nähtäväksi, koska hän ei varmastikkaan ilahtusi lukemastaan ja minä joudun tapaamaan hänet vielä monta kertaa. Mutta hei, eikös ne lääkärit joudu vannomaan sellaisen Oidipuksen-valan,
ettei saa lyödä toista, ainakaan äitiään...
Loppuillan irvistelyjen lomassa vedän myös pahoinvointi- ja lopulta unilääkkeen, eikä fiilis kohene sanottavammin. Nukkumatti pelastaisi mutta saapuu kovin hitaasti, päätän myydä sille hipille vähän käytetyt lenkkarini, niin pääsisi kovempaa. Tai ostais vittu mopon!
sunnuntai 2. toukokuuta 2010
Vallankumous syö lapsensa
Tiistai 27.4. & keskiviikko 28.4.
VAROITUS: tämä kirjoitus on tylsä
Janne singahtaa sängystä kuin hauki purkasta ja vetää aamulääkityksen huiviin samalla kuin facebook ja blogi pyörivät tietokoneen ruudulla. Odottelen ihmisten kommentteja ja palautetta edellisen illan pakerruksestani, samalla kirjoitan seuraavaa seikkailua.
Tunnen yltyvää pahenevaa tarvetta kommunikoida kaikkien kanssa sähköisesti, silloin ei edes pöpöt tartu, paitsi jos menee sormi suuhun. Käsidesi tulee tarpeeseen pakollisilla ruokatankkauksilla, joita on edelleen päivässä useita, koska näppis ja hiiri taida olla niitä kodin hygieenisimpiä paikkoja. Syödessäni huomaan että leivän päällä on pikkuhiljaa normaalit oltermannit ja meetwurstit, maku ei töki joten helpotusta ruokavalioon luvassa. Kokeilen taas Fazerin sinistä ja sekin menee, ei tosin innosta syömään toista, jotain jää vielä hampaankoloon.
Tiistaina kirjoitin kaksi blogikirjoitusta ja keskiviikkona myös kaksi. Keskiviikkona lisäksi kehitin itselleni semi-sydärin kun blogin värit sekosiva. Saipahan kiroilla pari tuntia huolella. Päivän mittaan myös söin lääkettä ja ruokaa, juttelin Marjon kanssa, mutta en muista laitoinko edes vaatteita päälle. Taisin pyyhältää Hugh Hefnerinä kylpytakki-päällä,
no joo sillä on silkkinen mulla frotee.
Toisena päivänä kävin ulkona tai jopa molempina, mutta päämissio noina päivinä oli blogi, sitä minä ajattelin, työstin ja hengitin. Sinällänsä hieno tunne kun sisällä palaa iso liekki, joka jättää kaiken muun autopilotille. Ja miksi näin? Palaute ihmisiltä oli hienoa ja rohkaisevaa ja se yllytti nostamaan rimaa ja yrittämään vastaamaan kysyntään. Alkoi olla jo jonoa palvelupisteelle, jengi alkoi jo vaatimaan uutta matskua, mutta siitä huolimatta tai itse asiassa juuri siitä syystä: ISO kiitos kaikille kommenteista ja kehuista, niistä minä pidän.
Nyt tätä kirjoittaessani huomaan ongelman: jos kirjoittaa blogia koko ajan, ei ole mitään kirjoitettavaa sen päivän tapahtumista. Täytyy varmaankin syödä pari kiloa banaaneja, heitellä kuoret ympäri taloa ja alkaa kävellä huolettomasti huoneesta toiseen, josko sitten tapahtuisi jotain mistä voisi vitsiä vääntää.
Rehkimistä välttelevä kirjoittaminen on juurikin sitä mitä lääkäri minulle periaatteessa määräsi, ja senpä vuoksi lähden huomenna kuntoilemaan.
Hopi hopi...
VAROITUS: tämä kirjoitus on tylsä
Janne singahtaa sängystä kuin hauki purkasta ja vetää aamulääkityksen huiviin samalla kuin facebook ja blogi pyörivät tietokoneen ruudulla. Odottelen ihmisten kommentteja ja palautetta edellisen illan pakerruksestani, samalla kirjoitan seuraavaa seikkailua.
Tunnen yltyvää pahenevaa tarvetta kommunikoida kaikkien kanssa sähköisesti, silloin ei edes pöpöt tartu, paitsi jos menee sormi suuhun. Käsidesi tulee tarpeeseen pakollisilla ruokatankkauksilla, joita on edelleen päivässä useita, koska näppis ja hiiri taida olla niitä kodin hygieenisimpiä paikkoja. Syödessäni huomaan että leivän päällä on pikkuhiljaa normaalit oltermannit ja meetwurstit, maku ei töki joten helpotusta ruokavalioon luvassa. Kokeilen taas Fazerin sinistä ja sekin menee, ei tosin innosta syömään toista, jotain jää vielä hampaankoloon.
Tiistaina kirjoitin kaksi blogikirjoitusta ja keskiviikkona myös kaksi. Keskiviikkona lisäksi kehitin itselleni semi-sydärin kun blogin värit sekosiva. Saipahan kiroilla pari tuntia huolella. Päivän mittaan myös söin lääkettä ja ruokaa, juttelin Marjon kanssa, mutta en muista laitoinko edes vaatteita päälle. Taisin pyyhältää Hugh Hefnerinä kylpytakki-päällä,
no joo sillä on silkkinen mulla frotee.
Toisena päivänä kävin ulkona tai jopa molempina, mutta päämissio noina päivinä oli blogi, sitä minä ajattelin, työstin ja hengitin. Sinällänsä hieno tunne kun sisällä palaa iso liekki, joka jättää kaiken muun autopilotille. Ja miksi näin? Palaute ihmisiltä oli hienoa ja rohkaisevaa ja se yllytti nostamaan rimaa ja yrittämään vastaamaan kysyntään. Alkoi olla jo jonoa palvelupisteelle, jengi alkoi jo vaatimaan uutta matskua, mutta siitä huolimatta tai itse asiassa juuri siitä syystä: ISO kiitos kaikille kommenteista ja kehuista, niistä minä pidän.
Nyt tätä kirjoittaessani huomaan ongelman: jos kirjoittaa blogia koko ajan, ei ole mitään kirjoitettavaa sen päivän tapahtumista. Täytyy varmaankin syödä pari kiloa banaaneja, heitellä kuoret ympäri taloa ja alkaa kävellä huolettomasti huoneesta toiseen, josko sitten tapahtuisi jotain mistä voisi vitsiä vääntää.
Rehkimistä välttelevä kirjoittaminen on juurikin sitä mitä lääkäri minulle periaatteessa määräsi, ja senpä vuoksi lähden huomenna kuntoilemaan.
Hopi hopi...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)