David Lynch vierailee

Lauantai 24.4.
Haistan veren enkä meinaa saada henkeä, piinaavat muistot palaavat tajuntaani ja pulssi kiihtyy. Pelokkaat silmät pälylevät ympäristöä etsien uhkaavan tunteen aiheuttajaa.
Onneksi saan vihdoinkin niistettyä veriset räkäpallerot nenäliinaan ja vedän ahnaasti happea sieraimieni kautta.

Ensimmäinen yö kotona on takana ja uni oli parempaa kuin sairaalassa ikinä, vaikka se olikin kaukana täydellisestä. Aamiaisella tutkin postia ja löydän kirjeen Hyvinkään sairaalasta. Joko ne nyt laskun lähettävät? Kirjeessä on yhteenveto taudin tutkimuksista ja kiinnitän huomiota riviin jossa sanotaan: poskionteloista ei löytynyt saalista. Muistelen viikon takaista kivuliasta perjantaita ja sitä lievää pettymyksen tunnetta ettei nenästäni pullahtanutkaan samanlaista jalkapallon kokoista keltaista limaklönttiä kuten armeija-aikana. Ehkäpä yksi tai puolikas krediitti takaisin Terveystalolle, paitsi että mä katsoin Hyvinkäällä hoitajan kanssa omaa röntgenkuvaani ja siinä näkyi puurot sieraimessa.

Päätä jomottaa eikä tv:n katselu onnistu yhtään paremmin kuin eilen, silmät ovat valonarat ja joudun pitämään aurinkolaseja sisälläkin. - jossa ilma alkaa tuntua  hieman tunkkaiselta. Pukeudun arktisesti pipoon, hanskoihin ja toppatakkiin. Vedän jalkaani uudet juoksemattomat lenkkarini ja köpöttelen ulos +5C ulkoilmaan tyylittömät pokat naamalla.

Lumi lentää ilmassa ja hengitän raskaasti, olen aivan liian hengästynyt ja silti käsivarren lihakset jatkavat ponnistelujaan. Hälytyskellot alkavat soimaan ja sitten kuulen viisaan menninkäisen sanat päässäni: "Ei pidä rehkiä, ei ole leikin asia ruveta levittämään talven viimeistä lumikasaa pitkin nurmikkoa". Pihvejä grillaava ruma jättiläinen ottaa pois lumilapion ja piilottaa sen, sanon isälleni heipat ja suljen puhelimen. Veljeni-Mika kerää ruuat tarjottimelle ja käskee seuraamaan sisälle syömään. Minä laahustan huohottaen  perässä, nyt kieltämättä nolottaa oma hölmöily.

Lautaselta löytyy paljon hyvää syötävää, mutta makuaisti tökkää parissa sellaisessa kohtaa mikä on ennen mennyt alas. Pahin tuttavuus oli chiliketsuppi, johon kukaan ei oikein enään uskaltanut koskea gastronomisen paasaukseni jälkeen.

Tumma kaunotar tutkii omaa ruokaansa uteliaana ja yrittää selvittää mistä se on tehty, mutta vieressä meuhkaava vihreä hirviö on jatkuvan örvellyksensä ja maiskuttelun lisäksi alkanut haista ehdalle paskalle. Hirviö nuokkuu välillä tuolillansa, vaikka se tuntuu olevan illan isäntä joita kaksi noitaa palvelee. Hyvä ja paha noita (kumpi on kumpi) lähinnä kohottelevat kulmakarvojaan ja vaihtavat katseitaan kun olento päästää ääniä tai hajuja. Kaunotar katsoo omaa rakasta rumaa jättiläistä, jota kammottava käry ei tunnu häiritsevän, vaan hän selittää hirviölle jotain monsterista, Ducatin Monsterista.

Lääkeiden sivuvaikutuksena mainittakoon ilmavaivat, ja tuhnuttelin täysin estottomasti ruokapyödässä. Veljeni tyttöystävä-Luisa on ainut jolla on eri sukunimi kuin meillä muilla (toistaiseksi), ja hän tuntui selvästi kiusaantuvan ympärilleni levittämästä tunnelmasta. Marjon mielestä myös suulla puhutut juttuni olivat olleet erinomaisen huonoja läpi ruokailun ja Merjakin oli sitä mieltä että kahdessa promillessa olen ollut joskus fiksumpaa seuraa.

Iltaa vietetään jutustellen ja kuulumisia vaihdellen vieraiden istuessa sohvalla ja minä olen levittänyt patjan olohuoneen lattialle. Siinä oli hyvä vihreässä hupparissani ja aurinkolasit päässä lepäillä ja pier...niin meillä muuten paloi monta kynttilää. Kun muut alkoivat katsomaan valokuvia Marjon Tansanian matkasta, niin minä kokeilin jälleen televisiota.

Oli myöhä, noita oli juuri siivonnut koko keittion ja ruokailutilan ja kiipesi väsyneenä portaita kohti makuukammiotaan kun SE alkoi. Seiniä tärisyttävä luihin ja ytimiin menevä järisyttävä hirviön kuorsaus. Mikään kirvestä pienempi tarvekalu ei tulisi hiljentämään tuota pärinää. Tuskastuneena hän otti tyynynsä ja täkkinsä mukaan ja palasi takaisin alakertaan nukkumaan kapealle patjalle. Kuorsauksen ääni tunki silti läpi talon kerroksesta toiseen, kateellisena hän ajatteli toista noitaa joka jo nukkui omassa kammiossaan häiriintymättä. Kynttilöitä ei vielä uskaltanut sammuttaa, joten valokin kävi silmään kuten myös haju. Korinaa kuunnelessaan hän ei enään ollut varma halusiko hän olla se hyvä vai paha noita.