Meilahdessa alkaa tapahtua

Siitä se antibiootti laitetaan sisään, 

mutta ei ole tehonnut! Crp tänään 160...

19. huhtikuuta 2010

Sunnuntai 18.4. 

Meilahden Hiltonissa 8. kerros / osasto 82.
(se on se sairaala pöljät) Olo on hyvä ja Marjo (vaimo) on saapunut puolentoista tunnin visiitille, tuoden samalla ajanvietettä mukanaan. Hänen poistuttua veljeni tyttö-ystävineen (1 kpl) saapuu katsomaan formula-kilpailua kanssani. Olo alkaa kuitenkin iltaa kohti heikkenemään, päänsärky ja tukkoinen olo saapuvat myös seurakseni. Kaivan kuulokkeet päähän ja napsautan radion auki, siellä soi Jenni Vartiaisen "Mä en haluu kuolla tänä yönä". Eihän tällaista tapahdu kuin elokuvissa, ufo-tauti, enne-biisi, mitä vielä?

Mainitaan nyt tässä kohtaa sairaalaan sängyt, jotka olivat samanlaiset kuin Hyvinkäälläkin. Niissä on keinokuituinen pintalakana, josta on helppo pyyhkäistä kuset ja paskat pois, jos ja kun kontrolli pettää. Se keinokuitu hiostaa ihan helvetisti. Vaikka sairaalan pellepuku onkin suht väljä, niin varsinkin istuvassa asennossa huomaat kohta kalsareiden sauman olevan tyköistuvasti perseessä. Minä ladoin täkkini ja kolme pyyheliinaa alleni, jotta sain mahdollisimman paljon luonnonmateriaalia tuon kammottavan keksinnön päälle. Auttoi se vähän.

Ensimmäinen yö - Danten helvetti
Picture this: on keskiyö, päätä särkee, vituttaa, nokka on tukossa ja on hiostavan kuuma. Ilma on paksuna kuuden hengitysvaikeuksista kärsivän miehen läsnäolosta, neljä kuorsaa epätahtiin, viides lukee (lamppu hohkaa) ja syö sipsejä rapisuttaen pussia häpeilemättä. Minä valvon vaikka on korvatulpat ja pimennyslappu silmillä niin uni ei nappaa, nyt tuli jo äitiä ikävä.

Jotenkin sitten ilmeisesti nukahdin, koska heräsin 6:45 vieruskaverin puhelimen soittoääneen. Tässä kohtaa pieni tarkennus, kaverit ovat kaikki yli 50 ja niiden kännyköiden soittoäänet on TÄBÖILLÄ että varmasti kuulee, ja sit tään sankarin asia oli "Eiku, täällä vielä nukkuu kaikki".
No vittu ei nukunut enään. This place is killing me.

Maanantai
Pomo ja työkaveri kävivät tervehtimässä, vaimo ja broidi kävivät myös - siinä olivat hyvät uutiset. Alkoi  henkilökohtainen kivulias helvetti, tulehdusarvot about 160. Särkylääkkeet eivät tehonneet, nenä ei vetänyt vieläkään ja silmät eivät kestäneet pätkääkään valoa. Törmäilin käytävällä laput silmillä matkalla vessaan, pimensin huoneen ja papparaiset katselivat kulmiensa alta etäisesti minulta näyttävää hikolevaa ukkosenjohdatinta joka kerää itseensä koko ajan lisää kipua ja pahaa oloa. Mä oikeasti valitin ja tuskailin ja heittelehdin siinä sängyllä ja olin vihainen - todella vihainen.

Toinen yö - hetki paratiisissa
Heräsin klo 03:30 eikä mitään kipuja. Minulla olisi seuraavana päivänä keuhkojen tähystys enkä saanut syödä klo 04:00 jälkeen, joten vedin 30 minuuttia onnessani muroja ja leipää ja lopuksi hengitin kuumaa vesihöyryä ja sain tukkoisen nenänkin auki. Se oli hieno hetki, olo oli kuin delfiinillä
(vaikka se käykin haukkaamassa happea pinnalta),
kun tunsin hengittäväni kuin veden alla.

Tiistai - tähystys
Tämä on se iso juttu miksi täällä oltiin ja kieltämättä pelotti. Pahinta oli puudutusaineen maku jota vedin henkeen keuhkojen saattamiseksi kivuttomaan tilaan. Sitten letku suusta sisään ja ne katselivat monitorista mistä rupeaisivat nyppimään paloja. Ylilääkärillä kuulosti olevan homma sen verran hyvin hanskassa, että minä relasin ja keskityin hengittämään yskimättä. Siisti ja nopea suoritus ja haluan kiittää koko tiimiä hyvästä työstä, säädöt oli hyvät ja renkaat toimi koko...

Pimmenyslaput otsalla, hämärän rajamailla.

Loppupäivä toivuttiin happiletkuissa, Marjo toi läppärin ja tulehdusarvot rikkoivat 180 rajan. Illalla järjestettiin huoneessa kisastudio futiksen mestareiden liigaottelua varten, eka nukahti jo ennen aloituspotkua. Eipä tullut mellakkaa, eikä heitelty pyörätuoleja ikkunoista pihalle - paska peli.

Keskiviikko
Herään ilman mitään kolotusta tai kipua, tuntuu aivan mahtavalta olla ilman flunssaa kolmen viikon jälkeen. Kaverita kävi kahvilla ja kaikilla oli niin mukavaa. Minulla oli niin vauhti päällä,
että antoivat unilääkettä että edes joku nukkuisi osastolla.

Torstai - tarkkailupäivä
Herättivät perkeleet puoli tuntia liian aikaisin - suu käy ja ilmassa on kapinahenkeä ja uhoa. Kuulen että ehkäpä huomenna himaan - myyty!

Perjantai
Show käyntiin heti aamusta, perinteisten antibioottien jälkeen minua nesteytetään litran verran suonen sisäisesti, pumppu painaa tavaraa sisuksiin kaksi tuntia. Pahoinvointitabletit naamariin ja nestepussi vaihdetaan syklofosfamidiin - samaan solumyrkkyyn jota käytetään syöpäpotilaiden hoidossa. Ilman tätä ainetta minun  ennustetettu elinaikani olisi yksi vuosi (12,5 kk). Make it or brake it, mämmit pysyvät sisällä ja jätkä sen kuin porskuttaa. Tunnin pumppauksen jälkeen vaihdetaan taas litran nestepussiin ja odotellaan taas pari tuntia kun sähköpumppu surraa.

Yhden paikkeilla piuhat revitään irti ja mä vaihdan siviilit päälle. Lääkärin kanssa käydään hoitojuttuja ja lääkkeitä läpi, niitä saakin syödä paljon ja monta kertaa päivässä. Homma etenee viikon periodeilla, tarkkailukäynti paikallisessa terveyskeskuksessa ja kolmen viikon välein Meilahteen tapaamaan vanhaa kunnon sähköpumppua. Saikkua tuli 2 kk, mutta koska viimeinen (jos kaikki menee ok) syklo-hoito on kolmen kk:n päästä, niin luulen...Ja sen jälkeen vasta olisi tarkoitus aloittaa paluu normaalin,
miten voimia riittää.

Nyt otettaisiin kuitenkin ihan rauhallisesti, ei saa rehkiä eikä tavata vieraita ihmisiä - EIKÄ varsinkaan niiskuttavia ja pärskiviä sellaisia. Minä en pidä lapsista, ja nyt ne pikku-perkeleet ovat minulle vaarallisia, niillä on aina joku nuha ja minulla ei ole hetkeen vastustuskykyä flunssa-pöpöille.