Hyvinkään sairaalassa sattuu

Torstai 15.4.

Hyvinkään Sairaalan vastaanotossa on lisäkseni mies, joka oli lyönyt itseään kirveellä käteen. Naureskelivat hoitajien kanssa muovipussiviritystä haavan päällä. Kysyivät minulta tarvitseeko minun mennä makuulle, en varmana mene jos kirvesmieskin nauraa.

Levotonta kiemurtelua ja päänsärkyä tuolilla kunnes minut kutsutaan. Käytävillä on sänkyjä, koska huoneet ovat jo täynnä potilaita. Tarjoavat makuupaikkaa käytävällä ja nyt se kelpaa. Ensimmäinen toimenpide oli syödä lihakeittoa, toivottavasti ne oikeasti sairaat eivät näe kun pipipäätä lellitään.

Otetaan muutama verikoe, kanyyli pistetään käsivarteen kiinni (sattui), röntgen and stuff. Alkaa näyttämään pahasti siltä että auto on jo sakkopaikalla, enkä pääsekään illaksi kotiin. Röntgenin tulos: keuhkoissa keuhkokuumeen kaltaisia jälkiä ja poskionteloissa näkyy jotain mähmää.

Joku seniori oli ottanut hirveen pommin päähänsä ja se tuotiin toipumaan myös käytävälle. Kaveri repi letkunsa irti ja yritti pois, sitovat sen sitten sänkyyn mutteivät tukkineet suuta. Normioloissa se äijä olisi hiljentynyt tavalla tai toisella, mutta nyt ei ollut spiritti ihan pinnassa. Onneksi joku tervehtyi ja minä pääsin osastolle rauhalliseen neljän hengen huoneeseen, mutta säälien muistelen yhtäkin kuumeista naista joka joutui jäämään sen sekopään lähelle potemaan.

Perjantai

Huonosti nukutun (yllätys) yön jälkeen aamu pamahtaa aikaisin käyntiin lääkkeillä ja aamiaisella. Kysyin hoitajalta voisiko joku henkilökunnasta siirtää autoni lailliselle paikalle, hän kehoitti siirtämään itse. Katselin hölmönä tippapullotelinettä joka oli letkuilla kiinni käsivarressani. 
"No onhan tässä renkaat alla" tuumin. Ottivat sen sitten pois ja sain auton siirrettyä, ei sakkoa.

Päivän show alkoi poskiontelon puhkaisemisella ja huuhtelulla. Se operaatio tehtiin minulle 3-4 kertaa armeijassa, joten ei pelottanut. Samalla setillä otettiin näytepaloja nenän sisältä, mutta ei siltä juuri puudutetulta puolelta. Tähän operaatioon tarvittiin eri puudutusaine ja se piti pistää neulalla, ei tökätä aineeseen kastettua vanupuikkoa nenään kuten äsken. Sattui niin saatanasti ja erehdyin vielä ynähtämään ja heilahtamaan kun pihdet yrittivät nyppäistä ensimmäistä näytettä. Lääkäri arveli että enemmän puudutusainetta ja pisti sitä arviolta kuusi kertaa lisää; eri paikkoihin totta kai. Eikä ne lihankappaleet meinanneet siltikään lähteä irti. Työskentelytila oli ilmeisen ahdas ja työnsivät sieraimeen sellaisen levittimen, mutta eihän nenäreikä veny kuin esimerkiksi persereikä. Jengi piteli mua päästä, jotta romut eivät lennelleet pitkin lattioita. Kiitelin kovasti lähtiessäni. Nyt punkteeraus pelottaa.

Seuraavaksi raahauduin röntgeniin hermolomalle. Hemmetinmoisessa putkessa makasin ja pidättelin ohjeiden mukaan henkeä, joka kylläkin meinasi välillä loppua kesken.

Illalla lääkäri tuli kertomaan minulle jostain ihan älyttömästä sairaudesta joka oli kuin pöllitty Housen hylätystä jaksosta: Vaskuliittitauti Wegenerin granulomatoosi. Paras paikka Suomessa, jossa pystytään/ osataan hoitaa tätä tautia, on Meilahden sairaala Helsingissä. Tämäkin reissu olisi siis loppupeleissä pitänyt skipata ja mennä suoraan Meikkuun kulkematta lähtöruudun kautta. Nyt sitten odoteltaisiin sieltä vapautuvaa vuodetta.

Vaimo kävi katsomassa minua iltapäivällä perjantaina ja lauantaina. Olin niin pihalla ja ihan finaalissa, että puolen tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa ja mennä takaisin sänkyyn. Karu fiilis kun yrittää skarpata, mutta joutuu kuitenkin sanomaan huolestuneelle ihmiselle että lähde meneen, mä en jaksa nyt. Tulehdusarvot huitelivat jossain 140-150 seutuvilla.

Sunnuntai

Ambulanssi nouti minut puolen päivän jälkeen. Paareihin köytettynä suoritin näyttävän poistumisen, mutta grande finale jäi saavuttamatta - ei ajettukaan vilkut päällä. Olisi pitänyt edes huutaa piipaata koko matka.