Vähän kuuma, keskikokoisissa häissä

Meikussa
Kuulin lääkärini sanovan minulle: "Sinulla voi olla munuaisvaurio ja pahimmassa tapauksessa wegenerin lääkitys pitää lopettaa etteivät ne vaurioidu lisää. Sitten on suuri mahdollisuus että tauti puhkeaa uudelleen kun odotetaan munuaisten paranemista. Nämä arvot..." Sinä vaihessa alkoi korvissa suhista, kylmä hiki puski otsalle ja silmissäni ehti vilistä filminä koko sairausaika, kun hän tutki tietoja ruudultaan.

Juhlavat vieraat: Riikka, Merja, Kumpula ja Katri

Aikaisemmin tapahtunut
Serkkuni Merja, sekä Katri ja Riikka ja tällä kertaa myös herra Kumpula rantautuivat tiistaina kukonlaulun aikaan Klaukkalaan, he olivat ajaneet kellon ympäri ja varhaisaamiaisen jälkeen pienet nokoset olivat enemmän kuin paikallaan.

Päiväksi lähdimme Jumboon hoitamaan viikonloppuna tulevan hääjuhlan edustusvarustuksen kuntoon. Naispuolisilla jäsenillä homma oli pientä viilausta vaille valmis, mutta herrat joutuivat ostamaan koko riikinkukkovarustuksen.

Omaa asukokonaisuutta kokosi kasaan selkeästi asioista perillä oleva naismyyjä, jonka vahva venäläinen korostus hieman vaikeutti minun ymmärtämistäni hänen sanomisiinsa. Eipä hänkään aina ollut ihan kärryillä mitä minä halusin sanoa: "Ei tarvitse avata rintataskua." "Et tarvitse taskuja." "En" Raps, raps ja hän leikkasi taskujn neuleet kuitenkin auki. "Saat liinan kaupanpäälle nyt kun tasku on avattu.""No niin kai se sitten?" Lopputulos kuitenkin kaikesta huolimatta istui päälläni paremmin kuin omat vanhat kaapissa roikkuvat kyhäelmät. Luisa otti läpsystä vieraat haltuun samalla kuin me Marjon kanssa poistuimme kohti muita hommia. Minä menin suorittamaan kunnon veronmaksajan velvollisuutta työmaalle.

Keskiviikkona jätin väliin lähes jokavuotiseksi muodostuneen retken tyttöjen kanssa Linnanmäelle, olihan heillä nyt isä ja äiti matkassa ja minun agendassa oli nelituntinen häppeninki työyhteisössä. Porukka palasi huvipuistosta kämpille punaisena kuin keitetyt ravut, aurinko oli värjännyt helteeseen tottumattomat seikkailijat.

Takaisin alkujuontoon
Torstaina pistäydyin sitten lääkärin juttusilla ja kerroin että olin meinannut pyörtyä yhtenä päivänä. "Kuuma oli, enkä ollut juonut juurikaan sinä päivänä" (siis vettä rakkaat urpåt). "Sinulla voi olla munuaisvaurio ja..." jne. Loppupeleissä ei siinä kohtaa ainakaan vielä näkynyt mitään valtavan hälyttävää sisuskalujen oloa mittaavissa luvuissa, mutta ohje oli juoda tasaisesti pitkin päivää. "Niin käytkö vielä lenkillä?" "No ei se ole mennyt ihan putkeen viime aikoina." Liikunta tekisi kuulemma hyvää taudin kanssa, toisin kun viime vuonna jolloin jouduin oikein ruinaamaan heiltä lupaa juosta. Vettä ja leipää...eiku liikuntaa, näillä eväillä liikenteeseen. Samaan aikaan äMMät & Kumpulat olivat hakemassa Tallinnasta viime hetken täydennyksiä häitä varten.

Perjantaina kävimme porukalla pistämässä hääjuhlapaikan pydeen, siinä sitä pikku puuhaa riitti kaikille pitkälle yöhön. Huomenna vedettäisiin ykköset päälle ja suunnistettiin kirkkoon, paikkaan jonne menoa olin vältellyt onnistuneesti jo ainakin kymmenen vuotta? Tätä nuolta en kuitenkaan pystynyt väistämään, ja sinne joutuisin muiden mukana helvetin kuumana päivänä uusi musta puku päällä.

Kaaso varmistaa Luisan ja Mikan selustan.

The Show, The Show 11.6.2011

Kumpulan kanssa jäätiin sitten muista jälkeen, kun pysähdyimme kirkon eteiseen säätämään viime hetken virityksiä Luisan kanssa/käskystä. Kun viimein kaikki kolisevat tavaratkin olivat saatu kiinnitettyä hääauton takapuskuriin, kävelimme vesipullot kädessä kirkon käytävän läpi paikoillemme, minä eturiviin ja Kumpula taakseni, jengi varmaan luuli että olimme krapulan takia "myöhässä". Heitin takin pois päältäni, otin pullosta hörpyn ja huomasin että veljenikin hikoi myös, luultavasti kuumuudesta. Ehdin tarjota kuitenkin bestmanille huikan kun show alkoikin ja morsian käveli sisään. Siinä sitten seisoin paitahihasillani ja selkä märkänä (ihan oikeasti). Itse höpinät olivat sitä itteänsä, ja jossain kohtaa kun ainakin pappi rukoili (taas), niin juomapullon korkki lipsahti sormistani ja alkoi pomppia jaloissani. Sen sijaan että se olisi pysähtynyt kenkäni alle kun tallasin sen päälle, lähtikin se kuin nato-ohjus ja kimpoili ympäri alttaria. "No hups." Tästä hyvästä palan helvetissä, joten eipä sitä kannata tässä elämässä sen enempää surra, vahinkohan se oli.

Miniät piirittivät appiukkonsa, Ristoa jännitti.

Minä, Kumpula ja Marjo lähdimme etuautona juhlapaikalle, jotta saisimme kaiken tikkiin ennen kuin juhlaväen bussikuljetus kaartaisi pihaan. Kumpulan kanssa vedimme juurikin lippua salkoon kun linjuri sitten kaarsikin pihaan. "Mitä pirua?" Bussi ilmeisesti pääsee Helsingissä ajamaan nopeampia reittejä kun me henkilöautolla, siksipä minut yllätettiin tänään jo toisen kerran häävieraiden edessä paitahihasillani. Eihän siinä isompia päässyt tapahtumaan, rotsi niskaan, irmat riviin tervetuliasdrinkkitarjottimen kanssa ja seurakunta skoolaamaan. Siitähän se lähti vääjäämättömästi kohti maailmanlopun meininkiä: ruokaa, juomaa, puheita, hyvää seuraa, joku bändi ja siis niin kaikkien odottama dj - eli mä.

Seuraavana aamupäivä kului puutarhassa loikollen ja meillä yöpyneiden vieraiden lähtöselvitystä seuraten. Risto oli vaimoineen jo aikaisin poistunut keskustan hotellistaan ja noussut junaan, näinpä heitä kuitenkin eilisissä juhlissa, joten meidän hyvät välit (reilut 1000 km) pysyvät ennallaan.

Maanantaina olikin sodoma ja gomorra ihan lasten leikkiä, kun edustamani firma avasi pienehkön televisiokaupan Vantaan Tammistoon tukkien liikenteen koko päiväksi. Avajaispäivänä säästettiin parkkitilaa ja me kaikki tulimme töihin taksilla, firman piikkiin. Itse jouduin hyppäämään pirssistä ulos liikennevaloissa ja kävelemään perille n. 400 metrin asiakasjonon ohitse. Tunsin ihmisten epäilevät katseet niskassani suunnatessani henkilökunnan sisäänkäynnille. "Perkele, aikookohan tuo juippi etuilla."

Samana päivänä myöskin anoppi saapui parin viikon pikavisiitille - mahtavaa.

Sairaan keho ei tervettä päivää näe
Päivänä eräänä lähdin sitten toteuttamaan lääkärin määräystä. Alla oli itsesäälissä rypemisen hetki, kun olin tuntenut oloni niiiiiiiin hyödyttömäksi pitkin viikkoa ruuhkaisessa myymälässä. Hirveällä kiukunpuuskalla lähdin sitten juoksemaan, ja muistan kyllä ajatelleeni että alkuun vedän hiljaa ja pyrin juoksemaan niin pitkään kuin mahdollista. En kuitenkaan mahtanut keholleni mitään, vaan jouduin palaamaan kävellen kotiin. Lenkkareihin en ole sen koomin koskenut, eikä kipinä oikein meinaa enään syttyä. Tästäkö alkaa alamäki, ruumiin rappio ja henkinen tylsämielipuolisuus

Kovaa vauhtia paikallaan istuen
Marjatan ja Marjon ollessa kolmen päivän vierailulla Ruotsissa, minä kannoin kuppipenkin tv:n eteen ja aloin tahkoamaan rataa ympäri. 1000 km:n kilpailu vei reilun kuusi ja puoli tuntia ratin takana. En nyt sentään yhdellä istumalla sitä sipaissut, vaan pistin pelin pauselle kun kävin töissä, syömässä tai nukkumassa. Kolme vuorokautta pleikkari hyrisi. Juhannuksena neljän tunnin veto meni yhden yön nukkumisella, joten seuraavan yhdeksän tunnin kisan jälkeen on jäljellä vielä kaksi 24:n tunnin koitosta. Jos en apuja saa, niin tällä tahdilla yhdessä vuorokauden kisassa pitää pleikkarin huutaa liki pari viikkoa putkeen, mutta sittenhän ne olisi kaikki ajettu pois.

Kyllä lähtee
Havahduimme Marjon kanssa yksi yö ulkoa kuuluvaan kissojen sähinään ja tappelun ääniin. Molemmat loikkasimme sängystä ylös ja syöksyimme kohti ulko-ovea, koska Arttu oli pihalla. Joku harmaa kissa lähti tonttia kiertävän pensasaidan juuresta helvetin kovaa karkuun, kun loikkasin kung-fu tyylillä valtaisan huudon saattelemana sitä kohti - ihan pelkissä boksereissa muuten. Onneksi kaikki naapurit olivat jo nukkumassa, tai sitten ne heräsivät ja kurkkivat verhojensa takaa häiriön aiheuttajaa. Arska oli saanut huulensa haavan ja sotki Marjon lakanan vereen, mutta se oli ihan ok - kissahan oli tehnyt velvollisuutensa ja pitänyt tunkeiljan pois omalta pihalta.

Vaara ohi
Maanantaina 27.6. tuli soitto ja lääkäri kertoi että munuaisten arvot ovat viimeisimmissä labranäytteissä normaaleja, joten ne eivät sittenkään bragaa heti huomenna. Hän määräsi kuitenkin kaliumia korjaamaan kortisonin aiheuttamaa kehon kuivumista, joka kuumuuden kiihdyttämänä vei silloin melkein tajuni töissä. Yksi pilleripurkki lisää ei tässä konkurssissa kai enään tunnu missään, kunhan vain muistaa nappailla ne oikeaan aikaan oikeassa järjestyksessä. Mutta jos munuaisarvot ovat normaalit, niin voisiko vetää kunnon kännit? Lentäisinköhän vastaanotolta pihalle jos ehdottaisin sitä Meilahdessa?

Toukokuu

Keskiviikko 4.5.

Aamulla herättyäni kävin heittämässä vettä autotallissa uudelle lattialle, eihän se mitenkään suora tai tasainen ollut, mutta kyllä kai siihen uuden vesisäiliön uskaltaisi roudata. Sumutinpullon tajusin täysin turhaksi kapistukseksi, joten heittelin ämpäristä reilumpia vesiroiskeita ympäriinsä ennen töihin lähtöä. Sieltä palattuani näin että lattia on kuiva liian monesta kohtaan, joten paiskoin H2O:ta isolla kädellä pitkin seiniä, itse asiassa kaadoin sitä niin paljon kuin sitä vain pysyi huoneessa lainehtimatta muualle autotalliin. Matalampiin kohtiin jäi ainakin sentin vesikerros seuraaviksi päiviksi, eipähän halkeilisi ainakaan kosteuden puutteesta.

Seuraavana päivänä piti turvautua pariin pain killeriin duunin jälkeen, neljässä päivässä olin vetänyt itseni piippuun ja oli tullut maksun aika. Tästä eteenpäin hidastaisin tietoisesti askelten tahtia ja lopettaisin ylimääräisen kimpoilun työpaikalla. Niin varmaan.

Lopputulos on parempi kuin entinen.

Helvetinkoneasentajatkin oleilivat tontilamme muutaman päivän ja lopputulema oli että lämmin vesi palasi hanoihin ja pattereihin. Olisi enään huoneiston viilennysyksikköä, siis ilmastointia vaille valmista tämän urakan kanssa. Sitä sitten odottelemaan, koska kesä tekee tuloaan; rouva tonkii puutarhaansa, Markku on tullut moottoripyörällä kyläilemään ja minä pystyin tuomaan pyykit ulos auringon-paisteeseen kuivumaan. Se olikin temppu joka sai Marjon pikkuhousut kastumaan välittömästi, ne nimittäin tipahtivat johonkin hemmetin lintujen juoma-altaaseen, jossa ei kylläkään tirpat hillu koska meidän Arttu juo siitä.

Seuraavalla viikolla oli maratonryhmän kauden viimeinen treeni ja siellä oli ohjelmassa "leikkimielinen" sukkulaviesti, n. 80 metrin pätkä osui jokaiselle neljä kertaa juostavaksi. Minä sain vastustajakseni kurssin vetäjän, vuoden 2009 MM-kisojen hopea- ja pronssimitalistin 1500 ja 800 metrin matkoilta.
nurmijarvenuutiset.fi/juha-menna-juoksi-kaksi-mitalia-veteraanien-mm-kisoissa

Parin vedon jälkeen kaikki alkoivat olla jo enemmän ja vähemmän puhki, mutta kun kädet läpsähtivät yhteen jokainen runttasi kaikella sillä voimalla mitä ikinä oli tarjolla. Ja minä myös - mä suorastaan lensin, olin nopein koko porukasta. Vaikka vähän epäilen että Juha antoi tahallaan minun voittaa, oli kuitenkin hienoa leijua ainakin hetken aikaa. Viestin jälkeen lähdettiin hölkkäämään pururataa ympäri ja siinä sitten wegenerin vaikutukset tulivat parhaiten/pahiten esiin. Aloitin jonon keulilla, mutta en pystynyt juurikaan kävelyvauhtia kovempaan vauhtiin, elimistö ei pystynyt palautumaan viestistä vaan jatkuva "maitohappoefekti" tuntui jylläävän jaloissa. Tietenkään jos keuhkot eivät pysty kuljettamaan riittävästi happea lihaksille, niin hapoillehan ne menee. Tultiin sitten Tuomon kanssa viimeisinä perille.

Mika kiipeää mustissaan oikealla ennen saunaa

Veljeni Mikan polttareissa huomasin olevani tilanteessa, jossa mielestäni kiteytyy aika monta kliseistä suomalaista miesenergiaan liittyvää asiaa yhdellä kertaa: ryhmä alastomia humalaisia miehiä huutamassa Suomen MM-jääkiekko-ottelulle. Juhlapaikan saunassa oli nähkääs tv, enkä ihan heti keksi minkä maalainen kaveri olisi edes uskaltanut yrittää tulla mukaan vaikka olisi kutsuttu. Ehkäpä joku venäläinen, mutta kun niitä vastaan juurikin pelattiin ja ruotsalaisethan ovat saaneet ikuisen porttikiellon tällaisiin kekkereihin. Aioin fiilistellä koko pelin löylyissä, mutta jo ensimmäinen erä meinasi viedä tajun kankaalle, joten loppupelin huusin sitten vaatteet päällä muiden kanssa ruokailutilan puolella.

Arttu sai laastarin jalkaansa

Arttu kävi eläinlääkärin kontrollikokeessa tarkistuttamassa nostetun lääkemäärän vaikutuksen kilpirauhasen toimintaan. Kuukausi takaperin lääkärin mittari oli painunut pohjaan (max 120), kun nyt pysähtyi 78:aan. Normaaliarvo taisi olla 65, mutta koska herra oli joutunut aamun paastomaan enkä ollut antanut lääkettäkään liki vuorokauteen, tippuisivat luvut liki normaaliin. Munuasarvotkin olivat zonella, joten näillä lääkemäärillä kissa hiippaileekin seuraavan puoli vuotta.




Pistetään tähän väliin treenausmusaa, koska kohta hiki lentää.

Mä olen lenkillä, olen ollut jo puoli tuntia ja hiki virtaa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Askel on kepeä, maisemakin vaihtuu ja puuskuttaminen tuntuu hyvältä pitkästä aikaa. Olen onneni kukkuloilla ja kiristän tahtia ja alan huohottamaan. Marjokin huohottaa kun aloitan loppukirin, nyt nyt nyt... Hetkinen, muistiinpanoista on tainnut jäädä sivu välistä ja hypättiin vähän asioiden edelle. Se juoksu nimittäin loppui 35:ssä minuutissa kuin seinään. Jalat saivat tarpeekseen, eivätkä suostuneet juoksemaan ilman ikävää kankeuden tunnetta yli sataa metriä, lopulta eivät enään metriäkään. Vitux mänt, vaikka kaikki palikat tuntuivat olevan kohdallaan. Kylläpä otti pattiin, ja muijakin varmaan näytteli.

Toukokuun alkaa vedellä viimeisiään, enkä kuitenkaan käynyt juoksemassa Töölönlahtea ympäri. Marjo kävi neljän päivän työmatkalla Tsekeissä. Miten niin te ihmettelette, ja niin minäkin tätä nykyajan koulumeininkiä, missä on se ylenpalttinen asioiden jankkaaminen ja ulkomuistista opettelu. Kaiken maailman kansainvälistymistä ja ihmissuhdetaitoja englanniksi puhuen. Pyh, pih ja pah, ei perus suomalainen moista hapatusta ymmärrä, pääasia että asioihin tulee muutos heti ja mielellään ilman ulkopaikkakuntalaisia. Tuon reissun ajan rattipenkki muuten sitten majaili keskellä alakerran olohuonetta ja palkintoautojen kokoelma garagessa karttui.

Piti minun kerran tulla kolmen tunnin jälkeen duunista kesken pois kun tavaratalopäälikkö ei ollut ihan varma pysynkö useista tauosta huolimatta pyörtymättä pystyssä, en ollut kyllä minäkään. Helteet olivat saapuneet ja kravatti kaulassa ei hirveästi auttanut tukalaa oloa. Yritin kyllä hakeutua ilmastointiputken alle, mutta asiakkaat tulivat kyselemään milloin mitäkin, tai sitten tuli jotain muuta puuhaa. Paskat minä sen putken alla kerennyt paljoa seisoskelemaan, tukka ehkä oli putkella kun kaahasin talossa ympäriinsä.

Yksi toinen päivä näkökenttääni ilmestyi laajeneva kaleidoskooppimainen kuvionti, samanlainen joka enteilee migreenikohtausta. Siinä vaiheessa kun en enään oikein selvää ihmisten kasvoista, saatikka tietokoneen näytöstä ja jonkun dvd-elokuvan hinta näytti olevan 178 miljoonaa, lähdin hapuilemaan kohti taukotiloja. "Sä lähdet sitten nyt kotiin" oli tuomio, mutta vartin istuskelun jälkeen palasin silmät kirkkaina takaisin lattialle. Hah, siitäs saitte! Älkää kuitenkaan ihmetelkö, jos minun näköiseni mieshenkilö tuijottaa joskus tyhjyyteen eikä siinä metrin päässä olevaan ihmiseen, minä vain näen kuvia joita muut eivät näe.

Helatorstai oli firman virkistyspäivä, ja tänä vuonna minäkin pääsin mukaan. Olipa siellä paljon vanhoja tuttuja, ja uusiakin kavereita tuli varsinkin bailatessa ihan hemmetisti lisää. Terveisiä kaikille.

Valtterin kanssa biletetään. Kuvan otti Jenny.

Ja sain vihdoinkin juostua 9 km lenkin kävelemättä läpi. Napakka kusihätä piti huolen siitä ettei viivyittely ollut optio, se viimeinen tappajamäkikin tuli heittäen ylös. Kuka on kingi? Kuka?

Ensi lauantaina on on Luisan Ja Mikan hääjuhla, ja Merja-serkku, Katri, Riikka ja herra Kumpula saapuvat meille tiistaina asustelemaan loppuviikoksi. Vierailua ennen on tehtävä vaikka mitä, kuten siivota ja maalata se vesisäiliöhuone. Niin, se on tosi tärkeää.

EPILOGI
Kun Marjo sitten siivosi sitä uutta hienoa vastamaalattua pannuhuonetta, ja samalla koko autotallia, löysi hän työmiehiltä jääneen tilauspaperin. Nimien viereen oli käsin kirjoitettu päivämääriä ja muistiinpanoja: ei yhteyttä, odottaa ja toimitettu. Luin puolihuolimatta yhden asiakkaan tiedot: Carmen, 28 vuotta, 173 cm, 68 kg, hetero, blondi, suuret rinnat, kiinteä peppu, tarjoaa seksiseuraa..."mitä hemmettiä?" Kolme A4 paperia täynnä muijien tietoja puhelinnumeroineen. Hmm, Irmalla on näköjään suuseksitarjous 30 euroa (halpaa kuin saippua) ja muutkin palvelut kuukautisten hellitettyä (ei ehkä iskevin mainoslause). "Vai onko tää sinun?" kysyy tuttu ääni vieressäni ja näen jo sieluni silmin itseni vaatimassa vahingonkorvauksia oikeudessa laitteiden myyjältä. "Tuli ero, enkä saa enään edes teoriassa puolta vaimon tuloista ja se saatanan talo johon nää pellet just asensi maalämmön pitää laittaa nyt myyntiin."

Vähän aikaa pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että sähkömies on löytänyt paperin repiessään vanhoja romuja seinästä. Joku talon aikaisempi omistaja on sen sinne ilmeisesti piilottanut. Naapurimme ovat kertoneet meille että tässä talossa on asunut kymmenen vuoden aikana ennen meitä neljä eri perhettä ja kaikki ovat eronneet. Toivottavasti ne työmiehet ovat edes lukeneet laput ja luulleet niitä minun panolistaksi, olisinpa tosi sonni edes jonkun mielestä.

Syöksy sementtiin

Tiistai 3.5.

Vähän tehokkaampi sauvasekoitin.

Töitten jälkeen syhkäisin saksalaiselta kuulostavaan rautakauppaan haalimaan Golfin tavaratilan täyteen lattian rakennusmateriaalia. Myyjä kertoi ettei heillä ole pikabetonia, joten plan-B käyttöön ja tavallista kyytiin. Päätin pelata sen rastin varman päälle ja otinkin eilen suositellun kolmen sijaan neljä säkkiä matkaani.

Kotona sitten vedimme parhaat paskavarusteet päällemme ja aloimme Marjon kanssa väsäämään ekaa omaa lattiaamme.



Hirveän tomupilven keskellä sotkimme poravasaralla sankossa lälliä, jonka kävimme hartaassa tunnelmassa yhdessä kaatamassa huoneeseen. "Siitähän tuli kärpäsenpaskan verran" kommentoi rouva. "Jos tehtiin liian paksu satsi" valoin uskoa joukkueeseen.

Toinen pussillinen = toinen sangollinen oli tosi löysää litkua, mutta sen levitettyäni olin pakoitettu laskemaan määrät uusiksi. Huone on kaksi metriä leveä ja 1,7 metriä pitkä, ja puolet käytettävästä olevata määrästä riitti 15 sentin viipaleeseen, 1,55 metriä siis jäljellä - eikä korkeus riittänyt kunnolla edes raudoitukseen saakka. Kolme säkkiä my ass. Onko se pikabetoni muka niin paljon riitoisampaa?

Tasoittelen hiekkaa, sitten styrox ja raudoitusverkko...

Ehdin hakemaan paikallisesta rautakaupasta 12 lisäsäkkiä ennen sen sulkeutumista, jotta saataisiin hommat loppuun. Jossain kohtaa sitä pölyä yskiessäni huomasin ettei minulla ole hengityssuojaintakaan enään mukana.



Yhteensä 13 säkin nostelun, sekoittamisen, yskimisen ja lopputuotoksen lankunpätkällä levittämisen jälkeen selkämme olivat ihan rikki, mutta pannuhuoneeseen oli kuitenkin ilmaantunut selvästi havaittava harmaa massa jota jotkut jopa lattiaksi nimittävät. Me puolestamme raahauduimme naapuriin Katin luokse suihkuun - meillähän ei tullut lämmintä vettä, koska ei ole lämminvesisäiliötäkään.

...ja lopuksi betonit päälle ja viihtyisä huone on valmis.

Ennen nukkumaanmenoa luin ehjän pussin kyljestä, että uusi betonipinta pitää pitää kolme vuorokautta kosteana joko muovilla päällystämällä tai kastelemalla.

"Hah, mehän tehtiin niiiiiiin märkää litkua lopuksi ettei se kuivu viikkoon."


Omaan nerouteeni luottaen pirskottelin kannusta armollisesti vähän vettä peränurkkaan, ja hain lisäsi tarkkuustyöhön vessasta säälittävän sumutepullon jolla Marjo kastelee hiuksensa. "Kyllä onnistuu, asiantuntija palveluksessasi ja ennen kaikkea, se nyt vaan on tyhmää maksaa kun voi tehdä kaiken itse."

Aloitetaan alusta - kolmas kerta toden sanoo.

Noin 5000 kiloa ylimääräistä metallia ja vettä.

Maanantaina 2.5.
Vesiboilerin purkaja saapui tontille, ja hän aloitti metallin polttoleikkauksen samalla kun kapusin autooni ja suuntasin keulan kohti Vantaan Tammistoa. Olo oli kuin koululaisella ekan päivänä, vain reppu ja heijastin puuttuivat. Tässä(kin) osoitteessa olen joskus työskennellyt, joten vanhoja naamoja pääsi heti moikkaamaan. Oma duuni, työpöytä ja viimeisimmät työkaverit jäivät Espoon Lommilaan (terveisiä vaan täältä suuresta maailmasta) yksinkertaisesti siksi, etten saanut lääkäriltä lupaa/ määräystä tehdä kuin 50% työpäivää - siis 4 tuntia päivässä. Isompaan myymälään häviääkin tällainen toipilas helpommin, ja sieltä löytynee minunkin vartalolle nyt paremmin soveltuva toimenkuva. Hoitosuunnitelmaan on kirjoitettu tällaista sirkusta vuoden loppuun saakka, saa nähdä sitten miten maailma tai minä makaan. Ensimmäisen puoliskon päivää pyörin lähinnä ympyrää, ja lopun aikaa roudasin tavaroita remontin alta vanhalta puolelta uudelle osastolle. Loppujen lopuksi lähtö kotiin tuli nopeasti, eikä olo ollut normaalista poikkeava.

Kotona puolestaan vesisäiliönpurkaja oli saanut kuution lihoiksi, ja kertoi sen olleen uransa vaikein vastustaja - hyvä meidän talo! Kaasutkin olivat melkein pullosta loppuneet kesken operaation, koska metalli oli paksua ja sitä oli runsaasti. Marjo kertoi sisällä olleen aika katkun hänen saapuessaan kotiin, ja Arttu oli karannut ulos puolipökerryksissään saman tien kun ovi oli auennut. Saunaosasto oli kuulemma ihan harmaana savusta ja siellä kaikki pinnat olivat mustien palojätehiukkasten peitossa. Vesisäiliön yläpuolella olevaan kodinhoitohuoneeseeen on kerrosten välillä huoltoluukku joka ei enään ihan loppuun saakka mene kiinni pesukoneen ja lavuaarin viemäröinnin jälkiasennuksen vuoksi. Siinä huoneessa ovat pyykit ja siellä myös säilytetään kaikenlaista tavaraa kuten kesävaatteet, jotka haisivat pistävästi savulle, samoin pukuhuone, pesuhuone ja sauna. Sitä vitun mustaa mönjää oli ihan joka paikassa.

Taistelutanner oli kärsineen näköinen, huom. palojäljet seinissä.

Vihdoinkin kun metallihirviö oli saatu osina pihalle, pääsimme tutustumaan juurikin paljastuneeseen uuteen huoneeseen. Harmi ettei lattiasta ollut enään mihinkään,vaan sen betoni rapsahteli kävellessä rikki. Koko systeemien myyjäkin kävi ihmettelemässä odottamatonta takaiskua ja koetti kaivaa meille äijän nopeasti valamaan lattiaa, mutta kukaan ei päässyt paikalle näin nopealla varoitusajalla. "Käy ostamassa kolme säkkiä pikabetonia, styroksia eristeeksi ja raudoitusverkkoa niin teet itse." Niin kai se sitten täytyy tehdä.

Grande Fiasko

Tässä blogissa alkaa tapahtua oudompia asioita, stranger things are starting to begin. Olen kirjoittanut ja julkaissut "Aloitetaan alusta" -tekstin tänne bloggeriin kaksi päivää sitten. Tsekkasin ulkoasun ja testasin videolinkit - kaikki toimi. Itseasiassa kirjoitin sen kaksi kertaa koska ekan julkaisun jälkeen lopullinen versio hävisi ja jätti luonnosarkistoon puolikkaan raakilevedoksen. Harsin silloin samantien tekstin kasaan ja se oli valmis klo 1:28 yöllä, enkä pitänyt lopputuloksesta, mutta en jaksanut enään ruuvata sitä. Arvatkaapa mitä nyt on tapahtunut? Teksti on hävinnyt ja jäljellä on se saatanan ihan sama puolikas raakileversio. Tämä show lienee poikinut kaikkien aikojen antikliimaksin, urpå kirjoittaa blogia blogin kirjoittamisesta - surullista. 


Koska tänään tulee Euroviisujen finaali niin ajankohdan ja henkilökohtaisen vitutuksen vuoksi jää arkipäivän kommelukset seuraavaan tekstin käsiteltäväksi. Sieläpähän mietitte onko talo enään pystyssä vai olenko jo kuollut työstressiin - voihan olla että tätä kirjoittaakin Marjo joka yrittää stieglarssoneita ja vetää hirveet hillot post mortem. Kimmo voikin lopettaa lukemisen tähän, koska Euroviisubiiseillä mennään. 
Pankaahan tuosta Lena laulamaan.

Mietin että mitäköhän biisiä voisin kuunnella viiden vuoden päästä himassa,  luultavasti tuota - kaikki muut olisivat jo unohtuneet. Lena on tehnyt kisojen hienoimman videon ja saanut nopealla ja täysin epätieteellisellä vilkaisulla paljon, kenties eniten katsojia kisabiisestä. Nainen sai rystysen silmäänsä /  she's got knuckle in her eye, ei ole ehkä helpompia lauseita aloitaa kilpailukappale, eikä loppulyriikkakaan käy mitenkään järkeen. Hypnoottinen monotoonisuus kuitenkin alkaa vetomaan useamman kuuntelukerran jälkeen ja siksipä tätä voi kuunnella myöhemminkin. Samasta syystä tällä biisillä ei voittoa tule, jengi ei lämpene/äänestä tätä yhden tai kahden kuuntelun perusteella. Siihen perustuu veikkaukseni Ruotsin voittoon, pariin kuuntelukertaan ennen kuin diebeteksen oireet ilmaantuvat äklömakeasta showsta johtuen. Tyylikkäämmin tuotettu ja ihan helvetin paljon vaikeampi laulaa on Unkarin kappale, mutta köyhä lavashow  ja kamala kolttu eivät toimi puhelinäänestyksessä. Ehkäpä asiantuntiaraati auttaa tässä asiassa.


Vielä Georgia, joka ei voi voittaa näitä kisoja pariin vuosikymmeneen, koska sota Venäjää vastaan aiheuttaa poliittisen muurin jättää äänestämättä (Etelä-Ossetia, elokuu 2008). Maa on mielestäni tuonut viivalle hienoja kilpureita, paitsi se "yko ono" rauhanlaulu pari vuotta sitten, ja "We don't want Put in" diskattiin Venäjän kisoista, vai oliko se sittenkin boikotti vaatimuksille muuttaa sanoja. Tänä vuonna maan omissa karsinnoissa voittaja bändillä oli blondi laulaja, mutta mutta, ainakin hiusten väri vaihtui ruskeaan Dusseldorfin kokoonpanoon. Paraniko vaihtamalla? Ihan varmasti.

blondi

brunetti

I Will Be Popular?

Vittumaista huomata puolivälissä kauppareissua rallattaneensa puoliääneen Valko-Venäjän euroviisubiisin kertsiä, "I Love Belarus..." No en helvetissä Lukashenkon diktatuuria rakasta, pitäisi demokratian nimissä sulkea kisoista koko maa, tuo Euroopan oma Pohjois-Korea. Olisivat "rakastaneet" ihan mitä muuta tahansa kuin Belarusta, vaikka Rock'n Roll:ia, eihän tuollaista kansallissosialismia voi muut maat diggailla. Tämän siitä näköjään saa kun politiikka sanelee mikä on hyväksyttävää taidetta, kertosäe ainoastaan jää ärsyttävästi päähän soimaan. Ja balalaikan rimputus.

Euroviisuliite
Tänä vuonna on kuitenkin tarjolla monta kelpo rallatusta, joista kolme kunnon taidepläjäystä, mutta myös pari lastenlaulun tasoista esitystä jo nimiensäkin puolesta (Boom Boom ja Ding Dong) sekä uskomattoman huono Portugali. Tarjoan kuitenkin taustamusiikiksi omaa suosikkisävelmääni. Tässäpä teille Unkari, joka Sveitsiä köyhempänä vetää hatusta Celine Dion kopion, Kati Wolf:in. Sveitsihän voitti tuolla tempulla 1988, tosin nyt ei ihan taida ihan paukut ihan riittää tässä kisassa. Mitähän jos rahat olisivat riittäneet Celineen, olisiko se ollut se viimeinen niitti voitolle ja Unkarin valtion tv-yhtiön konkurssille? Eipä ole Katissa mitään moittimista, mitä nyt tuo live-show vähän pelottaa. Tämä veto kuulostaa joka kuuntelulla aina vain paremmalta ja video suorastaan pelastaa päivän, varsinkin jos sitä vertaa Unkarin oman karsinnan luomuversioon.

Unkarin karsinta (köyhä versio) - klikkaa tästä

Vuosi on kulunut blogikirjoittajana, kun huomaan tekeväni samoja asioita joista olen jo kirjoittanut silloin joskus. Pensasaita on taas leikattu, siitä samasta paikasta vuokratulla kunnon leikkurilla, ja Kekkilän multaa on ostettu hintaan 15,90 € - nyt sai vain neljä säkkiä, mutta palvelu oli tällä kertaa hyvää; tyttö nosti säkit autoon mun apuna. Vappukin vieraili taas ja Suomi aloitti lätkän MM-kisaurakan jälleen kerran,  ja sitten on vielä yksi jokakeväinen hullutus: Euroviisut. Niistä lisää vähän myöhemmin, mutta jos pensasaidat ja puutarhassa möyriminen kiinostaa niin tässä linkki hieman vähälahjaisemman kirjoittajan blogiin.
http://marjonmietteet.blogspot.com/
Seikkaileehan toki siellä myös kaikkien rakastama Janne-hahmo.


Oli kotiseutu mulla tuolla...
Isä täytti vuosia synkässä pohjolassa, joten sieläkin tuli pyörähdettyä. Karut olosuhteet näköjään tylsistyttävät elämän visuaalisen puolen arvostuksen. Naapuriin viritellään pikkuhiljaa Golf-kenttää, ei sitä kolopalloversiota, vaan Volkkarin raadoista. Kaipa se on valmis kun siinä on 18 samanlaista romua, kaikkien niiden muiden auton, moottorikelkkojen, veneiden ja kuorma-auton raatojen lisäksi. Jotenkin tulee mieleen joskus tv:stä nähty dokumentti Grönlannista ja eskimoiden kurjan näköisistä elinoloista. Kylä näytti about samalta kuin 20 vuotta sitten, samat talot ja ihmiset, joista osa ihan samoissa autoissa.

Juhlat menivät suht paikallisten normien mukaan, kansaa saapui paikalle pitkin päivää, kuka juhla- kuka työvaatteissa, - osa pestyissä, osa ei. Kahvia ja pullaa tarjottiin, ja illalla konjakkia. Muutaman juoman jälkeen yksikin lyyli huusi minulle "Tarjoilija", kun kävin musta puku päälläni katsomassa tilannetta olohuoneen puolella. "Ja mä kun luulin olevani vähintäänkin hovimestari." Pääsiäismaanataina, palattuamme takaisin kotiin, teimme puutarhatöitä helteessä, kun isä soitti ja kertoi käyneensä moottorikelkalla mökillä. Reki oli pitänyt jättää matkan varrelle, koska hanki oli niin pehmeää ettei kelkka jaksanut vetää sitä. Vauhdilla sitten pääsi pahoista paikoista yli, perille ja takaisin.

Sporttia, bodya ja tsemppistä
Juoksuakin kokeilin parin viikon tauon jälkeen. Piti juosta tuttu 11 km:n lenkki ryhmän mukana rauhalliseen tahtiin. 28 minuuttia ja 45 sekuntia riittivät 4,5 km:n päähän, sitten olikin eväät syöty ja paluu kävellen takaisin alkoi. Onneksi maisema oli kaunis ja aurinko paistoi, pari kertaa yritin juosta, mutta kroppa ei jaksanut pysyä oikeassa asennossa paria sataa metriä pitempään. Viimenen kilsa sentään tuli hölkällä, kun kaveri tuli vierelle juttelemaan enkä kehdannut enään antaa periksi kävelylle. Onhan tämä silti yksi suurimpia henkilökohtaisia tragedioita mitä maa päällään kantaa, mä en tiedä etukäteen omaa päivän kuntoani. Yleensä sen huonon päivän tietää vasta kun paskat on jo housuissa, keho ei varoita etukäteen tai sitten en osaa kuunnella sitä enään.

Arttu vai poltergeist?
Piti hetki miettiä pari päivää sitten että mitä oiken eteisessämme on tapahtunut. Hetkeä aiemmin en ollut huomannut mitään ja kun seuraavan kerran kuljen ohi niin matto on täynnä linnun höyheniä. Niiden omistaja löytyi keittiön ulko-oven edestä reporankana makaamasta. Vanha herra oli tuonut saaliinsa näytille, ja näin kantanut oman kortensa kekoon yhteisen hyvinvointimme eteen. Vastuuntuntoinen kissa, mutta ensi kerralla hiiri tai joku muu haittajyrsijä, jooko.

Tänä aamuna löytyi itseltäni illalla syömättä jäänyt puolikas Kabanossi-makkara olohuoneen matolta, pienet hampaat olivat jäkertäneet sen päästä palasen. Jollekin talomme asukkaalle on ilmeisesti tullut ärsyttävä pikkunälkä yön pimeinä tunteina - ihan normaalia että vappuyönä syödään grilliruokaa hiukopalaksi.


GT5
Suuri kevätturnaus on saavuttanut yhden päätepisteensä, sain ajettua pois kaikki tallipäälikkökisat pleikkarilla. Itse asiassa se konehan ne kisat ajoi, minä vain annoin suuntaa antavia ohjeita kisataktiikasta. Endurance-sarjan kaikkien kisojen voitosta sai palkinnoksi Ferrarin viimevuotisen F1-auton. Siis Fernado Alonson hopealle jääneen romun? Hyi, yäk! Onneksi minulla on jo kuitenkin valmiiksi tallissa Kimin aikainen kilpuri, now that's what I call Ferrari. Olisihan noita kisoja vielä tarjolla toisella koneella ja käyttäjätunnuksella, mutta eipä taida enään napata pyörittää myllyä kolmea vuorokautta putkeen hullun kiilto silmissä. Nyt tosin pitäisi itse ajaa nuo samat kisat läpi: Suzuka 1000km, Tsukuba 9 tuntia sekä Le Mans ja Nurburgring 24 tuntia. Tarvii varmaan palkata joku kesähessu ajamaan, kun itse enään ehdi, pitää mennä huomenna maanataina töihin Vantaalle - Tammisto here I come!

Kylmä Vappu
Vapusta selvittiin taas tänäkin vuonna ilman kissan kusen makua suussa, mutta talossa on tavallista kylmempi. Se ei johdu raekuurosta aattona, vaan siitä että lämminvesivaraaja tullaan purkamaan maanantaina ja viime perjantaista lähtien ei ole lämmitys ollut päällä. Juhlittiin romanttisesti takkatulen loisteessa viisukipaleita kuunnellen netistä. Eilen otin lämmityksen pois myös käyttövedeltä ja tänä iltana tyhjennän boilerin lähiojaan, mittailin säiliötä ja sieltä olisi valumassa 4200 litraa nestettä, jos kaikki käy kuin elokuvissa.


Vinnaren?

Kassajonossa hyräilin ja heiluin jo Ruotsin viisubiisin tahdissa. Musa oli onneksi päässä vaihtunut ja belarus-piina päättynyt. Maybe there is a God. Jos nyt rahaa pitäisi lyödä jonkun puolesta, niin Eric Saaden piirtäisin kuponkiin. Ihme ettei kukaan ole nostanut meteliä rumpukompin plagionnista, biisin alku on kuin Boney M:n "Rasputin". Vaikka Eric laulaakin känättävällä äänellä, tulevat äidit tyttärineen kuitenkin äänestämään tätä isosti. Kertsi lauletaan ÄRsyTTävästi painottaen, mutta tuo temppu liimaa sen jokaisen kuuntelijan korvien väliin soimaan. Lavashow svengaa kuin hirvi ja kliimaksina rikotaan lasiruudut. Nyt äänestävät jo hieman pojat ja isätkin. Suède douze point.

Montako yötä jouluun?

Kävin juoksemassa viime tiistaina, ja nyt alkoi tuntumaan oikealta meiningiltä.

Onnistuin pysymään hyvässä vauhdissa ja ryhdissä yli tunnin Team Menna maratonryhmäni kanssa. Pääsin joukon keulille kun ylitin tien päin punaisia muiden jäädessä kiltisti odottamaan vihreää. 31 minuuttia juoksin yhteen suuntaan, ja kun he saivat minut kiinni ja alkoivat ohitella, käännyin sopivasti takaisin erään toisen "harjoittelijan" kanssa. Loppumatka oli henkilökohtaiseti tiukkaa keskittymista, kaveri rinnalla pakotti etenemään vauhdilla loppuun saakka. Yllättäen keskisyke oli alle 150, eikä 170 joka tuntui olevan lasissa aina kun vilkaisin Suunnon näyttöä, taisivat olla sekaisin mies sekä mittari.

Ensi viikolla pitäisi lentää Inariin isän 70-vuotispäiville, ja samalla kun olen siellä tulisivat  maalämpöporarit omalle tontille riehumaan. Eipä hätää - Marjo hoitaa, koska lentää pari päivää mun jälkeen tundralle, ja vessaremppaajasta maalampöasentajaksi ei ole iso harppaus. Täytyy varmaan kirjoittaa sille joku lappu miten vesijohdot kytketään, vedetään virtajohdot kiertovesipumpulle ja säädetään paisuntasäiliön virtauspaineeen ylikuormitusventtiiliin säätömutterin kuusiokoloruuvin asento vaikuttamatta liikaa autotallin feng shuihin.

Pleikkari vaihtui huollossa toimivaksi ja palasi kotiin. Onneksi. Otan näet laitteen reissuun mukaan koska original-kotikonnuilla ei ole muuten muuta tekemistä kuin syödä, naida, juoda, nukkua, paskoa, urheilla tai tehdä töitä. Olen silloin vielä saikulla joten se työteosta, urheiluvarusteet jätän suosiolla kotiin, naiminen tulee parin päivän päästä paikalle - mutta sillä on kuitenkin päänsärkyä tai vähintään jet lag, joten jäljelle jää peruselintoiminnot. Eikä se vessassa istuminen niin kivaa ole, että siitä harrastuksen saisi.

Olin Artulle kuskina kun se kävi eläinlääkärin juttusilla parin vuoden tauon jälkeen. Verikoekin piti ottaa molemmista etutassuista kun ei noin kuivakasta kissasta meinaa mitään herua. Se tosiasia toi 35 egee lisää 150:n euron hinta-arvioon. Noin pieni verimäärä ei riittäisi laboratorioon lähetettäväksi, mutta heidän laitteensa paikan päällä saisivat tulokset aikaan - lisähintaan. Näppärää, eihän minulla ole mitään hajua paljonko verta tarvitaan. Jos olisin ollut ostamassa käytettyä autoa en olisi tuota purematta niellyt. Tulosten perusteella kilpirauhaslääkkeen määrä tuplattiin näin aluksi ja kuukauden kuluttua olisi vuorossa kontrollikäynti, jotta nähdään miten annostus toimii. Saa nähdä kuinka kalliiksi tämä lysti vielä käy ennen kuin Arttu loppuu.

Oma apteekkireissuni puolestaan halpeni kun lääkäri antoi luvan ostaa halvempia nappeja. CellCeptin korvaava lääke maksaa 50 € paketilta, joten päivän mykofenolaatti-annoshinta on neljä egee. Nyt sitten pitäisi keksiä mihin tätä uutta valtavaa terveyttä voisi hyödyntää, kun sisäjalkapallokin vetäytyi kesätauolle.

Töihin meno nyt kuitenkin kieltämättä jänskättää, kun alan nähdä pöpöjä (pöpössä) mielessäni pikkuhiljaa kaikkialla.

Ehkäpä suurin "uhkatekijä" on muut ihmiset, niitä kun en ole juurikaan vuoteen nähnyt. Jälleen kerran olisi kaunis päivä ulkona, mutta täällä sisällä istun ja kirjoitan blogia kun samalla vilkuilen tv:n ruudusta Gran Tourismon kisan edistymistä. Käsken kuskiani muistaessani lisäämään vauhtia ettei se nukahda rattiin. Täytynee kuitenkin opetella jälleen sosiaaliseksi, edes vanhalle tasolle. Ei ihan mahdoton homma, kun tuo rima ei jäänyt kovin korkealle.

Miten niin ei voi verrata myyjän työtä hävittälentäjään duuniin? Mä olen kuulkaas ilmavoimien reservin alikersantti, niin että voin koska vaan käydä kuittaamassa varusvarastolta Hornetin pillurallille. Siinä tyttöjen housut nopeasti kuivuvat - jos jäävät perävaloja tuijottamaan.