Toukokuu

Keskiviikko 4.5.

Aamulla herättyäni kävin heittämässä vettä autotallissa uudelle lattialle, eihän se mitenkään suora tai tasainen ollut, mutta kyllä kai siihen uuden vesisäiliön uskaltaisi roudata. Sumutinpullon tajusin täysin turhaksi kapistukseksi, joten heittelin ämpäristä reilumpia vesiroiskeita ympäriinsä ennen töihin lähtöä. Sieltä palattuani näin että lattia on kuiva liian monesta kohtaan, joten paiskoin H2O:ta isolla kädellä pitkin seiniä, itse asiassa kaadoin sitä niin paljon kuin sitä vain pysyi huoneessa lainehtimatta muualle autotalliin. Matalampiin kohtiin jäi ainakin sentin vesikerros seuraaviksi päiviksi, eipähän halkeilisi ainakaan kosteuden puutteesta.

Seuraavana päivänä piti turvautua pariin pain killeriin duunin jälkeen, neljässä päivässä olin vetänyt itseni piippuun ja oli tullut maksun aika. Tästä eteenpäin hidastaisin tietoisesti askelten tahtia ja lopettaisin ylimääräisen kimpoilun työpaikalla. Niin varmaan.

Lopputulos on parempi kuin entinen.

Helvetinkoneasentajatkin oleilivat tontilamme muutaman päivän ja lopputulema oli että lämmin vesi palasi hanoihin ja pattereihin. Olisi enään huoneiston viilennysyksikköä, siis ilmastointia vaille valmista tämän urakan kanssa. Sitä sitten odottelemaan, koska kesä tekee tuloaan; rouva tonkii puutarhaansa, Markku on tullut moottoripyörällä kyläilemään ja minä pystyin tuomaan pyykit ulos auringon-paisteeseen kuivumaan. Se olikin temppu joka sai Marjon pikkuhousut kastumaan välittömästi, ne nimittäin tipahtivat johonkin hemmetin lintujen juoma-altaaseen, jossa ei kylläkään tirpat hillu koska meidän Arttu juo siitä.

Seuraavalla viikolla oli maratonryhmän kauden viimeinen treeni ja siellä oli ohjelmassa "leikkimielinen" sukkulaviesti, n. 80 metrin pätkä osui jokaiselle neljä kertaa juostavaksi. Minä sain vastustajakseni kurssin vetäjän, vuoden 2009 MM-kisojen hopea- ja pronssimitalistin 1500 ja 800 metrin matkoilta.
nurmijarvenuutiset.fi/juha-menna-juoksi-kaksi-mitalia-veteraanien-mm-kisoissa

Parin vedon jälkeen kaikki alkoivat olla jo enemmän ja vähemmän puhki, mutta kun kädet läpsähtivät yhteen jokainen runttasi kaikella sillä voimalla mitä ikinä oli tarjolla. Ja minä myös - mä suorastaan lensin, olin nopein koko porukasta. Vaikka vähän epäilen että Juha antoi tahallaan minun voittaa, oli kuitenkin hienoa leijua ainakin hetken aikaa. Viestin jälkeen lähdettiin hölkkäämään pururataa ympäri ja siinä sitten wegenerin vaikutukset tulivat parhaiten/pahiten esiin. Aloitin jonon keulilla, mutta en pystynyt juurikaan kävelyvauhtia kovempaan vauhtiin, elimistö ei pystynyt palautumaan viestistä vaan jatkuva "maitohappoefekti" tuntui jylläävän jaloissa. Tietenkään jos keuhkot eivät pysty kuljettamaan riittävästi happea lihaksille, niin hapoillehan ne menee. Tultiin sitten Tuomon kanssa viimeisinä perille.

Mika kiipeää mustissaan oikealla ennen saunaa

Veljeni Mikan polttareissa huomasin olevani tilanteessa, jossa mielestäni kiteytyy aika monta kliseistä suomalaista miesenergiaan liittyvää asiaa yhdellä kertaa: ryhmä alastomia humalaisia miehiä huutamassa Suomen MM-jääkiekko-ottelulle. Juhlapaikan saunassa oli nähkääs tv, enkä ihan heti keksi minkä maalainen kaveri olisi edes uskaltanut yrittää tulla mukaan vaikka olisi kutsuttu. Ehkäpä joku venäläinen, mutta kun niitä vastaan juurikin pelattiin ja ruotsalaisethan ovat saaneet ikuisen porttikiellon tällaisiin kekkereihin. Aioin fiilistellä koko pelin löylyissä, mutta jo ensimmäinen erä meinasi viedä tajun kankaalle, joten loppupelin huusin sitten vaatteet päällä muiden kanssa ruokailutilan puolella.

Arttu sai laastarin jalkaansa

Arttu kävi eläinlääkärin kontrollikokeessa tarkistuttamassa nostetun lääkemäärän vaikutuksen kilpirauhasen toimintaan. Kuukausi takaperin lääkärin mittari oli painunut pohjaan (max 120), kun nyt pysähtyi 78:aan. Normaaliarvo taisi olla 65, mutta koska herra oli joutunut aamun paastomaan enkä ollut antanut lääkettäkään liki vuorokauteen, tippuisivat luvut liki normaaliin. Munuasarvotkin olivat zonella, joten näillä lääkemäärillä kissa hiippaileekin seuraavan puoli vuotta.




Pistetään tähän väliin treenausmusaa, koska kohta hiki lentää.

Mä olen lenkillä, olen ollut jo puoli tuntia ja hiki virtaa kuin vanhoina hyvinä aikoina. Askel on kepeä, maisemakin vaihtuu ja puuskuttaminen tuntuu hyvältä pitkästä aikaa. Olen onneni kukkuloilla ja kiristän tahtia ja alan huohottamaan. Marjokin huohottaa kun aloitan loppukirin, nyt nyt nyt... Hetkinen, muistiinpanoista on tainnut jäädä sivu välistä ja hypättiin vähän asioiden edelle. Se juoksu nimittäin loppui 35:ssä minuutissa kuin seinään. Jalat saivat tarpeekseen, eivätkä suostuneet juoksemaan ilman ikävää kankeuden tunnetta yli sataa metriä, lopulta eivät enään metriäkään. Vitux mänt, vaikka kaikki palikat tuntuivat olevan kohdallaan. Kylläpä otti pattiin, ja muijakin varmaan näytteli.

Toukokuun alkaa vedellä viimeisiään, enkä kuitenkaan käynyt juoksemassa Töölönlahtea ympäri. Marjo kävi neljän päivän työmatkalla Tsekeissä. Miten niin te ihmettelette, ja niin minäkin tätä nykyajan koulumeininkiä, missä on se ylenpalttinen asioiden jankkaaminen ja ulkomuistista opettelu. Kaiken maailman kansainvälistymistä ja ihmissuhdetaitoja englanniksi puhuen. Pyh, pih ja pah, ei perus suomalainen moista hapatusta ymmärrä, pääasia että asioihin tulee muutos heti ja mielellään ilman ulkopaikkakuntalaisia. Tuon reissun ajan rattipenkki muuten sitten majaili keskellä alakerran olohuonetta ja palkintoautojen kokoelma garagessa karttui.

Piti minun kerran tulla kolmen tunnin jälkeen duunista kesken pois kun tavaratalopäälikkö ei ollut ihan varma pysynkö useista tauosta huolimatta pyörtymättä pystyssä, en ollut kyllä minäkään. Helteet olivat saapuneet ja kravatti kaulassa ei hirveästi auttanut tukalaa oloa. Yritin kyllä hakeutua ilmastointiputken alle, mutta asiakkaat tulivat kyselemään milloin mitäkin, tai sitten tuli jotain muuta puuhaa. Paskat minä sen putken alla kerennyt paljoa seisoskelemaan, tukka ehkä oli putkella kun kaahasin talossa ympäriinsä.

Yksi toinen päivä näkökenttääni ilmestyi laajeneva kaleidoskooppimainen kuvionti, samanlainen joka enteilee migreenikohtausta. Siinä vaiheessa kun en enään oikein selvää ihmisten kasvoista, saatikka tietokoneen näytöstä ja jonkun dvd-elokuvan hinta näytti olevan 178 miljoonaa, lähdin hapuilemaan kohti taukotiloja. "Sä lähdet sitten nyt kotiin" oli tuomio, mutta vartin istuskelun jälkeen palasin silmät kirkkaina takaisin lattialle. Hah, siitäs saitte! Älkää kuitenkaan ihmetelkö, jos minun näköiseni mieshenkilö tuijottaa joskus tyhjyyteen eikä siinä metrin päässä olevaan ihmiseen, minä vain näen kuvia joita muut eivät näe.

Helatorstai oli firman virkistyspäivä, ja tänä vuonna minäkin pääsin mukaan. Olipa siellä paljon vanhoja tuttuja, ja uusiakin kavereita tuli varsinkin bailatessa ihan hemmetisti lisää. Terveisiä kaikille.

Valtterin kanssa biletetään. Kuvan otti Jenny.

Ja sain vihdoinkin juostua 9 km lenkin kävelemättä läpi. Napakka kusihätä piti huolen siitä ettei viivyittely ollut optio, se viimeinen tappajamäkikin tuli heittäen ylös. Kuka on kingi? Kuka?

Ensi lauantaina on on Luisan Ja Mikan hääjuhla, ja Merja-serkku, Katri, Riikka ja herra Kumpula saapuvat meille tiistaina asustelemaan loppuviikoksi. Vierailua ennen on tehtävä vaikka mitä, kuten siivota ja maalata se vesisäiliöhuone. Niin, se on tosi tärkeää.

EPILOGI
Kun Marjo sitten siivosi sitä uutta hienoa vastamaalattua pannuhuonetta, ja samalla koko autotallia, löysi hän työmiehiltä jääneen tilauspaperin. Nimien viereen oli käsin kirjoitettu päivämääriä ja muistiinpanoja: ei yhteyttä, odottaa ja toimitettu. Luin puolihuolimatta yhden asiakkaan tiedot: Carmen, 28 vuotta, 173 cm, 68 kg, hetero, blondi, suuret rinnat, kiinteä peppu, tarjoaa seksiseuraa..."mitä hemmettiä?" Kolme A4 paperia täynnä muijien tietoja puhelinnumeroineen. Hmm, Irmalla on näköjään suuseksitarjous 30 euroa (halpaa kuin saippua) ja muutkin palvelut kuukautisten hellitettyä (ei ehkä iskevin mainoslause). "Vai onko tää sinun?" kysyy tuttu ääni vieressäni ja näen jo sieluni silmin itseni vaatimassa vahingonkorvauksia oikeudessa laitteiden myyjältä. "Tuli ero, enkä saa enään edes teoriassa puolta vaimon tuloista ja se saatanan talo johon nää pellet just asensi maalämmön pitää laittaa nyt myyntiin."

Vähän aikaa pähkäiltyämme tulimme siihen tulokseen, että sähkömies on löytänyt paperin repiessään vanhoja romuja seinästä. Joku talon aikaisempi omistaja on sen sinne ilmeisesti piilottanut. Naapurimme ovat kertoneet meille että tässä talossa on asunut kymmenen vuoden aikana ennen meitä neljä eri perhettä ja kaikki ovat eronneet. Toivottavasti ne työmiehet ovat edes lukeneet laput ja luulleet niitä minun panolistaksi, olisinpa tosi sonni edes jonkun mielestä.

Syöksy sementtiin

Tiistai 3.5.

Vähän tehokkaampi sauvasekoitin.

Töitten jälkeen syhkäisin saksalaiselta kuulostavaan rautakauppaan haalimaan Golfin tavaratilan täyteen lattian rakennusmateriaalia. Myyjä kertoi ettei heillä ole pikabetonia, joten plan-B käyttöön ja tavallista kyytiin. Päätin pelata sen rastin varman päälle ja otinkin eilen suositellun kolmen sijaan neljä säkkiä matkaani.

Kotona sitten vedimme parhaat paskavarusteet päällemme ja aloimme Marjon kanssa väsäämään ekaa omaa lattiaamme.



Hirveän tomupilven keskellä sotkimme poravasaralla sankossa lälliä, jonka kävimme hartaassa tunnelmassa yhdessä kaatamassa huoneeseen. "Siitähän tuli kärpäsenpaskan verran" kommentoi rouva. "Jos tehtiin liian paksu satsi" valoin uskoa joukkueeseen.

Toinen pussillinen = toinen sangollinen oli tosi löysää litkua, mutta sen levitettyäni olin pakoitettu laskemaan määrät uusiksi. Huone on kaksi metriä leveä ja 1,7 metriä pitkä, ja puolet käytettävästä olevata määrästä riitti 15 sentin viipaleeseen, 1,55 metriä siis jäljellä - eikä korkeus riittänyt kunnolla edes raudoitukseen saakka. Kolme säkkiä my ass. Onko se pikabetoni muka niin paljon riitoisampaa?

Tasoittelen hiekkaa, sitten styrox ja raudoitusverkko...

Ehdin hakemaan paikallisesta rautakaupasta 12 lisäsäkkiä ennen sen sulkeutumista, jotta saataisiin hommat loppuun. Jossain kohtaa sitä pölyä yskiessäni huomasin ettei minulla ole hengityssuojaintakaan enään mukana.



Yhteensä 13 säkin nostelun, sekoittamisen, yskimisen ja lopputuotoksen lankunpätkällä levittämisen jälkeen selkämme olivat ihan rikki, mutta pannuhuoneeseen oli kuitenkin ilmaantunut selvästi havaittava harmaa massa jota jotkut jopa lattiaksi nimittävät. Me puolestamme raahauduimme naapuriin Katin luokse suihkuun - meillähän ei tullut lämmintä vettä, koska ei ole lämminvesisäiliötäkään.

...ja lopuksi betonit päälle ja viihtyisä huone on valmis.

Ennen nukkumaanmenoa luin ehjän pussin kyljestä, että uusi betonipinta pitää pitää kolme vuorokautta kosteana joko muovilla päällystämällä tai kastelemalla.

"Hah, mehän tehtiin niiiiiiin märkää litkua lopuksi ettei se kuivu viikkoon."


Omaan nerouteeni luottaen pirskottelin kannusta armollisesti vähän vettä peränurkkaan, ja hain lisäsi tarkkuustyöhön vessasta säälittävän sumutepullon jolla Marjo kastelee hiuksensa. "Kyllä onnistuu, asiantuntija palveluksessasi ja ennen kaikkea, se nyt vaan on tyhmää maksaa kun voi tehdä kaiken itse."

Aloitetaan alusta - kolmas kerta toden sanoo.

Noin 5000 kiloa ylimääräistä metallia ja vettä.

Maanantaina 2.5.
Vesiboilerin purkaja saapui tontille, ja hän aloitti metallin polttoleikkauksen samalla kun kapusin autooni ja suuntasin keulan kohti Vantaan Tammistoa. Olo oli kuin koululaisella ekan päivänä, vain reppu ja heijastin puuttuivat. Tässä(kin) osoitteessa olen joskus työskennellyt, joten vanhoja naamoja pääsi heti moikkaamaan. Oma duuni, työpöytä ja viimeisimmät työkaverit jäivät Espoon Lommilaan (terveisiä vaan täältä suuresta maailmasta) yksinkertaisesti siksi, etten saanut lääkäriltä lupaa/ määräystä tehdä kuin 50% työpäivää - siis 4 tuntia päivässä. Isompaan myymälään häviääkin tällainen toipilas helpommin, ja sieltä löytynee minunkin vartalolle nyt paremmin soveltuva toimenkuva. Hoitosuunnitelmaan on kirjoitettu tällaista sirkusta vuoden loppuun saakka, saa nähdä sitten miten maailma tai minä makaan. Ensimmäisen puoliskon päivää pyörin lähinnä ympyrää, ja lopun aikaa roudasin tavaroita remontin alta vanhalta puolelta uudelle osastolle. Loppujen lopuksi lähtö kotiin tuli nopeasti, eikä olo ollut normaalista poikkeava.

Kotona puolestaan vesisäiliönpurkaja oli saanut kuution lihoiksi, ja kertoi sen olleen uransa vaikein vastustaja - hyvä meidän talo! Kaasutkin olivat melkein pullosta loppuneet kesken operaation, koska metalli oli paksua ja sitä oli runsaasti. Marjo kertoi sisällä olleen aika katkun hänen saapuessaan kotiin, ja Arttu oli karannut ulos puolipökerryksissään saman tien kun ovi oli auennut. Saunaosasto oli kuulemma ihan harmaana savusta ja siellä kaikki pinnat olivat mustien palojätehiukkasten peitossa. Vesisäiliön yläpuolella olevaan kodinhoitohuoneeseeen on kerrosten välillä huoltoluukku joka ei enään ihan loppuun saakka mene kiinni pesukoneen ja lavuaarin viemäröinnin jälkiasennuksen vuoksi. Siinä huoneessa ovat pyykit ja siellä myös säilytetään kaikenlaista tavaraa kuten kesävaatteet, jotka haisivat pistävästi savulle, samoin pukuhuone, pesuhuone ja sauna. Sitä vitun mustaa mönjää oli ihan joka paikassa.

Taistelutanner oli kärsineen näköinen, huom. palojäljet seinissä.

Vihdoinkin kun metallihirviö oli saatu osina pihalle, pääsimme tutustumaan juurikin paljastuneeseen uuteen huoneeseen. Harmi ettei lattiasta ollut enään mihinkään,vaan sen betoni rapsahteli kävellessä rikki. Koko systeemien myyjäkin kävi ihmettelemässä odottamatonta takaiskua ja koetti kaivaa meille äijän nopeasti valamaan lattiaa, mutta kukaan ei päässyt paikalle näin nopealla varoitusajalla. "Käy ostamassa kolme säkkiä pikabetonia, styroksia eristeeksi ja raudoitusverkkoa niin teet itse." Niin kai se sitten täytyy tehdä.

Grande Fiasko

Tässä blogissa alkaa tapahtua oudompia asioita, stranger things are starting to begin. Olen kirjoittanut ja julkaissut "Aloitetaan alusta" -tekstin tänne bloggeriin kaksi päivää sitten. Tsekkasin ulkoasun ja testasin videolinkit - kaikki toimi. Itseasiassa kirjoitin sen kaksi kertaa koska ekan julkaisun jälkeen lopullinen versio hävisi ja jätti luonnosarkistoon puolikkaan raakilevedoksen. Harsin silloin samantien tekstin kasaan ja se oli valmis klo 1:28 yöllä, enkä pitänyt lopputuloksesta, mutta en jaksanut enään ruuvata sitä. Arvatkaapa mitä nyt on tapahtunut? Teksti on hävinnyt ja jäljellä on se saatanan ihan sama puolikas raakileversio. Tämä show lienee poikinut kaikkien aikojen antikliimaksin, urpå kirjoittaa blogia blogin kirjoittamisesta - surullista. 


Koska tänään tulee Euroviisujen finaali niin ajankohdan ja henkilökohtaisen vitutuksen vuoksi jää arkipäivän kommelukset seuraavaan tekstin käsiteltäväksi. Sieläpähän mietitte onko talo enään pystyssä vai olenko jo kuollut työstressiin - voihan olla että tätä kirjoittaakin Marjo joka yrittää stieglarssoneita ja vetää hirveet hillot post mortem. Kimmo voikin lopettaa lukemisen tähän, koska Euroviisubiiseillä mennään. 
Pankaahan tuosta Lena laulamaan.

Mietin että mitäköhän biisiä voisin kuunnella viiden vuoden päästä himassa,  luultavasti tuota - kaikki muut olisivat jo unohtuneet. Lena on tehnyt kisojen hienoimman videon ja saanut nopealla ja täysin epätieteellisellä vilkaisulla paljon, kenties eniten katsojia kisabiisestä. Nainen sai rystysen silmäänsä /  she's got knuckle in her eye, ei ole ehkä helpompia lauseita aloitaa kilpailukappale, eikä loppulyriikkakaan käy mitenkään järkeen. Hypnoottinen monotoonisuus kuitenkin alkaa vetomaan useamman kuuntelukerran jälkeen ja siksipä tätä voi kuunnella myöhemminkin. Samasta syystä tällä biisillä ei voittoa tule, jengi ei lämpene/äänestä tätä yhden tai kahden kuuntelun perusteella. Siihen perustuu veikkaukseni Ruotsin voittoon, pariin kuuntelukertaan ennen kuin diebeteksen oireet ilmaantuvat äklömakeasta showsta johtuen. Tyylikkäämmin tuotettu ja ihan helvetin paljon vaikeampi laulaa on Unkarin kappale, mutta köyhä lavashow  ja kamala kolttu eivät toimi puhelinäänestyksessä. Ehkäpä asiantuntiaraati auttaa tässä asiassa.


Vielä Georgia, joka ei voi voittaa näitä kisoja pariin vuosikymmeneen, koska sota Venäjää vastaan aiheuttaa poliittisen muurin jättää äänestämättä (Etelä-Ossetia, elokuu 2008). Maa on mielestäni tuonut viivalle hienoja kilpureita, paitsi se "yko ono" rauhanlaulu pari vuotta sitten, ja "We don't want Put in" diskattiin Venäjän kisoista, vai oliko se sittenkin boikotti vaatimuksille muuttaa sanoja. Tänä vuonna maan omissa karsinnoissa voittaja bändillä oli blondi laulaja, mutta mutta, ainakin hiusten väri vaihtui ruskeaan Dusseldorfin kokoonpanoon. Paraniko vaihtamalla? Ihan varmasti.

blondi

brunetti

I Will Be Popular?

Vittumaista huomata puolivälissä kauppareissua rallattaneensa puoliääneen Valko-Venäjän euroviisubiisin kertsiä, "I Love Belarus..." No en helvetissä Lukashenkon diktatuuria rakasta, pitäisi demokratian nimissä sulkea kisoista koko maa, tuo Euroopan oma Pohjois-Korea. Olisivat "rakastaneet" ihan mitä muuta tahansa kuin Belarusta, vaikka Rock'n Roll:ia, eihän tuollaista kansallissosialismia voi muut maat diggailla. Tämän siitä näköjään saa kun politiikka sanelee mikä on hyväksyttävää taidetta, kertosäe ainoastaan jää ärsyttävästi päähän soimaan. Ja balalaikan rimputus.

Euroviisuliite
Tänä vuonna on kuitenkin tarjolla monta kelpo rallatusta, joista kolme kunnon taidepläjäystä, mutta myös pari lastenlaulun tasoista esitystä jo nimiensäkin puolesta (Boom Boom ja Ding Dong) sekä uskomattoman huono Portugali. Tarjoan kuitenkin taustamusiikiksi omaa suosikkisävelmääni. Tässäpä teille Unkari, joka Sveitsiä köyhempänä vetää hatusta Celine Dion kopion, Kati Wolf:in. Sveitsihän voitti tuolla tempulla 1988, tosin nyt ei ihan taida ihan paukut ihan riittää tässä kisassa. Mitähän jos rahat olisivat riittäneet Celineen, olisiko se ollut se viimeinen niitti voitolle ja Unkarin valtion tv-yhtiön konkurssille? Eipä ole Katissa mitään moittimista, mitä nyt tuo live-show vähän pelottaa. Tämä veto kuulostaa joka kuuntelulla aina vain paremmalta ja video suorastaan pelastaa päivän, varsinkin jos sitä vertaa Unkarin oman karsinnan luomuversioon.

Unkarin karsinta (köyhä versio) - klikkaa tästä

Vuosi on kulunut blogikirjoittajana, kun huomaan tekeväni samoja asioita joista olen jo kirjoittanut silloin joskus. Pensasaita on taas leikattu, siitä samasta paikasta vuokratulla kunnon leikkurilla, ja Kekkilän multaa on ostettu hintaan 15,90 € - nyt sai vain neljä säkkiä, mutta palvelu oli tällä kertaa hyvää; tyttö nosti säkit autoon mun apuna. Vappukin vieraili taas ja Suomi aloitti lätkän MM-kisaurakan jälleen kerran,  ja sitten on vielä yksi jokakeväinen hullutus: Euroviisut. Niistä lisää vähän myöhemmin, mutta jos pensasaidat ja puutarhassa möyriminen kiinostaa niin tässä linkki hieman vähälahjaisemman kirjoittajan blogiin.
http://marjonmietteet.blogspot.com/
Seikkaileehan toki siellä myös kaikkien rakastama Janne-hahmo.


Oli kotiseutu mulla tuolla...
Isä täytti vuosia synkässä pohjolassa, joten sieläkin tuli pyörähdettyä. Karut olosuhteet näköjään tylsistyttävät elämän visuaalisen puolen arvostuksen. Naapuriin viritellään pikkuhiljaa Golf-kenttää, ei sitä kolopalloversiota, vaan Volkkarin raadoista. Kaipa se on valmis kun siinä on 18 samanlaista romua, kaikkien niiden muiden auton, moottorikelkkojen, veneiden ja kuorma-auton raatojen lisäksi. Jotenkin tulee mieleen joskus tv:stä nähty dokumentti Grönlannista ja eskimoiden kurjan näköisistä elinoloista. Kylä näytti about samalta kuin 20 vuotta sitten, samat talot ja ihmiset, joista osa ihan samoissa autoissa.

Juhlat menivät suht paikallisten normien mukaan, kansaa saapui paikalle pitkin päivää, kuka juhla- kuka työvaatteissa, - osa pestyissä, osa ei. Kahvia ja pullaa tarjottiin, ja illalla konjakkia. Muutaman juoman jälkeen yksikin lyyli huusi minulle "Tarjoilija", kun kävin musta puku päälläni katsomassa tilannetta olohuoneen puolella. "Ja mä kun luulin olevani vähintäänkin hovimestari." Pääsiäismaanataina, palattuamme takaisin kotiin, teimme puutarhatöitä helteessä, kun isä soitti ja kertoi käyneensä moottorikelkalla mökillä. Reki oli pitänyt jättää matkan varrelle, koska hanki oli niin pehmeää ettei kelkka jaksanut vetää sitä. Vauhdilla sitten pääsi pahoista paikoista yli, perille ja takaisin.

Sporttia, bodya ja tsemppistä
Juoksuakin kokeilin parin viikon tauon jälkeen. Piti juosta tuttu 11 km:n lenkki ryhmän mukana rauhalliseen tahtiin. 28 minuuttia ja 45 sekuntia riittivät 4,5 km:n päähän, sitten olikin eväät syöty ja paluu kävellen takaisin alkoi. Onneksi maisema oli kaunis ja aurinko paistoi, pari kertaa yritin juosta, mutta kroppa ei jaksanut pysyä oikeassa asennossa paria sataa metriä pitempään. Viimenen kilsa sentään tuli hölkällä, kun kaveri tuli vierelle juttelemaan enkä kehdannut enään antaa periksi kävelylle. Onhan tämä silti yksi suurimpia henkilökohtaisia tragedioita mitä maa päällään kantaa, mä en tiedä etukäteen omaa päivän kuntoani. Yleensä sen huonon päivän tietää vasta kun paskat on jo housuissa, keho ei varoita etukäteen tai sitten en osaa kuunnella sitä enään.

Arttu vai poltergeist?
Piti hetki miettiä pari päivää sitten että mitä oiken eteisessämme on tapahtunut. Hetkeä aiemmin en ollut huomannut mitään ja kun seuraavan kerran kuljen ohi niin matto on täynnä linnun höyheniä. Niiden omistaja löytyi keittiön ulko-oven edestä reporankana makaamasta. Vanha herra oli tuonut saaliinsa näytille, ja näin kantanut oman kortensa kekoon yhteisen hyvinvointimme eteen. Vastuuntuntoinen kissa, mutta ensi kerralla hiiri tai joku muu haittajyrsijä, jooko.

Tänä aamuna löytyi itseltäni illalla syömättä jäänyt puolikas Kabanossi-makkara olohuoneen matolta, pienet hampaat olivat jäkertäneet sen päästä palasen. Jollekin talomme asukkaalle on ilmeisesti tullut ärsyttävä pikkunälkä yön pimeinä tunteina - ihan normaalia että vappuyönä syödään grilliruokaa hiukopalaksi.


GT5
Suuri kevätturnaus on saavuttanut yhden päätepisteensä, sain ajettua pois kaikki tallipäälikkökisat pleikkarilla. Itse asiassa se konehan ne kisat ajoi, minä vain annoin suuntaa antavia ohjeita kisataktiikasta. Endurance-sarjan kaikkien kisojen voitosta sai palkinnoksi Ferrarin viimevuotisen F1-auton. Siis Fernado Alonson hopealle jääneen romun? Hyi, yäk! Onneksi minulla on jo kuitenkin valmiiksi tallissa Kimin aikainen kilpuri, now that's what I call Ferrari. Olisihan noita kisoja vielä tarjolla toisella koneella ja käyttäjätunnuksella, mutta eipä taida enään napata pyörittää myllyä kolmea vuorokautta putkeen hullun kiilto silmissä. Nyt tosin pitäisi itse ajaa nuo samat kisat läpi: Suzuka 1000km, Tsukuba 9 tuntia sekä Le Mans ja Nurburgring 24 tuntia. Tarvii varmaan palkata joku kesähessu ajamaan, kun itse enään ehdi, pitää mennä huomenna maanataina töihin Vantaalle - Tammisto here I come!

Kylmä Vappu
Vapusta selvittiin taas tänäkin vuonna ilman kissan kusen makua suussa, mutta talossa on tavallista kylmempi. Se ei johdu raekuurosta aattona, vaan siitä että lämminvesivaraaja tullaan purkamaan maanantaina ja viime perjantaista lähtien ei ole lämmitys ollut päällä. Juhlittiin romanttisesti takkatulen loisteessa viisukipaleita kuunnellen netistä. Eilen otin lämmityksen pois myös käyttövedeltä ja tänä iltana tyhjennän boilerin lähiojaan, mittailin säiliötä ja sieltä olisi valumassa 4200 litraa nestettä, jos kaikki käy kuin elokuvissa.


Vinnaren?

Kassajonossa hyräilin ja heiluin jo Ruotsin viisubiisin tahdissa. Musa oli onneksi päässä vaihtunut ja belarus-piina päättynyt. Maybe there is a God. Jos nyt rahaa pitäisi lyödä jonkun puolesta, niin Eric Saaden piirtäisin kuponkiin. Ihme ettei kukaan ole nostanut meteliä rumpukompin plagionnista, biisin alku on kuin Boney M:n "Rasputin". Vaikka Eric laulaakin känättävällä äänellä, tulevat äidit tyttärineen kuitenkin äänestämään tätä isosti. Kertsi lauletaan ÄRsyTTävästi painottaen, mutta tuo temppu liimaa sen jokaisen kuuntelijan korvien väliin soimaan. Lavashow svengaa kuin hirvi ja kliimaksina rikotaan lasiruudut. Nyt äänestävät jo hieman pojat ja isätkin. Suède douze point.

Montako yötä jouluun?

Kävin juoksemassa viime tiistaina, ja nyt alkoi tuntumaan oikealta meiningiltä.

Onnistuin pysymään hyvässä vauhdissa ja ryhdissä yli tunnin Team Menna maratonryhmäni kanssa. Pääsin joukon keulille kun ylitin tien päin punaisia muiden jäädessä kiltisti odottamaan vihreää. 31 minuuttia juoksin yhteen suuntaan, ja kun he saivat minut kiinni ja alkoivat ohitella, käännyin sopivasti takaisin erään toisen "harjoittelijan" kanssa. Loppumatka oli henkilökohtaiseti tiukkaa keskittymista, kaveri rinnalla pakotti etenemään vauhdilla loppuun saakka. Yllättäen keskisyke oli alle 150, eikä 170 joka tuntui olevan lasissa aina kun vilkaisin Suunnon näyttöä, taisivat olla sekaisin mies sekä mittari.

Ensi viikolla pitäisi lentää Inariin isän 70-vuotispäiville, ja samalla kun olen siellä tulisivat  maalämpöporarit omalle tontille riehumaan. Eipä hätää - Marjo hoitaa, koska lentää pari päivää mun jälkeen tundralle, ja vessaremppaajasta maalampöasentajaksi ei ole iso harppaus. Täytyy varmaan kirjoittaa sille joku lappu miten vesijohdot kytketään, vedetään virtajohdot kiertovesipumpulle ja säädetään paisuntasäiliön virtauspaineeen ylikuormitusventtiiliin säätömutterin kuusiokoloruuvin asento vaikuttamatta liikaa autotallin feng shuihin.

Pleikkari vaihtui huollossa toimivaksi ja palasi kotiin. Onneksi. Otan näet laitteen reissuun mukaan koska original-kotikonnuilla ei ole muuten muuta tekemistä kuin syödä, naida, juoda, nukkua, paskoa, urheilla tai tehdä töitä. Olen silloin vielä saikulla joten se työteosta, urheiluvarusteet jätän suosiolla kotiin, naiminen tulee parin päivän päästä paikalle - mutta sillä on kuitenkin päänsärkyä tai vähintään jet lag, joten jäljelle jää peruselintoiminnot. Eikä se vessassa istuminen niin kivaa ole, että siitä harrastuksen saisi.

Olin Artulle kuskina kun se kävi eläinlääkärin juttusilla parin vuoden tauon jälkeen. Verikoekin piti ottaa molemmista etutassuista kun ei noin kuivakasta kissasta meinaa mitään herua. Se tosiasia toi 35 egee lisää 150:n euron hinta-arvioon. Noin pieni verimäärä ei riittäisi laboratorioon lähetettäväksi, mutta heidän laitteensa paikan päällä saisivat tulokset aikaan - lisähintaan. Näppärää, eihän minulla ole mitään hajua paljonko verta tarvitaan. Jos olisin ollut ostamassa käytettyä autoa en olisi tuota purematta niellyt. Tulosten perusteella kilpirauhaslääkkeen määrä tuplattiin näin aluksi ja kuukauden kuluttua olisi vuorossa kontrollikäynti, jotta nähdään miten annostus toimii. Saa nähdä kuinka kalliiksi tämä lysti vielä käy ennen kuin Arttu loppuu.

Oma apteekkireissuni puolestaan halpeni kun lääkäri antoi luvan ostaa halvempia nappeja. CellCeptin korvaava lääke maksaa 50 € paketilta, joten päivän mykofenolaatti-annoshinta on neljä egee. Nyt sitten pitäisi keksiä mihin tätä uutta valtavaa terveyttä voisi hyödyntää, kun sisäjalkapallokin vetäytyi kesätauolle.

Töihin meno nyt kuitenkin kieltämättä jänskättää, kun alan nähdä pöpöjä (pöpössä) mielessäni pikkuhiljaa kaikkialla.

Ehkäpä suurin "uhkatekijä" on muut ihmiset, niitä kun en ole juurikaan vuoteen nähnyt. Jälleen kerran olisi kaunis päivä ulkona, mutta täällä sisällä istun ja kirjoitan blogia kun samalla vilkuilen tv:n ruudusta Gran Tourismon kisan edistymistä. Käsken kuskiani muistaessani lisäämään vauhtia ettei se nukahda rattiin. Täytynee kuitenkin opetella jälleen sosiaaliseksi, edes vanhalle tasolle. Ei ihan mahdoton homma, kun tuo rima ei jäänyt kovin korkealle.

Miten niin ei voi verrata myyjän työtä hävittälentäjään duuniin? Mä olen kuulkaas ilmavoimien reservin alikersantti, niin että voin koska vaan käydä kuittaamassa varusvarastolta Hornetin pillurallille. Siinä tyttöjen housut nopeasti kuivuvat - jos jäävät perävaloja tuijottamaan.

Nyt loppui ruusuilla tanssiminen

Lavastettu tilanne, miehen nimi muutettu

Kevät tulee ja lumet sulaa taas. 
Olin lapion kanssa heilumassa pihalla ja koetin saada kevään saapumaan kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin naapurille. 


Aika tarkkaan vuosi sitten oli juurikin selvitty pääsiäisestä ja minä aloitin neljännen viikon Wegenerin ensioireista ja toisen viikon kuumeisena vuodepotilaana kotona. Vielä viikko ja sitten torstaina menisin reumatologille ja siitä Hyvinkään sairaalaan aloittaamaan ride of my life:n. David Lynch vierailee -blogikirjoitus oli päivätty 24.4. ja silloinkin heittelin lunta kinoksista sulaneelle maalle, juurikin sairaalasta päässeenä tunnelmat olivat kuitenkin tuolloin himppasen erilaiset kuin nyt.


Evoluutio on antanut ainakin meille miehille kyvyn unohtaa ikäviä asioita, kuten esimerkiksi mammutin metsästyksen kauheudet tai imuroinnin tarpeellisuuden, ja minäkin huomaan hymähteleväni mielikuvalle itsestäni hoopolemassa sairaalavaatteissa. Kipu on jäänyt jo unholaan ja melankolia valtaa mielen - "Voi niitä hyviä pahoja aikoja". Meilahdessa alkaa tapahtua -kirjoitus palauttaa maan pinnalle, tuota en haluaisi kokea uudelleen. Miten on? Vieläkö pitää spennata vai joko olen voiton puolella - täytyy suorittaa epätieteellinen itsetutkiskelu ja pyytää lopuksi virallinen asiantuntijalausunto.


Fyysinen kunto:
Jalkapalloa pelatessa pyrähdykset kentällä tuntuvat jäävän entistä lyhyemmiksi, ja minusta tulee nopeasti maalivahti hetkeksi aikaa - jälleen kerran. Lenkillä matka tappaa, ja mittayksikköni on vaihtunut kilometreistä minuuteiksi. Nyt tuntuu olevan laskeva trendi, enkä tunnu jaksavan juosta-hölkätä-liikkua edes tuntia yhtämittaisesti. Tältä pohjalta sitten maratonkoulun kanssa kymmenen kilometrin testijuoksuun, ihan vain omalla hissuvauhdilla taivaltamaan reitti läpi. Ensimmäinen kilometri oli verryttelyä koululta lähtöviivalle, ja minä viimeisenä jään koko ajan loittonevasta ryhmästä. Vauhti on suorastaan naurettavan hidasta ja vilkaisu pulssimittariin ei tee tilannetta yhtään paremmaksi - 160 on jo ihan helvetisti tässä vaiheessa.


Varsinaiset ravurit venyttelevät jo lähtöalueella, kun jatkan matkaa suoraan reitille. Tutut ladyt taivaltavat 50 metrin päässä, he ovat menossa juoksemaan maratonin lähipäivinä, joten he eivät saa juosta nyt kovaa. Tiedän sen ja vauhtini rupeaa kiihtymään. Kilometrin jälkeen saavutan heidät ja "pyyhällän" ohi. Olen kilpareitillä keulilla, tosin lähtökäskyä muille ei ole vielä edes annettu. Hiljainen etenemiseni on vaihtunut kunnon kilpajuoksufiiliksiin, lasissa on jo kevyesti yli 170. Keuhkoja poltaa ja epäuskoisesti vilkuilen gps:n ilmoittamaa matkaa, miten vielä kestän yli kaksi kertaa jo juostun matkan - no en mitenkään. Varasuunnitelma numero yksi käyttöön, päätän juosta tällä vauhdilla kääntöpaikalle ja tulla autokyydillä takaisin. Ei ollut ihan helppoa, mutta ehdin sinne ennen kaasu pohjassa -jengiä, kymmenen minuutin etumatka oli kutistunut minuuttiin. Ei etene vahvasti ei, tuskin muistan aikaa kun olisin ollut näin paska lenkkarit jalassa.


Henkinen tila: 

Ulkona on todella hieno auringonpaiste kun asennan rattipenkin kohdalleen ja vedän sälekaihtimet alas. Riisun tulenkestävän kylpytakkini ja astettaudun superman-kalsareissani kuppipenkkiin istumaan. It's hero time! Indy 500 kilpasimulaatiossa ajan oikean kilpamatkan reaaliajassa. Tallista työkaluksi 1040 heppainen ja 850 kiloa painava MINOLTA Toyota 88C-V Race Car '89. Alustan pudotin mahdollisimman alas, jouset ja vaimennuksen kireimpään asentoon ja mukavuussyistä vaihdoin vaihteiston automaatille. Sitten menoksi! Pari kertaa joudun aloittaamaan uudestaan, ennen kuin vaihteiston oikea välitys pitkälle suoralle löytyy, mutta sitten menoksi.


Päivän urakkana on 200 kierrosta, 500 mailia = 800 kilometriä, huippunopeus lähes 400 km/h betonikaiteen vieressä edellämenevän imussa. Ensimmäinen draama oli vessahätä kierroksella 21, onneksi selvisin siitä kuivin jaloin koska pelin saa pauselle. Kilpailun tiimellyksessä ajoin kaksi kertaa oikean takarenkaani paskaksi ja pyörin niiden takia pitkin kaiteita ja nurmikkoa. Kerran loppui bensa viimeisessä kaarteessa, joten pääsuora varikolle tuli rullaati rullaa meiningillä. Kommeluksista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, voittajan aika (siis mun) oli 2.34.34, kakkonen hävisi 13,9 sekuntia. Ulkona paistoi edelleen aurinko, kun jatkoin ajamista parilla  pikkukisalla. Elämänarvot ovat oikeassa järjetyksessä, joten olen hengen jättiläinen - ei muutosta aikaisempaan.


Asiantuntijalausunto:
Keskiviikko oli henkilökohtainen judgement day. Meilahden keuhkopoliklinkalla tapasin lääkärini, joka esitteli verikokeiden tuloksia ja näytti röntgenkuvista onteloitumisien häipymisen keuhkoistani - ne olivat tuskin enään nähtävissä. Elinsiirtopotilaille tarkoitettu Cell Cept toimii kohdallani hänen mukaansa erinomaisen hyvin. Huolimatta liikunnallisten suoritteiden tökkimisestä, hänen mielestään olisi oikein hyvä idea minun mennä puolipäivätöihin, joten nykyinen olemisen sietämätön keveys päättyy ja muuttuu työn raskaan raatamiseksi. Ei tullut saikkua enään, olen siis parantunut - voi minua, ei enään sympatiaa. Tautihan ei varsinaisesti poistu minusta ja juodun käymään kontrollitesteissä hyvin, hyvin hyvin pitkän ajan - ja se on hyvä skenaario se. Josko saisin vielä edes vähän sääliä, pliis.


PIM olen parantunut
Hurraa ja hip hei, alienit ovat siis vetäytyneet huitsin nevadaan ja elämä alkaa taas. Fiilis ei nyt kuitenkaan ole varsinaiseti riehakas, vaikka röntgenkuvat näyttivät keuhkoissa olevan vapaita asuntoja arava-lainaa säästäneille parasiiteille ja muille ökkömönkiäisille. Eihän tämä keuhkopirujen häipyminen mikään jättiyllätys ollut, silti se tuli vähän äkkiä, enkä oikein tiedä missä junassa matkustan ja minne. Vai jäinkö asemalle?

Nappikauppaa
Lääkkeitäkään ei tarvitse syödä enään yhtä paljoa kuin ennen, kortisoniannos tippui 17% ollen nyt 12,5 mg/vrk. Apteekissa käydessäni laskin vuorokausiannokseni hinnaksi nykyään 18,5 senttiä, säästöä 3 senttiä - Wuu-Huu! Vatsan suoja-ainelääkettäkään ei tarvitse enään ottaa päivittäin, ainoastaan jos muut mömmöt alkavat kipristelemään vatsassa. Ostin sadan tabun purkin, talous köyhtyi 34 ja puoli rahaa. Cell Cept järjesti pikku yllärin maksuhetkellä, joten pikku alustus/kertaus sairastamisen realiteeteista tähän väliin. 


Tämä lääke ei kuulu Kelan erityskorvattavien lääkkeiden listalle Wegenerin tautiin, joten maksoin 12,5 päivän annoksestani ihan saman 100 egee kuin kuka tahansa teistä, jotka näytitte normaalia Kela-korttia kassalla - näin siis viime vuonna. Nyt on kuitenkin tullut markkinoille halvempia korvaavia lääkkeitä, joten korvaus tulee halvimman mukaan, viidelläkympillä olisi lähtenyt edullisin paketti mukaan, jos sitä ylipäätään olisi ollut varastossa. Oman merkkilääkkeeni lisähinta (ylellisyysvero) on 86 euroa, siis sen viisikymppisen lisäksi. 136,45€, tack. Olisitteko itse omatoimisesti uskaltaneet vaihtaa siihen halvempaan? En minäkään, joten nyt nautin violetteja nappeja 10,92 euron arvosta päivässä. 

Lääkemaksukatto vuodessa on tyyliin kympin vajaa 600 euroa, joten se tulee minulle täyteen 4,4 paketin jälkeen. Aika kohtuullista miehelle, joka juurikin on tippunut pois Kelan ansiosidonnaiselta päivärahalta aloittaakseen puolipäivätyöt, heittää kuusi hugee ylimääräistä 55 päivän sisällä. Onneksi olen osannut sanoa oikeassa kohtaa "tahdon", joten nyt olen evp (elää-vaimonsa-palkalla) ja tarvittavat rahat löytynevät jostain. Mä olisin niiiiin kusessa ilman Marjoa.


Paskin taksikyyti ever
Näin ikävien uutisten jälkeen onkin mukava muistella hauskaa taksimatkaa, voi jospa oisit saanut olla muu-kaa-naaa. 
Top-3 listan ykkösenä on kyyti Volvolla Meikusta himaan. 


Katselin Kehä ykkösen kohdalla kojelaudan keskellä olevassa monitorissa näkyvää tekstiä "tyre pressure". Kehä kolmosella tajusin että kuljettaja puhuu puhelimessa varoitusvalosta joka palaa mittaristossa. Kerroin mitä teksti tarkoittaa suomeksi, joten kaveri alkoi puhelimesta kyselemään voiko sitä korjata. Voi elämän kevät, luulisi että ammattiautoilija osaisi katsoa ilmanpaineet renkaista, vaikka olisi kuinka renki ja tekisi vaikka vain yhden keikan vuodessa. Kerroin että Klaukkalan Shellillä voi käydä paluumatkalla hakemasssa lisää ilmaa Nokialaisiin. "Jos nyt käytäisiin heti?" "Ei minulla nyt niin kiire ole, etteikö ehditä pysähtymään."


En oikein osaa selittää miten asiat johtivat siihen, että minä tarkistin rengaspaineet ja kuski istui autossa. Ehkäpä oli helpompi tehdä itse kuin alkaa vääntämään rautalangasta näinkin vaikeaa korjausoperaatiota, eihän tuo tajunnut sulkea taksamittariakaan ennen kuin mainitsin asiasta. Viimeisellä puolikkaallla kilometrillä huoltamolta kotiin kerroin ettei painessa ollut häikkää, joten luultavasti anturi sekoilee ja antaa vikailmoitusta. Kaveri ei joko uskonut tai tajunnut mitä sanoin, koska auto nökötti pihassamme vielä kymmenen minuuttia poistumiseni jälkeen. Kuski raapi päätään ja soitteli jonnekin, ennen kuin uskalsi lähteä liikenteeseen. Onnea vaan sulle kun bensavalo syttyy...