Italiassa 6.päivä

26.6. lauantai - Juhannuspäivä

Nelly: "Hot in Herre" http://www.youtube.com/watch?v=M-qN6TCY85c

It's gettin' hot in here (so hot)

So take off all your clothes

I am gettin' so hot

(uh uh uh uh)

I wanna take my clothes off,

ja siksipä onkin hienoa pakkautua taas autoon. Rouva(t) haluaa lähteä katsomaan paikallisten hehkuttamaa Franciacorta Outlet Villagea, merkkituotteiden ale-myymäläkeskittymää josta saa paloja maanpäällisestä paratiisista aneiden hinnalla.

Tunnin ajomatkan jälkeen siisti suurehko myymäläkylä löytyy, ja jalkaudumme perhekunnittain ihmettelämään imperialistisen hapatuksen määrää ja kirjoa. Marjo etsi jotain tiettyä urheilutossua/sandaalia, jota ei sitten löytynyt, ja itse löysin pari paitaa jotka olivat ranskalaisen tuotemerkin tekeleitä. Olisi ollut pyhänhäväistystä ostaa Italiasta ranskalaisia muotivarusteita, joten emme ostaneet kummalekaan mitään. 

Paluumatkalla käymme katsomassa Sarnico:n kylää, jota meille on kehuttu kauniiksi. Väljemmin rakennettu, uudenaikaisen oloinen – pyörätiet ja kaikki. Suorastaan kotoisan oloinen infrastruktuuri, joka nousisi yllättävän tärkeäksi ominaisuudeksi, jos yhtäkkiä pitäisi ulkomaille muuttaa.

Muiden etsiessä postikortteja, minun täytyy istua varjossa, keräillä voimia, jäähdytellä itseäni, miettiä elämän tarkoitusta, poistaa maailman nälänhätä ja teoriassa ratkaista kylmäfuusion käyttö termospullossa.

Illallinen käydään nauttimassa kylän keskusaukion yhdessä monesta ravintolasssa. Pizza on ihan hyvää, mutta ei niin hyvää että siitä saisi jonkin ylistyslaulun aikaiseksi. Saamari, Suomessakin saa melkein aina parempaa, johtuu varmaan siitä ettei meillä kinkkusiivu ole kymmenen senttiä pitkä, ja se sentään katkeaa vesuria pienemmällä tarvekalulla.
Näiden ei pitäisi täällä lähteä kikkailemaan ruualla jota eivät osaa tehdä kunnolla. Ja se kahvi, tuo suomalainen keksintö...

Satuhetki -lapset eivät riitele

Välihuikka

Tervehdys lukijat.
Pahoittelen että olen degeneroitunut ameeban tai vähintäänkin kotilon asteelle ja hukannut kyvyn kirjoittaa. Alun into on laatunut ja samalla myöskin elinpiirin laajeneminen on vienyt aikaa ja mielenkiintoa kirjoittamiselta, silloin joskus kun blogia aloittelin eivät voimat antaneet myöten muuten kuin istua tai makoilla. Kuoleman pelkokin oli vahvemmin läsnä silloin, joten jotain jälkeä piti itsestään jättää kun ei ne perilliset ole pahemmin kiinnostaneet. Niiden tekemisen harjoittelu on kuitenkin ihan nastaa toimintaa.

Tarkoitus on ainakin kirjoittaa Italian matka loppuun jollakin aikavälillä, mutta koska tarina laahaa jo 4 kuukautta jäljessä on aika päivittää tietoja ja kuulumisia. Tässä käy kohta niin että tarinaa tulee ainakin kahdesta eri aikakaudesta ristiin, mutta eiköhän kaikki jotka ovat nähneet Pulp Fictionin pysy kärryillä.

Wegenerin Granumatoloosi elää ja voi hyvin, se tarkoittaa henkilökohtaisesti sitä että olen itse (toistaiseksi) elossa enkä voi niin kovin hyvin. Solumyrkkyhoidot lopetettiin tehottomina noin kuukausi sitten ja vaihdettiin orgaanisiin täsmälääkkeisiin (Cellcept) jotka on tarkoitettu elinsiirtopotilaille. Sen lisäksi että ne ovat ihan vitun kalliita, enkä saa niistä mitään erityiskorvausta, ne eivät tehoa. Viimeisimmässä röntgenkuvassa näkyy 3-4 möykkyä (granumatoloosia) per keuhko ja ne ovat kasvaneet sitten viime kuvauksen. Joten lisääntynyt kuoleman pelkoko on laukaissut tämän kirjoituksen tekemisen?

Olen aistivinani nuorehkon lääkärin epävarmuudesta, että heidän koristaan on nyt omenat lopussa eikä uusia ole tulossa tilalle. "Täytyy keksiä mitä jatkossa tehdään."  Lohduttavaa, jatketaan kuitenkin lääkkeiden syömistä -
ihan vaan varmuuden vuoksi. Kahdeksan päivän annos maksaa minulle omasta lompakostani 100 euroa, eivätkä nämä napit siis näillä näkymin auta metriäkään.

Töistä ei tarvitse ressata tänä vuonna enään ollenkaan, eikä varmaan pariin kolmeen kuukauteen ensi vuonnakaan - siis jos kaikki menee hyvin. Tällä hetkellä oma ennuste on ettei minusta enään työkalua saada, jos ei löydy toimivia mömmöjä - jos ei löydy niin sitten ei tarvitse välittää enään yhtään mistään, ei edes hengittämisestä. Ei vaan, kävin eilen pururadalla maraton ryhmäni kanssa lenkillä, joka sitten muuttui pikku kisailusta kunnon pudotuspeliksi. Lopulta kiihdytin täboillä jyrkkään ylämäkeen niin että koko muu porukka jäi taakse, ja reilusti. Muuten meni miehekkäästi, mutta en vain saanut enään happea tasamaalla, jotta olisin palautunut kuten silloin joskus, ja seuraavan mäen päällä oli pakko pysähtyä. Onneksi ne muut luulivat että jäin odottamaan lenkkikaveriani Tuomoa, jolla oli alkanut pohje kramppaamaan (ihan helvetin kovaa oltiin siis juostu) ja me käveltiin sitten sieltä pois. Illalla tuntui samalta kuin silloin tuokokuussa ekan lenkin jälkeen ja kylmä hiki oli vielä nukkumaankin mennessä. Aamulla olo oli kuin cowboy:lla jonka selkään on baaritappelussa lyöty rikki useampikin tuoli, mutta kyllä tämä tästä vielä iloksi/eloksi muuttuu.

Elämä jatkuu kuten ennenkin, paitsi läträämisen osalta, kaikkea saa tehdä ja kokeilla (paitsi omaa siskoa ja kansantanhuja), mutta voimapuolessa on vähän vajausta. Ei jaksa sauhuta ja taukokin venyy, nytkin makaan sängyssä klo 11:20 ja kirjoitan uudella hienolla MacBook Pro:llani - siis peiton alla kalsarisillaan. Pitäisi mennä siivoamaan autotallia, mutta odotellaan inspiraatiota. Syödäkin pitää ennen sitä, ja...

Laittakaapa jotain kommenttia kirjoituksiin, niin tiedän vähän suuntia mikä teidän mieltänne askarruttaa ja voin vastata siihen. Muutenhan tarina tulee kuin Moosekselle konsanaan, ylemmältä taholta ilman valitusoikeutta.

Italiassa 5. päivä

25.6. perjantai - juhannusaatto

Maailma (tai ainakin anoppi) kaatuu

Torilla tuntuu olevan tunnelmaa, mutta toi jätkä pilaa kaiken

Päivän suunnitelmana on leirin jakautuminen kahtia: Vähäraution orkesteri suuntaa auton kohti Torinoa, ja Kekin duo jää maleksimaan kulmille.

Aamupalan keskeyttää puhelinsoitto Ivalosta, Marjon ja Jounin äiti on joutunut aivoinfarktin takia sairaalaan.
Oikea puoli on halvaantunut eikä hän pysty tietenkään liikkumaan - eikä myöskään puhumaan tai kirjoittamaan. Jotain tärkeää on mennyt hermokeskuksessa tai synapseissa tai mitokondrioissa tai kannentiivisteen pulteissa rikki. Kaikesta huolimatta suunnitelma pitää, vaikka riehakas tunnelma katosikin.

Kirjastossa yritämme nettiyhteyttä, näillä on täällä oma kunnan serveri mihin koneet loggaavat itsensä sisään, ja jokaisella asukkaalla on omat tunnuksensa. Lainaan kirjastotädin tunnuksia , mutta laihoin tuloksin.
Yhteys on hidas ja koneet from the 80's, juu ei. 

Kävelemme tuuliselle keskus- aukiolle ja valitsemme ranta- kahvilan kahvitteluun. Supermarketin ja sen parkkipaikalle levittäytyneen torin kautta kotiin kaarrettuamme raahaamme kädet venyen ostokset ylös vuorenrinnettä. Paikalliset muuten näyttivät veden jakelupisteen, josta saa normaaliin lisäksi, kuplivaa ja mineraalivettä hanasta. Ilmaiseksi!

Klo 16:00 Marjon tuttu kollega tulee noutamaan meidät ja lähdemme lähikylään kohti hänen taloaan.

Saamme viettää hienon iltapäivän
(vähän paremman) perheen parissa. Ensiksi reipas lenkki koiran kanssa vuorenrinteellä,
jonka aikana hammasta purren pyyhin hikeä
otsalta ja yritin vain pysyä naisten vauhdissa. 

Perheen englantilaisen isän saavuttua töistä paikalle me miehet ja Marjo katsoimme tv:stä tuoreimmat jalkapalloilun uutiset, ja spekuloimme voittajaa. Äidin ja kahden teini-ikäisen tyttären saatua hienon illallisen valmiiksi, istumme ruokapöytään. Isäntä pöydän toisessa päädyssä ja "kunniavieras", siis mä (vain koska minulla on munat), toisessa päädyssä. Vähän kävi protokolla jännittämään, mutta kyllä se siitä suttaantui kun pääsin kertomaan meidän fiksujen ja filmaattisten suomalaisten kansakunnasta.

Oletteko koskaan ajatelleet että jos kaikki Suomen junteimmat ja rumimmin pukeutuneet perusurpot kokoontuisivat yhteen, niiden tunnusbiisi olisi luultavasti Kari Tapion "Olen suomalainen", jota kaikki vetäisivät joukkokaraokessa koko illan. Sehän on italialaisen Toto Cutugno:n "L'Italiano" -käännösiskelmä (siis alkuperäisesti: olen italialainen, siis ainakin noin teorissa about). 

Saunastahan sai monta hauskaa yksityiskohtaa kohottamaan suomikuvaa, lopuksi kerroin suihkuseikkailustani pari päivää sitten paikallisella uimahallilla. Kun olimme poistumassa hallista menin suihkuun normaalisti, mutta kun suihkun jälkeen käännyin huomasin miesjoukon tuijottavan. Tiesin että jotain on pielessä, ja sitten näin toisella seinustalla rivin saluunan ovilla varustettuja suihkukoppeja, oivalsin ettei alastomuus ole ihan yhtä liberaalia täällä kuin himassa. Olin käynyt uikkareiden kastelusuihkussa, mutta koska ne olivat jo kuivat heitin ne olalle ja marssin kuin paraatissa kassit heiluen pukuhuoneeseen vetämään vaatteet päälle. Olisin laittanut tapauksesta tähän valokuvankin, mutta vaimo kielsi.

Ilta ehti jo pimentyä ennen kuin isännät palauttivat meidät majapaikkaan, mutta hauskaa oli koko rahan edestä. Crazie mille.

Italiassa 4. päivä

Torstai 24.6. Mounte Isola

Tänään sitten uudestaan lauttarantaan ja kohti turistirysä Mounte Isolan saarta. Koska olen unohtanut myöskin päähineen, alkaa päivä supermarketin kautta josta tarttuu mukaan valkoinen lippis kolmella raidalla.

Lautalla vasta tajusin että paluukyytejä on vain kaksi, toinen lähtee samaan aikaan kuin Italian peli alkaa ja toinen vasta pelin jälkeen. Paluumatka kestää huomattavasti pidempään kuin meno, koska lautta kiertää saarta ja jos ottaisimme ekan lähdön niin näkisimme baarissa pelistä vain viimeisen vartin.

Paskan paska, sen kerran kun olisi voinut kokea MM-jalkapallon lopputurnaushuumaa kannattamalla sini-valkoista joukkuetta suuren joukon kanssa, ja odottaa niiden vielä oikeasti voittavan, niin me leikitäänkin turistia.
Missä täällä on pelastusliivejä, eihän rantaan ole yli kilometriäkään.

Astuttuamme maihin menemme syömään siihen ensimmäiseen pyydykseen joka on viritetty laiturin viereen. Laskussa on takseista tuttu lähtotaksa (coperto)
2,40 eur/hlö, lautasista, haarukoista ja juomalaseista peritty kattausmaksu. Tämä on ihan yleistä tässä maassa, sattuipahan nyt ensimmäisen kerran kohdalle.

Vespa poikineen

Päivä kävellään skootteriden seassa ja aurinko pehmittää äijää koko ajan. Varsinaisesti en keksi mitään sykähdyttävää nähtävyyttä, mutta actionpäivä täällä ajamalla polkupyörälla saaren ympäri olisi täällä omiaan, tai rullaluistella tai juosta...
Juuri nyt pelkkä kävely kuitenkin riittää vetämään mittarin punaiselle.

Ei ihan paska maisema

Parikymmentä minuuttia ennen paluumatkaa kuulemme kahvilassa että maksimissaan puolen kilometrin päässä on jäätelöbaari jossa Italia-Slovakia? peli EHKÄ näytetään. Vartti lautan lähtöön ja pähkäilen lähdenkö tarkistamaan asiaa, mutta rouva päättää et en lähde, joten keskityn jäätelöön ja kahviin. 9 minuuttia lähtöön niin sama nainen kun saa omat kahvinsa juotua (minä en ihan) tokaisee: "Käypä katsomassa se baari"

Voi sun helvetti! Loput syömiset jää pöytään kun kiihdytän warp-nopeuteen. Jolkottelen jo hyvän matkan päässä laiturista kun laiva tulee näkyviin, vielä parisataa metriä ennen kuin on pakko kääntyä. Baari vihdoin löytyy ja kun kysyn että näytättekö pelin, niin tyttö ponkaisee penkistään kuin pistettynä: Italia! Ilmeisesti näyttävät kunhan vaihtavat kanavaa, ja minä singahdan paluumatkalle. Laiva on ohittanut jo minut ja kaartaa kohti laituria kun vedän ihan benjohnssonina skootteriden keskeltä ja taklaan Marjon pois jonosta.

Matkalla rouva kuulee selostuksen lähibaarin terassilta ja vaatii menemään sinne koska peliä voi katsoa ulkona. Siellä sitten tihrustetaan 14" matkatelkkarista Italian konttaamista kahden tarjoilijan ja yhden paikallisen asiakkaan kanssa, ja auriko perkelekin paistaa ruudulle niin ettei kärpäsen kakan kokoisista pelaajista meinaa nähdä mitään. Tunnelmaa - juhuu!

Kuka ei kuulu joukkoon?

Toiselle puoliajalle siirrymme jäätelöbaariin josta löytyy isompi telkkari ja videotykkikin. Kaikki kymmenen ihmistä seuraavat peliä tykiltä, mutta koska totean kuvanlaadun ihan paskaksi olen ainoa joka istuu eri suuntaan ja katsoo peliä tv:stä. Italia häviää ja putoaa jatkosta, tunnelma on edelleen ju-huu.

Lorvailemme romanttisessa iltaruskossa kunnes puolentoista tunnin paluumatka alkaa. Matkan viimeisen puoli tuntia saamme olla ainoat matkustajat laivalla.

Kävelemme laiturilta ylös kukkulalle, mehut puristava viimeinen kilometri ja romantiikan voikin unohtaa loppuyöksi, koska me nuk...zzz zzz zz

Italiassa 3. päivä

Keskiviikko 23.6.

Tänä aamuna on aikainen herätys ja kiireinen aamuhässäkkä, tarkoituksena on lähteä ihmettelemään keskellä järveä nököttävää
Monte Isolan saarta. Kävimme eilen katsomassa paikallisten kanssa aikataulusta,
että klo 10:30 lautta lähtee.

Vituiksihan lähtö menee ja auto liikahtaa pihasta kymmenisen minuuttia suunniteltua myöhemmin. Pitkäaikaisen parkkipaikan löytäminen keskustasta on mahdotonta ja lopulta on pakko pudottaa muut kyydistä ja viedä auto ainoaan paikkaan minkä tiedän: kirjaston parkkipaikalle. Mä juoksen liki kilometrin niin saatanasti takaisin laiturille, jossa ei tietenkään mitään lauttaa näy. Ihan turhaan revin keuhkoni - myöhässä on,
pakko istua ja painaa pää polviin.

Puolen tunnin odottelun jälkeen tutkimme aikataulua ja huomaamme kärpäsenkakan kokoisen vinoneliön olevan keskeltä musta eikä valkoinen. Ilmeisesti joku lomakauden aikataulu, joka on btw just nyt, eikä siis lauttaa vasta kuin klo 12:37.
Palaamme talolle hakemaan uimavarusteet, ja suuntaamme järven toisella puolella olevaan vesipuistoon.

Altaiden vesi on kylmää ja hylkään uimisen välittömästi mielestäni. Marjo pulahtaa altaaseen, ja uimavalvoja selittää minulle että pitäisi olla uimalakki. No ei ole, joten akka pois altaasta ja aurinkoa ottamaan. Saipahan Nelli sentään kahlata lastenaltaassa, jossa paikalliset pikku-berlusconit pitivät sellaista möykkää että jos oltaisiin Suomessa niin saatana...
Ilmakivääri olisi lastenkasvatuksen ykköstarvekalu jos minä saisin päättää.

Iltapäivä vietetään talomme puutarhassa, jossa Nelli kiusasi minua ja viimeisenä niittinä vieläpä pussasi. Mykistävä suoritus ja kanssamatkustajat haukkoivat henkeään.

Illalla palaamme vielä lauttarantaan ja jäätelöä syöden ihastelemme maisemia. Menemme vielä tarkistamaan lähibaarista että siellä on kelpo TV, ja huominen Italia-peli jalkapallon MM-kisoista näytetään siellä. Kukaan ei puhu englantia vaikka paikalla on parikymmentä ihmistä, mutta lopulta kysymyksemme menee jakeluun. Jääkaappipakastimen kokoinen työmies alkaa tuijottaa meitä ja sanoo: Italia, nostaa neljä sormea, osoittaa meitä ja sitten baaritiskiä. Jep, huomenna klo 16:00 tullaan tänne katsomaan. Mies toistaa koreografiansa pari kertaa ja saa sen vaikuttamaan melkeinpä uhkaukselta. 

Me luvataan tulla paikalle.

Illalla oloni heikkenee ja vietän levottoman kuumeisen yön.

Oikealla: kohusuudelma, huomatkaa että yritän estää tarraamalla neitoa otsasta.

Italiassa 2. päivä

Tiistai 22.6.

Aamupalan jälkeen laskeudumme koko orkesterin voimin Pisognen kylä-pahasen keskustaan (n. 10.000 asukasta - kunnes seuraava kylä alkaa ihan vierestä) etsimään apteekkia. Sata metriä kävelyä ja se on siinä! Paitsi ettei ollutkaan, täältä ei saakkaan reseptilääkkeitä vaan meidän pitääkin mennä ostoskeskuksen isoon apteekkiin. Kävellessämme sinne törmäämme sattumalta Marinaan ja lapsiin, ja hekin lähtevät vielä mukaan tulkkaamaan. 

Apteekkari nyökyttelee päätään ja tutkii reseptiäni, sitten saan paketin kortisonia: 4,85 euroa. Marjo oli jo kaivanut satasen valmiiksi kun odotteli perhekokoisen vatsansuojalääkkeen hintatasoa. Mies kysyy haluanko kuitin korvauksia varten, mutta kieltäytymällä päätin tarjota tämän kierroksen yhteiskunnalle. Kahvilassa istuessamme Andrea tilaa alkoholittoman aperitiivin jota paikalliset kuulemma ryystävät. Maku on kuin Camparissa,
ja kerron ettei suomalainen tuollaista juo ilman alkoholia.

Päivä vietetään talolla puutarhassa loikoillen ja tulevia päiviä suunnitellen. Lapsiperheen aloittaessa nukkumaan-show:n,
me lähdimme alas kylään syömään. Marina, Andrea ja Caterina odottivatkin siellä meitä ja siirryimme Pizzerian terassille.
Yllättävää kyllä, pizza oli melkeinpä pliisun makuista, suomalainen pitsa on runsaampaa ja rasvaisempaa.

Ruokailun jälkeen käymme hakemassa rantakahvilasta kylän parhaat jäätelöt ja juttelemmemme nauttien järven maisemista. Iltaa kohden nousee ukkosmyrsky ja Marjon kanssa lähdemme romanttiselle autoretkelle kaatosateeseen.
Ajamme toiselle puolelle järveä hotellin liepeille muistelemaan kahdeksan vuoden takaista reissuamme täällä.

Vasemmalla: taideteos rantabulevardilla
Oikealla: Lago d'Iseo - tyyntä myrskyn edellä.

Italia 1. päivä

Maanantai 21.6.

Aamu kahdeksalta nostamme kaksi matkalaukkua (max 15 kg) ja kaksi käsimatkatavaraa (max 10 kg) Vectran takakonttiin ja lähdemme kohti Tampereen Pirkkalan lentokenttää. Ensiksi vierailemme vanhojen tuttujen luona Ylöjärvellä, josta Kaija hyppää mukaan ja vie auton päivähoitoon Pasille, joka poistaa ruosteet helmoista.

Elokuvatähdet yksityskoneella... not!

Kentällä loppuseuruekin liittyy mukaan joukkoomme; Marjon veli Jouni, vaimonsa Maura ja heidän 2-vuotias riesa...ei kun kakara Nelli. Ryan-Air:n king-for-a-day -teeman mukaan saimme itse viedä laukkumme hihnalle, ja jonottaminen koneeseen oli yks härdelli. Konessa penkit kahdella kolmen rivissä, eikä tietenkään minkäänlaisia kallistussäätöjä.

Marjo, Jouni, Nelli ja Maura

Perille kuitenkin päästiin ja härdelli jatkui auto-vuokraamolla ja bussi-kuljetuksessa parkki-paikalle. Olimme etukäteen varanneet ja maksaneet farmari Ford Focuksen, mutta meille osoitetussa parkki-ruudussa kökötti farkku Astra. Kun painoin avaimesta keskuslukon auki, niin parin ruudun päässä oleva Fiat Croma päästi äänen ja vilkautti valojansa. Italiassa ei kaikki ole ihan sitä mitä pitäisi, mutta me olimme tyytyväisiä, koska saimme pykälää suuremman kärryn – ja hyvä niin. 5 x iso laukku, 5 x käsimatkatavara ja lastenrattaat täyttivät farkkuperän kattoa myöten. Luukku piti sulkea tosi varovasti, ettei takalasi poksahtaisi irti.

Navigaattorihan ei sitten toimi tunnelissa ja sillä kestää hetki päästä taas kartalle mukaan, niinpä kahden tunnelin välissä risteyksen kohdalla se ilmoitti yllättäen: tästä oikealle. Vauhtia oli 90 km/h ja siinä vaiheessa kun kysyin Jounilta: ai, tästä vai, oli jo 30 metriä liian myöhäistä. Maisemareitistä tuli pikkasen pitempi kuin oletettiin, mutta kylille päästiin ja sovittu tapaamispaikka marketin pihalta löytyi.

Marina on Marjon paikallinen kollega, ja me majoitumme hänen vuoren rinteellä olevaan villaansa. Talo on hänen perheensä entinen koti, mutta miehen kuoleman jälkeen he muuttivat alemmas laaksoon ”kaupunkiasuntoon”. Meidän majapaikka toimii nykyään tilana, jonne he kokoontuvat ystävien kanssa syömään tai juhlimaan, myös garden-party on ollut suosittua ajanvietettä tässä talossa – tai siis puutarhassa.

Että tämmöinen majatalo.

Kaupassa kävimme oikein urakalla ihmettelemään paikallista tavara-valikoimaa ja lähinnä niiden käyttötarkoitusta. Maidon osto oli ihan arpapeliä, jossa panoksena oli ettei Nelli ja Janne rupea kitisemään jos se ei olekaan juuri sellaista kuin Suomessa.


Einekset osuvat suurin piirtein kohdalleen, ja iltapala sujui ilman suurempaa draamaa - tai sitten ei. Kaksivuotias Nelli sai kuulla suomalaiseen, monipuoliseen kirosanavalikoimaan kuuluvaan reperuaariini noin 15 parasta kolmen sekunnin aikana, kun huomasin kortisoni-purkin jääneen Suomeen. Ai vittu mikä pässi voi jättää tärkeimmän lääkkeen himaansa, eihän sitä tarvita kuin kaksi kertaa päivässä, vittuvittuvittuvittusaatana... Resepti oli mukana, joten huomenna heti aamusta etsimään apteekkia ja toivomaan pelastusta.

Talliin ei mahtunut, parkattiin pusikkoon

Nukkumaan mennessä aion laittaa puhelimeni latautumaan, mutta huomaan että mukana on väärä, vanhan mallinen pyöreäpäinen laturi. Ja päivän idiootti-palkinto ojennetaan...

Vitutti niin paljon etten nukahtanut vasta kunnes olin ottanut unilääkkeen.