Vittumaista huomata puolivälissä kauppareissua rallattaneensa puoliääneen Valko-Venäjän euroviisubiisin kertsiä, "I Love Belarus..." No en helvetissä Lukashenkon diktatuuria rakasta, pitäisi demokratian nimissä sulkea kisoista koko maa, tuo Euroopan oma Pohjois-Korea. Olisivat "rakastaneet" ihan mitä muuta tahansa kuin Belarusta, vaikka Rock'n Roll:ia, eihän tuollaista kansallissosialismia voi muut maat diggailla. Tämän siitä näköjään saa kun politiikka sanelee mikä on hyväksyttävää taidetta, kertosäe ainoastaan jää ärsyttävästi päähän soimaan. Ja balalaikan rimputus.
Euroviisuliite
Tänä vuonna on kuitenkin tarjolla monta kelpo rallatusta, joista kolme kunnon taidepläjäystä, mutta myös pari lastenlaulun tasoista esitystä jo nimiensäkin puolesta (Boom Boom ja Ding Dong) sekä uskomattoman huono Portugali. Tarjoan kuitenkin taustamusiikiksi omaa suosikkisävelmääni. Tässäpä teille Unkari, joka Sveitsiä köyhempänä vetää hatusta Celine Dion kopion, Kati Wolf:in. Sveitsihän voitti tuolla tempulla 1988, tosin nyt ei ihan taida ihan paukut ihan riittää tässä kisassa. Mitähän jos rahat olisivat riittäneet Celineen, olisiko se ollut se viimeinen niitti voitolle ja Unkarin valtion tv-yhtiön konkurssille? Eipä ole Katissa mitään moittimista, mitä nyt tuo live-show vähän pelottaa. Tämä veto kuulostaa joka kuuntelulla aina vain paremmalta ja video suorastaan pelastaa päivän, varsinkin jos sitä vertaa Unkarin oman karsinnan luomuversioon.
Vuosi on kulunut blogikirjoittajana, kun huomaan tekeväni samoja asioita joista olen jo kirjoittanut silloin joskus. Pensasaita on taas leikattu, siitä samasta paikasta vuokratulla kunnon leikkurilla, ja Kekkilän multaa on ostettu hintaan 15,90 € - nyt sai vain neljä säkkiä, mutta palvelu oli tällä kertaa hyvää; tyttö nosti säkit autoon mun apuna. Vappukin vieraili taas ja Suomi aloitti lätkän MM-kisaurakan jälleen kerran, ja sitten on vielä yksi jokakeväinen hullutus: Euroviisut. Niistä lisää vähän myöhemmin, mutta jos pensasaidat ja puutarhassa möyriminen kiinostaa niin tässä linkki hieman vähälahjaisemman kirjoittajan blogiin. http://marjonmietteet.blogspot.com/
Seikkaileehan toki siellä myös kaikkien rakastama Janne-hahmo.
Oli kotiseutu mulla tuolla...
Isä täytti vuosia synkässä pohjolassa, joten sieläkin tuli pyörähdettyä. Karut olosuhteet näköjään tylsistyttävät elämän visuaalisen puolen arvostuksen. Naapuriin viritellään pikkuhiljaa Golf-kenttää, ei sitä kolopalloversiota, vaan Volkkarin raadoista. Kaipa se on valmis kun siinä on 18 samanlaista romua, kaikkien niiden muiden auton, moottorikelkkojen, veneiden ja kuorma-auton raatojen lisäksi. Jotenkin tulee mieleen joskus tv:stä nähty dokumentti Grönlannista ja eskimoiden kurjan näköisistä elinoloista. Kylä näytti about samalta kuin 20 vuotta sitten, samat talot ja ihmiset, joista osa ihan samoissa autoissa.
Juhlat menivät suht paikallisten normien mukaan, kansaa saapui paikalle pitkin päivää, kuka juhla- kuka työvaatteissa, - osa pestyissä, osa ei. Kahvia ja pullaa tarjottiin, ja illalla konjakkia. Muutaman juoman jälkeen yksikin lyyli huusi minulle "Tarjoilija", kun kävin musta puku päälläni katsomassa tilannetta olohuoneen puolella. "Ja mä kun luulin olevani vähintäänkin hovimestari." Pääsiäismaanataina, palattuamme takaisin kotiin, teimme puutarhatöitä helteessä, kun isä soitti ja kertoi käyneensä moottorikelkalla mökillä. Reki oli pitänyt jättää matkan varrelle, koska hanki oli niin pehmeää ettei kelkka jaksanut vetää sitä. Vauhdilla sitten pääsi pahoista paikoista yli, perille ja takaisin.
Sporttia, bodya ja tsemppistä
Juoksuakin kokeilin parin viikon tauon jälkeen. Piti juosta tuttu 11 km:n lenkki ryhmän mukana rauhalliseen tahtiin. 28 minuuttia ja 45 sekuntia riittivät 4,5 km:n päähän, sitten olikin eväät syöty ja paluu kävellen takaisin alkoi. Onneksi maisema oli kaunis ja aurinko paistoi, pari kertaa yritin juosta, mutta kroppa ei jaksanut pysyä oikeassa asennossa paria sataa metriä pitempään. Viimenen kilsa sentään tuli hölkällä, kun kaveri tuli vierelle juttelemaan enkä kehdannut enään antaa periksi kävelylle. Onhan tämä silti yksi suurimpia henkilökohtaisia tragedioita mitä maa päällään kantaa, mä en tiedä etukäteen omaa päivän kuntoani. Yleensä sen huonon päivän tietää vasta kun paskat on jo housuissa, keho ei varoita etukäteen tai sitten en osaa kuunnella sitä enään.
Arttu vai poltergeist?
Piti hetki miettiä pari päivää sitten että mitä oiken eteisessämme on tapahtunut. Hetkeä aiemmin en ollut huomannut mitään ja kun seuraavan kerran kuljen ohi niin matto on täynnä linnun höyheniä. Niiden omistaja löytyi keittiön ulko-oven edestä reporankana makaamasta. Vanha herra oli tuonut saaliinsa näytille, ja näin kantanut oman kortensa kekoon yhteisen hyvinvointimme eteen. Vastuuntuntoinen kissa, mutta ensi kerralla hiiri tai joku muu haittajyrsijä, jooko.
Tänä aamuna löytyi itseltäni illalla syömättä jäänyt puolikas Kabanossi-makkara olohuoneen matolta, pienet hampaat olivat jäkertäneet sen päästä palasen. Jollekin talomme asukkaalle on ilmeisesti tullut ärsyttävä pikkunälkä yön pimeinä tunteina - ihan normaalia että vappuyönä syödään grilliruokaa hiukopalaksi.
GT5
Suuri kevätturnaus on saavuttanut yhden päätepisteensä, sain ajettua pois kaikki tallipäälikkökisat pleikkarilla. Itse asiassa se konehan ne kisat ajoi, minä vain annoin suuntaa antavia ohjeita kisataktiikasta. Endurance-sarjan kaikkien kisojen voitosta sai palkinnoksi Ferrarin viimevuotisen F1-auton. Siis Fernado Alonson hopealle jääneen romun? Hyi, yäk! Onneksi minulla on jo kuitenkin valmiiksi tallissa Kimin aikainen kilpuri, now that's what I call Ferrari. Olisihan noita kisoja vielä tarjolla toisella koneella ja käyttäjätunnuksella, mutta eipä taida enään napata pyörittää myllyä kolmea vuorokautta putkeen hullun kiilto silmissä. Nyt tosin pitäisi itse ajaa nuo samat kisat läpi: Suzuka 1000km, Tsukuba 9 tuntia sekä Le Mans ja Nurburgring 24 tuntia. Tarvii varmaan palkata joku kesähessu ajamaan, kun itse enään ehdi, pitää mennä huomenna maanataina töihin Vantaalle - Tammisto here I come!
Kylmä Vappu
Vapusta selvittiin taas tänäkin vuonna ilman kissan kusen makua suussa, mutta talossa on tavallista kylmempi. Se ei johdu raekuurosta aattona, vaan siitä että lämminvesivaraaja tullaan purkamaan maanantaina ja viime perjantaista lähtien ei ole lämmitys ollut päällä. Juhlittiin romanttisesti takkatulen loisteessa viisukipaleita kuunnellen netistä. Eilen otin lämmityksen pois myös käyttövedeltä ja tänä iltana tyhjennän boilerin lähiojaan, mittailin säiliötä ja sieltä olisi valumassa 4200 litraa nestettä, jos kaikki käy kuin elokuvissa.
Vinnaren?
Kassajonossa hyräilin ja heiluin jo Ruotsin viisubiisin tahdissa. Musa oli onneksi päässä vaihtunut ja belarus-piina päättynyt. Maybe there is a God. Jos nyt rahaa pitäisi lyödä jonkun puolesta, niin Eric Saaden piirtäisin kuponkiin. Ihme ettei kukaan ole nostanut meteliä rumpukompin plagionnista, biisin alku on kuin Boney M:n "Rasputin". Vaikka Eric laulaakin känättävällä äänellä, tulevat äidit tyttärineen kuitenkin äänestämään tätä isosti. Kertsi lauletaan ÄRsyTTävästi painottaen, mutta tuo temppu liimaa sen jokaisen kuuntelijan korvien väliin soimaan. Lavashow svengaa kuin hirvi ja kliimaksina rikotaan lasiruudut. Nyt äänestävät jo hieman pojat ja isätkin. Suède douze point.
Kävin juoksemassa viime tiistaina, ja nyt alkoi tuntumaan oikealta meiningiltä.
Onnistuin pysymään hyvässä vauhdissa ja ryhdissä yli tunnin Team Menna maratonryhmäni kanssa. Pääsin joukon keulille kun ylitin tien päin punaisia muiden jäädessä kiltisti odottamaan vihreää. 31 minuuttia juoksin yhteen suuntaan, ja kun he saivat minut kiinni ja alkoivat ohitella, käännyin sopivasti takaisin erään toisen "harjoittelijan" kanssa. Loppumatka oli henkilökohtaiseti tiukkaa keskittymista, kaveri rinnalla pakotti etenemään vauhdilla loppuun saakka. Yllättäen keskisyke oli alle 150, eikä 170 joka tuntui olevan lasissa aina kun vilkaisin Suunnon näyttöä, taisivat olla sekaisin mies sekä mittari.
Ensi viikolla pitäisi lentää Inariin isän 70-vuotispäiville, ja samalla kun olen siellä tulisivat maalämpöporarit omalle tontille riehumaan. Eipä hätää - Marjo hoitaa, koska lentää pari päivää mun jälkeen tundralle, ja vessaremppaajasta maalampöasentajaksi ei ole iso harppaus. Täytyy varmaan kirjoittaa sille joku lappu miten vesijohdot kytketään, vedetään virtajohdot kiertovesipumpulle ja säädetään paisuntasäiliön virtauspaineeen ylikuormitusventtiiliin säätömutterin kuusiokoloruuvin asento vaikuttamatta liikaa autotallin feng shuihin.
Pleikkari vaihtui huollossa toimivaksi ja palasi kotiin. Onneksi. Otan näet laitteen reissuun mukaan koska original-kotikonnuilla ei ole muuten muuta tekemistä kuin syödä, naida, juoda, nukkua, paskoa, urheilla tai tehdä töitä. Olen silloin vielä saikulla joten se työteosta, urheiluvarusteet jätän suosiolla kotiin, naiminen tulee parin päivän päästä paikalle - mutta sillä on kuitenkin päänsärkyä tai vähintään jet lag, joten jäljelle jää peruselintoiminnot. Eikä se vessassa istuminen niin kivaa ole, että siitä harrastuksen saisi.
Olin Artulle kuskina kun se kävi eläinlääkärin juttusilla parin vuoden tauon jälkeen. Verikoekin piti ottaa molemmista etutassuista kun ei noin kuivakasta kissasta meinaa mitään herua. Se tosiasia toi 35 egee lisää 150:n euron hinta-arvioon. Noin pieni verimäärä ei riittäisi laboratorioon lähetettäväksi, mutta heidän laitteensa paikan päällä saisivat tulokset aikaan - lisähintaan. Näppärää, eihän minulla ole mitään hajua paljonko verta tarvitaan. Jos olisin ollut ostamassa käytettyä autoa en olisi tuota purematta niellyt. Tulosten perusteella kilpirauhaslääkkeen määrä tuplattiin näin aluksi ja kuukauden kuluttua olisi vuorossa kontrollikäynti, jotta nähdään miten annostus toimii. Saa nähdä kuinka kalliiksi tämä lysti vielä käy ennen kuin Arttu loppuu.
Oma apteekkireissuni puolestaan halpeni kun lääkäri antoi luvan ostaa halvempia nappeja. CellCeptin korvaava lääke maksaa 50 € paketilta, joten päivän mykofenolaatti-annoshinta on neljä egee. Nyt sitten pitäisi keksiä mihin tätä uutta valtavaa terveyttä voisi hyödyntää, kun sisäjalkapallokin vetäytyi kesätauolle.
Töihin meno nyt kuitenkin kieltämättä jänskättää, kun alan nähdä pöpöjä (pöpössä) mielessäni pikkuhiljaa kaikkialla.
Ehkäpä suurin "uhkatekijä" on muut ihmiset, niitä kun en ole juurikaan vuoteen nähnyt. Jälleen kerran olisi kaunis päivä ulkona, mutta täällä sisällä istun ja kirjoitan blogia kun samalla vilkuilen tv:n ruudusta Gran Tourismon kisan edistymistä. Käsken kuskiani muistaessani lisäämään vauhtia ettei se nukahda rattiin. Täytynee kuitenkin opetella jälleen sosiaaliseksi, edes vanhalle tasolle. Ei ihan mahdoton homma, kun tuo rima ei jäänyt kovin korkealle.
Miten niin ei voi verrata myyjän työtä hävittälentäjään duuniin? Mä olen kuulkaas ilmavoimien reservin alikersantti, niin että voin koska vaan käydä kuittaamassa varusvarastolta Hornetin pillurallille. Siinä tyttöjen housut nopeasti kuivuvat - jos jäävät perävaloja tuijottamaan.
Kevät tulee ja lumet sulaa taas. Olin lapion kanssa heilumassa pihalla ja koetin saada kevään saapumaan kymmenen minuuttia aikaisemmin kuin naapurille.
Aika tarkkaan vuosi sitten oli juurikin selvitty pääsiäisestä ja minä aloitin neljännen viikon Wegenerin ensioireista ja toisen viikon kuumeisena vuodepotilaana kotona. Vielä viikko ja sitten torstaina menisin reumatologille ja siitä Hyvinkään sairaalaan aloittaamaan ride of my life:n. David Lynch vierailee -blogikirjoitus oli päivätty 24.4. ja silloinkin heittelin lunta kinoksista sulaneelle maalle, juurikin sairaalasta päässeenä tunnelmat olivat kuitenkin tuolloin himppasen erilaiset kuin nyt.
Evoluutio on antanut ainakin meille miehille kyvyn unohtaa ikäviä asioita, kuten esimerkiksi mammutin metsästyksen kauheudet tai imuroinnin tarpeellisuuden, ja minäkin huomaan hymähteleväni mielikuvalle itsestäni hoopolemassa sairaalavaatteissa. Kipu on jäänyt jo unholaan ja melankolia valtaa mielen - "Voi niitä hyviä pahoja aikoja". Meilahdessa alkaa tapahtua -kirjoitus palauttaa maan pinnalle, tuota en haluaisi kokea uudelleen. Miten on? Vieläkö pitää spennata vai joko olen voiton puolella - täytyy suorittaa epätieteellinen itsetutkiskelu ja pyytää lopuksi virallinen asiantuntijalausunto.
Fyysinen kunto: Jalkapalloa pelatessa pyrähdykset kentällä tuntuvat jäävän entistä lyhyemmiksi, ja minusta tulee nopeasti maalivahti hetkeksi aikaa - jälleen kerran. Lenkillä matka tappaa, ja mittayksikköni on vaihtunut kilometreistä minuuteiksi. Nyt tuntuu olevan laskeva trendi, enkä tunnu jaksavan juosta-hölkätä-liikkua edes tuntia yhtämittaisesti. Tältä pohjalta sitten maratonkoulun kanssa kymmenen kilometrin testijuoksuun, ihan vain omalla hissuvauhdilla taivaltamaan reitti läpi. Ensimmäinen kilometri oli verryttelyä koululta lähtöviivalle, ja minä viimeisenä jään koko ajan loittonevasta ryhmästä. Vauhti on suorastaan naurettavan hidasta ja vilkaisu pulssimittariin ei tee tilannetta yhtään paremmaksi - 160 on jo ihan helvetisti tässä vaiheessa.
Varsinaiset ravurit venyttelevät jo lähtöalueella, kun jatkan matkaa suoraan reitille. Tutut ladyt taivaltavat 50 metrin päässä, he ovat menossa juoksemaan maratonin lähipäivinä, joten he eivät saa juosta nyt kovaa. Tiedän sen ja vauhtini rupeaa kiihtymään. Kilometrin jälkeen saavutan heidät ja "pyyhällän" ohi. Olen kilpareitillä keulilla, tosin lähtökäskyä muille ei ole vielä edes annettu. Hiljainen etenemiseni on vaihtunut kunnon kilpajuoksufiiliksiin, lasissa on jo kevyesti yli 170. Keuhkoja poltaa ja epäuskoisesti vilkuilen gps:n ilmoittamaa matkaa, miten vielä kestän yli kaksi kertaa jo juostun matkan - no en mitenkään. Varasuunnitelma numero yksi käyttöön, päätän juosta tällä vauhdilla kääntöpaikalle ja tulla autokyydillä takaisin. Ei ollut ihan helppoa, mutta ehdin sinne ennen kaasu pohjassa -jengiä, kymmenen minuutin etumatka oli kutistunut minuuttiin. Ei etene vahvasti ei, tuskin muistan aikaa kun olisin ollut näin paska lenkkarit jalassa.
Henkinen tila:
Ulkona on todella hieno auringonpaiste kun asennan rattipenkin kohdalleen ja vedän sälekaihtimet alas. Riisun tulenkestävän kylpytakkini ja astettaudun superman-kalsareissani kuppipenkkiin istumaan. It's hero time! Indy 500 kilpasimulaatiossa ajan oikean kilpamatkan reaaliajassa. Tallista työkaluksi 1040 heppainen ja 850 kiloa painava MINOLTA Toyota 88C-V Race Car '89. Alustan pudotin mahdollisimman alas, jouset ja vaimennuksen kireimpään asentoon ja mukavuussyistä vaihdoin vaihteiston automaatille. Sitten menoksi! Pari kertaa joudun aloittaamaan uudestaan, ennen kuin vaihteiston oikea välitys pitkälle suoralle löytyy, mutta sitten menoksi. Päivän urakkana on 200 kierrosta, 500 mailia = 800 kilometriä, huippunopeus lähes 400 km/h betonikaiteen vieressä edellämenevän imussa. Ensimmäinen draama oli vessahätä kierroksella 21, onneksi selvisin siitä kuivin jaloin koska pelin saa pauselle. Kilpailun tiimellyksessä ajoin kaksi kertaa oikean takarenkaani paskaksi ja pyörin niiden takia pitkin kaiteita ja nurmikkoa. Kerran loppui bensa viimeisessä kaarteessa, joten pääsuora varikolle tuli rullaati rullaa meiningillä. Kommeluksista huolimatta, tai juuri niiden vuoksi, voittajan aika (siis mun) oli 2.34.34, kakkonen hävisi 13,9 sekuntia. Ulkona paistoi edelleen aurinko, kun jatkoin ajamista parilla pikkukisalla. Elämänarvot ovat oikeassa järjetyksessä, joten olen hengen jättiläinen - ei muutosta aikaisempaan. Asiantuntijalausunto: Keskiviikko oli henkilökohtainen judgement day. Meilahden keuhkopoliklinkalla tapasin lääkärini, joka esitteli verikokeiden tuloksia ja näytti röntgenkuvista onteloitumisien häipymisen keuhkoistani - ne olivat tuskin enään nähtävissä. Elinsiirtopotilaille tarkoitettu Cell Cept toimii kohdallani hänen mukaansa erinomaisen hyvin. Huolimatta liikunnallisten suoritteiden tökkimisestä, hänen mielestään olisi oikein hyvä idea minun mennä puolipäivätöihin, joten nykyinen olemisen sietämätön keveys päättyy ja muuttuu työn raskaan raatamiseksi. Ei tullut saikkua enään, olen siis parantunut - voi minua, ei enään sympatiaa. Tautihan ei varsinaisesti poistu minusta ja juodun käymään kontrollitesteissä hyvin, hyvin hyvin pitkän ajan - ja se on hyvä skenaario se. Josko saisin vielä edes vähän sääliä, pliis.
PIM olen parantunut Hurraa ja hip hei, alienit ovat siis vetäytyneet huitsin nevadaan ja elämä alkaa taas. Fiilis ei nyt kuitenkaan ole varsinaiseti riehakas, vaikka röntgenkuvat näyttivät keuhkoissa olevan vapaita asuntoja arava-lainaa säästäneille parasiiteille ja muille ökkömönkiäisille. Eihän tämä keuhkopirujen häipyminen mikään jättiyllätys ollut, silti se tuli vähän äkkiä, enkä oikein tiedä missä junassa matkustan ja minne. Vai jäinkö asemalle?
Nappikauppaa Lääkkeitäkään ei tarvitse syödä enään yhtä paljoa kuin ennen, kortisoniannos tippui 17% ollen nyt 12,5 mg/vrk. Apteekissa käydessäni laskin vuorokausiannokseni hinnaksi nykyään 18,5 senttiä, säästöä 3 senttiä - Wuu-Huu! Vatsan suoja-ainelääkettäkään ei tarvitse enään ottaa päivittäin, ainoastaan jos muut mömmöt alkavat kipristelemään vatsassa. Ostin sadan tabun purkin, talous köyhtyi 34 ja puoli rahaa. Cell Cept järjesti pikku yllärin maksuhetkellä, joten pikku alustus/kertaus sairastamisen realiteeteista tähän väliin.
Tämä lääke ei kuulu Kelan erityskorvattavien lääkkeiden listalle Wegenerin tautiin, joten maksoin 12,5 päivän annoksestani ihan saman 100 egee kuin kuka tahansa teistä, jotka näytitte normaalia Kela-korttia kassalla - näin siis viime vuonna. Nyt on kuitenkin tullut markkinoille halvempia korvaavia lääkkeitä, joten korvaus tulee halvimman mukaan, viidelläkympillä olisi lähtenyt edullisin paketti mukaan, jos sitä ylipäätään olisi ollut varastossa. Oman merkkilääkkeeni lisähinta (ylellisyysvero) on 86 euroa, siis sen viisikymppisen lisäksi. 136,45€, tack. Olisitteko itse omatoimisesti uskaltaneet vaihtaa siihen halvempaan? En minäkään, joten nyt nautin violetteja nappeja 10,92 euron arvosta päivässä.
Lääkemaksukatto vuodessa on tyyliin kympin vajaa 600 euroa, joten se tulee minulle täyteen 4,4 paketin jälkeen. Aika kohtuullista miehelle, joka juurikin on tippunut pois Kelan ansiosidonnaiselta päivärahalta aloittaakseen puolipäivätyöt, heittää kuusi hugee ylimääräistä 55 päivän sisällä. Onneksi olen osannut sanoa oikeassa kohtaa "tahdon", joten nyt olen evp (elää-vaimonsa-palkalla) ja tarvittavat rahat löytynevät jostain. Mä olisin niiiiin kusessa ilman Marjoa.
Paskin taksikyyti ever Näin ikävien uutisten jälkeen onkin mukava muistella hauskaa taksimatkaa, voi jospa oisit saanut olla muu-kaa-naaa. Top-3 listan ykkösenä on kyyti Volvolla Meikusta himaan.
Katselin Kehä ykkösen kohdalla kojelaudan keskellä olevassa monitorissa näkyvää tekstiä "tyre pressure". Kehä kolmosella tajusin että kuljettaja puhuu puhelimessa varoitusvalosta joka palaa mittaristossa. Kerroin mitä teksti tarkoittaa suomeksi, joten kaveri alkoi puhelimesta kyselemään voiko sitä korjata. Voi elämän kevät, luulisi että ammattiautoilija osaisi katsoa ilmanpaineet renkaista, vaikka olisi kuinka renki ja tekisi vaikka vain yhden keikan vuodessa. Kerroin että Klaukkalan Shellillä voi käydä paluumatkalla hakemasssa lisää ilmaa Nokialaisiin. "Jos nyt käytäisiin heti?" "Ei minulla nyt niin kiire ole, etteikö ehditä pysähtymään."
En oikein osaa selittää miten asiat johtivat siihen, että minä tarkistin rengaspaineet ja kuski istui autossa. Ehkäpä oli helpompi tehdä itse kuin alkaa vääntämään rautalangasta näinkin vaikeaa korjausoperaatiota, eihän tuo tajunnut sulkea taksamittariakaan ennen kuin mainitsin asiasta. Viimeisellä puolikkaallla kilometrillä huoltamolta kotiin kerroin ettei painessa ollut häikkää, joten luultavasti anturi sekoilee ja antaa vikailmoitusta. Kaveri ei joko uskonut tai tajunnut mitä sanoin, koska auto nökötti pihassamme vielä kymmenen minuuttia poistumiseni jälkeen. Kuski raapi päätään ja soitteli jonnekin, ennen kuin uskalsi lähteä liikenteeseen. Onnea vaan sulle kun bensavalo syttyy...
Lumisen Klaukkalan voisi vaihtaa kesäiseen Pariisiin
Anoppi käy kuulemma joka aamu kurkkaamassa olenko kirjoittanut uutta tekstiä, ja joutunut useasti muiden tapaan tyytymään vanhaan stooriin.
Blogini aiheita tänään ovat:
Vierailu Ivaloon kesällä 2010
Klaukkalainen wc-desing on saanut kansainvälistä huomiota
Viikon terveyskatsaus
Lisäksi blogi käsittelee vielä seuraavia asioita:
Zumba-tapahtumassa meinasi tulla paskat housuihin
Kotiteatteri tuhosi mielenterveyden
Gran Tourismo 5 vaarallisempi kuin Jehova
Loppukevennyksenä: maailman huonoin biisi
Parempi laittaa tästä taustamusat soimaan ja aloittaa pääaiheillamme.
Kesäinen automatka Ivaloon
Juhannusaattona anopin kalenterissa luki aivohalvaus, ja siitähän se mummo kellahti nurin. Tämän elämän arpajaisvoiton myötä oikea puoli kehosta halvaantui, eikä puhuminen, kirjoittaminen tai kommunikoiminen juurikaan onnistunut muuun maailman kanssa. Marjo ja Jouni ajoivat Ivaloon heti seuraavana päivänä kuin astuimme ulos Italian lennolta. Minä, hän ja kissa lähdimme uudelle automatkalle kohti Lappia heinäkuun puolivälissä. Ensimmäinen yöpyminen tapahtui hotelli Ö:ssä aurinkoisessa Jyväskylässä, herra ja rouva Ö perheineen on majoittanut meitä useastikin matkalla johonkin suuntaan.
Daihatsu Charade from early 80's
Seuravana päivänä ajoin itse koko matkan määränpäähämme. Ivalo my ass. Miten ihminen kesti kolme muuttokuormaa yhdessä kesäkuussa silloin aikojen alussa kun siirsin kasettidekkini ja pikeepaitani Marjon opiskelijakämppään Tampereelle. Nyt oli alla Golf ja silloin Daihatsu Charade, kolme sylinterinen 999 kuutionen diesel, ei turboa, jossa huikeat 36,7 hevosvoimaa.
Perkele, mun isän silloisessa mootorikelkassakin oli tuplatehot tuohon koppimopoon verrattuna.
Koko reissun aihehan oli synkkä, Marjatta osasi silloin suurin piirtein sanoa joo ja ei, mutta se olikin ihan arpapelia osuivatko ne oikeaan kohtaan. "Jouni" oli tuskaisen vaikea kirjoittaa, ei siis kynällä vaan kirjainpalikoilla ja niitä kirjaimia oli tarjoilla vain ne viisi. Muistelin että pari kuukautta sitten hän ajoi oman Golf:insa meille ja tuli minua "hoitamaan". Nyt auto myytiin hänen veljelleen, koska jos ja kun paluu ratin taakse tapahtuu, ovat uudet mallit jo markkinoilla. Nyt hurruteltiin pyörätuolilla ja luotettavan Janne-moottorin turvin käytiin jopa läheisellä biitsillä palelemassa. Paikalla oli varhaisteini joka meni uimaan, luultavasti liimaa haistellut kun on aivonsa tuhonnut, ja koiran ulkoiluttaja toppatakissaan. Täällä on ihmiset karuja ja maisema yksinkertaista... Eikä se herkku siihen loppunut. Helteisen heinäkuun aamuna 2010 syttyi auton kojelautaan äänimerkin saattelemana lumihiutaleen kuva varoittamaan teiden jäätymisestä, lämpömittari näytti +3 astetta. Ryssän helvettikin on lomakohde jossa saletisti natsaa tämän rinnalla.
Ulkomaalaisia uudessa vessassa
Free your mind and your ass will follow.
Meillä kävi oikein ulkomaan eläviä vierailemasssa tässä taannoin, ranskalaisia opettajia jotka olivat tulleet oppilaidensa kera vaihtoon Marjon kouluun. He ihmettelivät varmaankin kun molemmat suomalaisopettajat hyökkäsivät ensimmäiseksi uuteen toilettiimme, ja palasivat sieltä vuolaasti selittäen. Eihän ne toiset ymmärtäneet mikä oli homman nimi, ihmettelivät varmaan vesiklosettien harvinaisuutta Suomessa. Todellisuudessa vessa oli saanut viimeisen silauksen "taideteoksesta" seinällä - mielenrauhaa ja silleen.
Tarjosimme vieraille Lappi-aiheisen aterian, varmaan nopeimmat siellä jo arvaavatkin mitä. Ruisleivän päällä smetanaa, sipulia ja kirjolehen- tai siianmätiä alkupaloiksi. Pääruokana poronkäristystä, pottumuusia ja puolukkahilloa ja lopuksi leipäjuustoa ja hilloja (lakkoja/suomuuraimia). Lisänä oli lakkajäätelöä jos juusto ei ihan pudonnut, ja kahvi tarjottiin viimeisenä yksikseen, koska se on kuulemma ranskalainen tapa. Suomalaiset vieraat uskalsivat poistua ruokailun jälkeen kun lupasin heittää vieraat hotelliinsa Leppävaaraan. Guitar Heroa soittassa omaa musiikkia tekevä esittävä Guillaume äityi ihan hurjaan kitaran vingutukseen. Hän halusi välttämättä vaikean vaatimustason, mitä esimerkiksi itse en hallitse, ja parin ihan pieleen menneen yrityksen jälkeen alkoi pistää nuottia erehtymättömästi kohdalleen. Treenaaminen on näköjään lahjattomia varten.
Tästä linkki Guillaumen bändin sivuille, pipopää on laulaja eli hän itse. http://www.noomiz.com/bess
Kauneus ja Terveys
Alkupaloja, sipulit ovat tuntureita
Lääkärikin soitteli päivänä eräänä ja kertoi asioiden menevän oikeaan suuntaan, ilmeisesti valkosolutkin ovat nyt toleranssien sisällä. Nyt kysyin hänen nimensäkin, koska hän lienee täällä hetkellä se joka ohjaa tätä junaa oikealle raiteelle. Kunnalisen terveydenhoidon varjopuolia (tai sitten ei), on se ettei voi sitoa samaa lääkäriä yhteen potilaaseen. Nyt sitten kaikki, minä mukaanlukien, kyselevät koska-miten-kuten töihin, mutta ei se taida nyt ihan niin simppelisti mennä. Jälleen kerran käytän vertailukohtana syöpää, joka on kuitenkin yleensä vähän vittumaisempi tauti. Kuinka moni oikeasti uskoo kaiken olevan taas kunnossa, jos tarkastuksessa ei näy etäpesäkkeitä? Samanlaista piilohippaa tässä lienee tarjolla vielä pitkäksikin aikaa, suorastaan loppuelämäksi. Aiheesta lisää urheiluuutisten jälkeen.
Sporttivartti
Maratonkoulussa piti olla tarjolla kymmenen kilometrin testijuoksu, siis täysillä, mutta se vaihdettiin ylämäkitreeniksi kelin liukkauden vuoksi ja hyvä niin. Ope kehoitti minun ottaamaan rauhallisesti ja me molemmat tiesimme sen olevan seinille puhumista. Ennakko-odotuksista huolimatta maltoin mieleni ja taivalsin parin ladyn kanssa häntäpäässä. Olivat muuten ensimmäisiä (Tuomoa ja ohjaajaa lukuunottamatta) joille mainitsin sairaudestani, kun ihmettelevät vähäistä osallistumistani. Hetken päästä jäin kuitenkin yksin väistelemään ylös rynnivää äijälaumaa, jonka mukana olisin itsekin normaalisti irvistellyt. Hitaasta läpsyttelystä huolimatta pulssi takoi 170, voimat onneksi sentään riittivät takaisin autolle. Seuraavat pari päivää olinkin sitten lähes vuodepotilas, enkä mennyt seuraavan viikon juoksutreeneihin. Futista tulee kyllä pelattua joka torstai.
Onks tiatoo?
Työnteko lienee vähän kinkkisempi kuvio sitten istuttaa tähän soppaan, kun kukaan ei tiedä sen vaikutusta fyysiseen kestävyyteen, keuhkojen toimintaan tai stressinsietoon. Minähän en osaa pysyä kohtuuden rajoissa myöskään tehdessäni töitä, sinnehän jäivät about parin kuukauden ylityöt byroolle sisään mutta ne taitaa olla jo unohdettu kaikista kirjoista ja kansista. Kuka käski asua duunissa?
Musat lienee jo loppuneet, joten tästä lisää jytinää pyttyyn:
Zumba murhasi kaiuttimen
Marjo sanoi tarvitsevansa minut kantamaan kaiuttimet koulun liikuntasaliin, jossa järjestettiin zumba-tapahtuma. Tietenkin sinne piti kantaa kaikki muutkin sälät ja kytkeä ne, mutta sitten kuulemma saisin mennä ja tulla iltapäivällä purkamaan ja viemään tavarani pois. Busailin kamat pydeen, ja virtojen kytkeytyessä kiinnitin huomion kovaan "pörinään". Onhan ne kaiuttimet aina ylimääräistä ääntä pitäneet, mutta eivät näin pahasti. Juurikin otsa rypyssa totesin ettei toinen ämyri anna bassoa ollenkaan, kun se pimeni kokonaan samalla kun ensimmäiset pikku zumbaajat taapersivat sisälle. Onneksi lapset ja nuoret olivat ensiksi, joka antoi kaksi tuntia aikaa saada laitteet laulamaan ennen aikuisten saapumista. Osaan kyllä kytkeä johtoja, mutta en kolvata tai käyttää sähkömittaria, eli en osaa korjata elektroniikkaa. Siispä kotoa hakemaan omat henkilökohtaiset Audio Pro Blue Diamond -kaiuttimeni ja kotiteatterivahvistin. Ennen kuin nypin kaikki ne miljoona piuhaa irti, ajatus kyllä välähti mielessä että vaatekaapissa lojuisi vanha vahvistin. Panostin laatuun ja otin uuden. Niissä mun kaiuttimissa on muuten musta pianolakkapinta ja paketissa tulee mukana valkoiset hansikkaat ettei niitä käsitellessä sitten jää sormenjälkiä, ja ne piti sitten kantaa Golfin takaluukkuun, joka on hiekan ja pikkukivien määrästä päätellen oli viimeksi imuroitu vuonna miekka ja kypärä.
Lapset olivatkin jo lopettelemassa tuntiaan ja nuoret olivat tulossa vuorostaan sisään kun sain asennuksen tehtyä, paha vain että vahvistin sanoi "naks" kun käänsin volumea. Parin yrityksen jälkeen lähdin hakemaan sitä kaapin perällä makaavaa toista vahvistinta. Aikuisten zumban alkaessa lavan edessä lattialla rumaa soundiaan räki ilmoille jäljelle jäänyt pa-kaiutin ja korokkeiden päälle nostetut kiiltävät hifit levittivät majesteetillista äänimaisemaa tanssijoiden päiden yli. Takariviin kuulosti oikein hyvältä, kun venäläisestä disco-kaiuttimesta ei kuulunut muuta kun basso. Arviolta sata naista zumbasi tuon virityksen tahdittamana puolitoista tuntia, ja Marjo ohjaajana hikoili myös tuskasta laitteiden kestävyyden puolesta.
"You saved our asses." Kehui vaimo miestään, enkä olisi enempää voinut yhtyä edelliseen puhujaan. Mietin että harvasta talosta sattuu löytymään varalle riittävän hyvä vahvistin ja kaiuttimet ja vahvistimen varavahvistin täyttämään koulun liikuntasalin musiikilla. Niin, ja tietotaito saattaa tuo kaikki sälä soivaan tilaan. "Itseasiassa sä olet nyt mulle velkaa isosti." Luonnossa maksettaessa muijan ei tarvitsisi laittaa housuja jalkaan ainakaan viikkoon, mutta jos nyt säädetään takaisinmaksu omalle nopeudelle, niin eipähän tarvitsisi katsella pariin kuukauteen lauantaisin Päivän säätä, kun Kymmenen uutisten ja Tulosruudun välissä kävisin lyhentämässä velkaa. Rouva löi kuitenkin setelitukon kouraan. "Tässä sulle tää laitevuokra." Meinasin jo hymyillä, mutta sitten muistin että kaiutin on edelleen paskana ja seksin sijaan meillä katsellaan sääkarttoja kesään saakka.
Pahamaineista Zumbaa epäillään myös vahvistimen taposta
Viihdekeskuksen rakentaminen takaisin entiselleen kestikin sitten neljä päivää, vaikka se lienee ainoa asia maailmassa jonka osaan tehdä keskivertoeskoa paremmin. Pelkkien piuhojen vetoon sain tuhlattua pari päivää, en kyllä tainnut ihan täysillä yrittääkään, koska ilmeisesti takaraivossa jyskyttävä epävarmuus vahvistimen kohtalosta voi terän innostukselta. Eihän se paska sitten enään toiminutkaan vanhaan malliin. Nyt tulee hieman teknistä juttua, joten kaikki eivät pysy ihan kärryillä. Se on ok, jatkakaa siitä kun suomenkielinen kirjoitus osuu taas silmään.
"Noi sit kiinni kiinni tohon. Saa suorittaa."
Pioneer VSX1017 -teatterivahvistimessa on seitsämän päätevahvistinta, viisi kotiteatterin kaiuttimille ja kaksi "ylimääräistä", vaikkapa jos haluaa viedä piuhat viereisen huoneen kaiuttimille. Tai saunaan. Ne kaksi vahvistinta voidaan ohjata myös pääkaiuttimille bi-amp kytkentänä, jolloin ääni jaetaan kahtia, korkeat äänet tulevat pääkaiutinliitännästä ja bassot niistä ylimääräisitä liitännöistä. Kaiuttimissahan pitäisi silloin olla kahdet liitännät, koska nyt tuleekin ääntä yhden johdon sijasta kahdella piuhalla. Eihän mulla niissä kaiuttimissa mitään kahta liitäntää ole, mutta hitostako se yksi liitäntä tietää että siihen on tungettu kahdet johdot. Lopputuloshan on kuitenkin sama - yksi kokonainen ääni. Homman pointtihan on se, että kaiutin saa nyt watteja kahdesta vahvistimesta, eikä vain yhdestä - tehot ovat tuplaantuneet.
Tuollaisen virityksen tein pari vuotta sitten ja hyvin on laulanut, vaan ei laula enään. Aikani Pioneeriä naksuttelin ja tuijotin välkkyvää phase control varoitusvaloa, kunnes oli pakko antaa periksi. En vain keksinyt miksi kaksoispiuhoitus ei enään toiminut, vaikka vaihdoin ne piuhat tuplaten paksumpiinkin. Palasin ohjekirjan mukaiseen yhden johdon kytkentään ja johan rupesi toimimaan. En kylläkään huomaa mitään eroa aikaisempaan, mutta silti vituttaa ihan älyttömästi. Minä, koneiden herra ja impedanssin ylijumala, joudun tyytymään tavisratkaisuun, joka löytyy jokaisesta perushilavitkuttimesta...
Marjo löysi talviteloilla lepäävästä kompostiastiastamme tupakantumppeja ja samalla muisteli että yhtenä päivänä oli yläkerran vessan ovi painettu kiinni saakka, vaikka Artunkin pitäisi päästä sinne. "Ketäköhän täällä oikein käy päivisin kylässä?" Tumpit olivat Galouses-merkkisiä, siis ranskalaisia, joten Guillaume ei ole luultavasti kehdannut röökillä käydessään heittää tumppeja hankeen, vaan tuonut ne sisälle ja heittänyt roskiin. Tai siis erehtynyt ja heittänyt ne kompostiastiaan. Ovelle en keksinyt tyhjentävää selitystä. Jumalauta ämmät, mähän olen sanonut teille että se ovi jätetään auki, eikä heitellä rintsikoita ympäri taloa.
Jehova on ihan lasten leikkiä
Playstation lähti sitten uudestaan korjauskierrokselle, hermo paloi pitkiin latausaikoihin. Rattipenkkikin kannettiin autotalliin vieraiden katseilta piiloon, ja molemmat huokaisimme helpotuksesta - nyt siitäkin hullutuksesta päästiin. Gran Tourismo 5:ttä voi pelata joko ajamalla itse, tai olemalla tallipäälikkö ja antaa kuskille ohjeita miten ajetaan, samat autot, kisat ja palkinnot. Eihän se mikään uusi juttu ole, mutta kun kävin netistä lukemassa mitä autoja saa mistäkin kisasta palkinnoksi, niin osasin mennä voittamaan (edelleen on toinenkin pleikkari) sen kisan jossa saa palkinnoksi vuoden '70 Toyotan racerin. Sillä pääsi voittamaan klasikkokilpureiden kisan, johon meno oli tyssännyt aikaisemmin. GT5 palkintoautot
Siitähän se sitten lähti rullaamaan, laitoin heti aamusta kisat pyörimään ja välillä piti vain vilkaista onko kuskit jo maalissa. Pidemmat vedot säästin nukkumisen ajaksi ja muutaman yön kone onkin rouskuttanut kilpailuja läpi. Viimeisimpänä niistä 1000km ajot, johon meni aikaa noin seitsämän tuntia. Vielä olisi edessä neljän, yhdeksän ja kaksi 24:n tunnin kisaa, jotka siis kone hoitaan kun valitsen riittävän hyvän auton ja säädän sen radalle oikein. Kuskithan olen kasvattanut pienistä biteistä kunnon räikkösiksi, joten varikkohenkilökunta ja sää voi enään mokata. Itse ajaessa pitää tietenkin olla koko ajan hereillä, ja päässä onkin kehittynyt visio järjestää 24:n tunnin ajosessio, johon tarvitsisin kavereita jeesaamaan ratin pöyrityksessä. Tai sitten mä alan vetämään uutta jehova-huumetta, että lähtevät nämä pikku-ukot pois päästä pörräämästä.
Uutissähkeitä
Viime tiistaina oli suunnitelma juosta 40 minuuttia yhteen suuntaan, kääntyä ja juosta takaisin. Tunnin kohdalla keho kieltäytyi ottamasta enään juoksuaskelia ja jouduin kävelemään pari kolme viimeistä kilometriä. Paska homma kun lihakset kylmettyvät ja hiki jäätyy iholle, mutta keuhkot eivät pysty tuottamaan happea verenkiertoon niin paljoa että saisi edes pienen laukan päälle. Pari viikkoa aikaisemmin piti kävellä neljä kilsaa kotiin, enkä ollut happy silloinkaan. Ihmettelen vain että viime vuoden puolella olin verikokeiden mukaan sairaampi kuin nyt, mutta sain silloin happea paremmin.
Rattipenkki on palannut! Vedin ekana iltana neljä tuntia yhdeltä istumalta ja hikoilin kuin pizzanpaistaja iltavuorossa, en ajamisen raskaudesta vaan itkupotkuraivareista joita peli saa aikaan. Normaalisti nopein tapa ohitella kanssakilpailijoita on härski kyynerpää-taktiikka, unohdetaan hetkeksi jarrut ja parkataan oma keula kaverin kylkeen. Se on varmaan helvetin hieno idea opettaa pelaajat välillä ajamaan niin ettei toisia saa kolhia, mutta jos kaveri tönäisee takaa minua, niin miksi minut diskataan? Hipaisut näköjään lasketaan, Nascar on ihan junttien laji ja God bless America.
Huonoin biisi ikinä Tuolla otsikolla varustettuna kaveri julkaisi facebookissa seuraavan videon. Kuvitelkaa hetki olevanne yli nelikymppinen mieshenkilö, has-been-dj joka tietää kaikesta kaiken ja omaa mielipiteen joka asiaan, eikä ujostele kertoa sitä. Ja sitten sun internettisi työntää ruutuun tällaista. Siis haloo mitkä sanat! Voidaanko laulutaidosta edes puhua, ja mikä vitun pedofiiliräppärikin sinne pelmahti mukaan? Rebecca Black "Friday"
Kiukuspäissäni söin pääni ja meinasin tukehtua nenääni. "Miksi tällaista paskaa on menty tekemään?" Kuka tää muija on ja miksi se määkii? Onko kyseessä jonkun tv-sarjan näyttelijä vai millä tässä yritetään rahastaa?
Kävihän se lopulta ilmi mikä tässä oli homman nimi:
13-vuotias teinityttö Rebecca Black on noussut yllättäen suureen suosioon, kun hänen taannoin julkaisemansa Friday-niminen kappale on saavuttanut YouTubessa valtavan suosion. Kappale ehdittiin jo nimittäin “maailman huonoimmaksi biisiksi”, mutta se ei ole faneja vähentänyt.
Friday-kappaletta on kommentoitu myös “naurettavan huonoksi”, mutta kritiikistä huolimatta kappale on varsin tarttuva. Sen osoittavat myös katsojamäärät, sillä musiikkivideo on katsottu maailman suosituimmassa videopalvelussa reilussa kuukaudessa jo peräti 26 miljoonaa kertaa ja määrä kasvaa nopeasti. Näin ollen on perusteltua puhua todellisesta nettisensaatiosta. Suosio on näkynyt samalla myös hittilistoilla ympäri maailmaa.
Teinitytön huippusuosio näkyy myös Twitterissä, jossa hänestä on viime päivinä puhuttu ajoittain jopa enemmän kuin Japanin tsunamista ja maanjäristyksestä. Neitokainen itse on kertonutTwitter-blogissaan olevansa hämmentynyt saamastaan suosiosta. Kappaleen kirjoitti hollywoodilainen yhtiö Ark Music Factory, joka antaa rikkaille perheille mahdollisuuden tehdä lapsistaan poptähtiä. Blackin perhe maksoi kappaleesta 1.500 dollaria.
Moderni prinsessaleikki siis, jonka pappa betalar. Näitä tyttösten laulamia biisejähän on youtube pullollaan, ei siinä mitään ongelmaa, joten ihan turhasta otin taas lämpöä. "Mutta kun se video näytti ihan levyyhtiön tekemältä."
Olin lähdössä lenkille pari päivää sitten, ja pitelin käsissäni niitä samoja lenkkareita joita en ehtinyt edes uutena kokeilemaan viime vuonna ennen kuin hommat lähti lapasesta.
Onko siitä tosiaan jo vuosi mennyt?
13.3.2010 ensimmäiset selkäkivut iskivät ja vielä kaksi viikkoa kitkuttelin töissä kunnes tyrmäysisku tuli ja kaatoi minut yhteiskunnan elätiksi. Mutta että vuosi tekemättä mitään hyödyllistä työtä, tai ylipäätään mitään, sehän on luonnon vastaista käyttäytymistä. Kai olen siinä ajassa löytänyt elämälleni tarkoituksen - no en. Entäpä kiitollisuus jokaisesta uudesta päivästä - paskat, ja kenelle? Kai sulla on kuitenkin harmonia universumin kanssa - pidä sinä omatunto siellä turpasi kiinni! Ihan perseestä koko tauti ja vuosi elämää on mennyt vessasta alas. Kenen on vastuu?
Wanha tyyli - tästä lähdettiin rikkomaan...
Uusi wc-istuin ei ollutkaan vedenpitävä, vaan lirutti huudeltaessa lattian märäksi. Käyttökieltoon koko putka viikonlopuksi ja mies ilmestyi paikalle maanantaina. Kävi ilmi ettei vika ole asennuksessa, vaan itse pytyssä on tiivisteet lintassa valuvirheen johdosta. Rautakaupassa huomaan ettei minulla olekaan se pytty jonka olen ostanut, vaan puolta halvempi. Ihmeellistä sinällänsä etten kilahda, vaan totean asian tyynen rauhallisesti. Samalta sylttytehtaalta ne molemmat istuimet tulevat ja sisältävät saman huuhtelumekanismin. Myyjäkin on sitä mieltä että voisihan sen parempaankin vaihtaa, mutta haluavat ihan päättömästi välirahaa. Muutun Darth Vaderiksi ja käynnistän kuristussäteeni. "Jos haluatte välttämättä pelata tämän näin niin olkoon, mutta uuden pytyn on parempi olla kunnossa tai tämä tulee teille niin kalliiksi, että kaiken tämän jälkeen sinun olisi kannattanut antaa se parempi pytty minulle nyt ilmaiseksi." Hän levittelee käsiään.
Kelan central byroonkin kanssa alkoi myös tökkimään. Olin ajanut taksilla 5.1. lääketiputukseen Meilahteen ja hoitanut taksille kupongit ja maksanut omavastuuosuuden, ihan kuten siihen saakka aikaisemminkin - paitsi ettei minun ole tarvinnut enään vuoden 2010 lopussa maksaa itse mitään. Vuosi on kuitenkin vaihtunut ja se on Kelassa ilmestyspäivä jolloin kaikki saavat ansionsa mukaan. Yritän puhelimitse selvittää mikä on ongelma jos kerran edellisellä viikolla (siis viime vuonna) homma on ollut ok, ja olen tämän uuden vuoden puolella toimittanut parikin lääkärin B-lausuntoa paikalliseen Kelaan. Eikö näistä tiedoista käy ilmi ettei mitään muutosta ole tapahtunut, sama tauti samat oireet. No vittu ei. "Voisitko pyytää lääkäriltä todistuksen että olet tuona päivänä ollut oikeutettu ajamaan taksilla?" "Meinaatko että Wegener on ollut viikon talvilomalla juuri tuona päivänä?" "Olisi helpompaa jos sulla olisi sellainen todistus, vaikka loppuvuodeksi." "No mä ajattelin parantua, mutta unohdetaan sitten se." "Ööö tuota siis..." "Joo moi nyt, mä hommaan teille lippuja ja lappuja." Saatana että ei mene mun jakeluun tuo ajatuskuvio.
Onneksi viihde-elektroniikka palasi kotiin ilman lisälaskua. Videotykki alkoi toimia kun irroitin ja kiinnitin lampun pari kertaa paikalleen, ja sain takuuvaihtopleikkarin rikkinäisen tilalle. Tykki toimii edelleen, mutta pleikkari saa kohta lähdöt tästä mökistä. Se lataa pelin sivuja verrattuna talon toiseen laitteeseen 2-3 kertaa pitempään. Asensin jo koko järjestelmän uusiksi ja siihen meni 14 tuntia + tunnin asennus uusille ohjelmistoille niin itse koneelle kuin pelillekin + tunnin pelin esiasennus kovalevylle. Ei muutosta mihinkään. Olen katsellut elokuvia digiboksin kovalevyltä kohtaus kerrallaan aina kun pleikkari lataa uutta rataa tai autoa, mutta nyt maljani on ylitsevuotava. Jos Bigi, Ville tai Elvis luette tätä niin saatte varautua uuteen vaihtorumbaan.
Ensimmäinen kymmenen kilometrin juoksulenkki on pitkästä aikaa takana ja kaikkeni jouduin antamaan etten sortunut kävelemään. Typerästi muistelin että tässä ja tässä lämpötilssa olen käyttänyt näitä tai noita tamineita. Niin olen, mutta olen myös ollut kykenevämpi kovempaan vauhtiin ja sitä kautta kehittänyt ruumiinlämpöä. Kunnon aloittelijana syöksyin matkaan ihan liian kovaa ja kun voimat ehtyivät niin kylmyyskin iski. Itse asiassa tein saman mokan kaksi kertaa peräkkäin viikon sisällä. Hieno tunne kun pakkastuuli puskee voimalla tuulipuvun housut kiinni reiteen ja kylmyys alkaa jo polttelemaan. Suhinakankaan alla on kun on seuraavana iho, ei pitkiä kalsareita. Se jälkimmäinen lenkki piti typistää kahdeksaan kilometriin ja kun kerran annoin periksi ja kävelin, niin sitten kävelin melkein kolme kilsaa koko reissusta. Ei ollut let's go meininki. Selän tukirakenteet ovat päässeeet surkastumaan/ veltostumaan ja mies juoksee "lysyssä". Askel on polvia rasittava - enkä näin voi syöttää voimaa jalkojen lihaksiin oikein. Treeniä, treeniä...
Keuhkolääkäri soitti viime viikolla ja kertoi arvojen olevan kuin terveellä ihmisellä. Olin hieman hämilläni koska luulin homman ottavan takapakkia, mutta jos johonkin kohtaan on pakko ottaa hyviä uutisia niin otetaan tähän, tämä muu hässäkkä on vain maallista. Hetkinen, onko ilmassa yhteyttä universumiin? Olen erittäin kiitollinen naislääkärille uutisista ja sovimme uusia kontrolliaikoja laboratorioon ja itse pääkallopaikalle. Kerron Kela-show:sta ja hän arvelee sen päätyvän vielä omalle työpöydälleen. "Parempi hoitaa se samantien kuntoon." Olen edelleen kiitollinen hänelle.
Tähän on tultu - eläköön uusi toiletti!
Uusi putkimies ilmestyy torstaiaamuna oven taakse uusi, oikea pytty kainalossaan. Vanhan poisto ja uuden asennus käy ammattimaisen sujuvasti, samoin hänen tahdikas käytöksensä. Häntä on ilmeisesti varoitettu. "Juu, kaikki on kuulemma mennyt metsään tässä kaupassa, mutta nyt hoidetaan kuntoon, Firman piikkiin." Saumauskin tulee oikeaan sävyyn eivätkä vedet lainehdi lattialla, joten uusi wc on ovea ja listoja vaille valmis.
Käsilääkäri soittaa röntgenkuvasta ja kyselee käden vointia. "Onhan se vähän arka, eikä kestä nopeita liikkeitä." Sovimme uudesta käynnistä kuvauksissa, mutta en kerro hänelle että pakkaan samalla sisäfutiskamojani reppuun, en kertonut keuhkolääkärillekään. Nerokkaasti olen keksinyt ottaa mukaan nyrkkeilyhanskan suojaamaan oikeaa kättäni ja puolustajana ei tarvitse juosta keuhkoja verille. Teoriassa. Viiletän välillä kentällä ihan täböillä vastustajan maalilla ja Koskenniskan (tuttu kaveri) kanssa painiessani kaadun juurikin sen murtuneen käteni päälle. Nyt kaikki lukijat pidättävät henkeään ja miettivät mitä seuraavaksi - ei mitään. Kekki ylös parketilta ja pallon perään. Loppupelin kättä kyllä jomotti, mutta seuraavana päivänä se oli kuin uusi. Arkuus oli poissa ja sain käden nyrkkiin ja auki todella nopeasti. Sopivassa asennossa se kuitenkin alkaa huutamaan hoosiannaa jos yritän nostaa sillä yli kahden kilon painoista tavaraa. Enpä siihen en enään juurikaan kiinnitä huomiota, paitsi jos tökkään väärän sormen kipeästi jotain vasten. Tällä viikolla kävin jo toisen kerran hanskan kanssa pelaamassa, ja nyt tuli monta hienoa maaliakin. Missä olivat Urheiluruudun kuvaajat?
Nyt on siis sunnuntai ja Marjo palaa Hollannista huomenna, työmatka on kestänyt silloin viisi päivää. Sen verran tv:n katselu ja pelaaminen on ruvennut tympimään, että eilen kävin veljeni luona saunassa ja tänään blogin kirjoittaminen tuntui hyvältä idealta.
Ehdin toki tänään käydä autolikkeessä, koeajossa Mini One. Makee kottero jossa oli jopa parempi alusta kuin olin odottanut, ja olin odottanut aika paljon. Moottori oli vain surkea 55 kw/ 75 hp, eli eipä vaimon kaipaamaa lähtöä sillä valkene. Silti se jäi vähän kaihertamaan.
Kuvassa kolme pehmeää: pallo, hanska ja tuon jätkän pää.
Perjantai 25.2. Autonhakureissulla Lauttasaaressa aloin arvostaa oikean käteni olemassaoloa, vaikka se ei ihan täysillä olekaan pelissä mukana. Puristusvoimaa ei juurikaan ole, jo pelkkä nyrkkiin saaminen vaatii keskittymistä ja irvistelyä. Silti siinä voi pitää hanskaa ja kantaa kirjaa, jota kannankin mukanani yllättävien odotushetkien varalle - laitostumisen jäänteitä. Vanhaa jotain sanontaa mukaillen "Sitä oppii arvostamaan jotakin vasta kun menettää sen." Tulipa jotenkin yhtäkkiä mieleen ostaa Marjolle kukkia, niin kuulemma miehen kuuluu tehdä. Kaikkeahan voi kokeilla, ja puketin kanssa kotiin romanttisella mielellä ja ehkä taka-ajatuksella: "Josko pääsisi vähän röörejä rassaammaan". Ja toden totta, tiskikoneen poistovesi nousee tiskialtaan puoliväliin eikä laske pois, joten vieteri esiin ja tunkemaan sitä putken suusta sisään. Haju kävi silmiin ja kulmakarvat kääntyivät kiharalle.
Lauantai 26.2.
Oslon MM-hiihtoja tv:stä vilkuillessani tulee minullekin pitkästä aikaa pakottava polte tehdä liikunnallisia suorituksia. Lenkkitamineet esiin, ja pukeudun tarkoituksella liian lämpimästi pakkottaakseni itseni hölkäämään riittävän hiljaa tarvimatta kuitenkaan palella sen takia.
Töölönlahti Blackjack lähestyi minua facebookissa ja kyseli kunniallisista aikestani osallistua juoksutapahtumaan. Tarkoitus on kiertää Töölönlahtea ympäri, kukin omien voimiensa mukaan. Blackjackin saavuttaa kun kiertää kahden kilometrin radan 21 kertaa, yhteensä 44 km joten maraton tulee täyteen 20:lla kierroksella. toolonlahtiblackjack.com
Vuonna 2008 taivalsin täyden matkan, jouduin kävelemään varmaan kuusi kierrosta väsymyksen ja jalkoihin tulleiden rakkojen vuoksi. 2009 jouduin keskeyttämään 26 km kohdalla, kun krampit eivät päästäneet jalkoja enään suoraksi ja oli niitä rakkojakin. Saman vuoden elokuussa JUOKSIN ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen Helsinki City Maratonin. Okei, kahdessa viimeisessä ylämäessä oli pakko kävellä joska jalat kramppailivat älyttömästi. Loppusuoralla meinasin lentää täydestä vauhdista naamalleni asfaltille, kun krampit alkoivat lukitsemaan sattumanvaraisesti reisi- ja pohjelihaksia. Harjoittelu vuodelle 2010 alkoi viikko tuon maalintulon jälkeen.
Viimevuotinen minä juoksi vielä tammi-helmikuussa jopa 19 km lenkkejä 15 asteen pakkasessa, kun taas tämän vuoden malli pääsi 5,2 km kun pakkasta oli viisi astetta, ja joutui vielä kävelemäänkin pari kertaa. Uusin valmentajani herr Wegener otti minut leiriinsä maaliskuun puolivälistä 2010 lähtien, kun kuntoni oli silloin todella hyvä, ja laati uuden harjoitusohjelman. Se ei sitten sisältänyt kestävyysmatkojen kilpailutapahtumia, joten hiljaista on maratonrintamalla ollut. Muutenkin oli ihan perseestä koko ohjelma. Googlettamalla: juoksu maraton, tärähtää keulille seuraava teksti: "Maratonin juokseminen on hyväkuntoisellekin ihmiselle raskas fyysinen suoritus, johon valmistautuminen hyvissä ajoin on äärimmäisen tärkeää."Joten tottakai mä olen 21.5. Töölönlahtea kiertämässä - 21 kertaa, joo joo. Miksi en olisi?
Sunnuntai 27.2.
Saamarin selkä, kello kuudelta hereille. Kissan perkelekin sekoaa ja aloittaa tolkuttoman huutonsa, heitän sen saunaan jäähylle. Syön muroja ja mehua, ensimmäinen aamiaiskattaus loppuu klo 8 ja palaan takaisin nukkumaan. Pari tuntia myöhemmin kissa pääsee takaisin talon puolelle ja yhteisaamiaisella vedän pari kuppia kahvia ja pari kinkku-/juustoleipää. Kello 15 lounas on aurinkokuivatuilla tomaateilla ja pinjansiemenillä täytettyä kanaa, riisiä ja uunikasviksia, itseasiassa syön puolitoistakertaisen annoksen kuin edellisenä päivänä samaa tavaraa. Makaronilaatikkoa uppoaa sisuksiini puoli kuuden seutuvilla, ja heti kahdeksen jälkeen teetä ja pari leipää.
Tässä vaiheessa taitaakin teillä olla ainakin musat loppu, joten tähän väliin uusi biisi ja kohti loppufiaskoa.
terve, työtä tekevä, liikunnallinen
laiska, heikko, haiseva, ruma
Surkeimmat taxi ridet TOP3
Sijalla kaksi on surullinen tarina joka alkoi Meilahden taksitolpalla. Kuski kertoi odottelevansa vakioasiakkaansa puhelinsoittoa, mutta sitä ei ollut vielä kuulunut. Liikkeelle lähdettiin, mutta Kehä I:n kohdalla puhelin pirahti ja kohta kuski kysyi voisiko hän jättää minut Myyrmäkeen josta ottaisin itselleni toisen taksin - tämä kyyti ei maksaisi mitään. Normioloissa halvempi kyyti (lyhyempi matka) olisi ollut voittoarpa, mutta minulle taksi maksaa saman Kelan omavastuuosuuden kilometreistä riippumatta. Ja normioloissa olisin luultavasti käskenyt äijän keskittyä muuhun liikenteeseen ja ajaa (ja olla häiritsemättä), mutta nyt en viitsinyt olla bitch. Jos mä olen niin huono rahti tähän lotjaan ettei kannata mennä kotisatamaan saakka vaan mielummin dumpataan puolimatkaan, niin pidä tunkkis.
Tänään on vuorossa aamutaivallus kohti hammaslääkäriä. Viime kerta jäi väliin, kun ehdin jo unohtamaan koko asian. Sain kesäkuussa ajan tarkistukselle lokakuulle ja tajusin sen vasta kun kun lasku kolahti postissa - viikko ajan jälkeen. Tungen surullisen kömpelön pinkin kipsin takin taskuun ja aloitan arktisen vaelluksen hammashoitolaan, pakko vähän ulkoilla vaikka matka onkin tyrmäävän pitkä, puolikas kilometri.
Kerron herra hammaslääkärille (made in Faraway) että sairastan tämmöistä tautia ja syön mömmöisiä lääkkeitä. Paperit luetaan syvän kunnioituksen vallassa ja saan siitä eteenpäin kuninkaallisen kohtelun. Hammasröntgeniin pitää laittaa suuhun joku karsee laatta jossa on metallivarsi, ja se alkaa painaa mun ikeniä. Älähdän ja näytän härpäkettä, hän ottaa sen pois. "Se on ikävä, mä laitan sen sitten viime hetkellä." Ja sen jälkeen kaveri juoksee painamaan laukaisinta ja vielä takaisinkin ottamaan värkin nopeasti pois suusta. Molemmilta puolilta. Mahtavaa.
Täytellessäni kavaakkeen sairaus & lääke -tietoja mietin kehtaanko pyytää jonkun kolmesta henkilökunnan jäsenestä kirjoittamaan puolestani. En. Urhoollisesti, vähän toisella kädellä avittaen, raahaan rohjon pinkin kirjoituskäteni rivien loppuun ja saan ajan hammaskivien poistoon, heti toukokuulle. Matkalla kotiin heitän lääkärin lähettämän saikkulapun Kelaan jossa homma rokkaa. Oikeasti.
Kotimatkalla harkitsen lähtöä Hyvinkäälle vaihtamaan kipsiä, tämä on kova ympäriinsä kun taas alkuperäisessä oli kämmensyrjä (karateiskun puoli) kova, mutta se oli kiinnitetty hengittävällä ja joustavalla harsolla käteen. Ihan kuin olisi ollut kilpailu tehdä lentävä metallinen laite. Nurmijärven sairaala niittasi ja ruuvasi rohjot siivet höyrykoneen kylkeen, eihän se tuhat kiloinen kakka mihinkään lennä. Hyvinkää taittaa palan metallia bumerangiksi ja se lentää aina - ja palaa kiltisti takaisin. Näin koen ajatusmaailman eron, vaikka pointsit eilisille ensikertalaisille kovasta yrityksestä.
Marjo on kaatunut sänkyyn, joten hyppään autoon ja lähden cittarista hakemaan sapuskaa. Pinkki koppura ei todellakaan ole autoilijan valinta, eipä liioin loista ostoskärryjen kanssakaan.
Kotona saan puhelun eiliseltä lääkäriltä. Kuulemma asiantuntijalausunnon mukaan kipsiä ei sittenkään enään tarvita (mähän sanoin).
"Saat varmaan itsekin sen irti" (häh?).
"Toi luutuminen ei ole niin nopeaa aikuisilla, mutta alkuun varovasti sen käden kanssa." (miksi sä mua luulit, ai niin, se lapset lääkäriin päivä oli eilen).
Lapset lääkäriin päivä -video ei taida olla ihan virallinen versio kun selostus puuttuu, mutta asia tulee selväksi. Ehkä lapsirakkaimmille vähän surullista katsottavaa.
Hei jengi, JESH! Pinkit kääreet lentävät ekana roskiin, saksien kanssa vähän mietityttää, mutta tungen kärjet kipsin sisään ja alan nykertää. Hieman itseäkin mietityttää milloin veri rupeaa suihkuamaan ympäri keittiötä. Parikymmentä minuuttia taistelua ja lasikuitusuojus ei enään ole osa minua. Vapaus! Sauna lämpimäksi, vietän siellä kaksi tuntia ja melkein nukahdan lauteille.
Kädet ilmaan...
