Terveesti sairas?

9.10.
Kurkkuun sattuu kun nielaisen, mutta ei niin paljon jos en niele. Syysflunssa on iskenyt meikäläisen parhaimman terän ainakin hetkellisesti tylsäksi. Kurkkuhan on luonnollisesti arka ja ärtynyt, ja minä myös. Sen verran aamulla tuntui sairaalta että 500 mg Panadolia löysi tiensä mun ruuansulatukseen, ja nyt toinen samanlainen ennen nukkumaan menoa. 
Olenko nyt siis terve kun sairastan "normaalisti"?


Lääkärini soitti viikko sitten ja kertoi että veriarvoni ovat normaalit eikä nyt tehtäisi mitään muutoksia lääkitykseen. Olin hieman huomaavani ärtymystä hänen äänessään, kun kerroin että parina aiempana päivänä olin tuntenut kipuja käsien rystysissä, kun suljin käteni nyrkkiin. Sekä oikealla ja vasemmalla kädellä. "No katsotaan sitä seuraavalla kerralla."


Pari päivää soiton jälkeen jouduin karjahtelemaan kivusta duunissa kun suoristin selkäni, joku ihme juttu sattui sinne. Voimatkin ovat olleet heikot, ja olo todella väsynyt vimeisen viikon. Nenähän on vuotanut jo pitemmän aikaa, ja nyt siis kaaduin sänkyyn. Deja vu?


Nyt kun niitä piruja aletaan maalailemaan näytölle, niin testijuoksunkaan jälkeen ei mennyt putkeen. Pari päivää sen juostuani lähdin normikympilleni, ja sain juostua itseni tasan mahdollisimman kauas kotoa, kun piti heittää kävelyksi. Tuli vähän sellainen olo ettei kondis olekaan ihan niin hyvä kuin kaikki arvot toitottavat. Mennakin pisti mun treeniohjelmaan neljä juoksukertaa viikkoon joista pari oli vaihtelevampia vauhtiharjoitteita, mutta pitkät lenkit olisivat kolmen viikon sykleissä pisimmillään 14+9 km. Enhän mä nyt heti tällaisia jaksa, vaikkakin ne perustuvat testijuoksun aikaan. 
Olisi silloin vain pitänyt antaa periksi.


Olihan minulla kesällä near-death-experience, kun makoilin sohvalla - yht'äkkiä alkoi sydänmeen pistää. Onhan noita pistoksia aikaisemminkin tullut ja mennyt, mutta tämäpä ei lähtenytkään pois. Kokeilin hengittää syvään, sen sijaan että olisi helpottanut se pistikin entistä kipeämmin rintaan. Parissa minuutissa läähätin pintahengityksellä, enkä uskaltanut liikkua. Alotin hivuttaamaan kättäni hi-taaaaas-ti kohti pöydällä olevaa puhelinta. Siihenkin voimanponnistukseen meni ainakin minuutti, koska vihlova kipu rinnassa oli ihan nurkan takana valmiina hyppäämään esiin, jos se vain huomaisi minun liikkuvan. Tässä kohtaa vasta muistin että Marjo on zambaamassa tai sumbaamassa, eikä näin olisi tavoitettavissa. Otinkin käteeni tv:n kaukosäätimen. Loppua odotellessa aika kuluisi rattoisammin, jos jotain kivaa tulisi tv:stä. 
Vartin verran mun piti viettää siinä hiljaiseloa, 
kunnes uskalsin lähteä taas liikkeelle. 


10.10.
Aamulla mun olo oli paska, eikä työnteko tuntunut olenkaan miellyttävältä vaihtoehdolta. Päätin soittaa töihin aiheen tiimoilta, mutta mun luuri ei löytänyt kenttää. Niin, olinhan itse pari viikkoa sitten irtisanonut numeroni, koska geeniperimä-operaattori ei saa yhteyttä verkkoon mun duunissa - eikä aina kotona keittiön pöydälläkään. Tänään se sitten oli napsahtanut poikki. Onneksi Marjo löytyi vielä kotoa, joten sain puhelinyhteyden sekä töihin että Terveystalon ajanvaraukseen. Sähköpostistani luin ettei vanhan puhelinnumeron siirto onnistukaan, koska olin ITSE irtisanonut sen - enkä antanut heidän tehdä sitä. Vanha numero lensi täten romukoppaan, 
ja koko liittymärumba alkaisi taas alusta.


Kauppaankin piti lähteä, koska mun piti alunpitäen syödä duunissa, eikä kotiin ollut budjetoitu ruokatarvikkeita lounasajaksi. Samalla reissulla ostin ensi hätään prepaid liittymän, että saisin linjat maailmalle auki. Kirjastossakin kävin, ja  löysin Conn Iggulden:in Keisari-sarjan avausjakson. Se kertoo Julius Caesarista, mä luen juurikin saman hemmon kirjoittamaa kirjasarjaa Tsingis-kaanista. Molemmista historiallisista henkilöistä on häneltä ilmestynyt neljä teosta, joista vielä kaanin seikkailuihin odotellaan vielä paria lisäosaa.


Ruokatauolla himassa, ennen puoskarilla käyntiä, tilasin netistä itselleni "oikean" puhelinliittymän ja iPhone 4:n. Ei mun pitänyt tehdä niin, vaan aioin odottaa uudempaa 4S-mallia - kuten Lauri oli duunissa kehoittanut minua tekemään. Siinä kuitenkin tutkiskellessani vaihtoehtoja suoritin hieman päässälaskuja. Uusi malli tulee varmaankin maksamaan vähintään 599e - eikä sitä ole vielä saatavilla. Huomasin että tarvitsemani puhelinliittymän ja kytkytarjouksessa olevan saman liittymän + puhelimen hintaero oli vaivaiset 5,71 euroa kuussa. Kahden vuoden jälkeen perusnelosen hinnaksi tulisi tällä laskukaavalla 137 euroa, joten päätin sitten ottaa sen. 
Viikko pitää vielä odottaa että posti sen minulle tuo.


Puolitoista vuotta ei näköjään ole muuttanut muistikuvaa mitenkään, Terveystalolla näytti ihan samalta kuin silloin joskus. Oli jotenkin epäuskoinen olo kävellä tuohon rakennukseen, johon en uskonut ikinä palaavani. Ajanvarauksesta huolimatta sain odotella puolisen tuntia - sen ajan ratsastin Mongolian aroilla kaverini Tsingiksen kanssa. 


Lääkäri kysyy oloa ja vastaan että flunssa. "Kuumetta?"
"Et sä mitään saa siihen mittariin nousemaan, 
koska käyn normaalisti niin kylmänä. Päätä särkee."
"Niin ettei pysty töitä tekemään?"
"No, tää päivä on ollut jo sen verran koettelemus, että helpommalla olisin päässyt kun olisin mennyt kiltisti töihin. Matka tännekin on vain pari kilometriä vajaa normiduunipäivästä." (21 km/suunta)


Se kirjoitti pari päivää saikkua ja kertoi että lepo auttaa, 
ja Duact, josta sain reseptin.
"Eihän sinulla mitään kroonista sairautta ole?"
Vanhat demonit nostavat päätään muistin syövereistä, ja niiden voima tuntuu valtaavan kehon ja mielen. Tsingis vetää miekkansa hitaasti huotarasta esiin, ja kääntyy kohti miestä joka avasi Pandoran lippaan. "Itse asiassa on." 
Miekan terä välkähtelee auringonvalossa.
Miehet mittailevat toisiaan katseillaan, 
kunnes valkotakkinen saa kysytyksi: "Mikä?"
Tsingis puree hampaitaan yhteen, mutta lopulta tokaisee: "Wegenerin granulomatoosi."
"Syötkö siihen jotain lääkkeitä?"
Kaani näyttää tylyä naamaa ja luettelee lääkeiden nimet ja annosmäärät miehelle, joka ei ulkoisesti näytä hätkähtävän, mutta Tsingis näkee hänen silmistään, että hänen itsevarmuutensa hieman horjuu.


Kaani painaa jalustimet hevosensa kupeisiin, pölypilven saattelemana hän ratsastaa kohti autiomaata heiluttaen miekkaansa korkella ilmassa. Kotijurtassaan hunajateetä siemaillessaan hän piilottaa vanhat katkerat muistot takaisin sisuksiinsa, ja jupisee itsekseen.
"Se mies ei tunnistaisi herr Wegeneria, vaikka se sanoisi hänelle päivää."