Sivut

torstai 31. maaliskuuta 2011

Terveisiä Marjatalle

Lumisen Klaukkalan voisi vaihtaa kesäiseen Pariisiin
Anoppi käy kuulemma joka aamu kurkkaamassa olenko kirjoittanut uutta tekstiä, ja joutunut useasti muiden tapaan tyytymään vanhaan stooriin.

Blogini aiheita tänään ovat:
Vierailu Ivaloon kesällä 2010
Klaukkalainen wc-desing on saanut kansainvälistä huomiota
Viikon terveyskatsaus

Lisäksi blogi käsittelee vielä seuraavia asioita:
Zumba-tapahtumassa meinasi tulla paskat housuihin
Kotiteatteri tuhosi mielenterveyden
Gran Tourismo 5 vaarallisempi kuin Jehova
Loppukevennyksenä: maailman huonoin biisi

Parempi laittaa tästä taustamusat soimaan ja aloittaa pääaiheillamme.


Kesäinen automatka Ivaloon
Juhannusaattona anopin kalenterissa luki aivohalvaus, ja siitähän se mummo kellahti nurin. Tämän elämän arpajaisvoiton myötä oikea puoli kehosta halvaantui, eikä puhuminen, kirjoittaminen tai kommunikoiminen juurikaan onnistunut muuun maailman kanssa. Marjo ja Jouni ajoivat Ivaloon heti seuraavana päivänä kuin astuimme ulos Italian lennolta. Minä, hän ja kissa lähdimme uudelle automatkalle kohti Lappia heinäkuun puolivälissä. Ensimmäinen yöpyminen tapahtui hotelli Ö:ssä aurinkoisessa Jyväskylässä, herra ja rouva Ö perheineen on majoittanut meitä useastikin matkalla johonkin suuntaan.

Daihatsu Charade from early 80's
Seuravana päivänä ajoin itse koko matkan määränpäähämme. Ivalo my ass. Miten ihminen kesti kolme muuttokuormaa yhdessä kesäkuussa silloin aikojen alussa kun siirsin kasettidekkini ja pikeepaitani Marjon opiskelijakämppään Tampereelle. Nyt oli alla Golf ja silloin Daihatsu Charade, kolme sylinterinen 999 kuutionen diesel, ei turboa, jossa huikeat 36,7 hevosvoimaa.
Perkele, mun isän silloisessa mootorikelkassakin oli tuplatehot tuohon koppimopoon verrattuna.

Koko reissun aihehan oli synkkä, Marjatta osasi silloin suurin piirtein sanoa joo ja ei, mutta se olikin ihan arpapelia osuivatko ne oikeaan kohtaan. "Jouni" oli tuskaisen vaikea kirjoittaa, ei siis kynällä vaan kirjainpalikoilla ja niitä kirjaimia oli tarjoilla vain ne viisi.  Muistelin että pari kuukautta sitten hän ajoi oman Golf:insa meille ja tuli minua "hoitamaan". Nyt auto myytiin hänen veljelleen, koska jos ja kun paluu ratin taakse tapahtuu, ovat uudet mallit jo markkinoilla. Nyt hurruteltiin pyörätuolilla ja luotettavan Janne-moottorin turvin käytiin jopa läheisellä biitsillä palelemassa. Paikalla oli varhaisteini joka meni uimaan, luultavasti liimaa haistellut kun on aivonsa tuhonnut, ja koiran ulkoiluttaja toppatakissaan. Täällä on ihmiset karuja ja maisema yksinkertaista... Eikä se herkku siihen loppunut. Helteisen heinäkuun aamuna 2010 syttyi auton kojelautaan äänimerkin saattelemana lumihiutaleen kuva varoittamaan teiden jäätymisestä, lämpömittari näytti +3 astetta. Ryssän helvettikin on lomakohde jossa saletisti natsaa tämän rinnalla.

Ulkomaalaisia uudessa vessassa
Free your mind and your ass will follow.
Meillä kävi oikein ulkomaan eläviä vierailemasssa tässä taannoin, ranskalaisia opettajia jotka olivat tulleet oppilaidensa kera vaihtoon Marjon kouluun. He ihmettelivät varmaankin kun molemmat suomalaisopettajat hyökkäsivät ensimmäiseksi uuteen toilettiimme, ja palasivat sieltä vuolaasti selittäen. Eihän ne toiset ymmärtäneet mikä oli homman nimi, ihmettelivät varmaan vesiklosettien harvinaisuutta Suomessa.  Todellisuudessa vessa oli saanut viimeisen silauksen "taideteoksesta" seinällä - mielenrauhaa ja silleen.

Tarjosimme vieraille Lappi-aiheisen aterian, varmaan nopeimmat siellä jo arvaavatkin mitä. Ruisleivän päällä smetanaa, sipulia ja kirjolehen- tai siianmätiä alkupaloiksi. Pääruokana poronkäristystä, pottumuusia ja puolukkahilloa ja lopuksi leipäjuustoa ja hilloja (lakkoja/suomuuraimia). Lisänä oli lakkajäätelöä jos juusto ei ihan pudonnut, ja kahvi tarjottiin viimeisenä yksikseen, koska se on kuulemma ranskalainen tapa. Suomalaiset vieraat uskalsivat poistua ruokailun jälkeen kun lupasin heittää vieraat hotelliinsa Leppävaaraan. Guitar Heroa soittassa omaa musiikkia tekevä esittävä Guillaume äityi ihan hurjaan kitaran vingutukseen. Hän halusi välttämättä vaikean vaatimustason, mitä esimerkiksi itse en hallitse, ja parin ihan pieleen menneen yrityksen jälkeen alkoi pistää nuottia erehtymättömästi kohdalleen. Treenaaminen on näköjään lahjattomia varten.
Tästä linkki Guillaumen bändin sivuille, pipopää on laulaja eli hän itse.
http://www.noomiz.com/bess

Kauneus ja Terveys
Alkupaloja, sipulit ovat tuntureita
Lääkärikin soitteli päivänä eräänä ja kertoi asioiden menevän oikeaan suuntaan, ilmeisesti valkosolutkin ovat nyt toleranssien sisällä. Nyt kysyin hänen nimensäkin, koska hän lienee täällä hetkellä se joka ohjaa tätä junaa oikealle raiteelle. Kunnalisen terveydenhoidon varjopuolia (tai sitten ei), on se ettei voi sitoa samaa lääkäriä yhteen potilaaseen. Nyt sitten kaikki, minä mukaanlukien, kyselevät koska-miten-kuten töihin, mutta ei se taida nyt ihan niin simppelisti mennä. Jälleen kerran käytän vertailukohtana syöpää, joka on kuitenkin yleensä vähän vittumaisempi tauti. Kuinka moni oikeasti uskoo kaiken olevan taas kunnossa, jos tarkastuksessa ei näy etäpesäkkeitä? Samanlaista piilohippaa tässä lienee tarjolla vielä pitkäksikin aikaa, suorastaan loppuelämäksi. Aiheesta lisää urheiluuutisten jälkeen.

Sporttivartti
Maratonkoulussa piti olla tarjolla kymmenen kilometrin testijuoksu, siis täysillä, mutta se vaihdettiin ylämäkitreeniksi kelin liukkauden vuoksi ja hyvä niin. Ope kehoitti minun ottaamaan rauhallisesti ja me molemmat tiesimme sen olevan seinille puhumista. Ennakko-odotuksista huolimatta maltoin mieleni ja taivalsin parin ladyn kanssa häntäpäässä. Olivat muuten ensimmäisiä (Tuomoa ja ohjaajaa lukuunottamatta) joille mainitsin sairaudestani, kun ihmettelevät vähäistä osallistumistani. Hetken päästä jäin kuitenkin yksin väistelemään ylös rynnivää äijälaumaa, jonka mukana olisin itsekin normaalisti irvistellyt. Hitaasta läpsyttelystä huolimatta pulssi takoi 170, voimat onneksi sentään riittivät takaisin autolle. Seuraavat pari päivää olinkin sitten lähes vuodepotilas, enkä mennyt seuraavan viikon juoksutreeneihin. Futista tulee kyllä pelattua joka torstai.

Onks tiatoo?
Työnteko lienee vähän kinkkisempi kuvio sitten istuttaa tähän soppaan, kun kukaan ei tiedä sen vaikutusta fyysiseen kestävyyteen, keuhkojen toimintaan tai stressinsietoon. Minähän en osaa pysyä kohtuuden rajoissa myöskään tehdessäni töitä, sinnehän jäivät about parin kuukauden ylityöt byroolle sisään mutta ne taitaa olla jo unohdettu kaikista kirjoista ja kansista. Kuka käski asua duunissa?

Musat lienee jo loppuneet, joten tästä lisää jytinää pyttyyn:





Zumba murhasi kaiuttimen
Marjo sanoi tarvitsevansa minut kantamaan kaiuttimet koulun liikuntasaliin, jossa järjestettiin zumba-tapahtuma. Tietenkin sinne piti kantaa kaikki muutkin sälät ja kytkeä ne, mutta sitten kuulemma saisin mennä ja tulla iltapäivällä purkamaan ja viemään tavarani pois. Busailin kamat pydeen, ja virtojen kytkeytyessä kiinnitin huomion kovaan "pörinään". Onhan ne kaiuttimet aina ylimääräistä ääntä pitäneet, mutta eivät näin pahasti. Juurikin otsa rypyssa totesin ettei toinen ämyri anna bassoa ollenkaan, kun se pimeni kokonaan samalla kun ensimmäiset pikku zumbaajat taapersivat sisälle. Onneksi lapset ja nuoret olivat ensiksi, joka antoi kaksi tuntia aikaa saada laitteet laulamaan ennen aikuisten saapumista. Osaan kyllä kytkeä johtoja, mutta en kolvata tai käyttää sähkömittaria, eli en osaa korjata elektroniikkaa. Siispä kotoa hakemaan omat henkilökohtaiset Audio Pro Blue Diamond -kaiuttimeni ja kotiteatterivahvistin. Ennen kuin nypin kaikki ne miljoona piuhaa irti, ajatus kyllä välähti mielessä että vaatekaapissa lojuisi vanha vahvistin. Panostin laatuun ja otin uuden. Niissä mun kaiuttimissa on muuten musta pianolakkapinta ja paketissa tulee mukana valkoiset hansikkaat ettei niitä käsitellessä sitten jää sormenjälkiä, ja ne piti sitten kantaa Golfin takaluukkuun, joka on hiekan ja pikkukivien määrästä päätellen oli viimeksi imuroitu vuonna miekka ja kypärä.

Lapset olivatkin jo lopettelemassa tuntiaan ja nuoret olivat tulossa vuorostaan sisään kun sain asennuksen tehtyä, paha vain että vahvistin sanoi "naks" kun käänsin volumea. Parin yrityksen jälkeen lähdin hakemaan sitä kaapin perällä makaavaa toista vahvistinta. Aikuisten zumban alkaessa lavan edessä lattialla rumaa soundiaan räki ilmoille jäljelle jäänyt pa-kaiutin ja korokkeiden päälle nostetut kiiltävät hifit levittivät majesteetillista äänimaisemaa tanssijoiden päiden yli. Takariviin kuulosti oikein hyvältä, kun venäläisestä disco-kaiuttimesta ei kuulunut muuta kun basso. Arviolta sata naista zumbasi tuon virityksen tahdittamana puolitoista tuntia, ja Marjo ohjaajana hikoili myös tuskasta laitteiden kestävyyden puolesta.

"You saved our asses." Kehui vaimo miestään, enkä olisi enempää voinut yhtyä edelliseen puhujaan. Mietin että harvasta talosta sattuu löytymään varalle riittävän hyvä vahvistin ja kaiuttimet ja vahvistimen varavahvistin täyttämään koulun liikuntasalin musiikilla. Niin, ja tietotaito saattaa tuo kaikki sälä soivaan tilaan. "Itseasiassa sä olet nyt mulle velkaa isosti." Luonnossa maksettaessa muijan ei tarvitsisi laittaa housuja jalkaan ainakaan viikkoon, mutta jos nyt säädetään takaisinmaksu omalle nopeudelle, niin eipähän tarvitsisi katsella pariin kuukauteen lauantaisin Päivän säätä, kun Kymmenen uutisten ja Tulosruudun välissä kävisin lyhentämässä velkaa. Rouva löi kuitenkin setelitukon kouraan. "Tässä sulle tää laitevuokra." Meinasin jo hymyillä, mutta sitten muistin että kaiutin on edelleen paskana ja seksin sijaan meillä katsellaan sääkarttoja kesään saakka.

Pahamaineista Zumbaa epäillään myös vahvistimen taposta
Viihdekeskuksen rakentaminen takaisin entiselleen kestikin sitten neljä päivää, vaikka se lienee ainoa asia maailmassa jonka osaan tehdä keskivertoeskoa paremmin. Pelkkien piuhojen vetoon sain tuhlattua pari päivää, en kyllä tainnut ihan täysillä yrittääkään, koska ilmeisesti takaraivossa jyskyttävä epävarmuus vahvistimen kohtalosta voi terän innostukselta. Eihän se paska sitten enään toiminutkaan vanhaan malliin. Nyt tulee hieman teknistä juttua, joten kaikki eivät pysy ihan kärryillä. Se on ok, jatkakaa siitä kun suomenkielinen kirjoitus osuu taas silmään.

"Noi sit kiinni kiinni tohon. Saa suorittaa."
Pioneer VSX1017 -teatterivahvistimessa on seitsämän päätevahvistinta, viisi kotiteatterin kaiuttimille ja kaksi "ylimääräistä", vaikkapa jos haluaa viedä piuhat viereisen huoneen kaiuttimille. Tai saunaan. Ne kaksi vahvistinta voidaan ohjata myös pääkaiuttimille bi-amp kytkentänä, jolloin ääni jaetaan kahtia, korkeat äänet tulevat pääkaiutinliitännästä ja bassot niistä ylimääräisitä liitännöistä. Kaiuttimissahan pitäisi silloin olla kahdet liitännät, koska nyt tuleekin ääntä yhden johdon sijasta kahdella piuhalla. Eihän mulla niissä kaiuttimissa mitään kahta liitäntää ole, mutta hitostako se yksi liitäntä tietää että siihen on tungettu kahdet johdot. Lopputuloshan on kuitenkin sama - yksi kokonainen ääni. Homman pointtihan on se, että kaiutin saa nyt watteja kahdesta vahvistimesta, eikä vain yhdestä - tehot ovat tuplaantuneet.

Tuollaisen virityksen tein pari vuotta sitten ja hyvin on laulanut, vaan ei laula enään. Aikani Pioneeriä naksuttelin ja tuijotin välkkyvää phase control varoitusvaloa, kunnes oli pakko antaa periksi. En vain keksinyt miksi kaksoispiuhoitus ei enään toiminut, vaikka vaihdoin ne piuhat tuplaten paksumpiinkin. Palasin ohjekirjan mukaiseen yhden johdon kytkentään ja johan rupesi toimimaan. En kylläkään huomaa mitään eroa aikaisempaan, mutta silti vituttaa ihan älyttömästi. Minä, koneiden herra ja impedanssin ylijumala, joudun tyytymään tavisratkaisuun, joka löytyy jokaisesta perushilavitkuttimesta...

Marjo löysi talviteloilla lepäävästä kompostiastiastamme tupakantumppeja ja samalla muisteli että yhtenä päivänä oli yläkerran vessan ovi painettu kiinni saakka, vaikka Artunkin pitäisi päästä sinne. "Ketäköhän täällä oikein käy päivisin kylässä?" Tumpit olivat Galouses-merkkisiä, siis ranskalaisia, joten Guillaume ei ole luultavasti kehdannut röökillä käydessään heittää tumppeja hankeen, vaan tuonut ne sisälle ja heittänyt roskiin. Tai siis erehtynyt ja heittänyt ne kompostiastiaan. Ovelle en keksinyt tyhjentävää selitystä. Jumalauta ämmät, mähän olen sanonut teille että se ovi jätetään auki, eikä heitellä rintsikoita ympäri taloa.

Jehova on ihan lasten leikkiä
Playstation lähti sitten uudestaan korjauskierrokselle, hermo paloi pitkiin latausaikoihin. Rattipenkkikin kannettiin autotalliin vieraiden katseilta piiloon, ja molemmat huokaisimme helpotuksesta - nyt siitäkin hullutuksesta päästiin. Gran Tourismo 5:ttä voi pelata joko ajamalla itse, tai olemalla tallipäälikkö ja antaa kuskille ohjeita miten ajetaan, samat autot, kisat ja palkinnot. Eihän se mikään uusi juttu ole, mutta kun kävin netistä lukemassa mitä autoja saa mistäkin kisasta palkinnoksi, niin osasin mennä voittamaan (edelleen on toinenkin pleikkari) sen kisan jossa saa palkinnoksi vuoden '70 Toyotan racerin. Sillä pääsi voittamaan klasikkokilpureiden kisan, johon meno oli tyssännyt aikaisemmin. GT5 palkintoautot

Siitähän se sitten lähti rullaamaan, laitoin heti aamusta kisat pyörimään ja välillä piti vain vilkaista onko kuskit jo maalissa. Pidemmat vedot säästin nukkumisen ajaksi ja muutaman yön kone onkin rouskuttanut kilpailuja läpi. Viimeisimpänä niistä 1000km ajot, johon meni aikaa noin seitsämän tuntia. Vielä olisi edessä neljän, yhdeksän ja kaksi 24:n tunnin kisaa, jotka siis kone hoitaan kun valitsen riittävän hyvän auton ja säädän sen radalle oikein. Kuskithan olen kasvattanut pienistä biteistä kunnon räikkösiksi, joten varikkohenkilökunta ja sää voi enään mokata. Itse ajaessa pitää tietenkin olla koko ajan hereillä, ja päässä onkin kehittynyt visio järjestää 24:n tunnin ajosessio, johon tarvitsisin kavereita jeesaamaan ratin pöyrityksessä. Tai sitten mä alan vetämään uutta jehova-huumetta, että lähtevät nämä pikku-ukot pois päästä pörräämästä.

Uutissähkeitä
Viime tiistaina oli suunnitelma juosta 40 minuuttia yhteen suuntaan, kääntyä ja juosta takaisin. Tunnin kohdalla keho kieltäytyi ottamasta enään juoksuaskelia ja jouduin kävelemään pari kolme viimeistä kilometriä. Paska homma kun lihakset kylmettyvät ja hiki jäätyy iholle, mutta keuhkot eivät pysty tuottamaan happea verenkiertoon niin paljoa että saisi edes pienen laukan päälle. Pari viikkoa aikaisemmin piti kävellä neljä kilsaa kotiin, enkä ollut happy silloinkaan. Ihmettelen vain että viime vuoden puolella olin verikokeiden mukaan sairaampi kuin nyt, mutta sain silloin happea paremmin.

Rattipenkki on palannut! Vedin ekana iltana neljä tuntia yhdeltä istumalta ja hikoilin kuin pizzanpaistaja iltavuorossa, en ajamisen raskaudesta vaan itkupotkuraivareista joita peli saa aikaan. Normaalisti nopein tapa ohitella kanssakilpailijoita on härski kyynerpää-taktiikka, unohdetaan hetkeksi jarrut ja parkataan oma keula kaverin kylkeen. Se on varmaan helvetin hieno idea opettaa pelaajat välillä ajamaan niin ettei toisia saa kolhia, mutta jos kaveri tönäisee takaa minua, niin miksi minut diskataan? Hipaisut näköjään lasketaan, Nascar on ihan junttien laji ja God bless America.

Huonoin biisi ikinä
Tuolla otsikolla varustettuna kaveri julkaisi facebookissa seuraavan videon. Kuvitelkaa hetki olevanne yli nelikymppinen mieshenkilö, has-been-dj joka tietää kaikesta kaiken ja omaa mielipiteen joka asiaan, eikä ujostele kertoa sitä. Ja sitten sun internettisi työntää ruutuun tällaista. Siis haloo mitkä sanat! Voidaanko laulutaidosta edes puhua, ja mikä vitun pedofiiliräppärikin sinne pelmahti mukaan?
Rebecca Black "Friday"

Kiukuspäissäni söin pääni ja meinasin tukehtua nenääni. "Miksi tällaista paskaa on menty tekemään?" Kuka tää muija on ja miksi se määkii? Onko kyseessä jonkun tv-sarjan näyttelijä vai millä tässä yritetään rahastaa?

Tämä kaveri oli mun kanssa samaa mieltä.
OVEREXPOSED: REBECCA BLACK

Kävihän se lopulta ilmi mikä tässä oli homman nimi:

13-vuotias teinityttö Rebecca Black on noussut yllättäen suureen suosioon, kun hänen taannoin julkaisemansa Friday-niminen kappale on saavuttanut YouTubessa valtavan suosion. Kappale ehdittiin jo nimittäin “maailman huonoimmaksi biisiksi”, mutta se ei ole faneja vähentänyt.
Friday-kappaletta on kommentoitu myös “naurettavan huonoksi”, mutta kritiikistä huolimatta kappale on varsin tarttuva. Sen osoittavat myös katsojamäärät, sillä musiikkivideo on katsottu maailman suosituimmassa videopalvelussa reilussa kuukaudessa jo peräti 26 miljoonaa kertaa ja määrä kasvaa nopeasti. Näin ollen on perusteltua puhua todellisesta nettisensaatiosta. Suosio on näkynyt samalla myös hittilistoilla ympäri maailmaa.
Teinitytön huippusuosio näkyy myös Twitterissä, jossa hänestä on viime päivinä puhuttu ajoittain jopa enemmän kuin Japanin tsunamista ja maanjäristyksestä. Neitokainen itse on kertonutTwitter-blogissaan olevansa hämmentynyt saamastaan suosiosta. Kappaleen kirjoitti hollywoodilainen yhtiö Ark Music Factory, joka antaa rikkaille perheille mahdollisuuden tehdä lapsistaan poptähtiä. Blackin perhe maksoi kappaleesta 1.500 dollaria.

Moderni prinsessaleikki siis,  jonka pappa betalar. Näitä tyttösten laulamia biisejähän on youtube pullollaan, ei siinä mitään ongelmaa, joten ihan turhasta otin taas lämpöä. "Mutta kun se video näytti ihan levyyhtiön tekemältä."

Blogista näkemiin tällä kertaa.
Dimitri finds out today is Friday

3 kommenttia:

  1. Jannen iloksi laitan tänne kommentin, ettei tule paha mieli :-)

    Älyttömän hyvin kirjoitettu! Kysyin meidän äikän maikalta, että miten tietää, miten suomen kielen sanat kirjoitetaan yhteen tai erikseen. Neuvo oli, että jos laittaa väliin -kin ja se kuulostaa tyhmältä, niin sitten ei ole yhdyssana. vrt. kirjaKINhylly.

    VastaaPoista
  2. Joo, yhdys sanat on kirjahyllyKIN vs kirjaKINhylly, toinen noista on yhdyssana... Kiinnostaa kaikki paitsi pleikkari tms. Hieno vessa teillä. Erityisesti kiinnostaa Wegener, koska sama pahistauti jyllää täälläkin.

    VastaaPoista
  3. :-) kyllä taas on näppis savunnut eikä turhaan. repesin pari kertaa. tätä blogiahan voi verrata Kaija Koon comebackiin.. ensin oli "kuka keksi rakkauden" vuonna 199_ jotakin ja sitten oli hiljaista melkein 20v kunnes se pääsi takaisin radioon.. tai no siis ainakin iskelmäradioon

    VastaaPoista