Sairaan huono tarina

Tähän väliin pieni uutisväläys:

Olen saanut kuulla useammaltakin kaverilta, että näytän pirteämmältä kuin mitä he ovat blogista lukeneet. Nyt täytyy muistuttaa että mä kirjoitan yleensä vain päivistä jolloin sattuu ja tapahtuu, koska normipäivistä ei saa oikein kiinnostavaa revittyä, ja saattaahan olla että joissain kohdissa
olen lipsunut pienen liioittelun puolelle.

En siis makaa tajunnan rajamailla sängyssä, jos joku niin luulee. Yleensä huono olo kestää puoli päivää - eikä silloinkaan puhuta mistään infernaalisesta tuskasta (eikä edes anaalisesta, vaikka ihan perseestä se onkin). Krapula lienee lähimpänä minun kivuliasta olotilaa, on vähän kevyempää ja sitten vähän hevimpää tarjolla. Yleisimmät oireet ovat yskä, päänsärky, katkonainen uni ja arka suun sisäpinta.
En kehtaisi kuitenkaan hirveästi valittaa katsottuani tämän dokumentin:

Pe 10.12. FST klo: 22:40 Dokumentti: Evan odotus
Seuraamme 23-vuotiasta Eva Markvoortia, joka bloggasi neljän vuoden ajan elämästään tappavan keuhkosairauden kanssa. Lopulta hän sai uudet keuhkot. Eva kuoli puolitoista vuotta elinsiirron jälkeen, maaliskuussa 2010.

Bloggaaminen on vaarallista puuhaa, toki kyseessä eri tauti kuin minulla, mutta silti... Mimmi oli taatusti syönyt aina aamupuuronsa ja totellut äitiään ja silti se meinasi tukehtua kuoliaaksi omilla keuhkoillaan jo parikymppisenä. Keuhkosiirrännäinen oli jonkun tupakoitsijan, ei paras mahdollinen, mutta oli karun näköiset ne sen omatkikin keuhkot kun lääkäri läsäytti ne siihen leikkauspöydän vieressä olevalle kärrylle. Sitten tyttö meinasi tukehtua niillä uusillakin keuhkoilla samantien sinne sairaalan, kunnes homma alkoi toimia ja lopulta hän pääsi vihdoinkin elämään omaa itsenäistä elämäänsä. Puolitoista vuotta sitä kesti, sitten elimistö rupesi hylkimään vieraita keuhkoja. The end.
Herra Evil-luutio on ollut ja tulee olemaan karun epäreilu.

6.12 Itsenäisyyspäivä oli maanantai ja pihaa kolatessa pisti ponnistelu hengästyttämään, tuntuu että pikku hiljaa joutuu antamaan vähän periksi kun joutuu ponnistelemaan. Ilmakin on toki koko ajan kylmempää, joten ulos ei tee hirveästi mieli mennä rehkimään ja äheltämään. (Valitin kuitenkin.)

Torstaisin on peli-ilta, silloin pelaan sisäjalkapalloa eli futsalia tosi pehmeällä pallolla. Aloin jo puoleta päivin vilkuilla kelloa ja odottaa illan hikisessiota. En tiedä kuinka säälittävää se on, jos puolitoista tuntia pallon perässä on on viikon kohokohta, mutta kaipa sen joku tietää. Kuudelta hölkkään liikuntasalille lumisateessa liiteristä ostetut urheilulasit (keltaisilla linsseillä) päässä. Enään ei sattunut hiutaleet öögaan, 5 euroa well spend. Pelissä vaihdon kerran puoltakin jotta puntit tasoittuisivat, sillä mä olen yks maalitehdas koko ukko kun vedän täböillä valkoiset Adidakset jalassa. Saisikohan Tikkurilalta töitä?

Pelin jälkeen katselin Pride And Glory leffan (Edward Norton, Colin Farrell), joka oli ihan turha, ja tein samalla tieteellisen testin. Alkoholittomat oluet maistuvat järjestään makeilta ja maksavatkin joskus jopa kepuakin enemmän, ja päätin selvittää paraneeko maku ykkösessä yhtään. Paras löytämäni alkoholiton bisse on liiterin sininen (hitto niiden pitäisi maksaa mulle tästä hypetyksestä) ja otin sille kaveriksi saman lafkan vihreän ykkösen - max 2,8%. Ensin join sen sinisen, max 0,5%, ja se maistui itteltään. Ykkönen puolestaan poltteli jo suussa ja nieltäessä kurkussa, alkoholin maistoin selvästi. Viiden minuutin ja noin desin hörppimisen jälkeen alkoi nupissa surrata ja vatsassa kiertää, ei perkele se meni päähän. Viimeksi olen tainnut alkoholia nauttia maaliskuun alussa 2010 (tai jotain), ja nyt desi ykköstä meinaa potkaista takaisin ja ilmeisesti koko purkki vetäisi äijän kanveesiin. Viemäriinhän ne loput joutui kaatamaan kun huomenna joudun menemään tiputukseen,
ei viitsisi olla krapulassa ennen niitä myrkkyjä.

Lääkäriltä kysyin tiputtelun lomassa että mitä mitä sanoisin kavereille jotka kysyvät: "Miten sulla menee? Itse kun en oikein tiedä missä mennään." "Ei oikein tiedetä mekään." Näillä eväillä sitten eteenpäin. Tämä oli toinen ja viimeinen erä Rituksimab-lääkettä. Palataan kuukauden päästä röntgenkuvan merkeissä asiaan ja toivotaan että lääke on toiminut.
Vau mikä diili!

Taas tuli torstai, ja kävin juoksemassa pallon perässä, sivulla ja edessä. Pelaajia oli yksi liian vähän - meidän puolella. Tuli rehkittyä sananmukaisesti enemmän kuin lääkäri määräsi, ja välillä piti maatakin lattialla ja vinkua kuin keltainen kumiankka, kun pallo pomppi toisessa päässä kenttää. Nopeus on tallella, mutta kestävyys ei. Kuntohan tunnetusti heikkenee, jos ei harjoittele tarpeeksi,
joten siitähän sen täytyy johtua.

Perjantain sitten maksoin hintaa siitä ylenpalttiseta kirmailusta. Hengittäminen oli nopeaa ja jouduin käyttämään vain keuhkojen yläosaa, koska en yrityksistä huolimattta pystynyt ylläpitämään syvää palleahengittämistä. Lopulta kävelin terveystalolle ja pyysin saada hengittää happea. Puhallustestien jälkeen totesivat että keuhkot toimivat hyvin eikä lisähapelle ole tarvetta. Kaipa se sitten on ihan hyvä juttu. Onneksi iltaa kohden hengitys alkoi kulkemaan normaalisti ja tämänkin pikku episodin voi unohtaa, kunnes tulee ensi torstain peli-ilta.

Joulua edeltävällä viikolla joudun syömään särkylääkkeitä liki päivittäin, tiistain linkutin ympäri taloa koska oikea nilkka ei taipunut ilman kipua ja rautakankea. Torstaina alkoi flunssa kovalla kurkku- ja selkäkivulla.  Muistelisin että se olikin ensimmäinen "sairastuminen" sitten ison sairastumisen, vaikka mun vastuskyky on käynyt nollilla ja suuri vaara on ollut läsnä useasti aiemminkin. Parasetamoli jatkaa lääkityksen listaykkösenä vielä viikon joulun jälkeenkin ja nukahtamistabletit tekevät myös kauppansa, niitä en olekaan tarvinnut pitkään aikaan.
Eikä sen pitäisi johtua siitä että vaimon joululoma alkoi,
tai että anoppi tuli parin viikon jouluvisiitille.


Marjon kommentti: Olin 7.-10.12. Tukholmassa ja silloin oli kuulemma nukkunut kuin vauva, joten ehkä sillä lomalla jotain vaikutusta kuitenkin on??? Mainittakkoon tässä vielä sellainen detalji, että Jannea kismittää ihan hirveesti, kun ei saa nukkua oven puolella - mikä siis on perinteinen miehen puoli - jotta voisi suojella vaimoaan mahdollisilta örkkien ja murtovarkaiden hyökkäyksiltä. Pitää varmaankin testata, että tuleeko uni paremmin, jos vaihdamme puolia...