Revin itseni kappaleiksi (K-11)

Tuo ensimmäinen Michael taitaa olla Artulle sukua.

michael_jackson_thriller_official_music_video/

"I'm gonna smash that horrible pink thing."

Tänään on vuorossa aamutaivallus kohti hammaslääkäriä. Viime kerta jäi väliin, kun ehdin jo unohtamaan koko asian. Sain kesäkuussa ajan tarkistukselle lokakuulle ja tajusin sen vasta kun kun lasku kolahti postissa - viikko ajan jälkeen. Tungen surullisen kömpelön pinkin kipsin takin taskuun ja aloitan arktisen vaelluksen hammashoitolaan, pakko vähän ulkoilla vaikka matka onkin tyrmäävän pitkä, puolikas kilometri.

Kerron herra hammaslääkärille (made in Faraway) että sairastan tämmöistä tautia ja syön mömmöisiä lääkkeitä. Paperit luetaan syvän kunnioituksen vallassa ja saan siitä eteenpäin kuninkaallisen kohtelun. Hammasröntgeniin pitää laittaa suuhun joku karsee laatta jossa on metallivarsi, ja se alkaa painaa mun ikeniä. Älähdän ja näytän härpäkettä, hän ottaa sen pois. "Se on ikävä, mä laitan sen sitten viime hetkellä." Ja sen jälkeen kaveri juoksee painamaan laukaisinta ja vielä takaisinkin ottamaan värkin nopeasti pois suusta. Molemmilta puolilta. Mahtavaa.

Täytellessäni kavaakkeen sairaus & lääke -tietoja mietin kehtaanko pyytää jonkun kolmesta henkilökunnan jäsenestä kirjoittamaan puolestani. En. Urhoollisesti, vähän toisella kädellä avittaen, raahaan rohjon pinkin kirjoituskäteni rivien loppuun ja saan ajan hammaskivien poistoon, heti toukokuulle. Matkalla kotiin heitän lääkärin lähettämän saikkulapun Kelaan jossa homma rokkaa. Oikeasti.

Kotimatkalla harkitsen lähtöä Hyvinkäälle vaihtamaan kipsiä, tämä on kova ympäriinsä kun taas alkuperäisessä oli kämmensyrjä (karateiskun puoli) kova, mutta se oli kiinnitetty hengittävällä ja joustavalla harsolla käteen. Ihan kuin olisi ollut kilpailu tehdä lentävä metallinen laite. Nurmijärven sairaala niittasi ja ruuvasi rohjot siivet höyrykoneen kylkeen, eihän se tuhat kiloinen kakka mihinkään lennä. Hyvinkää taittaa palan metallia bumerangiksi ja se lentää aina - ja palaa kiltisti takaisin. Näin koen ajatusmaailman eron, vaikka pointsit eilisille ensikertalaisille kovasta yrityksestä.

Marjo on kaatunut sänkyyn, joten hyppään autoon ja lähden cittarista hakemaan sapuskaa. Pinkki koppura ei todellakaan ole autoilijan valinta, eipä liioin loista ostoskärryjen kanssakaan.

Kotona saan puhelun eiliseltä lääkäriltä. Kuulemma asiantuntijalausunnon mukaan kipsiä ei sittenkään enään tarvita (mähän sanoin).
"Saat varmaan itsekin sen irti" (häh?).
"Toi luutuminen ei ole niin nopeaa aikuisilla, mutta alkuun varovasti sen käden kanssa." (miksi sä mua luulit, ai niin, se lapset lääkäriin päivä oli eilen).

Lapset lääkäriin päivä -video ei taida olla ihan virallinen versio kun selostus puuttuu, mutta asia tulee selväksi. Ehkä lapsirakkaimmille vähän surullista katsottavaa.

Hei jengi, JESH! Pinkit kääreet lentävät ekana roskiin, saksien kanssa vähän mietityttää, mutta tungen kärjet kipsin sisään ja alan nykertää. Hieman itseäkin mietityttää milloin veri rupeaa suihkuamaan ympäri keittiötä. Parikymmentä minuuttia taistelua ja lasikuitusuojus ei enään ole osa minua. Vapaus! Sauna lämpimäksi, vietän siellä kaksi tuntia ja melkein nukahdan lauteille.
Kädet ilmaan...

Violettia voi leikata

Ranteet auki ja rannalle

Lakisääteinen kahvitauko

Nätti ja toimii kuin rautakanki