Aliens - paluu

Torstai 15.11.

Onhan tässä ollut kaikenlaista pitkin vuotta, joten syitä ja seurauksia pohtimalla ei mistään jättiyllätyksestä voida puhua, on se silti tyrmäävää kuulla lääkäriltä päin naamaansa:
"Tauti on uusiutunut."

Labrakokeiden arvot olivat kohonneet ja röntgenkuvasta näkyi granuloomien paluu keuhkoihini. "Voihan paska."

Huhtikuusta 2011 on kulunut puolitoista vuotta, silloin sain kuulla olevani kykenevä palaamaan työelämään, koska taudista ei näkynyt havaittavia merkkejä elimistössäni. Vaikka olenkin yrittää vakuutella itselleni, että Wegener ei häviä mihinkään, niin oikeasti luulin sen jääneen kauas taakse, ehkäpä joskus parinkymmenen vuoden päähän olin mielessäni budjetoinut sen mahdollisen paluun.

Sen verran tämä taudin viimeisin käänne on kirpaissut, etten saanutkaan huudettua sitä heti maailmalle blogissa ja facebookissa. Tuli vähän pysäyttävämpi hetki, jonka jälkeen vitutustutka rupesi pyörimään. Mä halusin syylliset esiin.

Samalla kun aloitin puolipäivätyökokeilun, vaihtui hoitava naislääkärinikin vähän vanhempaan setään jonka kuukausittainen kommentti oli: "Kaikki näyttää hyvältä, jatketaan samaan malliin." Vähän samoilla linjoilla mentiin kun aloin valitella toukokuussa 2012 enemmänkin poskiontelokipujani, siinä vaiheessa olin ehtinyt olemaan jo yhdeksän kuukautta kokoaikaisesti töissä.

Määrättyjen allergialääkkeiden aiheuttamat pikku lihaskivut normilääkitykseni kanssa, ensihoidoksi punkteerauksen ehdottaminen ja syksyinen lausahdus ettei kohonneilla labra-arvoilla ole mitään merkitystä toivat vaihtelua kontrollitapaamisiimme. Nyt sitten ihan yllättäen hän toteaa taudin palanneen jostain takavasemmalta. Hänenkö on syy, joko heitän ensimmäisen kiven? Enhän mä edes tiedä minkä alan lääkäristä on kysymys, pahimmassa tapauksessa hän ei edes tiedä Wegenerin taudista oikeastaan mitään. Pätevät asiantuntiat hoitavat sairaat terveiksi ja virkalääkärit toimivat tervehtyneille lapsenvahteina. Täytyypä vielä kaivella taudinaiheuttajan tunkiota syvemmältä.

Syyllinen on selvästikin työpaikka!
Ne sydämmettömät verenimijät ovat ovat teettäneet minulle monta tuntia työtä, jonka tekemiseen on mennyt monta työtuntia. Apujakin olisin joskus kaivannut, mutta vähän nihkeästi on ollut ylimääräisiä käsipareja tarjolla.

"Hei pomo!" Tästä lähtien en enään tee yli kahdeksan tunnin työpäiviä, vaikka itsehän olen toki työaikani tähänkin mennessä itsenäiseti päättänyt. Työtehtävät; niin nekin mä olen päätänyt itse, myös niiden kiireellisyysjärjestyksenkin. Taukojen pitoakaan useammin ei estänyt kukaan; itse asiassa pomonihan se kehoitti minua menemään lopulta työterveyslääkärille, kun yritin kompuroida puolivaloilla eteenpäin, jopa pariinkin kertaan. Eipä taida mennä kuitenkaan jatkossa läpi ehdotus, että kun olen töissä teenkin töitä vain puolella teholla, mutta tuplaliksalla.

Eikun työterveyshän on tämän sittenkin ryssinyt. Ne kun eivät osanneet hoitaa oloani, koska en sairasta mitään normaalia työsairautta, jotka he puolestaan hallitsevat. Vairsinkaan kun Meilahdesta ei tullut mitään signaalia että nyt pinnan alla muhisi jotain vakavampaakin. Niinpä he tutkivat ja diagnisoivat yhtä sun toista oiretta ja kutinaa. Vähän uusia jänniä lääkeitäkin tuli saatua ja oireetkin sopivat nihin, sillä itsehän mä taisin kertoa miltä tuntuu ja minne sattuu, joten syyttävä sormi kääntyy jälleen.

Minäkö tässä sitten olen syypää koko hulabaloohon? Olisi pitänyt olla vaativampi, kuunnella kehoaan paremmin ja pyytää lisätutkimuksia, joo joo. Ehkäpä ensi kerralla sitten, mutta on tuntunut että kitisen jo muutenkin kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta, joten yritin vain elää niinkuin ihminen - turhia valittamatta.

Mä olen nyt kaksi viikkoa elänyt tämän uuden tiedon kanssa ja miettinyt kenen/minkä syytä tämä kaikki on. Jos minä olisin jalkapallojoukkue, niin olisin juurikin tipahtanut liigasta divariin, tässä vaiheessa ainakin valmentaja saisi kenkää ja kenties joku muukin, mutta ei koko joukkuetta voi erottaa. Vaikka ihan turhaa pohdiskelua ja energian tuhlaustahan tämä koko syntipukin etsiminen on. Loppupeleissä kaikkihan me kuitenkin arvaamme jo, että syyllinen on aina hovimestari. "Marjo! Missä mun sukat on?"

Jalassa