Arttu 1993-2011 |
Paha aavistus henkihieverissä makaavasta verisestä kissasta makaamassa jossain pusikossa pakotti minut etsimään. Astuin takaisin ulos ja kurkistin keittiön oven vieressä olevan ensimmäisen pensaan alle ja löysin Artun. Se makasi vasemmalla kyljellään ja oikean korvan takana oli ilmeisesti hampaan tekemä reikä josta oli vuotanut runsaasti verta, tuhrien niskan ja oikean korvan. Vaikka jo sisimmässäni tiesinkin Artun kuolleeksi, kokeilin tuntuuko pulssia. Ei tuntunut, kissa oli jo jäykistynyt kankeaksi, silti karva tuntui yhtä pehmeältä kuin ennenkin. Silittelin kyyneleet silmissä vanhaa kaveriani viimeisen kerran ja lähdin herättämään Marjon.
Arttu tuli taloon muistaakseni keväällä -94, silloin ei vain ollut facebookia eikä digikameroita, joten tapahtumat täytyy kaivaa oman hataran muistin kätköistä. Asuimme silloin Tampereella ja Marjon kaveri Vammalasta kertoi nuoresta kissasta joka oli kävellyt heidän pihaansa ja jäänyt taloksi. Koska se oli sisäsiisti ja selkeästi tottunut ihmisiin, sen omistajaa huhuiltiin viikon verran paikallislehden kautta. Ainut joka ilmaantui paikalle oli allerginen reaktio perheessä ja kissalle oli tulossa lähtö - tavalla tai toisella.
Vuotta aikaisemmin meidän oli pitänyt saada kaksi kissaa, mutta luovutuspäivän aamuna joku sen talon vieras oli aamu-unisena astunut sen toisen kissanpennun vahingossa kuoliaaksi. Saimme onneksi mukamme pentueen pienimmän ja surkeimman räähkän. Nyt päätimme ottaa omaksi tuon kodittoman Vammalasta Muksu-kissan kaveriksi.
Arttu Livingstone otaksun. (kuvattu 6.7.2011) |
Röntgenkuvista ei löytynyt luunmurtumia, mutta lääkäri pelkäsi virtsarakon rikkoutuneen ja sitä kautta aiheuttavan myrkytyskuoleman. 24 tuntia oli armonaikaa käydä kissan pissalla, eikä se käynyt. Aikarajan umpeudutta olimme ulko-ovella jo menossa kohti viimeistä piikkiä, kun Arttu raahautui vessaan tekemään odottamamme tarpeen. Hyvinkin lyhyen ajan sisällä se oli tuhlannut useamman yhdeksästä elämästään.
Uudenvuodenpäivänä 2008 Muksu kuoli munuaisten petettyä. Ensiksi se sai kohtauksen lattiallamme ja tärinänän lakattua sen tuskainen karjahdus teki selväksi että matka eläinlääkäriin oli pakollinen. Sain kuitenkin hyvästellä kissan joka oli valinnut minut ihmisekseen, silittelin ja juttelin sille kun nukutusaine alkoi tehdä tehtäväänsä.
Koirilla on omistajat, mutta kissoilla palvelijat ja ne itse valitsevat sen johon he mieltyvät - Muksu mieltyi hieman enemmän minuun ja Marjo oli Artun valinta. Muksu oli ollut supersosiaalinen kansan suosikki ja huomion kohde, kun taas Arttu syrjäänvetäytyvä ja äkkipikainen luonne. Vähän kuten heidän omistajansakin - siis palvelijat. Nyt kuitenkin estradi oli vapaa Artun hitaammalle esiinmarssille, mutta niin vain turha kiukuttelu oli vaihtunut sympaattiseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa. Charmantti herrasmies alkoi tulla pikkuhiljaa juttuun vähän kaikkien kanssa.
Arttu oli periaatteessa sisäkissa koko elämänsä ja kesäiset ulkoilut se suoritti valjaat päällä meidän valvovan silmän alla, kunnes tämän vuoden talvella aloin päästää sitä vapaasti pihalle - pakkanen huolehtisi nopeasta paluusta kotiin. Laskeskelin, että vanhuus tekee tehtävänsä ja halusin antaa sille rikkaamman elämän ennen kuin se kokisi tuskaisen virtsamyrkytyskuolema kuten "veljensä". Päivät lämpenivät ja retket pitenivät ja me pelkäsimme että se jää joku päivä auton alle. Kissa kuitenkin tuntui nauttivan olostaan, eikä sillä ollut aina hinku päästä pois pihapiiristä. Puutarhatuolien päällä näytti olevan mukava nukkua. Yöksi jätimme pation oven auki, jotta hän saisi tulla ja mennä mielensä mukaan.
Viimeiset kolme vuotta Arttu söi lääkkeitä kilpirauhasen ja munuasten vajaatoiminnan korjaamiseksi, silti se laihtui melkeinpä käveleväksi luurangoksi. Viimeiset aikansa, varsinkin viimeisen viikkonsa, se vaikutti voipuneelta ja nukkui paljon. Tuntui hetkittäin ettei kuulo eikä muistikaan enään ihan pelannut normaalisti. Viimeisenä keskiviikkoaamuna Marjo odotteli kissaa kotiin koko yön kestäneeltä retkeltä. Vasta klo 11:00 herra suvaitsi saapua, kävellen katsomatta puutarhassa istuvan rouvan ohi samalla kuitenkin kovaäänisesti selittäen myöhästymisen syytä. Syötyään ruokakiposta se nukkuikin koko päivän. Minusta tuntui että se oli hyvin tyytyväinen elämäänsä. Eläinlääkäri arvio joskus kauan sitten sen olevan puoli vuotta Muksua nuorempi, joten Arttu olisi täyttänyt 18 varmaankin ihan lähipäivinä.
Eipä tiennyt Arttu vielä 12.6. että tällä paikalla... |
Vaikka viimeinen taisto oli julma ja verinen, en usko Artun pelänneen alkaessaan puolustaa reviiriään, sen voimat eivät vain enään olleet riittävät. Kuningas Arttu lähti täältä saappaat jalassa - eläköön kuningas Arttu.
Kuningas Arttu elää aina! Oli ehkä surullisin blogikirjoitus... =(
VastaaPoista=((
VastaaPoista:'( :'( :'(
VastaaPoistaTippa linsissä yritin kirjoitustasi lukea. Minulle on myös Arttu niminen kissa joka on ihan samanvärinen ja näköinen kuin sinunkin Arttusi <3 <3 Voimia sinulle! <3
VastaaPoista