Tämä talo on tyhjempi nyt

Lauantai - toinen päivä Artun jälkeen (2.jA)
Heti herättyäni eilispäivän muisto iskee raskaasti: kaveria ei enää ole, mutta silti silmät hakeutuvat parvekkeen tuolelle etsimään nukkuvaa kissaa. Tajuan kyllä tilanteen, mutta kävelen vielä patiollekin tarkistamaan tuolit. Ne ovat myöskin tyhjät, lukuunottamatta karvoja jotka ovat tarttuneet pehmusteisiin.

Musiikki
Torstaina, viimeisenä iltana kun näin Artun kävelevän olohuoneessa, levy joka silloin soi oli Eva Cassidy "Live At Blues Alley". Kyseistä levyä promotessaan vuonna 1996 Evan jo kolme vuotta aiemmin leikattu syöpänsä palasi ja johti hänen kuolemaansa myöhemmin samana vuonna. Tuohon videoon http://www.youtube.com/ on liitetty hänen tarinansa.

Lauantai jatkuu
Me aloimme keräilemään Artun tavaroita yhteen kasaan, koska arvelimme niiden olevan vielä käyttökelpoisia jollekin toiselle. Hygieniasyistä Marjo heitti ruokailuvälineet roskikseen ja minä kävin kantamassa kissan wc:n ulos roska-astiaan. Sisälle palattuani katson ulos puutarhaan toiveikkaana näkemään oranssi-valkoisen sankarin istumassa oven ulkopuolella - jospa se olisikin ollut joku toinen kissa joka eilen löytyi. Vaan eipä ketään näy, eikä kuulu enään tassujen töminä portaissa.

Marjo on lähdössä kaverinsa kanssa päiväksi jonnekin höpö-höpö-puistoon, ja kehoittaa minua sillä aikaa käymään vaikka Kimmon luona vierailulla. Normaalisi en olisi viitsinyt edes moista voimanponnistusta harkita, mutta nyt se tuntuu varteenotettavalta vaihtoehdolta. Maailman paras paikka ei tunnu juuri nyt houkuttelevan jäämään yksin. Toisin oli Artun kanssa, kun rouva on ollut useamman viikkoreissun poissa, kotona oli silloin mukava olla ihan rauhassa.

Arttu tekemässä sitä, minkä osasi parhaiten.

Roskakorissa lojuva kissan ruokakuppi on niin lohduton näky, että joudun viemään puolikkaan pussin  ulos roska-astiaan. Mä olisin valmis käymään vaikka koko sairaalarumban uudelleen läpi, jos vain saisin kissamme takaisin. Edes päiväksi. Mitään sanottavaa ei varsinaisesti jäänyt, mutta paljon rapsuteltavaa, silittelyjä ja kehräyksiä kuulematta. Tai edes tunniksi.

Ennen lähtöä entiselle naapurillemme Kimmolle käyn eläinlääkäri / lemmikkitarvikekaupassa kysymässä voinko palauttaa pari päivää aiemmin ostamani Fortekor lääkkeet. "Voimme ottaa lääkkeet takaisin, mutta emme periaatteessa anna rahoja takaisin." Tavallaan odotettu vastaus, mutta ei sitä mitä halusin. "Periaatteessa en jätä niitä sitten teille." Nappasin rasian naisen kädestä ja lähdin ruokakauppaan. Hain sieltä tuliaspullaa ja vähän täydennystä kotiin. Mietin käynkö heittämässä tavarat himaan ennen kuin jatkan matkaa kohti Lauttasaarta. "En viitsi ettei Arttu herää ja kenties tule surulliseksi kun lähden saman tien... ai niin."

Mukavan jutustelun aikana huomaamme että meillä molemmilla on päivän eväänä makkaraa jotka tulemme grillaamaan Klaukkalaan. Sosiaalinen kanssakäyminen helpottaa tuskaa, vaikka huomaan rutinoituneiden ajatusten välhtävän päässäni: onko ruokaa kupissa, ovatko ovet auki, nukkuuko se tuossa, lääkeaika... Makkarat syömme puutarhassa, noin kymmenen metrin päässä kompostin ja raparpereiden välissä olevata alueesta, sinne olen molemmat "poikani" haudannut. Kimmon lähdettyä minulla on ikävä Artun lisäksi jo Marjoakin - nyt täytyy ryhdistäytyä, joku raja se tälläkin haikeudella pitää olla.

Sunnuntai (3.jA)
Soitin Hyvinkään eläinsuojeluyhdistykseen http://www.hyvinkaanesy.fi​/, koska he hoitavat Klaukkalan ja koko Nurmijärven löytökissat, ja tarjosin Artun perintöä heillle. Kantokoppaa, Jounin tekemää kiipeilyteline/mökkiä, kissanruokaa ja lääkkeitä. "Ai teille kelpaa myös ruokailuastiat ja vessa?" Itse asiassa heille kelpaa myyntiartikkeliksi melkein mikä vaan, koska varoja hankitaan pyörittämällä kirpputoria. Nämä tavarat luultavasti menisivät kuitenkin suoraan asukkaiden käyttöön tai kissalle kodin tarjoavan matkaan. Käyn kaivamassa vessan ja ruokakupit roskiksesta mukaan lastiin. Se ruokakuppi tuntui olevan minulle se vaikein esine heittää pois, mutta nyt olin iloinen että siitä olisi taas iloa ja hyötyä jollekin toiselle kissalle.

Perillä käymme katsomassa myös kissoja. Perinteisiä arkajalkoja osasinkin odottaa, mutta sieltä löytyi aivan upeita, ihmisiä pelkäämättömia ja seurallisia eläimiä. Linkkiä klikkaamalla voitte katsoa kissoja jotka etsivät kotia. Stara oli aivan upean kiiltävä musta pantteri joka kehräsi ja venytteli kun rapsuttelimme sitä kesken sen ruokalevon. Myös Sanni oli oikein sympaattinen tuttavuus ja vähän Vellun näköinen kaveri luuli olevansa koira - niin innokkaasti se halusi meidän huomiota. Ja sitten siellä oli vielä.... "Joo, se oli hieno ja entäs se...."

Kissojen silittäminen ja sylissä pitäminen oli hyvää terapiaa ja mielikin parani (ainakin hetkeksi). Olisi ollut niin helppo pelastaa edes pari niistä ja ottaa ne mukaamme, mutta Marjo muistutti että pysymme jo vuosikausia uhotussa periaatteessamme - ei enään lemmikkejä. Täältä löytyisi kuitenkin valmiiksi helppoja ja sosiaalisia kaverita kissaa halajaville, ei tarvitsisi läpikäydä pentujen pissa- ja kakkaleikkejä ja huonekalujen repimistä, eikä tarvitsisi arvuutella minkä luonteiseksi kissa kasvaisi.

Palattuamme kotiin huomaamme että Naapurin Anna-Kaisa ja Jokke olivat tuoneet ovellemme kukkalähetyksen ja kortin: "Kauniita unia Artulle."