Superman runs

Jatkoa edelliseen kirjoitukseen.

Sunnuntai 14.4.
Sain blogikirjoitukseni valmiiksi ja omista juoksukokemuksistani innostuneena päätin lähteä lenkille. Edellisenä sunnuntaina juoksemani kymppi oli kevään nopein suoritus.

Tunti ja kuusi minuuttia, josko siitä ajasta saisi vielä vähän viilattua pois. Kuuden minuutin poistaminen tarkoittaisi 36 sekuntia nopeampia kilometrejä. Tasan tunti tarkoittaa siis 6 min/km ja mä olen vähän aikaa sitten päässyt hädin tuskin alle kahdeksan minuutin.

Mä lähden pihasta suorilta jaloilta matkaan, tänään ei näköjään venytellä eikä lämmitellä. Koska normaalilla lämmittelypätkällä kello jo käy, se tarkoittaa sitä väliaikapisteet eivät osu edellisen lenkin kanssa samoihin kohtiin. Garmin piippaa ensimmäisen kilometrin täyttymisen johdosta: 5:39 min/km. Lähdinköhän taas liian kovaa? Jyrkässä Toivolan alamäessä vauhti kiihtyy, samoin hengitys. Hämmästys on silti suuri lukiessani vauhdin näytöltä: 4:39. Mä olen kahdessa kilometrissä vetänyt 1:42 minuuttia alle tunnin tavoitevauhdin.

Kolmannella ja neljännellä kilometrillä yleensä saan tasattua juoksurytmin päivän kunnon mukaiseksi. Mittariin napsahtaneet kilometrivauhdit 5:39 ja 5:17 ovat pelottavan kovia. Pankissani on aikaa nyt 2:46 alle tunnin loppuajan. Tuntuuhan tämä hengityksessä ja lihaksissa, eikä juoksu ole muutenkaan ruusuilla tanssimista, joten odotan romahtavani hetkenä minä hyvänsä.

Viides kilometri taittuu aikaan 5:22, joten siitä 38 sekuntia lisää hyvää kokonaisaikaan. Järkevä kaveri alkaisi hieman himmailemaan, jotta varmistaisi varman maaliinpääsyn. Aikaahan olisi riittävästi vaikka nopeaan thai-hierontaan. Olenko muka koskaan väittänyt olevani järkevä? Parista ylämäestä huolimatta runnon vauhtia jalkoihini. Nyt alkaa jo tuntumaan pahalta. Mäet syövät edellisen kilometrin vauhdista 22 sekuntia pois joten nyt kului aikaa 5:44 - sekin kuitenkin on alle tavoitevauhdin.

Seitsämäs kilsa on murtumispiste, enään en kykene pitämään vauhtia, asentoa tai hengitystä yllä. Läpsyttelen lysyssä asennossa lopen uupuneena kilometrin täyteen. 6:14 min ei kuitenkaan ole sellainen katastrofi kuin odotin, joten tämän "lepohetken" jälkeen keskityn olennaiseen ja parannan vauhtia vähän kerrallaan. Kahdeksas kilometri vie aikaa 5:53, olen laskujeni mukaan 3:31 minuuttia edellä tunnin aikatavoitettani. Nyt huomaan, että se viimeinen jyrkkä ja pitkä nousu osuu viimeiselle kilometrille, joten täytyy vielä yrittää kiristää tasamaalla tahtia. Yhdeksäs kilsa syntyy ajassa 5:22. Riittävätkö voimat mäen nousuun?

Se on ihan sama minkälaisella taktiikalla tai vauhdilla mäkeen hyökkään, voimat siihen silti hupenevat. Tänään yritän pitää saman saman vauhdin kuin tasaisella, no olkoon, pari piirua tiputan sitä. Puolivälissä keuhkot ovat tulessa ja jalat maitohapoista jäykkinä. Irvistys on jähmettynyt naamalle ja sylkeäkin on siinä pitkin ja poikin. Vastaan hölkkää (kevyesti alamäkeen) kaksi tutun näköistä naista, nykyisen juoksuryhmäni Klaukkalan Hikipinkojien Pia ja Paula ovat näköjään lenkillä. Saan hätäisesti huudettua "Moi!" kun ohitamme toisemme.

Mäen mitta tarkentuu kilometristä 750-800 metrin pituiseksi, riippuen mistä kohtaa sen oletetaan alkavan ja loppuvan - ihan sama mulle, kunhan loppuisi äkkiä. Loppuuhan se, ja mä erheellisesti luulen pahimman olevan jo takana. Vielä pitäisi kuitenkin juosta alamäkeen nelisensataa metriä - täysillä. Jalkoihin sattuu niin perkeleesti ja ne protestoivat vihaisesti kun päästän vauhdin kiihtymään. Lopulta Garmin piippaa ja niin tekee mun kroppakin. Viimenen kilometri on päivän hitain 6:21. Loppuaika on kuitenkin ällistyttävä 56:11 min /10 km. Kymmenen minuuttia nopeammin kuin viikkoa aiemmin! Keskivauhtini oli 5:37 min /km ja keskisyke 173 bpm (max 181 bpm) ja kaloreitakin olen hävittänyt 776 kappaletta. Hyvä minä.


Kotona sotken eteisen maton vereeni. Jalassani olleet vuoden 2009 Helsinki City Maratonin kanssani taivaltaneet kengät ovat hiertäneet vasemman jalan varpaistani nahan rikki ja sukka on värjäytynyt punaiseksi - ja nyt myös siis matonkin. Kengistä on kulunut musta kulutuspinta lähes koko kantapään alueelta loppuun, joten heitän ne sukkien kanssa roskiin. Maton pesen.

Tiistai 16.4.
Kaksi päivää myöhemmin juoksimme treeneissä kovaa 6, 5 ja 4 minuuttia. Herranjumala että voi viimeinen 40 sekuntia olla pitkä aika. Vauhdin määritteleminen oli aivan arpapeliä, enhän ollut treenannut noilla vauhdeilla melkein vuoteen. Kahden viimeisimmän kymmenen kilometrin tunnin alituksenkin aikaväli oli paria viikkoa vajaa yhdeksän kuukautta.

Perjantai 19.4.
Posti toi tiedon Hki City Run juoksunumerostani, se on 4447 (oranssi) - puolimaraton (21,1 kilometriä) odottaa taivaltajaansa. Tähän mennessä en ole juossut kymppiä pidempiä matkoja.