Rakas Päiväkirja

Minähän tiesin tämän;
mutta koska kukaan ei kuunnellut, niin nyt hieman vituttaa.

Itse piirsin Johnnyn passikuvan

Elokuun alussa meni tukkoiseen oloon lopulta hermot, ja kehitin itselleni pikku paniikin. Paine poskionteloissa oli taas kasvanut tuskaisiin mittasuhteisiin, ja löysin reidestäni luomen jota en ollut omistanut koko elämääni. Kaikki maailman vaivat tuntuivat kaatuvan niskaani ja näin katastrofin toisensa perään kurkkivan nurkan takana, joten minä painoin paniikkinappulaa. Aikaistin kontrollitutkimuksiani Meilahdessa, tilasin ajan omalle lääkärilleni Klaukkalan terveysasemalle ja menin valittamaan naamaani työterveyslääkärille Vantaalle.

5.8.
Vuorossa oli kesän kolmas punkteeraus, koska työpaikkani lääkäri havaitsi röntgenkuvassa nestettä poskiontelossani. Siispä sain lähetteen nenälääkärille ja lopputulos oli tuttu:
tyhjä arpa - ei mitään tulehdukseen viittaavaa.

Etuovista ulos käveltyäni, tuntui että olin pyörinyt piennarta pitkin. Parkkipaikalta autoa etsiessäni, minä syljin verta ja melkenpä itkin.
(Oma lyriikka, sävel Leevi And The Leavings)

28.8.
Meilahdessa tapasin lääkärin, joka hoisi minua taudin vielä riehuessa pari vuotta sitten. Silläkin poskionteloni röntgenkuvattiin, nestettä ei enään näkynyt, mutta limakalvon turvotus kylläkin. "Antibioottikuuri voisi auttaa." Kerroin että olin tässä samaisessa rakennuksessa valittanut paineesta toukokuussa ja silloinen lääkäri kirjoitti reseptin Duact:lle. Mä vedin kuukaudessa melkein koko rasian - ainakin 70 kapselia, myöhemmin kuulin että niiden teho loppuu kolmenkymmenen jälkeen. Hetken lääkäri laskeskeli päässään, että syömäni kortisoni + mykofenolaatti + Duact joko supistavat tai laajentavat verisuonia (en muista kumpaa), ja aiheuttaisivat näin valittamania rintakipuja ja päänsärkyä. Kiva.

Eikä siinä vielä kaikki. Mä uskon, että jos ne perkeleen röntgenkuvat olisi otettu toukokuun lopussa, kun niitä silloin ehdottelin, niin ehkäpä turvotus olisi nähty omin silmin, ja olisin säästynyt parilta turhalta punkteerausreissulta. Tai jos edes työterveys olisi kiinnittänyt huomionsa turvotukseen sen nesteen sijasta omassa kuvassaan, olisin välttynyt edes siltä viimeiseltä naaman reitykseltä. Vittusaatanaperkele ja helvetti.

En ole rikkonut tekijänoikeuksia, ite oon piirtänyt.

Broken Dream
Helsinki City Marathon:han lopulta juostiin ilman minua. Käytännössähän poskiontelovaivat veivät puhdin pois koko kesältä, joten eipä tehnyt pahemmin mieli treenaaman. Lopulta totesin etten selviäisi neljää ja puolta tuntia juosten niin olemattomilla harjoituskilometreillä mitenkään, joten jouduin luopumaan ajatuksesta. Se oli katkeraa kalkkia, koska olen luvannut itselleni olevani lopullisesti terve, jos pystyn vielä joku päivä tuosta urakasta suoriutumaan.

Antibiootin takaa kurkkii mykofenolaatti.

Uusi antibiootti olikin aika jytkyä tavaraa, se vei sananmukaisesti jalat alta - ainakin päivän viiveellä. Vaikka tässä tapauksessa se oli kuitenkin yön yli nukuttuani. Heitin tabun naamariin ja lähdin Tuomon kanssa kevyelle lenkille. Ihan oikeasti oli kevyttä, vaikka lopussa mua vähän väsyttikin.

Seuraavana aamuna työterveyslääkärissä sanailimme taas sen saman kundin kanssa perinteiseen tapaan. "Miksi sinne lenkille lähdit?" "Ei kukaan kieltänyt." "Tätä lääkettä syödään tulehduksen laskemiseksi ja silloin kun on tulehdus ei voi urheilla." Mietin mielessäni että itsehän aikaistin lääkärin tapaamista, joten normiaikataululla en olisi häntä vielä tavannut, enkä olisi saanut Amoxin:a. Olisin lähtenyt lenkille, koska olisin ollut "virallisesti" terve. Back to the future ja sitä rataa...

Nyt kirjoitushetkellä olen sairaslomalla epämääräisen ajan. Sain kaksi "ulosajoa" töistä melkein pyörtymisen johdosta. Voimat olin ilmeisesti hukannut jonnekin matkan varrelle. Koska elokuvista vastaavalla henkilöllä ei voi olla filmi poikki työaikana, joutuu myös pelivastaavakin katsomaan samalla punaista korttia. Tässäpä sitten odottelen, että horisontti lopettaa keinuntansa.

Ainut mitä labra tällä kertaa löysi, olivat kohonneet valkosoluarvot. Terveellä ihmisellä ne ovat 3,4 - 8,2  Itselleni mitattiin toukokuussa 5 ja puoli, viime viikolla sain mittariin 9,8 ja laskin päässäni että sehän liki tupalaten normaaliin, mutta ei noita lukuja sitten voinutkaan niin verrata. "Yli yhdeksän tuloksella ei ole normaalisti mitään merkitystä" varmisti minulle myös Meilahden lääkärini. Jännä homma sinällänsä, ensimmäisissä verikokeissa, kun tauti puhkesi nuo samat arvot olivat yli kymmenen, joten kuinkahan lähelle sitä voi arvot nousta, ennen kuin alamme huolestumaan virallisesti.

Samalla puhelinsoitolla koottiin yhteen pikayhteenveto puolen vuoden ajalta kahden eri terveysinstanssin toimista, hoidoista ja lääkeistä. Kerroin että antibioottikuuri auttoi, mutta paineen tunne ei ole poistunut ihan kokonaan. Pikahoidoksi hän ehdotti kortisoniannoksen määrän nostoa kuudeksi päiväksi; kahden päivän jaksot määrillä 30/20/10 mg/vrk. Sitten jatkaisin normaalisti viiden mg:n napeilla. Yhden päivän kokemuksella on vaikea sanoa kuinka hyvin paine pysyy poissa, mutta mitä jos tämä temppu toimiikin? Miksi sama idea ei tullut mieleen silloin toukokuussa kuin Duacti:a määrättiin? Olisiko kolme eri punkteerausta ja useita sairaspäiviä jäänyt kokematta? Nyt on vähän paradoksaalista päättää haluanko parantua vaivastani näin yksinkertaisen helpolla tavalla. Mennyt kesäkin olisi täysissä voimissa kenties sisältänyt muutakin kuin jalkapalloa - pleikkarilla.

My Name is Bagh, Janne von Bagh
Inception

Linkki: tekstin Inception-otsikko

En odottanut yhtään mitään vaimon kovalevyltä valitsemasta leffasta, ja varsinkin sitten kun Leonardo DiCaprion naama lävähti ruudulle mä olin että: "Just-joo". Siitä rainastahan kehkeytyi kuitenkin niin hurja tarina, että oksat pois. Nyt ei varsinaisesti voida puhua aivottomasta action-pätkästä, ja onhan Leonardo kuitenkin ihan ammattimies, pirun ruma vaan. Kaikki te jotka tunnette kanssani jonkinlaista elämänkatsomuksellista sielujen sympatiaa tai olette henkisesti with me, niin katsokaa elokuva - ja hakeutukaan sitten hoitoon.

Samana iltana selvisi miksi puolestaan Johnny Depp:in äänitähdittämä Rango-animaatio ei ole myynyt kuin häkä. Meidän kovalevylle oli tarttunut suomeksi dubattu versio, eikä ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana tarinassa ollut mitään lapsille suunnattua. Kuulunko minä siis elokuvan kohderyhmään? Ehkäpä se selviäisi, jos sen katsoisi loppuun saakka.

Hyvää yötä
Ai niin ja se "syöpäluomi". Lääkäri kaapi sen samantien pois paikallispuudutuksella - eikä sitäkään oikestaan tuollaisiin rasvaluomiin tarvittaisi. "Näitä tulee kaikille iän myötä, ja se on ihan normaalia." Näihin juhlaviin tunnelmiin onkin hyvä lopettaa. Pasila, soittakaa Porilaisten marssi.

Helsingin Sanomissa oli taannoin juttua siitä kuin bloggaajat käyttävät surutta toisten ottamia valokuvia ja muutakin materiaalia omissa tekeleissään, loukaten samalla tekijänoikeuksia. Itsehän en moiseen sorru, kaikki olen ihan ite piirtänyt ja tuo rokkivideokin kuvattiin meidän autotallissa.

Jos joku vielä haluaa olla mun kalsareissa, niin hyvännäköiset muijat voivat ottaa yhteyttä; muut voivat käydä lukemassa niistä pikku vastuksista joita wegener virittelee meidän sairaiden eteen:
Apua, minulla on Wegenerin granulomatoosi!
Ihan itte olen senkin kirjoittanut.