Pikakelauksella

Sunnuntai 23.5 - sunnuntai 6.6.

Autokauppoja ei sitten syntynytkään, vaikka muutamaa ajettiinkin. Pistin oman katiskani nettiautoon myyntiin, mutta kukaan ei lämmennyt ajatukselle, kaipa vien sen sitten mukanani hautaan. Olisi muuten kätevä arkku kun ei tarvitse kantajia ja sopii hienosti myös polttohautaukseen, lopuksi hieno ilotulitus bensan määrästä riippuen.

Marjo lähti torstaina (27.5. Ritvan päivä) oppilaidensa kanssa viikoksi Hollantiin, ja minä jäin ramboilemaan yksin kotiin.

Lauantai 29.5.
Sentään joku osti auton, Jouni (Marjon broidi) ja Maura kävivät Lahdesta hakemassa Mazda 6:n, ja minä olin mukana "järjen äänenä".
Niin - no niin, eihän se 2,3 litrainen GT voi niin paljoa bensaa viedä etteikö tankkia saa ajettua tyhjäksi. Sainpahan ajaa Passatin takaisin,
Golf oli vähän kökkö sen jälkeen.

Euroviisuista kohkattiin pitkin viikkoa, ja sanoin Saksan voittavan heti kun näin sen videon. Ei sillä että se olisi ollut jotain hienoa tai mahtavaa, parempia laulajia oli tarjolla. Olin nähnyt saman pätkän pari kuukautta aikaisemmin MTV:llä ja silloin mietin että mitä toi muija on vetänyt. Nyt kuitenkin asiayhteys selvisi ja palaset loksahtivat kohdalleen, ja homma oli sillä selvä. Itse finaalin kävin häiriköimässä Markun kisastudiossa, voittaja siis tiedettiin etukäteen, mutta loput arvailut menivätkin sitten ihan metsään. Voi Eva minä teit, tai tässä tapauksessa jätit tekemättä. (Silti Moldova donkkasi tykimmin.)

Tiistai 1.6.
Työkaveri Antti tuli ihmettelemään maaseudun idylliä, ja kannoimme diskon autotallin perältä ulos tuulettumaan. Ana kokeili miltä tuntuisi olla dj, ja minä muistelin samaa - kukaan ei tanssinut. Naapurin rouva jaksoi kuunnella puoli tuntia aluksi ja herra lopuksi, sit se alkoi kuuntelemaan radiosta rollareita ja käski meidän pakata kamat piiloon.

Keskiviikko 2.6.
Nurmijärven poliisilaitokselle tilaamaan uutta passia ja eu-ajokorttia. Vanha virasto-look 60-80 luvun tavaroilla ja muistoilla sisustettuna ja kaksi vanhaa akkaa tiskillä istumassa. Uusi bio-passi vaatii sormenjäljen ja siitähän koko helvetti pääsi irti. Ensin oli muulemma liian hikinen sormi ja sitten se ei ollutkaan vaakasuorassa ja sitten, ja, ja. Täti näytti minulle oikein kuvaruudulta ettei lukija hyväksy mua. Vittuako minä sille voin, teidänhän on romut ja passit. Mun piti mennä alakerran vessaan huuhtomaan käteni kylmällä vedellä ja kuivata ne hyvin. Ei onnistut siltikään, ja sama levy alkaa soimaan: kylmää vettä ja hyvä kuivaus. Ilmoitin että sitä kokeiltiin jo, ja olisikohan lukulaitteen lasi putsausta vailla. Ei olisi muuten, mutta minä olen kuulemma sen itse sotkenut hikisillä sormillani - ai saatana. Muija luutua laitteen ja minä seison vielä kädet pystyssä ilmastointilaitteen alla
(klassinen poliisiasema-asento), ja vihdoinkin saadaan jäljet jätettyä.

Hienon sci-fi -passin saa viikossa, mutta tavallisessa ajokortissa kestää 3 viikkoa. Tässä kohtaa farssi alkaa muuttua tragediaksi, kun lasken etten ehdi saada korttia ajoissa Italian matkalle. Kysyn voisiko liitteeksi laittaa tiedon että tarvitsisin kortin viimeistään kahden ja puolen viikon päästä.
Ei, eikä siitä olisi mitään hyötyä. Voitteko soittaa? Ei. Voinko minä soittaa?
Ei hyödytä, ei ehditä vastaamaan vaan palvelemme asiakkaita. Katson taakseni jossa joku mies täyttää kaavaketta, me olemme ainoat asiakkaat ja toinen täti istuu toimettomana tiskillänsä. Ja koko tästä ilosta saa pulittaa "vain" 88 euroa ja Freddie Grugerin -näköisistä passikuvista 8 egee päälle. Hieno homma kanttura, ja vitun hyvää kesää sullekin.

Torstai 3.6.
Meilahteen bussilla tankkaamaan sykloa kitusiin. Oman lääkärin mukana on harjottelijatyttö, joka suorittaa "rutiinitarkastukset" eli kuuntelee keuhkoja ja sydäntä ja tunnustelee jaloista onko pahkuroita, jotenkin noloa varsinkin kun höpötetään lääkärin kanssa koko ajan - eihän se voi kuulla mitään stetoskoopillakaan. Sitten kun se muoviletku josta kamat työntyvät verenkiertooni pitäisi pistää paikalleen, niin hoitaja alkaa kädestä pitäen näyttämään tytölle mihin suoneen kannattaisi tökätä. Tämä piikki on sitten se joka sattuu eniten, eikä tämä harjottelija puikossa yllätys kevennä yhtään tunnelmaa. Yritän keskittyä kirjaani täysillä, iloinen "Nyt pistän!" huudahdus rikkoo illuusion. "Ei tarvitse sanoa, tunnen kyllä" sähisen hampaitteni välistä ja nytkähtelen vielä sen aikaa kun pilli työnnetään tarpeeksi syvälle.

Kaiken muun litkun saa pumpata täysillä ineen, mutta itse myrkky maksimissaan 250ml/tunti tahdilla. Munuaiset saattavat kärsiä liian väkevästä verestä. No hups, taisin itse säätää viime kerralla pumpun täysille, eli litra tunnissa. Kirjoittelen sängyllä blogia ja olo on ihan hyvä, mutta kun saan lähteä kotiin niin olo ei enään olekaan maaiman omenaisin. Peilistäkin katsoo vastaan turvonneet kasvot, en tuntisi itseäni jos en tietäisi.

Huonoa oloa ja pientä flunssan oiretta kestää pari seuraavaakin päivää, eikä se meinaa päästää lopullisesti irti millään. Ilmassa on kunnon krapulajuhlan tunnelmaa ja päänsärkylääkettä joutuu syömään enemmän kuin tahtoisin. Ensimmäisellä hoitovälillä oli aikaa 3 viikkoa, mutta nyt vain 2, ja seuraava setti taas kahden viikon päästä. Sitten palataan takaisin kolmeen ja hyvä niin, enhän mä muuten ehdi toipua ennen kuin uutta tulee putkeen.

Tällä sitten mennään, jos mennään.

Takarengas lipsuu ranteella...

Sunnuntai 6.6.
Käyn ajamassa ekan kerran tälle kesälle broidin Ducatia ja saan sen kaupanpäälle päivähoitoon muutamaksi päiväksi, kunnes liikkeeseen tulee tilaa ja se voidaan viedä sinne myytäväksi. Onkohan tulossa hieman vai helvetin paljon vauhdikkaampi lähtö tulevaan viikkoon?